Esikoisemme syntymästä on jo 4,5kk, nyt jos saisin aikaiseksi kirjoittaa kertomusta, ennen kuin unohtuu. Tämä tarina on sitten PITKÄ, niin kuin synnytyskin.
Maanantaina, rv 41+3 kävin yliaikaiskontrollissa, pettyneenä tulin kotiin sairaalakassien kanssa. Kuulema mitään ei tehdä, ennen kuin 42 viikkoa täynnä. Vaikka lapsivesi oli alarajalla ja itsellä kurja olla.
Perjantaihin mennessä ei ollut tapahtunut mitään, joten rv42 menimme miehen kanssa sairaalaan klo 8 aamulla käynnistykseen.
9.30 Lääkäri kävi tutkimassa, teki kovakouraisen sisätutkimuksen. Paikat olivat täysin epäkypsät, tiukasti sormelle auki. Sain ensimmäisen cytotecin puolikkaan. Mahassa pientä jomottelua.
13.30 irtosi lopultakin limatulppa, sain toisen cytotecin.
17.30 seuraava cytotec, ei mitään uutta, varauduttiin jo miehen kanssa, että tässä kestää.
18.30 meidät siirrettiin synnytysosastolta vuodeosastolle odottelemaan käynnistymistä. Käveltiin miehen kanssa portaita ylös alas. Se sai aikaan supisteluja.
19.15 otettiin sydänkäyriä
19.30 alkoi säännölliset supistukset 3min välein. Vielä pystyi makaamaan.
20.00 mies lähti nukkumaan kotiin, sovittiin että soitan jos huimasti alkaa edetä. Kävin vielä kävelemässä portaat reippaasti ylimpään kerrokseen ja takaisin.
21.00 yritin suihkun jälkeen nukkua, mutta supistukset tulivat jo niin kipeinä, että makaaminen oli tuskaa. Hoitaja teki sisätutkimuksen, ei yhtään edistystä. Kohdunkaula oli paksu ja hädin tuskin sormelle auki. Hoitaja halusi antaa Oxynorm -kipupiikin, joka edellytti, että sydänkäyrät vauvalla kunnossa.
21.30 Piti mennä sänkyyn makaamaan jatkuvissa kipeissä supistuksissa ja ottaa käyrää. Käyrä oli liian tasainen, joten sitä piti ottaa PITKÄÄN. Vauva ilmeisesti nukkui. Lämpimästä kaurapussista mahan päällä ei ollut yhtään apua.
22.30 Hoitaja päätti katsoa taas kohdunsuun tilanteen, jos edistystä olisi tapahtunut, pääsisin synnytyssaliin. Mutta ei, tilanne oli sama tuskasta huolimatta!
23.30 makasin vieläkin käyrällä, ja suunnilleen rukoilin apua kipuun. Vauva nukkui edelleen.
00.00 sain oxanest-piikin ja lihasrelaksantti-piikin. Ei mitään apua. Kävelin käytävällä, 2min välein tuli kova supistus, piti pysähtyä keinuttelemaan lantiota, mutta sekään ei oikein auttanut.
01.00 pääsin synnytysosastolle, vaikka kohdunsuulla tilanne edelleen sama. Menin suoraan ammeeseen, siellä oli vähän parempi olla. Oli tosi hiljaista, rauhallisuus auttoi myös kipuihin. Tunne oli sanoin kuvaamaton, mistä se voima kivuista selviämiseen löytyykin! Kestin supistuksen toisensa perään, en viitsinyt miestä herättää kaveriksi. Koska tiesin, että kestää vielä.
03.00 enää ei ammeessa ollut hyvä olla. Supistukset olivat jo todella rajuja. Kätilö tutki kohdunsuun, kanava hävinnyt, mutta edelleen vain sormelle auki. Sain ilokaasun, ja siitä tulikin paras kaveri! Auttoi ainakin hengittämään oikein.
04.00 sain toisen oxanest -piikin, ei taaskaan apua. Kivut olivat todella kovat. Välillä supistus tuli niin rajuna, ettei ilokaasun hengitys enää onnistunut, kun piti kiemurrella sängyllä.
07.15 luovuin ilokaasusta, kun kivut olivat sietämättömät. Kätilö kehotti kokeilemaan vielä ammetta.
08.00 oksensin supistuksen takia. Siirryin takasin synnytyssaliin ilokaasua hengittämään. Muistan kun vedin ilokaasua silmät kierossa, kun koski niin paljon. Soitin miehelle, että nyt voisit alkaa tulla, olin niin kipeä. Mies sanoi kohta tulevansa.
9.00 edelleen 1cm auki, lääkäri tuli puhkaisemaan kalvot. Vettä ei tullut yhtään. Laittoi samalla vauvalle pinnin päähän, ja kertoi, että tukkaa on todella paljon.
9.30 anestesia lääkäri tuli, kiemurtelin kivusta. Epiduraalin laitto ei jännittänyt yhtään, halusin vain helpotusta kipuihin. Mies tuli juuri kun epiduraalia oltiin laittamassa, ja purskahdin itkuun. Olin niin pitkään yksin ollut kipujen kanssa. Mies tuli antamaan pusun, mutta hoitaja hätisteli äkäisenä pois, kun selkä oli juuri putsattu epiduraalia varten, ja mies tuli sitä näplimään =D
Lopultakin kivut helpottivat, ja sain torkkua. Myös oksitosiini laitettiin tippumaan supistuksia vielä voimistamaan (ihan kun ne eivät muka olisi olleet jo todella rajuja).
11.00 hoitaja tuli herättämään, vauvan sydänkäyrät kävivät supistuksen aikana liian alhaalla. Sain happiviikset, se auttoi vähän. Seurasimme miehen kanssa käyriä, supistuksen aikana vauvan sydänäänet laskivat aina viivan alle. Sain kiellon juoda tai syödä mitään, sectio olisi todennäköisesti edessä. Harmittelimme miehen kanssa, ettei tämän näin pitänyt mennä. Sanoin miehelle, että vaatii sitten, että pääsee vauvan kanssa heräämöön minun luokse. Nestettä laitettiin tippumaan suoneen, kun en saanut juoda.
12.00 otettiin jotkut verikokeet, ja tulokset olivat ok. En vain enää muista mitä varten ne otettiin. Ilmeisesti sektio-uhan takia.
13.30 lääkäri tutki, olin 2cm auki, reuna oli ohentunut ja vauva vähän laskeutunut. Oksitosiinia nostettiin. Minut myös katetroitiin, kun ei päässyt epiduraalin takia pois sängystä. Harmitti, kun ei voinut liikkua ollenkaan.
16.30 olin 4cm auki, reuna paksuhko. Okstiitosiini nostettiin maksimiin.
Vauvan sydänäänet rupesivat korjaantumaan. Sain torkkua ja mies kävi syömässä. Aloin olla todella väsynyt. Välillä piti jaksaa kylkeä vaihtaa, kun epiduraali vaikutti enää toiselle puolelle. Kävin puhelimella päivittämässä facebookin vauva-ryhmään synnytyksen etenemistä. Lopuista kellon ajoista ei ole ylhäällä mitään. Mutta n. 19.00 olin 6cm auki ja reuna oli ohut. Siinä vaiheessa tajusimme, että en varmaan joudukaan sectioon, se oli helpotus. En silti saanut syödä enkä juoda. Kovasti olisi tehnyt kylmää juomista mieli.
Klo 20.30 lääkäri tuli taas tutkimaan, olin 9,5cm auki, pieni lippa reunaa jäljellä. Lääkäri pyöräytti reunan pois tieltä, se muuten sattui ja kovasti. Tässä vaiheessa otettiin epiduraali pois ja sain ilokaasun tilalle.
21.00 alkoi ponnistuttaa, juuri kun vuoro vaihtui. Kätilö kävi sanomassa, että ponnistele tuntemusten mukaan varovasti, niin että ponnistamisen tarve helpottaa. Kätilöt menivät raportille ja me miehen kanssa siellä tuskailtiin kahdestaan. Ponnistelin jatkuvasti tulevien supistusten tahtiin, tuntui ihan hirveälle. Mies soitti pyynnöstäni kelloa, ja kätilö tuli ovelle sanomaan, että nyt pitää pärjätä yksin, ovat hoitamassa toista ponnistusvaihetta. Tulevat sitten uudestaan.
21.45 käskin miehen hälyttää kätilön paikalle, paine oli jo ihan sietämätön. Kätilö tuli, ja alkoi aktiivinen ponnistusvaihe. Ilokaasu piti laittaa pois. Aika istuvassa asennossa piti ponnistaa, muuta mahdollisuutta ei edes annettu. Osasin heti ponnistaa oikein, mutta tuntui että voimat loppuvat kesken, kun synnytys oli jo kestänyt niin pitkään. Kätilö oli nuori ja tsemppasi hyvin. En vieläkään tiedä edes kätilön nimeä, vuoro kun vaihtui juuri pahaan aikaan. En huutanut, mutta pihisin kirosanoja ja valitin että ottakaa se pois, en jaksa enää. Pää alkoi näkyä, hiuksia oli paljon, niin kuin lääkärikin sanoi aiemmin. Jossain vaiheessa kätilö puudutti välilihaa, muistan vain ison neulan (mies kertoi myöhemmin, että tuli aika paljon verta puudutuksen takia). Kätilö otti moneen kertaa sakset käsiin, huomasin sen. Varmaan kolmannella kerralla päätyi leikkaamaan episiotomian, se sattui aika kovasti. Lopulta pää tuli ulos. Koko ponnistusvaihe on hämärän peitossa, mutta jotain kätilö teki, ennen kuin sain ponnistaa loput vauvasta ulos.
22.16 Näin vauvan sängyllä, huomasin heti, että tyttö tuli. Mies pussasi minua ja kätilöt onnittelivat. Isä leikkasi napanuoran, ja hoitaja pisti k-vitamiinin? vauvalle. Sitten sain vauvan paidan alle. Olihan se ihana tunne. Pisteet vauvalla olivat 9/10/10, väristä johtui 9.
Moni sanoo, että kaikki tuska helpottaa, kun saa vauvan syliin
Mutta kivut jatkuivat järkyttävinä. Itkin tuskasta, jälkisupistukset olivat todella rajuja. Istukka syntyi nopeasti. Oksitosiini otettiin pois. Yritin kivusta huolimatta pidellä vauvaa, kätilö rupesi ompelemaan haavaa, sattui niin kovasti, että teki mieli huutaa. Muutama kirosana pääsi
ilokaasua vedin taas silmät kierossa. Lääkäri tuli katsomaan (oli muuten koko synnytyksen ajan sama mieslääkäri), näytti jotenkin siltä, että luuli minun liioittelevan kipuja. Mutta määräsi kuitenkin suonensisäisesti kahta eri lääkettä, ne kun sain, supistukset ja kipu lopultakin lakkasivat.
Imetin vauvaa sängyllä, tyttö osasi heti imeä oikein. Kätilö vei vauvan pesulle ja mitattavaksi.
3980g ja 52,5cm täyttä kultaa! Ei ihme, että ponnistelu tuntui mahdottomalta.
Saimme miehen kanssa purtavaa, ja kätilö lähti tutkimaan vauvaa. Tuntui hirveältä laittaa mies yöllä ajamaan kotiin, ja jäädä vauvan kanssa kaksin. Mutta nyt me oltiin perhe <3
Synnytys kesti säännöllisistä supistuksista laskettuna 26h 46min. Ponnistusvaihe (aktiivinen) kesti 31min. Verta menetin vain 250g. Istukka oli jo kalkkeutunut. Papereista myös selvisi, että napanuora oli ollut raajojen ympärillä kaksi kertaa.
Niiskuneiti ja tyttönen 4,5kk lokakuun lapsosista 2011