Anoppi ja vauva

[korvaamattomia]

Hmmm..meijän 6kk ikäinen on ollu kolmesti yöhoidossa. Kaksi kertaa mummolassa ja kerran oli mummo täällä meillä. Ens viikolla menee mummolle yöksi. Ei oo ollu mitään ongelmaa. On ollu monesti päivällä hoidossa..tunnista kahdeksaan tuntiin..ja hyvin on menny aina. Voin niin luottavaisin mielin jättää lapsen hoitoon, koska tiedän että siellä on mummut ja papat kilvan pitämässä sylissä lässyttämässä. Ja lapsihan tykkää kun on ohjelmaa! Pieni paussi tekee hyvää meille kaikille. Aina oon hakenu aurinkoisen lapsen kotiin Meillä ehdottomasti ollu mummusta hyötyä ja apua, entä kuin haittaa.. Harmi että toinen mummo asuu niin kaukana. Hän on kerran hoitanut lasta pari tuntia ja hyvin oli heilläkin menny. Mummu kun tykkää laulella, niin nappula oli nukahtanu kesken laulelujen ja olipa laulellu mummun kaverinakin

 

[Kitty]

Meillä poika (14kk) ei ole ollut anopilla hoidossa ollenkaan. Eikä ihan heti menekään. Meillä on niin erilaiset ajatukset lastenhoidosta appivanhempien kanssa, siinä syy. (Siskoni ja isäni on kyllä hoitaneet poikaa, nyt kun hän on hieman vanhempi.)
Käyn pojan kanssa appivanhemmilla kyläilemässä ehkä pari kertaa tai kerran kuussa ja he käyvät meillä joka toinen kuukausi, jos silloinkaan. Olemme mieheni kanssa pyytäneet että soittaisivat ennen kuin tulevat, mutta se on ilmeisesti mahdotonta.. Muutama kerran olen saanut ilkeää kuittailua sekasotkusta, kun ovat pöllähtäneet kesken siivouksen! Niin ja tietenkin valituksia, kun vauva on ollut nukkumassa yllätysvierailun ajan.
Ja sitten kuullaan valituksia miten toisia lapsenlapsia hoidatetaan mummilassa viikonloput ja välillä viikollakin ja kuinka voimat loppuu siihen rumbaan!

Välillä kirpoo tämä "tiukkalinja", mutta silloin palautan mieleeni anopin sanat lastenhoidosta että toinen hoitaja (pappa) voi vettä lärvit ja mummi juo vain "vähän" ja siinä kipotellessa sitten hoidetaan lastenlapsia, huh.. No thanks!!

 

[Paapero]

Et ehkä osaa arvostaa vielä anoppisi tarjousta lapsen hoidosta, en minäkään vielä tuossa vaiheessa, mutta jahka lapsesi kasvaa anopistasi tulee vielä kullanarvoinen. Näin meillä ainakin, on ihana kun on paikka minne lapset saa hoitoon tarvittaessa tietäen että ovat tarkassa ja hyvässä hoidossa. Ja on ihana kun lapsilla on mahdollisuus olla paljon isovanhemmillaan, heillä on todella loistava suhde ja lapset saavat isovanhemmiltaan paljon.

 

[Mansikkainen]

Niin, minunkin mielestäni on ihanaa, että saan tarvittaessa apua ja lapsellani on ja tulee olemaan kiva paikka, oma mummila mihin mennä. Isovanhemmuutta väheksymättä, minä äitinä haluan kuitenkin pitää lapsen pääosin lähelläni, kun hän on vielä ihan pieni. Enkä toisen painostuksesta antaa hoitoon jne. kun lapsikaan ei sitä osaa vielä kaivata. Mummit ehtivät varmasti hoitamaan pidempiä jaksoja myöhemminkin.

 

[niksiprikka]

mun esikoinen on ollut tosi pienestä mun äidillä hoidossa. tai mun äiti on ollu oikeastaan meillä, että mä olen päässyt harrastamaan tai joskus kauppaan yksinäni. Mun esikoisellani on aivan erityinen suhde äitiini edelleen. ovat toisilleen tosi tärkeitä.

mun kuopuksella ei ole vastaavaa suhdetta isovanhempiinsa. ikää nyt 1v8kk. me asutaan sen verran kauempana, että ei tule nähtyä mummuja (tai pappoja) tarpeeksi usein. Mä annan lapsen oikein mielelläni yökylään, aina kun siihen on mahdollisuus. Sitä vaan ei ole kovin usein. Mun äiti kun on vuorotyössä ja anoppi ei uskalla vielä ottaa lasta sinne yökylään (miehen siskon poikaa kyllä on uskaltanut ottaa jo vuoden iästä). meillä on neljä lasta ja mä arvostan hirveästi sitä apua mitä saan äidiltäni tai anopiltani. kesällä mökillä oli aivan ihana talkoissa kokata ruokaa ja keittää kahvia työmiehille kun äitini hoiti sillä aikaa nuorimmaista. mitä olisinkaan antanut äitiyslomalla siitä, että joku olisi ottanut lapset päiväksi että minä olisin saanut siivota rauhassa kämpän lattiasta kattoon.

Mulla tietysti on sinänsä erilainen tilanne aloittajaan verrattuna, että niin mun äiti kuin anoppikaan ei tuppaa väkisin. eivät oikeastaan edes tarjoudu auttamaan ellen pyydä (juuri siksi etteivät tahdo tyrkyttää läsnäoloaan). Mutta oma äitini on mm. järjestellyt työvuorojaan, että 1v valvomisen jälkeen (kuopus todella huono nukkuja) pääsimme mieheni kanssa kahden vuorokaudeksi laivalle. varasimme hytin isolla parivuoteella, söimme rauhassa ja kauan ja nukuimme aamulla pitkään. Eikä takuulla harmittanut jättää lapsia yöhoitoon!

mutta meitä äitejä on monenlaisia ja anoppeja myös. kyllä mä ymmärrän aloittajaakin, että jos itse ei tahdo antaa lasta hoitoon ja toinen haluaisi sitä lähes väkisin - törmäyskurssihan siitä syntyy. mä neuvoisin nostamaan kissan pöydälle! sanot anopille vaikka suoraan, että nyt on sellainen tilanne että... sinua luultavasti ärsyttää kun en anna lasta sinulle hoitoon ja minua ärsyttää kun sinä pyydät sitä jatkuvasti vaikken tahdo näin tehdäkään vielä. juttelisitte ja sopisitte pelisäännöt. kumpikin voisi tulla puolitiehen vastaan. ehdota vaikka, että jos nyt lakkaat pyytämästä lasta yökylään, annan hänet varmasti luoksesi yöksi kun lapsi täyttää 1v.
tai mikä ehdotus sitten sopii parhaiten sinun ja anoppisi välille. mutta ratkaiskaa asia! muuten se hiertää välejänne vielä pitkään!

 

[Mush]

Olen hieman samoilla linjoilla edellisen kanssa, vaikka vielä ei lapsia olekaan. Ehkä ajattelen toisin jos saan heitä. Meillä on kuitenkin se tilanne, että äitini on sanonut, että hän on omat lapsensa jo hoitanut. Että tietää sitten jo etukäteen olla sellaisia tuomatta hoitoon.
jotenkin tuntuu kummalliselta, että valitetaan kuinka innoissan isovanhemmat ovat. Olisin todella iloinen, jos näkisin moista välittämistä. Tietty liika on liikaa, ja jos tuntee että toinen jatkuvasti astuu varpaille tai ahdistaa, niin vain sinä voit siihen vaikuttaa.

 

[*stiina]

Aiheeseen vielä lisätäkseni, meillä on anopin lisäksi myös oma äitini lapsenhoitoapuna. Tyttömme (10kk) on ollut ilta- tai yöhoidossa hänellä ja miehellänsä noin kuukauden- parin välein. Näemme hänen kanssaan muutenkin viikoittain. Äitini ei ole kertaakaan puuttunut siihen, miten hoidan lapseni tai valittanut, kuinka vähän meitä näkee (saman verran nähdään kuin anoppiakin). Saati sitten kehunut omia "ylivertaisia kykyjään" hoitaa lapsenlastaan. Äitini on siis luonteeltaan erilainen kuin anoppi ja hänen kanssaan on huomattavasti mukavampaa olla tekemisissä. Lapsella on kuitenkin oikeus molempiin mummoihin, joten anoppi saa viettää aikaa tyttömme kanssa edelleenkin. Meillä vaan tuskin tulee koskaan synkkaamaan hänen kanssaan, niin se vain on!

 

[Tyrmistynyt täti]

Hei!

Meillä on suvussa sama ongelma: anoppi haluaisi tavata poikansa ja miniänsä vauvaa useammin, mutta miniä ja poika eivät halua antaa vauvaa hoitoon kenellekään. Vauvan mummo (anoppi) on pahoittanut tästä mielensä todella pahasti ja välit ovat kiristyneet nyt siihen pisteeseen, ettei tapaamisia ole kohta lainkaan. Itse olen miniän käly (mummon tytär) ja seuraan kauhulla tätä murhenäytelmää, miten vauvan tulon jälkeen koko suvun ihmissuhteet ovat vaarassa katketa kokonaan. Miten vauva voi muuttaa sen vanhemmista hirviöitä? Kenenkään muun tunteilla ei ole mitään väliä ja koko oma elämä pyörii vauvan ympärillä. Mielestäni tämä on hysteeristä ja tekee vauvasta tynnyrissä kasvaneen ja vanhemmista hysteerisiä ja jopa hulluja. Onko tämä siis yleistäkin?

T. tyrmistynyt täti

Kertokaas te muut joilla on pieni vauva, että miten paljon anoppi osallistuu vauvan hoitoon ja kuinka usein hän vauvaa tapaa? Meillä on 3 kk ikäinen vauva ja anoppi tapaa vauvaa kerran, pari viikossa. Sellasia tunnin, parin vierailuja. Muutaman kerran on saanut hoidella vauvaa itsekseen lyhen aikaa.

Tuntuu, että minun pitää kantaa jatkuvaa huonoa omaatuntoa siitä etten anna vauvaa anopille enemmän hoitoon, ja etten halua häntä meille useammin. Anoppi puhuu usein vauvan yöpymisestä heillä, vaunuilla ulkoilusta yms. Itse en haluaisi antaa vauvaani hänelle hoitoon pidemmäksi aikaa. Varsinkin kun vauva on ollut koliikkinen ja tuntuu ettei kukaan muu saa huutoa loppumaan kun se kerran alkaa.

En antaisi vauvaani omalle äidillenikään hoitoon (hän ei asu täällä) koska yksinkertaisesti haluan hoitaa vauvani itse. Mieheni auttaa vauvan hoidossa, koska on nyt työttömänä. Joten siksikään en ymmärrä miksi tähän pitäisi vielä kolmas hoitaja saada.
Minusta vauvani on liian pieni toisten hoitoon. Olen varmaan ylihuolehtiva, mutta omahan on vauvani. En toistaiseksi ole kaivannut mitään pidempää "omaa aikaa", muutama tunti silloin tällöin riittää.

Eli mitenkäs teillä muilla? Olisi kiva kuulla kokemuksia ja ajatuksia!

 

[Tyrmistynyt äiti]

Siis mitä: pitäisikö vauva antaa hoitoon, että olisi anopille mieliksi? Pienen vauvan paikka on kotona äidin ja isänkin kanssa. Eikö anoppi voi käydä katsomassa vauvaa kotona tai vauva perheineen anoppilassa käymässä?

Sama ongelma oli itselläkin: anopin mielestä vauvan piti 3 kk ikäisenä olla hoidossa, että oppisi itsenäiseksi. Olisi pitänyt vieroittaa rinnasta saman tien samasta syystä eli anopin mieliksi. Anoppi halusi tarjota vauvalle kakkua ja jäätelöä ja pitää koko ajan sisällä sitterissä. Ei siis sylissä eikä liikkeellä eikä ulkoilmassa.

Olisin kyllä välillä kaivannut apua vauvanhoitoon, mutta VAUVAN ehdoilla, en anopin. Piti siis pärjätä ilman, oli rankkaa.

Voi siis olla hyviä syitä, ettei vauvaa anneta liian pienenä anopin hoitoon tai yleensä kenenkään. Omalla kohdallani oli esim täysimetys 5 kk. En todellakaan antanut vauvaani anopin mieliksi 3 kk ikäisenä yökylään enkä muutenkaan liian pienenä ja olen siitä iloinen. Anoppi suuttui, se ei helpottanut vauvanhoitoa mitenkään. Onneksi asia korjaantui vauvan kasvaessa. Nyt hän voi pitää välillä lastani tv:nsä edessä ja syöttää vaikka pelkkää jäätelöä, kun itse huolehdin edelleen normaalin terveestä elämästä muulloin.

Jälkeenpäin voin vain sanoa, että onneksi pidin pääni ja seurasin äidinvaistoani ja kuuntelin lastani, enkä anoppia. Joka on ihan ok muuten, mutta suorastaan sairaalloisen omistushaluinen ja vanhanaikainen vauvani kanssa.

Hei!

Meillä on suvussa sama ongelma: anoppi haluaisi tavata poikansa ja miniänsä vauvaa useammin, mutta miniä ja poika eivät halua antaa vauvaa hoitoon kenellekään. Vauvan mummo (anoppi) on pahoittanut tästä mielensä todella pahasti ja välit ovat kiristyneet nyt siihen pisteeseen, ettei tapaamisia ole kohta lainkaan. Itse olen miniän käly (mummon tytär) ja seuraan kauhulla tätä murhenäytelmää, miten vauvan tulon jälkeen koko suvun ihmissuhteet ovat vaarassa katketa kokonaan. Miten vauva voi muuttaa sen vanhemmista hirviöitä? Kenenkään muun tunteilla ei ole mitään väliä ja koko oma elämä pyörii vauvan ympärillä. Mielestäni tämä on hysteeristä ja tekee vauvasta tynnyrissä kasvaneen ja vanhemmista hysteerisiä ja jopa hulluja. Onko tämä siis yleistäkin?

T. tyrmistynyt täti

 

[se anoppi]

Kun olen lukenut näitä viestejä, olen oppinut etten ikinä koskaan milloinkaan tarjoa miniälleni lastenhoitoapua, en ota lapsenlapsia syliin, en yökylään enkä mitenkään heitä huomioi. Onneksi on tyttärenlapsia, joita voi helliä. Omia äitejään kukaan ei kyseenalaista lastenlasten kanssa ainoastaan anoppi on kauhea. Se on se ikuinen anopin ja miniän välinen asia: mustasukkaisuus.

 

[RiiNan]

Kun olen lukenut näitä viestejä, olen oppinut etten ikinä koskaan milloinkaan tarjoa miniälleni lastenhoitoapua, en ota lapsenlapsia syliin, en yökylään enkä mitenkään heitä huomioi. Onneksi on tyttärenlapsia, joita voi helliä. Omia äitejään kukaan ei kyseenalaista lastenlasten kanssa ainoastaan anoppi on kauhea. Se on se ikuinen anopin ja miniän välinen asia: mustasukkaisuus.

Samaa ajattelin itsekkin näitä viestejä luettuani, jos poikani joskus saa lapsen, en käy kylässä heillä, en ota lasta hoitoon, en muutenkaan tuppaudu. Eipähän tule avioeroa anopin takia.

 

[miniäinen]

Hiphei,

tuommonen anoppi on itsellänikin eikä muita isovanhempia olekaan enää. On vähän vaikea lapselle selitellä, miksei ole isovanhempia tai että se yksi, joka on, on lähellä, mutta kovin, kovin kiireinen.

Suurta tyhmyyttä mielestäni tuo. Onko pakko viedä vastasyntynyt äidiltä tai sitten antaa olla oman onnensa nojassa ikuisesti? Miten olisi ihan normaalit käytöstavat, asiallinen keskustelu tms. , kultainen keskitie? Luulisi, että aikuinen ihminen jo vähän tajuaisi, että kaikki lapsen tapaaminen ei ole tuppautumista ja muutenkin voi tosiaan toimia kuin täysin isovanhempien ehdoilla? Vanhemmille tärkeintä kun on se lapsi ja lapsen etu on, että vanhemmat voivat hyvin ja että elämässä olisi kuitenkin muitakin ihmisiä. Isovanhemmat voisivat olla tärkeitä eikä vain satunnaisina kyläilijöinä tai pelkkänä hoitoapuna. Minä arvostaisin kovasti sitä, että isovanhemmat olisivat kiinnostuneita lapsenlapsestaan ihmisenä ja omana sukulaisenaan ja oman lapsensa lapsena.

No, yritin olla anopille mieliski niin kauan kuin jaksoin. Sitten en enä jaksanut, kun mikään ei kelvannut kuin se, että ei tapaa lapsenlasta lainkaan. Nyt on kai tyytyväinen, me muut ei. Kuulostaa kiireiseltä kaikkine harrastuksineen ym, ei ehdi tavata lapsiaan eikä lapsenlastaan. Anteeksi, että muuta kuvittelin. itselläni oli todella läheinen suhde mummooni, siksi kai luulin, että se on normaalia. Eipä ollut!

 

[mnbvcxz12]

Kun olen lukenut näitä viestejä, olen oppinut etten ikinä koskaan milloinkaan tarjoa miniälleni lastenhoitoapua, en ota lapsenlapsia syliin, en yökylään enkä mitenkään heitä huomioi. Onneksi on tyttärenlapsia, joita voi helliä. Omia äitejään kukaan ei kyseenalaista lastenlasten kanssa ainoastaan anoppi on kauhea. Se on se ikuinen anopin ja miniän välinen asia: mustasukkaisuus.

Ainoa tapa on siis olla osallistumatta lapsenlapsen elämään, ikävää...
Ei mustasukkaisuus ole se, mikä määrittää anopin ja miniän suhdetta, vaan se, että kyse on kahdesta toisilleen vieraasta ihmisestä, jotka olosuhteiden pakosta joutuvat olemaan läheisesti toistensa kanssa tekemisissä. Parhaassa tapauksessa heille kehittyy aito, syvä ystävyys, pahimmassa välit on poikki.
Anopin/apen ja miniän/vävyn suhde on erilainen kuin äidin/isän ja tyttären/pojan.

Anoppi ei ole miniän äiti, vaan oman poikansa äiti ja sen lapsenlapsen isoäiti. Ja vaikka sen anopin sukulaissuhde tyttären lapsiin on sama kuin pojan lapsiin, ei suhde sen lapsen äitiin ole sama.
Tytär ja äiti puhuvat toisilleen erilailla ja käyttäytyvät aina erilailla keskenään ja toisiaan kohtaan kuin miniä ja anoppi. Heitä yhdistää se, että he ovat äiti ja tytär.
Äiti ja tytär ovat käyneet läpi toisen lapsuuden, murrosiän ja aikuistumisen yhdessä. Tytär on tod. näk. aikoinaan murkkuna säälimättä kritisoinut äitiään pahemmin kuin miniä ikinä kehtaa. Samoin äiti on asettanut tyttärelleen rajoja ja päättänyt hänen tekemisistään.

Tietenkin tytär sallii äidiltään enemmän puuttumista ja osallistumista lastenkasvatukseen, koska on aina tottunut äitiinsä perheenjäsenenä. Miniälle kyse on kuitenkin vieraammasta ihmisestä.

 

[miniäinen]

Asiaa oli edellisessä kirjoituksessa. En minäkään ymmärrä, että kyse olisi mustasukkaisuudesta. Oman kokemukseni mukaan kysymyksessä on paljon se, mikä ihan missä tahansa ihmis- ja sukulaissuhteissa. Ja pääosassa mielestäni lapsen etu. Toivoisin, että voitaisiin lähteä siitä, mikä on suurinpiirtein nykysuositusten mukaista lapsenhoidossa. Anoppi, joka ei ota huomioon lapsen vanhempia kasvattajina eikä ota vastaan mitään tietoa nykysuosituksista, ei välttämättä tee lapselle paljoa pahaa, mutta ei hyvääkään. Mikä pakko on syöttää omia, vanhentuneita ja vääriksi todettuja kasvatusoppeja jatkuvasti vanemmille ja toteuttaa niitä salaa, kun voisi esim. leikkiä hetken vauvan kanssa tai ottaa syliin? Eri asia, jos neuvoja kysytään, mutta entä, kun niitä tulee pyytämättä jatkuvasti ja aina neuvolan neuvojen ja äidinvaiston vastaisia? Onko pakko tarjota kermakakkua muutaman kk:n ikäiselle, täysimetyksellä olevalle vauvalle? Kyse on mielestäni ainakin käytöstavoista.

 

[yksinkertaisesti]

Osallistuvat ja innokkaat isovanhemmat ovat rikkaus ja suuri apu, mutta jokaisella äidillä ja isällä on oikeus (ja velvollisuus) hoitaa lastaan parhaaksi katsomallaan tavalla. Vaikka anopista/mummusta tuntuisi että vauvaa pitäisi hoitaa toisin, se ei ole asia joka anopille/mummulle kuuluu. Siinä mielessä hän on lapsensa hoitanut.

Mummuille ohje: kunnioita lapsen vanhempien ohjeita ja toiveita. Kasvatusoppaat on vuosien saatossa muuttuneet ja nykyvanhemmille annetaan neuvoloissa erilaiset ohjeet kuin sinulle on annettu. Vanhempien on kasvettava itse vanhemmuuteen lapsensa kanssa, sinä et saa siihen puuttua. Apuna ja tukena sinua tarvitaan.

Miniöille ohje: kuuntele sydäntäsi lapsenhoidossa ja ilmaise itsesi rehellisesti anopille/mummulle. Ota hyvä apu vastaan, mutta luota itseesi päättäjänä. Pientä vauvaa ei tarvitse jättää kenellekään, mutta muista että isomman lapsen kanssa anopin/mummun avusta voi olla suuri hyöty ja lapselle iloa. Pyri säilyttämään hyvät välit, se on lapsen rikkaus.