Synnäriltä kotiutuminen

[Milla Maqia]

Ovikello pois päältä tai muuten vaan ette avaa ovea!. Tai sitten mies vain ovella sanoo, ettei nyt voi tulla ja ovi kiinni. Eiköhän härskimmätkin tuppautujat siitä jotain opi?
Onneksi ei ole itse koskaan tarvinnut turvautua siihen. Meillä on ollut aina sopivasti vieraita ja sopivasti omaa rauhaa.

 

[Sirenia*]

Huhhuh, olen kuvitellut että oma anoppini on kamala mutta kyllä täällä moni muu vie voiton siinä suhteessa...
Me ollaan saatu tulla kotiin synnäriltä ihan rauhassa, ei ole ollut ketään päivystämässä. Esikoinen kun syntyi niin vieraita kävi ihan mukavasti, ei liikaa eikä liian vähän. Nyt kun toinen syntyi niin kaipasin vähän enempikin vieraita kun ei paljon ketään käynyt. Monella kyllä oli jotain menoja just silloin joten ihan ymmärrettävää, mutta mä en ole koskaan halunnut vaan sulkeutua sisälle perheen kesken. Ymmärrän kyllä silti jos joku niin haluaa tehdä, onhan se ainutlaatuista varsinkin esikoisen kanssa
Ja sympatiani kaikille joilla hankalia sukulaisia. Ei se aina ole niin helppoa vaan sanoa että painukaa h*ttiin...Itsekin olen monet kiukut joutunut nielemään koska tiedän että jos alkaisin sanoa kaiken mitä ajattelen niin elämäni vaikeutuis vielä enempi.

 

[gugguu]

Kyllä se on niin, että jos haluaa että oma mieli ei pahoitu, niin pitää osata avata suunsa, edes omalle miehelle ja miehen tulis tukea omaa vaimoa. Kyllähän se miehen hommia olisi ollut sanoa omille vanhemmilleen, miten hänen perhe toivoo heidän tilanteessa toimivan.

 

[Taukku]

Kyllähän sitä pitää pystyä sanomaan, jos ei halua vieraita. Jos eivät lähde hyvällä, niin sitten pahalla ja jos ulosheittämisestä loukkaantuvat, niin omapahan on häpeänsä. Kyllä jokaisen pitäisi tajuta, ettei ihmiset välttämättä halua vieraita nurkkiinsa kun kotiutuvat vauvan kanssa.

Esikoisen syntyessä asuimme äitini luona, joten olimme itse vieraassa paikassa, mutta ei sielläkään porukkaa lapannut. Toisen kotiutuessa anoppi oli hoitamassa esikoista ja hänet vietiin samalla ovenavauksella kotiin, kun me tulimme kotiin. Varsinkaan yövieraita en olisi kyllä sulattanut. Onneksi yövierailut eivät muutenkaan ole meillä tapana.

 

[Pauliina-]

Mieheni äiti asuu kauempana (onneksi), mutta soitteli jatkuvasti ennen vauvan syntymää, milloin saisi tulla. Oli kuulemma pakannut laukutkin jo. Mieheni sanoi suoraan, että kutsutaan sitten kun on tervetullut ja purkaa tavarat laukuista takaisin kaappeihin ihan kaikessa rauhassa. Anoppi tietenkin loukkaantui, mutta ymmärsi sitten tilanteen aikansa mietittyään.

 

[pandamanda]

Kamala tilanne alkuperäisellä, otan osaa. Minulla taas oli melko päinvastainen. Olimme sairaalassa melkein viikon ja täällä on sairaalassa muiden kuin vauvan isän ja isovanhempien vierailut kiellettyjä ja heillekin on sallittuja vain 2 tunnin vierailut vierailuaikana. Sairaalassa kävivät ainoastaa vanhempani. Onneksi miehen annettiin olla sairaalassa vierailuaikojen ulkopuolellakin, sillä olin huoneessa suurimman osan aikaa yksin vauvan kanssa ja synnytys oli ollut traumaattinen ja kaipasin seuraa pois pelottavista ajatuksista. Kotiin saimme kyllä tulla rauhassa ja rauhassa saimme olla pitkään sen jälkeenkin. Vietejä ja puheluita tuli kyllä valtavasti, mutta ilmeisesti äitini oli kertonut vaikeasta synnytyksestä niin ettei meille kukaan uskaltautunut kylää. Etukäteen olin pelännyt että meillä ravaa väkeä koko ajan ja tämä hiljaisuus tuntui aika ahdistavalta ja jopa loukkaavalta. Onneksi ystäväni rohkaistuivat kysymään jo kotiintuloviikolla että kerronhan kun saavat tulla kylään ja he tulivatkin piristämään minua.

Tuo appivanhempien omituinen mustasukkaisuus on meilläkin tuttua. Itse eivät voi parin tunnin käyntiä pitemmäksi ajaksi tulla meille, vaikka asuvat satojen kilometrien päässä ja loukkaantuvat kun me emme vauvan kanssa tule käymään. Minun vanhempani sen sijaan ovat käyneet useita kertoja juuri siksi että tietävät ettei vauvan kanssa ole helppoa matkustaa, vaikka he asuvatkin selvästi lähempänä. Vauva on nyt 2 kk ja olemme yhden kerran käyneet vanhempieni luona viikonloppureissulla. Tämä sai anoppini suunniltaan, kun emme heti seuraavana päivänä lähteneet ajamaan heille. Meillä imetys oli alkuun hyvin vaikeaa ja vaikean synnytyksen takia olin pitkään itkuinen ja herkkä ja tämän ainoan matkan jälkeen vauvalla meni unirytmi sekaisin. Joten muriskoon anoppi rauhassa jos ei itse sovi tulla kylään. Meillä ensimmäiseksi menee jatkossakin vauvan hyvinvointi.

 

[en oikein usko]

En jotenkin jaksa uskoa, että kenenkään pokka kestää aina tuppautumista jos asiasta on sanottu. Jos ihmiselle oikeasti sanotaan suoraan niin hyvin harva vielä jatkaa tuppautumista. Tonni vetoa niin näille kauhuanopeille ei olla oikeasti sanottu suoria sanoja!

 

[mie-maalta]

Mie asun anoppilassani, kaikkien kauhuksi se kerrottakoon. Appeni on kuollut jokunen vuosi sitten ja mieheni päätti tuolloin, että kerran on tässä talossa elämänsä asunut niin asuu vastaisuudessakin. Tarkoitus olisi siis asua tässä talossa loppuelämämme. Minä en siis voi millään ilveellä anoppia pois kotoamme, kotoansa häätää, mutta onneksi tuo on hyvin vähän kiinnostunut meidän asioista. Mieheni ei ole luultavasti vieläkään suuresti kertovan minun olevan raskaana, jo seitsemännellä kuulla, mutta eipä anoppikaan ole mitään kysynyt vaikka näkeehän tuon jo. Tässä talossa käy vieraina lähinnä mieheni sisarukset perheineen, joskus heidän vieraillessa useamman tunninkin täällä eivät edes näe minua, kun olen omassa kerroksessamme (yhteinen keittiö kylläkin). Vauvan kanssa aion olla tiukkana, minä ja pieni ollaan ylhäällä, jos niikseen on, viekööt mies vauvan alas näytille, jos joku tänne häntä erikseen katsomaan tulee, yläkerran pidän suljettuna vierailta. En halua vieraita laitokselle, luojan kiitos sinne on kaikkialta sen verran kaikilla matkaa, että tuskin ketään tuleekaan. Tosin haluan sieltä mahdollisimman pian poiskin... Saaa nähdä mitä loppu kesä tuo, sympatiani alkuperäiselle, tiedän ex-liitostani millaisia anopit voi kauheudessaan olla!

 

[ap.]

Kiitos kaikille kauniista sanoistanne. Oloa helpottaa kummasti, kun saa täältä vertaistukea.

Jos minä sanoisin anopille suorat sanat, niin hän suuttuisi ikihyviksi ja heittäytyisi marttyyriksi. Siitä hyvästä saisin mieheni vihat ikuisesti päälleni. Nyt jo riitelemme jatkuvasti siitä, kun en suostu käymään anoppilassa kovin usein. Minä en yksinkertaisesti viihdy paikassa, jossa en voi puhua mitään. Enkä halua anoppia meillekään kovin usein tai pitkäksi aikaa, koska hän ei tajua toisen yksityisyyden rajoja. Olen yrittänyt saada mieheni ymmärtämään asian myös minun näkökannaltani, mutta hän on sen verran mammanpoika, että ajattelee vain loukkaantumisherkän äitinsä tunteita. Mies ei näe siinä mitään ihmeellistä, että anoppi järjestelee keittiön kaappimme uudestaan, heittää säästämäni muovipussit pois, yms. Minä olen aina raivoissani hänen vierailujensa jälkeen, kun en löydä mistään tavaroita. 'Apunsa' jälkeen anoppi odottaa vuolaita kiitoksia ja myös sitä, että minun sukulaiseni vastavuoroisesti tulevat siivoamaan kotiimme. Mielestäni käsittämätön ajatuskin. En halua kotiini ulkopuolisia siivoamaan, eikä minun tulisi itse mieleenkään mennä muiden kotiin häärimään kuin omaani.

Meillä osa ongelmaa on siis mies, jonka kuuluisi pitää oma äitinsä aisoissa. Mies ei sitä kuitenkaan tee, vaan onkin tehnyt minusta ylireagoivan syntipukin, kun en suostu hänen äitinsä oikkuihin. Kurja tilanne, kun se henkilö, jonka pitäisi tukea minua, onkin kääntynyt minua vastaan. Muuten meillä eletään rauhallista ja mukavaa arkea, mutta anoppi-asia on tulenarka.

 

[onnea vauvalle]

mutta jos miehesi ei halua pitää äitiään aisoissa, on teillä luvassa toisi vaikea avioliitto. Olen itse joutunut samantyyppiseen tilanteeseen anoppini kanssa ja erohan siinä uhkasi. Kunhan nyt vähän aikaa kuluu ja perheen arki alkaa, suosittelen vakavasti keskustelua jonkun ammatti-ihmisen kanssa siitä, miten perheen roolit jakautuvat. Parisuhteessa ja lapsenkasvatuksessa tulee joka tapauksessa ihan riittävästi oikeita ongelmia, joten anopin aihettamia lisäriitoja ei kannata kestää.

 

[oi mammmanpoikaa]

Taitaa ap:n mies olla aikamoinen mammanpoika.. Hänen olisi ensin kannattanut katkaista napanuora äitiinsä ennenkuin lähtee omaa perhettä perustamaan. Sinun ja vauvan pitäisi olla nyt hänelle tärkeintä maailmassa ja teidän puolia hänen tulisi pitää.

 

[Ulpu74]

Meille ei onneksi tuppautunut ketään. Nimenomaan mies hoiti meillä sen puolen, että jo ajoissa ennen synnytystä sanoi kaikille mahdollisille vieraille, ettei meillä oteta vieraita vastaan pariin viikkoon kotiutumisen jälkeen =D
Ja uskoivat, eivätkä tietääkseni suuttuneetkaan. Joskaan tuskin siinä nyt ihan kahta viikkoa keskenämme oltiin, taisi viikon päästä tulla jo miehen vanhemmat käymään - kutsuttuna tosin.

Toinen vauva tulossa ja varmaan ilmoitetaan taas "rauhoitusajasta", että kiitosta vaan, mutta ei vieraita heti kotiin tulon jälkeen.

 

[Bendie]

Mietin itsekin ihan samoja asioita. Pyysin jo omalta mummiltani, että saisimme tutustua rauhassa sairaalassaoloajan. Hän ilmoitti pyynnöstä huolimatta, että me vaan ihan äkkiä käydään. En näe mitään järkeä ajaa 150 km, jos käypivät vaan ihan äkkiä. Samoin mieheni sisarusten saadessa vauvojaan on koko sisarusparvi (n. 6-7 hlöä) rynnännyt sairaalaan, vaikka osastolle ei edes saa tulla, vaan lasta on katsottu kahviossa. Eipä kai se auta kun ottaa vastaan...

Vieläkö on voimassa antiikkinen suositus kahden viikon vieraskarenssista, että vauva saisi tutustua oman porukan bakteerikantaan?

 

[Oma karenssi vieraille]

Vieläkö on voimassa antiikkinen suositus kahden viikon vieraskarenssista, että vauva saisi tutustua oman porukan bakteerikantaan?

Ei ole, vieraille on perheen vaan pidettävä ihan oma karenssi. Suositellaan, ettei alle 1 kk ikäisen kanssa mentäisi suureen ihmisvilinään kuten ostoskeskukseen, mutta kodin vierasmäärää ei säädellä. Toki nämä neuvot ovat varmaan aikalailla neuvola- ja sairaalakohtaisia.

Minusta on helpotus hoitaa ekat tapaamiset sairaalassa, niin voi hyvällä omallatunnolla sanoa, ettei kotiin tarvitse ainakaan samojen tulla vähään aikaan. Ja yleensä ne ovat ne lähimmät, jotka sairaalaan tulevat, joten kotiin ei sitten tarvitse ottaa ketään niin pitkään aikaan kuin itsestä tuntuu.