Kävin edeltävänä päivänä tarkoituksella kovakouraisessa sisätutkimuksessa joka aiheutti juilintaa ja seuraavana aamuna meni limatulppa. Ei tullu suppareita mut koko päivän oli sellanen utopistinen olo=) Rv40+6 synnytys: Klo18outoja mahakipuja enkä lähteny äitin kanssa shoppailemaan. Salkkareiden aikana ylty mut sanoin miehelle et ensin katotaan salkkarit ja sitten lähdetään. En kellottanu mut ku on huono kivunsieto niin olin jo ihan kuolemantuskissa=) Klo20.34 sairaalassa 5min välein supistuksia ja 3cm auki. Sairaalakaapu päälle ja ilokaasua naamaan. Se ei auttanu kipuun mutta muistin hengittää oikein sen avulla. Klo23.30 alko hirveet selkäsupistukset, luulin että pyörryn ja olin ihan tuskanhiestä märkä ja sain uuden kaavunkin. Agvarakkulat selkään poisti heti ne selkäsupistukset ja se oli onni koska selässä ne supparit tuntu 100kertaa pahemmilta. Klo1yöllä supparit kovia mutta synnytys ei oo edenny yhtään eli 3cm auki. Sain epiduraalin jonka laitto meni huomaamattomasti ja autto heti. Kovennettiin suppareita tipalla ja lääkkein. Puhkaistaan kalvot:vihreä vesi. Mikroveriarvot huonot ja sydänäänet myös. Klo3.18 auki 6cm Klo3.20 auki10cm eli 4cm parissa minuutissa=) Supistuksia en tuntenut mut ikävää painetta kyllä. Sitten tulikin kiire ku sydänäänet alko tippua. Kätilö sano et nyt alat ponnistaa. Mä olin ihan äimänä ku olin kuvitellu olevani ainaki seuraavan päivän vielä synnyttämässä. Kurjaa oli etten saanu yhtään harjotella vaan yhtäkkiä sali oli täynnä henkilökuntaa joka huusi et nyt ponnistat sen pihalle. Se oli ihan karseeta hommaa. Tuntu että koko alaruumis repee, kiroilin ja huusin ja itkin ja kieltäydyin tekemästä mitään. Olin ihan paniikissa. Onneks siihen naaman eteen tuli sit muun henkilökunnan takaa semmonen vanhempi empaattinen kätilönainen joka silitti päästä ja sano et tyttökulta koitetaan nyt kumminkin ponnistaa ettei lapselle käy mitään, se sai sen paniikin hellittämään paremmin ku se että oma kätilö karju vieressä et "nyt tyttö lopetat karjumisen ponnistat jos haluut elävän lapsen". Sit mä ponnistin ja laitettiin imukuppia eikä lapsi liikkunu, sitten ku pää tuli ulos niin kätilö veti lopun vauvan ja alko elvyttäminen. Syntyi klo3.38. Joku kätilö manaili sielä että "tää painaa kyllä enemmän ku neljä kiloa" Ponnistusvaihe kesti jotain 8min vaikka tuntu ikuisuudelta. Onneks se helpotti heti ku vauva synty. Vauva toipu keskolassa hyvin. Painoa oli 4,6kg ja repeämät oli sen mukaiset mutta onneks paikkaaminen tapahtu nukutuksessa. En oo kovin iso ihminen joten otti aikas koville. Kolmeen kk en pystynyt ton keikan jälkeen istumaan. Synnytyspelko on kyllä vielä melkein 3vuoden jälkeen mutta ihanaa että meillä on tuo lapsi.
Synnytyskertomuksia Vol I
- Viestiketjun aloittaja GCS15
- Ensimmäinen viesti
Meillä synnytys alko itsestään ja päättyi sektioon.
lähtötilanne oli se että mulla lantio kuvattiin kun äidillä ahdas lantio ja selvis että mullakin yläaukee on siinä rajoilla että mahtuuko niin lääkäreiden diagnoosi oli että lähetään yrittää alateitse tottakai.
torstaina 15.12.2011 rv 41+0 aamulla tuli iso verinen limaklöntti ja sitten hentoja menkkamaisia vihlaisuja, päivällä mentiin neuvolaan ja siellä kaikki ok, terkka kokeili kohdunsuun tilanteen ja oli sormelle auki ja kanavaa korkeintaan 2,5cm jäljellä. sitten mentiin tietty ihan normisti kotiin ja vähän päivän mittaan alko supistella epäsäännöllisesti. illalla käytiin saunassa ja sen jälkeen katsottiin telkkaria niin alko olla jo vähän kipeämpiä ja kello kädessä kattelin niitä tuli n.15 min välein. sitten piti mennä nukkumaan mut mikään asento ei tuntunu hyvältä ja nousin ylös, supistuksia alko tulla tiheämpään ja kivuliaammin. sitten puoli 2 herätin miehen ja soitin 'turhan' puhelun synnärille ja siellä sanottiin et tuu kun et enää kotona kestä. siinä sit puettiin päälle ja ajettiin sairaalaan, 20 min käyrillä ja kätilö kokeili kohdunsuun niin oli jo 2cm auki ja kanava pois. sitte se sano et eiköhän mennä saliin ja haki mulle ne ihanat sairaala vaatteet. sitte sain kipupiikin ja lämpöpussin ja nukuttiin miehen kans tovi ja sitte taas laittovat käyrille,supistuksia tuli ihan säännöllisesti. sitte vaihtu aamuvuoro ja tuntu et olin koko ajan siinä käyrillä ensin kiikkutuolissa ja sitte käskettiin sänkyyn. sitte kätilö kokeili taas ja oli 4cm auki mut en vielä halunnu/saanu epiduraalia niin otin ilokaasun, se oli tehokas kun sain oikeet ohjeet. aluks tuntu oudolta ja inhottavalta.. sitten supistukset voimistu ja kätilö tuli kysymään et haluisinko jotain vahvempaa lääkettä ja sitten kutsuttiin anestesialääkäri ja sain epiduraalin olin 5cm auki. sen epiduraalin jälkeen en enää saanukaan liikkua kun olisin halunnu nousta ylös niin vauvan sydänäänet laski ja mut käskettiin kontalleen pedille ja sain lisähappea. säikähdin ihan sikana. epiduraalin kanssa sain sen supistuksia koventavan lääkkeen. sitte vauvalle laitettiin pinni päähän ja makoilin vaan siinä sängyllä. sitte jossain vaiheessa lääkäri tuli päästää vedet ja asensi sellasen anturin kohtuun jolla näky niiden supistusten todellinen teho koska tässä vaiheessa synnytys oli ihan jumissa 5 sentissä. ja sitten vauvan päästä otettiin kaks pientä palasta (sellasella torvella) josta katottiin hapetusarvoja ne oli ok. sitte sain olla jonkun aikaa rauhassa ja sitte tapahtu jotain ne supistukset tuli takasin ja tuntu kauheena paineena alapäässä, sitte lääkäri laitto kohdunkaulanpuudutteen joka puudutti vaan toisen jalan, sain siis ilokaasunkin takasin täs vaiheessa. sitte koska olin vieläkin vaan 5 cm auki sanoin et haluan sinne leikkuriin. lääkärit varas sen ja odoteltiin tunti ainakin. mulle annettiin supistukset lopettava tippa ja hetken päästä kätilö kysy et supistaako vieläkin vaikka se oli jo jonku aikaa tippunu ilmeisesti. lääkäri olis vielä halunnu kokeilla jotain mut sanoin et ei käy kun se kohdukaulanpuuduteki tuntu niin ikävältä. kun vihdoin pääsin leikkuriin sain sen spinaalin ja tuntu etten saa henkee ja nenä meni tukkoon ja itketti. sitten perjantaina 16.12.2011 klo 23.45 kuulu maailman sulosin parkasu <3 lääkärit pudotti istukanki mun mahan päälle ja ihmettelin et mitä ne siell kaavun takana nauraa... sitte mentiin takasin synnytyssaliin missä mies oli ihanan käärön kanssa. <3 minä pääsin osastolle yöllä 2 jälkeen ja isi ajettiin kotiin. vauva oli yön hoitjien kanssa mutten oikeen saanu nukuttua kun oli ollu niin rankka vuorokausi. vauvalla oli napanuora 2 kertaa kaulanympäri ja kerran vartalon joka selittää ne sydänäänten laskut joita oli sitte useammanki kerran. ja poitsu olis ollu tulossa naamaylöspäin ja poski edellä et ei senkään takia edenny enää..
tuli maailman sulosin poika 52cm ja 3355g <3
lähtötilanne oli se että mulla lantio kuvattiin kun äidillä ahdas lantio ja selvis että mullakin yläaukee on siinä rajoilla että mahtuuko niin lääkäreiden diagnoosi oli että lähetään yrittää alateitse tottakai.
torstaina 15.12.2011 rv 41+0 aamulla tuli iso verinen limaklöntti ja sitten hentoja menkkamaisia vihlaisuja, päivällä mentiin neuvolaan ja siellä kaikki ok, terkka kokeili kohdunsuun tilanteen ja oli sormelle auki ja kanavaa korkeintaan 2,5cm jäljellä. sitten mentiin tietty ihan normisti kotiin ja vähän päivän mittaan alko supistella epäsäännöllisesti. illalla käytiin saunassa ja sen jälkeen katsottiin telkkaria niin alko olla jo vähän kipeämpiä ja kello kädessä kattelin niitä tuli n.15 min välein. sitten piti mennä nukkumaan mut mikään asento ei tuntunu hyvältä ja nousin ylös, supistuksia alko tulla tiheämpään ja kivuliaammin. sitten puoli 2 herätin miehen ja soitin 'turhan' puhelun synnärille ja siellä sanottiin et tuu kun et enää kotona kestä. siinä sit puettiin päälle ja ajettiin sairaalaan, 20 min käyrillä ja kätilö kokeili kohdunsuun niin oli jo 2cm auki ja kanava pois. sitte se sano et eiköhän mennä saliin ja haki mulle ne ihanat sairaala vaatteet. sitte sain kipupiikin ja lämpöpussin ja nukuttiin miehen kans tovi ja sitte taas laittovat käyrille,supistuksia tuli ihan säännöllisesti. sitte vaihtu aamuvuoro ja tuntu et olin koko ajan siinä käyrillä ensin kiikkutuolissa ja sitte käskettiin sänkyyn. sitte kätilö kokeili taas ja oli 4cm auki mut en vielä halunnu/saanu epiduraalia niin otin ilokaasun, se oli tehokas kun sain oikeet ohjeet. aluks tuntu oudolta ja inhottavalta.. sitten supistukset voimistu ja kätilö tuli kysymään et haluisinko jotain vahvempaa lääkettä ja sitten kutsuttiin anestesialääkäri ja sain epiduraalin olin 5cm auki. sen epiduraalin jälkeen en enää saanukaan liikkua kun olisin halunnu nousta ylös niin vauvan sydänäänet laski ja mut käskettiin kontalleen pedille ja sain lisähappea. säikähdin ihan sikana. epiduraalin kanssa sain sen supistuksia koventavan lääkkeen. sitte vauvalle laitettiin pinni päähän ja makoilin vaan siinä sängyllä. sitte jossain vaiheessa lääkäri tuli päästää vedet ja asensi sellasen anturin kohtuun jolla näky niiden supistusten todellinen teho koska tässä vaiheessa synnytys oli ihan jumissa 5 sentissä. ja sitten vauvan päästä otettiin kaks pientä palasta (sellasella torvella) josta katottiin hapetusarvoja ne oli ok. sitte sain olla jonkun aikaa rauhassa ja sitte tapahtu jotain ne supistukset tuli takasin ja tuntu kauheena paineena alapäässä, sitte lääkäri laitto kohdunkaulanpuudutteen joka puudutti vaan toisen jalan, sain siis ilokaasunkin takasin täs vaiheessa. sitte koska olin vieläkin vaan 5 cm auki sanoin et haluan sinne leikkuriin. lääkärit varas sen ja odoteltiin tunti ainakin. mulle annettiin supistukset lopettava tippa ja hetken päästä kätilö kysy et supistaako vieläkin vaikka se oli jo jonku aikaa tippunu ilmeisesti. lääkäri olis vielä halunnu kokeilla jotain mut sanoin et ei käy kun se kohdukaulanpuuduteki tuntu niin ikävältä. kun vihdoin pääsin leikkuriin sain sen spinaalin ja tuntu etten saa henkee ja nenä meni tukkoon ja itketti. sitten perjantaina 16.12.2011 klo 23.45 kuulu maailman sulosin parkasu <3 lääkärit pudotti istukanki mun mahan päälle ja ihmettelin et mitä ne siell kaavun takana nauraa... sitte mentiin takasin synnytyssaliin missä mies oli ihanan käärön kanssa. <3 minä pääsin osastolle yöllä 2 jälkeen ja isi ajettiin kotiin. vauva oli yön hoitjien kanssa mutten oikeen saanu nukuttua kun oli ollu niin rankka vuorokausi. vauvalla oli napanuora 2 kertaa kaulanympäri ja kerran vartalon joka selittää ne sydänäänten laskut joita oli sitte useammanki kerran. ja poitsu olis ollu tulossa naamaylöspäin ja poski edellä et ei senkään takia edenny enää..
tuli maailman sulosin poika 52cm ja 3355g <3
Minun synnytyksestäni jo vuosi aikaa mutta haluan kertoa oman kokemukseni:
Minulla todettiin raskausmyrkytys jota oli seurattu jo vajaa kuukausi,sitten tilanne paheni sen verran että jouduin käynnistykseen rv 40+1.Neljä päivää käynnistelivät,käyrille piirtyi mahtavia supistuksia jotka eivät omasta mielestäni olleet kovin kivuliaita,supistukset olivat säännöllisiä ja napakoita joten odoteltiin vaan synnytyksen todella käynnistyvän.Kolme päivää kävelin ja odottelin että alkaisi kunnolla tapahtumaan,neljäntenä päivänä sitten tosissaan alkoi tuntua siltä että nämä ovat niitä "oikeita" supistuksia,jatkoin liikkumista,olin suihkussa reilu 6 h,välillä taas koitin kävellä ja ammeessa olin myös reilu 5 h.Sitten alkoi tuntumaan siltä että tarvitsen ihan oikeasti jotain lääkettäkin.Olin reilu 5 cm auki ja kätilö puhkaisi kalvot,sain ilokaasua,se auttoi todella hienosti.Laitettiin oksitosiini(?) tippa vauhdittamaan,supistukset muuttuivat aika hurjiksi ja halusin epiduraalin,sitä yritettiin laittaa 7 kertaa,ei onnistunut.Lääkäri päätti koettaa spinaalia ja se onnistui!Sain levättyä hienosti pidemmän aikaa.Sitten alkoivat supistukset taas tuntua melko hurjilta,kätilö tarkisti,olin 7 cm auki,lisää oksitosiinia,epäilivät ettei supistuspaine ole kohdussa kunnollinen kun en kerran aukea ja lapsi ei tule alaspäin,laittoivat kohdunkaulan puudutteen ja laittoivat anturin kohtuun mittaamaan supistuspainetta,se näytti samat lukemat kuin käyrä jota otettiin vatsan päältä.Aloin olla todella poikki,pompottelin jumppapallolla ja otin ilokaasua.Muutaman tunnin kuluttua alkoi tuntua siltä etten jaksa kipua enää,edelleen 7 cm auki.Sain uuden spinaalin,anestesia lääkäri sanoi että katsotaan vielä 2 h.Sain taas levättyä hetken,sitten alkoi laitteet piippaamaan,sydänäänet laskivat rajusti supistuksen aikana,lähdetiin rivakasti leikkaussaliin.Tärisin ja pelkäsin.Leikkaus tuntui kestävän ikuisuuden.Lääkäri laski syntymä aikaa 19.01,19.02 jne. koko ajan kuului hurja huuto,vihdoin 19.05,hän syntyi,sain vilaukselta nähdä ihanan käärön,anastesia lääkäri sanoi ettei olisi poika mahtunut maailmaan alakautta,kalvot olivat menneet kiinni naamaan ja poika saanut niitä suuhunsa,lääkäri oli leikannut poskeen 2 cm haavan yrittäessään poistaa kalvoja nopeasti,poika sai kuitenkin täydet pisteet ja voi muuten oikein hyvin!Sain hänet todella nopeasti rinnalle kun minut oli ommeltu kasaan!Se oli elämäni upein hetki!
Synnytyksen kestoksi merkittiin 36 h,mitään huonoja kokemuksia ei minulle jäänyt,seuraava kerta jos minulle vielä suodaan niin ainut asia minkä toivon menevän toisin on se että sektio päätös tehdään nopeammin.Toivottavasti saan vielä yrittää synnyttää alateitse jos toinen lapsi meille suodaan...
Poika painoi 3810g ja oli 51 cm pitkä! :heart:
Minulla todettiin raskausmyrkytys jota oli seurattu jo vajaa kuukausi,sitten tilanne paheni sen verran että jouduin käynnistykseen rv 40+1.Neljä päivää käynnistelivät,käyrille piirtyi mahtavia supistuksia jotka eivät omasta mielestäni olleet kovin kivuliaita,supistukset olivat säännöllisiä ja napakoita joten odoteltiin vaan synnytyksen todella käynnistyvän.Kolme päivää kävelin ja odottelin että alkaisi kunnolla tapahtumaan,neljäntenä päivänä sitten tosissaan alkoi tuntua siltä että nämä ovat niitä "oikeita" supistuksia,jatkoin liikkumista,olin suihkussa reilu 6 h,välillä taas koitin kävellä ja ammeessa olin myös reilu 5 h.Sitten alkoi tuntumaan siltä että tarvitsen ihan oikeasti jotain lääkettäkin.Olin reilu 5 cm auki ja kätilö puhkaisi kalvot,sain ilokaasua,se auttoi todella hienosti.Laitettiin oksitosiini(?) tippa vauhdittamaan,supistukset muuttuivat aika hurjiksi ja halusin epiduraalin,sitä yritettiin laittaa 7 kertaa,ei onnistunut.Lääkäri päätti koettaa spinaalia ja se onnistui!Sain levättyä hienosti pidemmän aikaa.Sitten alkoivat supistukset taas tuntua melko hurjilta,kätilö tarkisti,olin 7 cm auki,lisää oksitosiinia,epäilivät ettei supistuspaine ole kohdussa kunnollinen kun en kerran aukea ja lapsi ei tule alaspäin,laittoivat kohdunkaulan puudutteen ja laittoivat anturin kohtuun mittaamaan supistuspainetta,se näytti samat lukemat kuin käyrä jota otettiin vatsan päältä.Aloin olla todella poikki,pompottelin jumppapallolla ja otin ilokaasua.Muutaman tunnin kuluttua alkoi tuntua siltä etten jaksa kipua enää,edelleen 7 cm auki.Sain uuden spinaalin,anestesia lääkäri sanoi että katsotaan vielä 2 h.Sain taas levättyä hetken,sitten alkoi laitteet piippaamaan,sydänäänet laskivat rajusti supistuksen aikana,lähdetiin rivakasti leikkaussaliin.Tärisin ja pelkäsin.Leikkaus tuntui kestävän ikuisuuden.Lääkäri laski syntymä aikaa 19.01,19.02 jne. koko ajan kuului hurja huuto,vihdoin 19.05,hän syntyi,sain vilaukselta nähdä ihanan käärön,anastesia lääkäri sanoi ettei olisi poika mahtunut maailmaan alakautta,kalvot olivat menneet kiinni naamaan ja poika saanut niitä suuhunsa,lääkäri oli leikannut poskeen 2 cm haavan yrittäessään poistaa kalvoja nopeasti,poika sai kuitenkin täydet pisteet ja voi muuten oikein hyvin!Sain hänet todella nopeasti rinnalle kun minut oli ommeltu kasaan!Se oli elämäni upein hetki!
Synnytyksen kestoksi merkittiin 36 h,mitään huonoja kokemuksia ei minulle jäänyt,seuraava kerta jos minulle vielä suodaan niin ainut asia minkä toivon menevän toisin on se että sektio päätös tehdään nopeammin.Toivottavasti saan vielä yrittää synnyttää alateitse jos toinen lapsi meille suodaan...
Poika painoi 3810g ja oli 51 cm pitkä! :heart:
Esikoisemme syntymästä on jo 4,5kk, nyt jos saisin aikaiseksi kirjoittaa kertomusta, ennen kuin unohtuu. Tämä tarina on sitten PITKÄ, niin kuin synnytyskin.
Maanantaina, rv 41+3 kävin yliaikaiskontrollissa, pettyneenä tulin kotiin sairaalakassien kanssa. Kuulema mitään ei tehdä, ennen kuin 42 viikkoa täynnä. Vaikka lapsivesi oli alarajalla ja itsellä kurja olla.
Perjantaihin mennessä ei ollut tapahtunut mitään, joten rv42 menimme miehen kanssa sairaalaan klo 8 aamulla käynnistykseen.
9.30 Lääkäri kävi tutkimassa, teki kovakouraisen sisätutkimuksen. Paikat olivat täysin epäkypsät, tiukasti sormelle auki. Sain ensimmäisen cytotecin puolikkaan. Mahassa pientä jomottelua.
13.30 irtosi lopultakin limatulppa, sain toisen cytotecin.
17.30 seuraava cytotec, ei mitään uutta, varauduttiin jo miehen kanssa, että tässä kestää.
18.30 meidät siirrettiin synnytysosastolta vuodeosastolle odottelemaan käynnistymistä. Käveltiin miehen kanssa portaita ylös alas. Se sai aikaan supisteluja.
19.15 otettiin sydänkäyriä
19.30 alkoi säännölliset supistukset 3min välein. Vielä pystyi makaamaan.
20.00 mies lähti nukkumaan kotiin, sovittiin että soitan jos huimasti alkaa edetä. Kävin vielä kävelemässä portaat reippaasti ylimpään kerrokseen ja takaisin.
21.00 yritin suihkun jälkeen nukkua, mutta supistukset tulivat jo niin kipeinä, että makaaminen oli tuskaa. Hoitaja teki sisätutkimuksen, ei yhtään edistystä. Kohdunkaula oli paksu ja hädin tuskin sormelle auki. Hoitaja halusi antaa Oxynorm -kipupiikin, joka edellytti, että sydänkäyrät vauvalla kunnossa.
21.30 Piti mennä sänkyyn makaamaan jatkuvissa kipeissä supistuksissa ja ottaa käyrää. Käyrä oli liian tasainen, joten sitä piti ottaa PITKÄÄN. Vauva ilmeisesti nukkui. Lämpimästä kaurapussista mahan päällä ei ollut yhtään apua.
22.30 Hoitaja päätti katsoa taas kohdunsuun tilanteen, jos edistystä olisi tapahtunut, pääsisin synnytyssaliin. Mutta ei, tilanne oli sama tuskasta huolimatta!
23.30 makasin vieläkin käyrällä, ja suunnilleen rukoilin apua kipuun. Vauva nukkui edelleen.
00.00 sain oxanest-piikin ja lihasrelaksantti-piikin. Ei mitään apua. Kävelin käytävällä, 2min välein tuli kova supistus, piti pysähtyä keinuttelemaan lantiota, mutta sekään ei oikein auttanut.
01.00 pääsin synnytysosastolle, vaikka kohdunsuulla tilanne edelleen sama. Menin suoraan ammeeseen, siellä oli vähän parempi olla. Oli tosi hiljaista, rauhallisuus auttoi myös kipuihin. Tunne oli sanoin kuvaamaton, mistä se voima kivuista selviämiseen löytyykin! Kestin supistuksen toisensa perään, en viitsinyt miestä herättää kaveriksi. Koska tiesin, että kestää vielä.
03.00 enää ei ammeessa ollut hyvä olla. Supistukset olivat jo todella rajuja. Kätilö tutki kohdunsuun, kanava hävinnyt, mutta edelleen vain sormelle auki. Sain ilokaasun, ja siitä tulikin paras kaveri! Auttoi ainakin hengittämään oikein.
04.00 sain toisen oxanest -piikin, ei taaskaan apua. Kivut olivat todella kovat. Välillä supistus tuli niin rajuna, ettei ilokaasun hengitys enää onnistunut, kun piti kiemurrella sängyllä.
07.15 luovuin ilokaasusta, kun kivut olivat sietämättömät. Kätilö kehotti kokeilemaan vielä ammetta.
08.00 oksensin supistuksen takia. Siirryin takasin synnytyssaliin ilokaasua hengittämään. Muistan kun vedin ilokaasua silmät kierossa, kun koski niin paljon. Soitin miehelle, että nyt voisit alkaa tulla, olin niin kipeä. Mies sanoi kohta tulevansa.
9.00 edelleen 1cm auki, lääkäri tuli puhkaisemaan kalvot. Vettä ei tullut yhtään. Laittoi samalla vauvalle pinnin päähän, ja kertoi, että tukkaa on todella paljon.
9.30 anestesia lääkäri tuli, kiemurtelin kivusta. Epiduraalin laitto ei jännittänyt yhtään, halusin vain helpotusta kipuihin. Mies tuli juuri kun epiduraalia oltiin laittamassa, ja purskahdin itkuun. Olin niin pitkään yksin ollut kipujen kanssa. Mies tuli antamaan pusun, mutta hoitaja hätisteli äkäisenä pois, kun selkä oli juuri putsattu epiduraalia varten, ja mies tuli sitä näplimään =D
Lopultakin kivut helpottivat, ja sain torkkua. Myös oksitosiini laitettiin tippumaan supistuksia vielä voimistamaan (ihan kun ne eivät muka olisi olleet jo todella rajuja).
11.00 hoitaja tuli herättämään, vauvan sydänkäyrät kävivät supistuksen aikana liian alhaalla. Sain happiviikset, se auttoi vähän. Seurasimme miehen kanssa käyriä, supistuksen aikana vauvan sydänäänet laskivat aina viivan alle. Sain kiellon juoda tai syödä mitään, sectio olisi todennäköisesti edessä. Harmittelimme miehen kanssa, ettei tämän näin pitänyt mennä. Sanoin miehelle, että vaatii sitten, että pääsee vauvan kanssa heräämöön minun luokse. Nestettä laitettiin tippumaan suoneen, kun en saanut juoda.
12.00 otettiin jotkut verikokeet, ja tulokset olivat ok. En vain enää muista mitä varten ne otettiin. Ilmeisesti sektio-uhan takia.
13.30 lääkäri tutki, olin 2cm auki, reuna oli ohentunut ja vauva vähän laskeutunut. Oksitosiinia nostettiin. Minut myös katetroitiin, kun ei päässyt epiduraalin takia pois sängystä. Harmitti, kun ei voinut liikkua ollenkaan.
16.30 olin 4cm auki, reuna paksuhko. Okstiitosiini nostettiin maksimiin.
Vauvan sydänäänet rupesivat korjaantumaan. Sain torkkua ja mies kävi syömässä. Aloin olla todella väsynyt. Välillä piti jaksaa kylkeä vaihtaa, kun epiduraali vaikutti enää toiselle puolelle. Kävin puhelimella päivittämässä facebookin vauva-ryhmään synnytyksen etenemistä. Lopuista kellon ajoista ei ole ylhäällä mitään. Mutta n. 19.00 olin 6cm auki ja reuna oli ohut. Siinä vaiheessa tajusimme, että en varmaan joudukaan sectioon, se oli helpotus. En silti saanut syödä enkä juoda. Kovasti olisi tehnyt kylmää juomista mieli.
Klo 20.30 lääkäri tuli taas tutkimaan, olin 9,5cm auki, pieni lippa reunaa jäljellä. Lääkäri pyöräytti reunan pois tieltä, se muuten sattui ja kovasti. Tässä vaiheessa otettiin epiduraali pois ja sain ilokaasun tilalle.
21.00 alkoi ponnistuttaa, juuri kun vuoro vaihtui. Kätilö kävi sanomassa, että ponnistele tuntemusten mukaan varovasti, niin että ponnistamisen tarve helpottaa. Kätilöt menivät raportille ja me miehen kanssa siellä tuskailtiin kahdestaan. Ponnistelin jatkuvasti tulevien supistusten tahtiin, tuntui ihan hirveälle. Mies soitti pyynnöstäni kelloa, ja kätilö tuli ovelle sanomaan, että nyt pitää pärjätä yksin, ovat hoitamassa toista ponnistusvaihetta. Tulevat sitten uudestaan.
21.45 käskin miehen hälyttää kätilön paikalle, paine oli jo ihan sietämätön. Kätilö tuli, ja alkoi aktiivinen ponnistusvaihe. Ilokaasu piti laittaa pois. Aika istuvassa asennossa piti ponnistaa, muuta mahdollisuutta ei edes annettu. Osasin heti ponnistaa oikein, mutta tuntui että voimat loppuvat kesken, kun synnytys oli jo kestänyt niin pitkään. Kätilö oli nuori ja tsemppasi hyvin. En vieläkään tiedä edes kätilön nimeä, vuoro kun vaihtui juuri pahaan aikaan. En huutanut, mutta pihisin kirosanoja ja valitin että ottakaa se pois, en jaksa enää. Pää alkoi näkyä, hiuksia oli paljon, niin kuin lääkärikin sanoi aiemmin. Jossain vaiheessa kätilö puudutti välilihaa, muistan vain ison neulan (mies kertoi myöhemmin, että tuli aika paljon verta puudutuksen takia). Kätilö otti moneen kertaa sakset käsiin, huomasin sen. Varmaan kolmannella kerralla päätyi leikkaamaan episiotomian, se sattui aika kovasti. Lopulta pää tuli ulos. Koko ponnistusvaihe on hämärän peitossa, mutta jotain kätilö teki, ennen kuin sain ponnistaa loput vauvasta ulos.
22.16 Näin vauvan sängyllä, huomasin heti, että tyttö tuli. Mies pussasi minua ja kätilöt onnittelivat. Isä leikkasi napanuoran, ja hoitaja pisti k-vitamiinin? vauvalle. Sitten sain vauvan paidan alle. Olihan se ihana tunne. Pisteet vauvalla olivat 9/10/10, väristä johtui 9.
Moni sanoo, että kaikki tuska helpottaa, kun saa vauvan syliin Mutta kivut jatkuivat järkyttävinä. Itkin tuskasta, jälkisupistukset olivat todella rajuja. Istukka syntyi nopeasti. Oksitosiini otettiin pois. Yritin kivusta huolimatta pidellä vauvaa, kätilö rupesi ompelemaan haavaa, sattui niin kovasti, että teki mieli huutaa. Muutama kirosana pääsi
ilokaasua vedin taas silmät kierossa. Lääkäri tuli katsomaan (oli muuten koko synnytyksen ajan sama mieslääkäri), näytti jotenkin siltä, että luuli minun liioittelevan kipuja. Mutta määräsi kuitenkin suonensisäisesti kahta eri lääkettä, ne kun sain, supistukset ja kipu lopultakin lakkasivat.
Imetin vauvaa sängyllä, tyttö osasi heti imeä oikein. Kätilö vei vauvan pesulle ja mitattavaksi.
3980g ja 52,5cm täyttä kultaa! Ei ihme, että ponnistelu tuntui mahdottomalta.
Saimme miehen kanssa purtavaa, ja kätilö lähti tutkimaan vauvaa. Tuntui hirveältä laittaa mies yöllä ajamaan kotiin, ja jäädä vauvan kanssa kaksin. Mutta nyt me oltiin perhe <3
Synnytys kesti säännöllisistä supistuksista laskettuna 26h 46min. Ponnistusvaihe (aktiivinen) kesti 31min. Verta menetin vain 250g. Istukka oli jo kalkkeutunut. Papereista myös selvisi, että napanuora oli ollut raajojen ympärillä kaksi kertaa.
Niiskuneiti ja tyttönen 4,5kk lokakuun lapsosista 2011
Maanantaina, rv 41+3 kävin yliaikaiskontrollissa, pettyneenä tulin kotiin sairaalakassien kanssa. Kuulema mitään ei tehdä, ennen kuin 42 viikkoa täynnä. Vaikka lapsivesi oli alarajalla ja itsellä kurja olla.
Perjantaihin mennessä ei ollut tapahtunut mitään, joten rv42 menimme miehen kanssa sairaalaan klo 8 aamulla käynnistykseen.
9.30 Lääkäri kävi tutkimassa, teki kovakouraisen sisätutkimuksen. Paikat olivat täysin epäkypsät, tiukasti sormelle auki. Sain ensimmäisen cytotecin puolikkaan. Mahassa pientä jomottelua.
13.30 irtosi lopultakin limatulppa, sain toisen cytotecin.
17.30 seuraava cytotec, ei mitään uutta, varauduttiin jo miehen kanssa, että tässä kestää.
18.30 meidät siirrettiin synnytysosastolta vuodeosastolle odottelemaan käynnistymistä. Käveltiin miehen kanssa portaita ylös alas. Se sai aikaan supisteluja.
19.15 otettiin sydänkäyriä
19.30 alkoi säännölliset supistukset 3min välein. Vielä pystyi makaamaan.
20.00 mies lähti nukkumaan kotiin, sovittiin että soitan jos huimasti alkaa edetä. Kävin vielä kävelemässä portaat reippaasti ylimpään kerrokseen ja takaisin.
21.00 yritin suihkun jälkeen nukkua, mutta supistukset tulivat jo niin kipeinä, että makaaminen oli tuskaa. Hoitaja teki sisätutkimuksen, ei yhtään edistystä. Kohdunkaula oli paksu ja hädin tuskin sormelle auki. Hoitaja halusi antaa Oxynorm -kipupiikin, joka edellytti, että sydänkäyrät vauvalla kunnossa.
21.30 Piti mennä sänkyyn makaamaan jatkuvissa kipeissä supistuksissa ja ottaa käyrää. Käyrä oli liian tasainen, joten sitä piti ottaa PITKÄÄN. Vauva ilmeisesti nukkui. Lämpimästä kaurapussista mahan päällä ei ollut yhtään apua.
22.30 Hoitaja päätti katsoa taas kohdunsuun tilanteen, jos edistystä olisi tapahtunut, pääsisin synnytyssaliin. Mutta ei, tilanne oli sama tuskasta huolimatta!
23.30 makasin vieläkin käyrällä, ja suunnilleen rukoilin apua kipuun. Vauva nukkui edelleen.
00.00 sain oxanest-piikin ja lihasrelaksantti-piikin. Ei mitään apua. Kävelin käytävällä, 2min välein tuli kova supistus, piti pysähtyä keinuttelemaan lantiota, mutta sekään ei oikein auttanut.
01.00 pääsin synnytysosastolle, vaikka kohdunsuulla tilanne edelleen sama. Menin suoraan ammeeseen, siellä oli vähän parempi olla. Oli tosi hiljaista, rauhallisuus auttoi myös kipuihin. Tunne oli sanoin kuvaamaton, mistä se voima kivuista selviämiseen löytyykin! Kestin supistuksen toisensa perään, en viitsinyt miestä herättää kaveriksi. Koska tiesin, että kestää vielä.
03.00 enää ei ammeessa ollut hyvä olla. Supistukset olivat jo todella rajuja. Kätilö tutki kohdunsuun, kanava hävinnyt, mutta edelleen vain sormelle auki. Sain ilokaasun, ja siitä tulikin paras kaveri! Auttoi ainakin hengittämään oikein.
04.00 sain toisen oxanest -piikin, ei taaskaan apua. Kivut olivat todella kovat. Välillä supistus tuli niin rajuna, ettei ilokaasun hengitys enää onnistunut, kun piti kiemurrella sängyllä.
07.15 luovuin ilokaasusta, kun kivut olivat sietämättömät. Kätilö kehotti kokeilemaan vielä ammetta.
08.00 oksensin supistuksen takia. Siirryin takasin synnytyssaliin ilokaasua hengittämään. Muistan kun vedin ilokaasua silmät kierossa, kun koski niin paljon. Soitin miehelle, että nyt voisit alkaa tulla, olin niin kipeä. Mies sanoi kohta tulevansa.
9.00 edelleen 1cm auki, lääkäri tuli puhkaisemaan kalvot. Vettä ei tullut yhtään. Laittoi samalla vauvalle pinnin päähän, ja kertoi, että tukkaa on todella paljon.
9.30 anestesia lääkäri tuli, kiemurtelin kivusta. Epiduraalin laitto ei jännittänyt yhtään, halusin vain helpotusta kipuihin. Mies tuli juuri kun epiduraalia oltiin laittamassa, ja purskahdin itkuun. Olin niin pitkään yksin ollut kipujen kanssa. Mies tuli antamaan pusun, mutta hoitaja hätisteli äkäisenä pois, kun selkä oli juuri putsattu epiduraalia varten, ja mies tuli sitä näplimään =D
Lopultakin kivut helpottivat, ja sain torkkua. Myös oksitosiini laitettiin tippumaan supistuksia vielä voimistamaan (ihan kun ne eivät muka olisi olleet jo todella rajuja).
11.00 hoitaja tuli herättämään, vauvan sydänkäyrät kävivät supistuksen aikana liian alhaalla. Sain happiviikset, se auttoi vähän. Seurasimme miehen kanssa käyriä, supistuksen aikana vauvan sydänäänet laskivat aina viivan alle. Sain kiellon juoda tai syödä mitään, sectio olisi todennäköisesti edessä. Harmittelimme miehen kanssa, ettei tämän näin pitänyt mennä. Sanoin miehelle, että vaatii sitten, että pääsee vauvan kanssa heräämöön minun luokse. Nestettä laitettiin tippumaan suoneen, kun en saanut juoda.
12.00 otettiin jotkut verikokeet, ja tulokset olivat ok. En vain enää muista mitä varten ne otettiin. Ilmeisesti sektio-uhan takia.
13.30 lääkäri tutki, olin 2cm auki, reuna oli ohentunut ja vauva vähän laskeutunut. Oksitosiinia nostettiin. Minut myös katetroitiin, kun ei päässyt epiduraalin takia pois sängystä. Harmitti, kun ei voinut liikkua ollenkaan.
16.30 olin 4cm auki, reuna paksuhko. Okstiitosiini nostettiin maksimiin.
Vauvan sydänäänet rupesivat korjaantumaan. Sain torkkua ja mies kävi syömässä. Aloin olla todella väsynyt. Välillä piti jaksaa kylkeä vaihtaa, kun epiduraali vaikutti enää toiselle puolelle. Kävin puhelimella päivittämässä facebookin vauva-ryhmään synnytyksen etenemistä. Lopuista kellon ajoista ei ole ylhäällä mitään. Mutta n. 19.00 olin 6cm auki ja reuna oli ohut. Siinä vaiheessa tajusimme, että en varmaan joudukaan sectioon, se oli helpotus. En silti saanut syödä enkä juoda. Kovasti olisi tehnyt kylmää juomista mieli.
Klo 20.30 lääkäri tuli taas tutkimaan, olin 9,5cm auki, pieni lippa reunaa jäljellä. Lääkäri pyöräytti reunan pois tieltä, se muuten sattui ja kovasti. Tässä vaiheessa otettiin epiduraali pois ja sain ilokaasun tilalle.
21.00 alkoi ponnistuttaa, juuri kun vuoro vaihtui. Kätilö kävi sanomassa, että ponnistele tuntemusten mukaan varovasti, niin että ponnistamisen tarve helpottaa. Kätilöt menivät raportille ja me miehen kanssa siellä tuskailtiin kahdestaan. Ponnistelin jatkuvasti tulevien supistusten tahtiin, tuntui ihan hirveälle. Mies soitti pyynnöstäni kelloa, ja kätilö tuli ovelle sanomaan, että nyt pitää pärjätä yksin, ovat hoitamassa toista ponnistusvaihetta. Tulevat sitten uudestaan.
21.45 käskin miehen hälyttää kätilön paikalle, paine oli jo ihan sietämätön. Kätilö tuli, ja alkoi aktiivinen ponnistusvaihe. Ilokaasu piti laittaa pois. Aika istuvassa asennossa piti ponnistaa, muuta mahdollisuutta ei edes annettu. Osasin heti ponnistaa oikein, mutta tuntui että voimat loppuvat kesken, kun synnytys oli jo kestänyt niin pitkään. Kätilö oli nuori ja tsemppasi hyvin. En vieläkään tiedä edes kätilön nimeä, vuoro kun vaihtui juuri pahaan aikaan. En huutanut, mutta pihisin kirosanoja ja valitin että ottakaa se pois, en jaksa enää. Pää alkoi näkyä, hiuksia oli paljon, niin kuin lääkärikin sanoi aiemmin. Jossain vaiheessa kätilö puudutti välilihaa, muistan vain ison neulan (mies kertoi myöhemmin, että tuli aika paljon verta puudutuksen takia). Kätilö otti moneen kertaa sakset käsiin, huomasin sen. Varmaan kolmannella kerralla päätyi leikkaamaan episiotomian, se sattui aika kovasti. Lopulta pää tuli ulos. Koko ponnistusvaihe on hämärän peitossa, mutta jotain kätilö teki, ennen kuin sain ponnistaa loput vauvasta ulos.
22.16 Näin vauvan sängyllä, huomasin heti, että tyttö tuli. Mies pussasi minua ja kätilöt onnittelivat. Isä leikkasi napanuoran, ja hoitaja pisti k-vitamiinin? vauvalle. Sitten sain vauvan paidan alle. Olihan se ihana tunne. Pisteet vauvalla olivat 9/10/10, väristä johtui 9.
Moni sanoo, että kaikki tuska helpottaa, kun saa vauvan syliin Mutta kivut jatkuivat järkyttävinä. Itkin tuskasta, jälkisupistukset olivat todella rajuja. Istukka syntyi nopeasti. Oksitosiini otettiin pois. Yritin kivusta huolimatta pidellä vauvaa, kätilö rupesi ompelemaan haavaa, sattui niin kovasti, että teki mieli huutaa. Muutama kirosana pääsi
ilokaasua vedin taas silmät kierossa. Lääkäri tuli katsomaan (oli muuten koko synnytyksen ajan sama mieslääkäri), näytti jotenkin siltä, että luuli minun liioittelevan kipuja. Mutta määräsi kuitenkin suonensisäisesti kahta eri lääkettä, ne kun sain, supistukset ja kipu lopultakin lakkasivat.Imetin vauvaa sängyllä, tyttö osasi heti imeä oikein. Kätilö vei vauvan pesulle ja mitattavaksi.
3980g ja 52,5cm täyttä kultaa! Ei ihme, että ponnistelu tuntui mahdottomalta.
Saimme miehen kanssa purtavaa, ja kätilö lähti tutkimaan vauvaa. Tuntui hirveältä laittaa mies yöllä ajamaan kotiin, ja jäädä vauvan kanssa kaksin. Mutta nyt me oltiin perhe <3
Synnytys kesti säännöllisistä supistuksista laskettuna 26h 46min. Ponnistusvaihe (aktiivinen) kesti 31min. Verta menetin vain 250g. Istukka oli jo kalkkeutunut. Papereista myös selvisi, että napanuora oli ollut raajojen ympärillä kaksi kertaa.
Niiskuneiti ja tyttönen 4,5kk lokakuun lapsosista 2011