Ä
älä lue jos synnytät ekaa
Vieras
Moi.
Eikö kenelläkään muulla jäänyt synnytyksestä kammoa?
Minäpä lähdin reippain mielin synnytykseen - otin sen haasteellisena uutena kokemuksena ... ja - synnytyksen lopputunnit muokkasivat kokemuksestani aivan kammottavan.
==== ei ehkä kannata lukea seuraavaa, jos olet menossa ekaan synnytykseesi =====
Eihän se kipu ollut mitään pientä alussakaan - mutta silloin vielä henkisesti olin vireessä ja odotin innostuneena vauvan tuloa. Kivut kestin tätä mielessäpitäen avautumisvaiheessa 9h.
..mutta.. ponnistusvaihe (josta sanottiin että ""tämähän tulee täältä parilla ekalla ponnistuksella"") venyikin yli 2 tuntiseksi ja ponnistelin siis sängyllä pari minuutin välein, mutta supistukset olivat liian lyhyitä (vain pari ponnistusta per supistus).
Välillä tuntui että minut oli jätetty yksin kun supistuksia tuli mutta kätilöt mietiskelivät (selin minuun) vaan että ""mikähän tässä nyt neuvoksi"" ja eräs uusi juuri vuoroon tullut nuori kätilö sanoi: ""voi että kun en mä sua voi auttaa kun ei tämä näillä supistuksilla etene"" (istui sänkyni laidalla puolittain ja vilkuili laiskasti jalkovälini suuntaan kun minä kouristelin supistusten voimasta).
Tuskat olivat minulle kuitenkin todella kovat, ja myös henkisesti uskoin että lapsi koskaan sieltä syntyisi - ainakaan elävänä. Krappasin supistusten välissä sängyllä (pääni tärisi oikealta vasemmalle ja kädet heiluivat sivuilta toiselle) ja kuuntelin omaa huutoani jostain kaukaa..
Olin valmis kuolemaan välttääkseni tämän tilan. Muistan että ajattelin kysyä hoitajilta josko he voisivat antaa yliannostuksen jotain lääkettä, jotta pääsisin pois tästä maanpäällisestä helvetistä. Tajusin kuitenkin että se olisi ollut liikaa pyydetty. Olin kuitenkin jo luovuttanut ja toivoin vaan päästä lepoon - vaikka kuolemalla.
Kahden tunnin ponnistelun jälkeen lääkäri armeliaasti kutsuttiin auttamaan lapsi imukupilla pois sisältäni. Se tulikin kolmannella yrittämällä.
Kivut loppuivat kuin seinään. Ihmettelin ääneen: synnytinkö todella. Sillä olin luullut jo kaiken menetetyksi. En tainnut tajuta mitä tapahtui. Olin helpottunut kun sain vain maata silmät kiinni. Ajattelin että lasta ehtisin katsoa myöhemmmin.
-------- Tästä on nyt 9 kk aikaa, enkä oikein vieläkään pysty hyväksymään ajatusta uudesta synnytyksestä. Lisäksi olen katkera siitä että jouduin kokemaan tällaista mitä selvästikkään kaikki muut eivät joudu. Sekä vihaa näitä kätilöitä kohtaa jotka antoivat minulle käydä henkisesti näin. Kävimme synnytyssairaalassa tämän läpi ja minulle suositeltiin synnytyspelkoterapiaa tms.
Olen vieläpä reipas ja rohkea luonne - ja silti minulle kävi näin. Ehkä yksi syy voi olla että olin synnyttämässä yksin: isi ei ehtinyt työmatkaltaan paikalle ja ketään muuta en mukaani huolinut.
Jos joku olisi ollut vierelläni muistuttamassa että synnytän kohta lapsen (sekä pitämässä puoliani) - ehkä en olisi päässyt tuonne rajamaailmaan niin herkästi. Kätilötkin olisivat voineet toimia kannustavammin.
Pyydän anteeksi jos jotakuta ärsytti tämä viestini - toivoisin kuintekin kommentteja onko kenelläkään vastaavaa kokemusta synnytyksestä?
Eikö kenelläkään muulla jäänyt synnytyksestä kammoa?
Minäpä lähdin reippain mielin synnytykseen - otin sen haasteellisena uutena kokemuksena ... ja - synnytyksen lopputunnit muokkasivat kokemuksestani aivan kammottavan.
==== ei ehkä kannata lukea seuraavaa, jos olet menossa ekaan synnytykseesi =====
Eihän se kipu ollut mitään pientä alussakaan - mutta silloin vielä henkisesti olin vireessä ja odotin innostuneena vauvan tuloa. Kivut kestin tätä mielessäpitäen avautumisvaiheessa 9h.
..mutta.. ponnistusvaihe (josta sanottiin että ""tämähän tulee täältä parilla ekalla ponnistuksella"") venyikin yli 2 tuntiseksi ja ponnistelin siis sängyllä pari minuutin välein, mutta supistukset olivat liian lyhyitä (vain pari ponnistusta per supistus).
Välillä tuntui että minut oli jätetty yksin kun supistuksia tuli mutta kätilöt mietiskelivät (selin minuun) vaan että ""mikähän tässä nyt neuvoksi"" ja eräs uusi juuri vuoroon tullut nuori kätilö sanoi: ""voi että kun en mä sua voi auttaa kun ei tämä näillä supistuksilla etene"" (istui sänkyni laidalla puolittain ja vilkuili laiskasti jalkovälini suuntaan kun minä kouristelin supistusten voimasta).
Tuskat olivat minulle kuitenkin todella kovat, ja myös henkisesti uskoin että lapsi koskaan sieltä syntyisi - ainakaan elävänä. Krappasin supistusten välissä sängyllä (pääni tärisi oikealta vasemmalle ja kädet heiluivat sivuilta toiselle) ja kuuntelin omaa huutoani jostain kaukaa..
Olin valmis kuolemaan välttääkseni tämän tilan. Muistan että ajattelin kysyä hoitajilta josko he voisivat antaa yliannostuksen jotain lääkettä, jotta pääsisin pois tästä maanpäällisestä helvetistä. Tajusin kuitenkin että se olisi ollut liikaa pyydetty. Olin kuitenkin jo luovuttanut ja toivoin vaan päästä lepoon - vaikka kuolemalla.
Kahden tunnin ponnistelun jälkeen lääkäri armeliaasti kutsuttiin auttamaan lapsi imukupilla pois sisältäni. Se tulikin kolmannella yrittämällä.
Kivut loppuivat kuin seinään. Ihmettelin ääneen: synnytinkö todella. Sillä olin luullut jo kaiken menetetyksi. En tainnut tajuta mitä tapahtui. Olin helpottunut kun sain vain maata silmät kiinni. Ajattelin että lasta ehtisin katsoa myöhemmmin.
-------- Tästä on nyt 9 kk aikaa, enkä oikein vieläkään pysty hyväksymään ajatusta uudesta synnytyksestä. Lisäksi olen katkera siitä että jouduin kokemaan tällaista mitä selvästikkään kaikki muut eivät joudu. Sekä vihaa näitä kätilöitä kohtaa jotka antoivat minulle käydä henkisesti näin. Kävimme synnytyssairaalassa tämän läpi ja minulle suositeltiin synnytyspelkoterapiaa tms.
Olen vieläpä reipas ja rohkea luonne - ja silti minulle kävi näin. Ehkä yksi syy voi olla että olin synnyttämässä yksin: isi ei ehtinyt työmatkaltaan paikalle ja ketään muuta en mukaani huolinut.
Jos joku olisi ollut vierelläni muistuttamassa että synnytän kohta lapsen (sekä pitämässä puoliani) - ehkä en olisi päässyt tuonne rajamaailmaan niin herkästi. Kätilötkin olisivat voineet toimia kannustavammin.
Pyydän anteeksi jos jotakuta ärsytti tämä viestini - toivoisin kuintekin kommentteja onko kenelläkään vastaavaa kokemusta synnytyksestä?