Syksyn 2009 IVF/ICSI/PAS-hoitolaisia pinoon :)

dreamer, onneksi voidaan sitten jännittää yhdessä! Itsekään en toivoisi paljoa enempää kuin 10+10, mutta viimeksi tässä vaiheesa oli 12+12 ja lopputulos 52 rakkulaa. Täytyy vaan toivoa että laatu olisi hyvä, määrästä huolimatta. Tulehan sitten kertomaan kun tiedät punktiopäivän. :)
 
Sebu ja Dreamer: Mennään näköjään samaa matkaa. =) Mulla on perjantaina ultra, jossa päätetään punktoidaanko ma, ti vai ke. Veljet, että mua jo niin jännittää tää homma, kai hiukan hassu oon... :LOL:
Tiistaina oli ultra, rakkuloita oli yhteensä 12, tasakokoisia, sen tarkemmin en muista.
En olis uskonu, et vielä tulee päivä, jollon toivoisin pääseväni nukkumaan "ihmisten aikaan" eli yhdeksältä. Nykysin tilanne vaan on se, että olen yhdeksältä jo aivan valmis kaatumaan petiin, mut eihän se onnistu sumuttelujen takii. :kieh:
Jospa tästä kaikesta seuraisi vain hyvää. :)
Mites teillä, sopiiko housut edelleen hyvin jalkaan? Minä olen joutunut jo pari päivää kulkemaan verkkareissa, yhdetkään farkut eivät mahdu kiinni, että kai tuolla jotain tapahtuu. :LOL: :LOL:
 
Idaliina Onnea :flower:

Nyt on sitten aamulla verikokeessa käyty ja iltapäivällä soittelen tuloksista.

Kamala olo jotenkin. Elokuusta asti tätä 1.ivf hoitoa ns. menty (suunnittelu) ja nyt odottaa melko varma epäonnistuminen kaiken hiusten repimisten jälkeen..

Aika tyhjä olo ja vielä tyhjempi sitten iltapäivällä.. :'(

Huh, huh... En edes halua ajatella miltä niistä tuntuu jotka jo useamman läpi käyneet...
 
Äititär, kärsin itsekin ihan kauheasta väsymyksestä, varsinkin iltaisin. Mulla on piikitykset puoli kymmeneltä illalla enkä millään jaksaisi valvoa niin myöhään. Sitten kun vihdoinkin pääsen peiton alle niin unesta ei ole tietoakaan. Päätäkin on särkenyt joka päivä ja särkee varmasti vielä punktioon asti. :( Farkkuja en ole edes uskaltanut kokeilla pitkään aikaan.. edellinen epäonnistuminen sai minut syömään suruuni ja nyt olenkin ollut jo pitkään legginssi-linjalla. Tämä sopii kyllä hyvin tähän vaiheeseen, kun vatsa alkaa olla turvonnut ja sen tuntuinen että siellä todellakin tapahtuu jotain. Kiva että meitä on useampi samassa tilanteessa. :) Huh, nyt alkoi taas jännittää!!! Huomasin että olen taas korkealla listalla ja vastahan tipuin sieltä alas..

Hemu, kovasti voimia tähän päivään ja toivotaan parasta!! :heart:

 
Monella onkin samassa vaiheessa, mukavaa niin pystyy jakamaan kokemuksia matkan varrella.

Hemu :hug:

Tuoreet ultrakuulumiset: Kaikki hyvin, alkio vastaa viikkkoja päivälleen ja syke reipas 130. Olo on mahtava! Nyt vaan jännäillään miten jatko menee ja milloin saa oikeasti huokaista helpotuksesta. Tänään siis 6+6.

Toivon kaikille tasapuolisesti onnea hoitoihin. Helppoa se ei ole, mutta hyvää kannattaa odottaa. (Itsekään en ole tuohon kovin usein uskonut...) =)
 
Heippa kaikille :wave:

Olen ollut tässä vuoden ajan taustailemassa ja siirtoja vuoden sisällä 1 IVF hoidosta on tehty yhteensä 7. Tämä viimeinen siirto tehtiin 21.10 ja kävin veritestissä tiistaina tuloksena 232. Jospa se siitä nousisi.

Ajattelin vain kertoa sen vuoksi, että vaikka itselläni meinasi usko loppua niin silti tämä viimeinen siirto tuotti edes tällaisen tuloksen. Toivottavasti myös toivottuun lopputulokseen. Näistä seitsemästä siirrosta osa oli kemiallisia tosin varmaankin vain hipaisseet kohdun seinämää ja yksi varhaisraskauden keskenmeno viikolla 5+jotain. Eli aina jotain yritystä on selvästi ollut, koska hcg noussut, mutta jostain syystä kiinnittyminen ei ole tapahtunut kunnolla. Tämä viimeinen alkio, kahdesti pakastettu oli siirrettäessä 12-soluinen sissi. Ja sain viivan testiin jo pp8 (joo, ei sais testata, mutta omapa asia)
:LOL:

Kävin myös tiistaina ultrassa (ultra oli varattu uuden hoidon suunnittelua varten ja sairauteni hoitoa varten ) Lääkäri ultras, mutta mitäänhän siellä ei vielä näkynyt, mutta kohdun limis oli kuulemma hyvä ja 2,5cm paksu, joten vaikuttaisi hyvältä. Lugeja jatkan omasta halustani... en uskalla niitä lopettaa sillä tämä yksi keskenmeno alkoi juuri lugejen lopettamisen jälkeen.

Koittakaa siis jaksaa,,, vaikka se usko välillä meinaa loppua,,, nyt muakin vasta jännittää niin, etten tiedä miten päin olisin nämä pari viikkoa. Ja nyt vasta 4+3... pitkä matka olisi vielä edessä ja tulevaisuudesta ei tietoakaan...
 
Heippis..

Nega sieltä paukahti niin että soi.. :'(
Suunnitteluaika seuraavaan hoitoon vasta helmikuun 9 pv.
Täytyypi keskustella tänään kotona olisiko resursseja lähteä yksityiselle kun ei tuo odottaminen oikein taas innosta..

Onkos täällä ketään Turusta päin ja käy yksityisellä?

Nyt täytyy kaksi tuntia vielä niellä että pääsee töistä kotiin ja sitten purkaa tämä pettymys ulos..

Palataan ja kiitos kaikesta tuesta!
:hug:
 
Olen Hemu tosi pahoillani :hug: Koitahan jaksaa töissä vielä hetken. On varmasti tuskallista nieleskellä siellä :(
Itse olen päässyt parhaiten yli noista lukuisista pettymyksistä juuri sillä että olen saanut mahdollisimman pian uuden suunnitteluajan. Toivottavasti pääsette tekin pian yrittämään uudestaan!!

RouvaP Onpa lohduttava kuulla, että jossain se plussa meitä muitakin odottaa vaikka kuinka joutuukin karvaita pettymyksiä ensin kokemaan. Siis pakko ajatella niin, että se plussa vielä tulee :heart:

Eilen kävin ultrassa ja kohdunlimakalvo oli oikein hyvä. Alkion siirtopäivä olisi sitten ensi viikon perjantaina. Mikäli huurunen selviää sulatuksesta ja sehän selviää. Ihan pakko :)
 
Mukana menossa perjantaina 6.11.2009



Duffy: 1. ICSI:n 1.PAS, siirto 26.10, PP11
Punahilkka-75 : 1.IVF, siirto 4.11, PP2
Tiitiäispuu : 3.ICSI:n 1.PAS, (2), PP2
Heni : 2.IVF, punktio 4.11, PP-
sebu08 : 3.IVF, punktio 11.11, PP-
dreamer78 : 2. ICSI, punktio vko 46, PP-
Kristiina76: 3.IVF, punktio vko 44-45, pitkä kaava, PP-
Pelkkää kriisiä : 1. IVF, vko 44, PP-
Iines-74 : 1.IVF:n 2.PAS, vko 46, PP-
Silja-Leena : 1.ICSI:n 3.PAS, vko 46, PP-
Helmiina78 : 1.IVF:n 2.PAS, vko 46/47, PP-
Linda76 : 3.IVF, vko 48, PP-
Inia : 2. IVF, punktio vko 48, PP-
Minska : 2.ICSI, punktio vko 48-49, PP-
toivorikas-72 : 3.ICSI, PP-
ripperi77 : 1.IVF, marraskuu, PP-
Nele : 1. IVF:n PAS lokakuu, PP-
Peppiina78 : 1. IVF:n 1.PAS, marraskuu, PP-
pirpana74 : 1. IVF:n 1. PAS, marraskuu, PP-
turilainen : 2.IVF, marraskuu PP-
SaaraX : 2. IVF:n PAS, marraskuu, PP-
tiinuli77 : 1.ICSI, joulukuu, PP-
Äititär : 1. IVF, vko 46, PP-
Linnia : 1. IVF, syksy, PP-
Bluemami : 1. ICSI:n 1. PAS, syksy, PP-
Unikeiju-79 : 1.IVF:n PAS, PP-

Plussanneet

Taikapapu Luomu :heart:
viksi : 1. IVF :heart:
aitiliini83 : 1. ICSI :heart:
Minni79 : 1. IVF :heart:
Eena : 1. IVF :heart: :heart:
wattu : 1. ICSI :heart:
tiki-71 : 3. IVF :heart: :heart:
aurin-ko 1. IVF:n 2. PAS :heart: :heart:
Electra : 4. ICSI :heart: :heart:
Pohtijatar : 2. IVF :heart: :heart:
minttu1 : 2. IVF:n 1. PAS :heart: :heart:
Sannuli-81 : 3. IVF :heart: :heart:
anna1979 : 1. IVF :heart:
Ripe72 : 1. IVF :heart:
syystuuli75 : 1.IVF :heart:
Kipinä1: 2. ICSI :heart: :heart:
tvvo : 1.IVF :heart:
Joppu : 1.IVF :heart:
sade83 1.ICSI :heart:
Uskallanko : 2.IVF :heart:
tyhmäblondi73 : PAS :heart: :heart:
verve : 1. IVF :heart: :heart:
idaliina : 2. ICSI :heart: :heart:

Myöhemmin onnistuvat :hug:

Nalle76 1.ICSI
shenda81 1.IVF:n 1. PAS
Amelie80 : 1. ICSI:n 1. PAS
Nipsu74 : 1. IVF:n 1.PAS
Pikku-Tintti : 2.ICSI
paa-pu : 1. ICSI
astrid : 1. ICSI
Piiuli-74 : 1. IVF
JäsenJ :1. ICSI
puskatäti 1.IVF
StellaR : 1. IVF
onnenkukka : 2. ICSI
kipsu : 4.IVF:n PAS
eevi-antero : 1. IVF:n 1. PAS
plastex : 1.IVF
Irene80 : 1. IVF:n 1. PAS
Sarma : 1. IVF 2. PAS
annamaria83 : 2.ICSI
Miimi78 4. ICSI
Isis : 2. IVF:n 3.PAS
kirma : 2.IVF
Sharlin : 1. ICSI
nippe81 : 1.IVF:n 2 PAS
Elenia : 1. IVF
Sunflower79 : ICSI/IVF
fifiris : 1.IVF:n 1.PAS
Inkku83 : 1.IVF
kolmisin: 2. ICSI
Tytti82 : 1. IVF/ICSI
leppäkerttu-77 : 1.IVF:n PAS
Vadelmaunelma : 1. IVF/ICSI
Rosetta : 1. ICSI
Paiju :1 IVF
hemu80 : 1. IVF
 
Rouva P, meillä muistaakseni lugesteronit jatkuivat viimeksi viikkoja plussankin jälkeen, en tiedä mikä normaalikäytäntö on, mutta näin meidän kohdalla toimittiin. Mutta aika uskomaton pakkasheppu teillä! :) Vauvaliimaa matkaan.


Hemu80, voima :hug: siihen suuntaan!

Sitten kun kaipaat jotain muuta mietittävää: Turusta en ole, mutta tiedän että Turun Avalla on alle 36 -vuotiaille (nimimerkistä oletin että voisit kuulua tähän ryhmään?) erikoishinnat tänä vuonna, joten kannattaa ainakin katsoa, josko ne olisivat käyttökelpoisia? Halpaa touhuahan tämä ei ole, mutta ei ole kyllä noiden ihmistainten kasvattaminen myöhemminkään. ;)


tvvo: Mahtavaa! Eihän tuohon muuta voi sanoa. :)

Itse tuskailen täällä nousevan kuumeen kanssa - päivä siirrosta ja lämpö huitelee 38 asteen yläpuolella... Toistaiseksi lohduttaudun sillä, etteivät nuo alkiot ole vielä voineet kiinnittyä, mutta samalla toivon lujaa, ettei tämä nyt olisi röh-röh -tautia, jota juuri nyt en haluaisi tätä kuviota sotkemaan. Pakkanen on nimittäin nyt tyhjä, eikä 4. ICSI enää ole vaihtoehto. Katsellaan, mitä sattuu ja tapahtuu... Nyt punkan pohjalle.
 
Heips kaikille! Tänään on parempi päivä.

Tiitiäispuu ja Helmiina78 Soitin eilen sitten juuri Avalle ja varasin suunnitteluajan jonka sain jo 18. pv tätä kuuta.

Keskustelimme hoitajan kanssa tilanteestamme ja tänä vuonna valitettavasti ei ehditä hoitoa tekemään koska pitää olla yksi välikierto tuoresiirrossa ja sitten tulee joulu vastaan. Mutta heti tammikuun alusta pääsisin piikittelemään ja mahdollisesti kaiken mennessä tällä kertaa hyvin niin siirtoon pääsisi puolen kuun paikkeilla..

Ja kyllä se tosiaan helpotti oloa kun sai varattua edes sen suunnittelun jo noin lähelle niin tuntuu että edes jotain tapahtuu.. :)

Lähdemme onneksi vielä joulukuussa matkoille viikoksi joten tulee muuta ajateltavaakin. Kyllä tämä kaksi kuukautta tässä sitten äkkiä hurahtaa kun ei tarvitse sitä mahdollista 5 kk:tta odottaa yleisellä

Onnea ja tsemppiä teille kaikille, siskot.. Kiitos tuesta ja tulen sitten alkuvuoden yrittäjien pinoon kun sellaisen joku aloittaa.. Tietysti toivon etten näe teitä ketään siellä :p

 
Hemu voi kurjuus! :hug: Mutta hyvä että tuli jatkoihin noin paljon edistystä! Päästään sitten piinailemaan samoihin aikoihin piinailemaan, meillä menee PAS tammikuulle kanssa.

Sellaista olisin kysynyt kaikilta teiltä syksyn neganneilta, että oliko vuoto jotenkin erilainen kuin yleensä IVF:n jälkeen? Mulla on tosi reippaat menkat ja hurjasti hyytymiä. Tuli sellainen olo, että jos olisin alkio en olisi sekaan mahtunut. Voiko hormonihoidot tehdä liian paksun limakalvon? Mulla on yleensä ollut tavallisissa kierroissa aina hyvä 10mm limis, nyt taisi olla 15..
 
Paiju, mella sanottiin että hoidon jälkeen voi olla runsaammat ja kivuliaammat kuukautiset. Mullaki oli 1.icsin jälkeen erilaiset kuukautiset ku normaalisti.

Iidaliinalle onnittelut :flower:

:hug: negan testanneille ja tädin yllättämille.

on: täälläkin testailtiin negaa tänä aamuna :( Tosin testi ei ollu mikään kovin herkkä ja tänään pp11. Ärsyttää ku menin ees testaamaan :kieh:
 
Heips, täällä vielä yksi joka haluaisi liittyä kanssasisarten seuraan. Taustaa: minä 37 v. mies 46 v. Miehellä yksi 15-v tytär edellisestä liitosta. Lapsettomuuden syy miehen simpat (vähän ja kaikki epämuodostuneita) sekä mun PCO-tyyppiset munasarjat ja ehkä myös munasarjojen hiipuminen. Itsellä on säännöllinen 28 pv kierto ja ovuloin, mutta niitä munarakkuloita kai siellä nauhassa on. Olemme kaksi kertaa olleet ICSIssä Felicitaksessa, 4/2009 ja 6/2009, lyhyellä kaavalla mentiin ja tulos todella huono, molemmissa saatiin vain 4 follikkelia joista 3 solu ja yksi saatiin molemmissa siirtoon. Kummassakaan tapauksessa ei edes yritystä kiinnittyä. Samaan aikaan jonotimme Naistenklinikalle ja siellä nyt action alkanut, sumutellut olen kohta kaksi viikkoa, ensi viikolla katsotaan ultralla tilanne ja sitten toivottavasti alkaa piikitykset. Siellä lääkäri ilmoitti ystävällisesti että "katsotaan nyt tämä yksi hoito ja jos ei parempaa vastetta tule niin ei kannata enempää tehdäkään." Olin ihan shokissa koska Felicitaksessa ei moisesta mitään puhuttu, aikoivat vain vaihtaa pitkään kaavaan. No tulipa vielä enemmän paineita ja stressiä jos mahdollista. Voi siis olla että tämä on viimeinen hoito, tai ehkä sitten yksityisellä puolella vielä jos talous antaa periksi. Mies on jo sen ikäinen että adoptio tuskin onnistuu. Tsemppiä kaikille piinailijoille ja onnittelut plussanneille ja voimia niille jotka keräävät itseään seuraavaan koitokseen! -toivorikas - 72 -
 
Hemu, muistan omasta ensimmäisestä hoidostani sen, että tunteet myllersivät melkoisesti, kun kaksi top -alkiota oli mennyt hukkaan ja uutta hoitoa tosiaan jouduttiin odottelemaan hetki. Mutta hyvä että jaksat ajatella eteenpäin. :)

Paiju, epäonnistuneen ICSIn jälkeen mulla oli ainakin menkat ihan järkyttävät, olen aina ollut varmaankin endosta johtuen melkoisen kipeä, mutta toi oli vielä jotain potenssiin kymmenen. Ja vuoto oli kyllä melkoinen. Joten ei kun särkylääkettä kehiin ja reippaasti jos sattuu.

Duffy, yritähän jaksaa vielä muutama päivä... Toivoa on vielä. *pitää peukkuja ylhäällä*

Toivorikas, moikka vaan ja tervetuloa minun puolestani! Munasolujen määrästä: Meillä on saatu 3 ICSI -hoidossa yhteensä 16 munasolua, joista 9 on hedelmöityksen jälkeen jatkanut jakautumista. Ja heikosta saaliista huolimatta meillä on kaksi täystuhoa jaloissa pyörimässä. Nuo molemmat ovat aikanaan olleet 2. luokan alkioita, mutta ihan ykkösluokan vekaroita niistä lopulta tuli... Määrä ei ole kaikki kaikessa eikä aina se laatukaan. Julkisesta puolesta: kaupallisuudesta huolimatta luottaisin ehkä enemmän Felicitaksen lääkäreiden mielipiteisiin - klinikan onnistumisprosentit puhuvat tuossa suhteessa aika vankan ammattitaidon puolesta. ;) Jos julkisella ei tärppää, niin sitten takaisin Felicitakselle, jos vaan rahkeet riittää.

Ja takas petiin - ei tämä varmastikaan possuilua ole, mutta ihan kunnon syyslenssu kuitenkin... :snotty:
 
Heips tytöt. :)

Täällä olen taustalla ollut mukana. Hemu me taidamme sit "nähdä" samassa kevään ketjussa. Vaikka seuraava hoitojakso onkin siellä, oli jotenkin oloa helpottavaa tietää jatkosta. Negan jälkeen itkin muutaman päivän pahaa oloa, mutta soitto klinikalle jatkosta sai jaksamaan taas eteenpäin.

Missä Heni? Toivottavasti punktio ja siirto sujui tällä kertaa helpommin.

Onnittelut idaliina! :heart:
 
Onpa mukavaa kuulla Hemu että tänään on jo parempi olo!!! =) Ja ihan loistavaa jos teillä on vielä joulukuussa matkakin tiedossa!! Mekin vähän kaavaillaan samaa, matkaa siis. Vähän niinkuin kaikesta tästä pois ja kauas. Varsinkin jos sattuu että tämä seuraava pas ei onnistu niin pakko olla jokin piristys odottamassa...


Idaliina Ihanaa, onnea hurjasti!!!
:heart:


Duffy Älä missään nimessä vielä luovuta!!! Toivoa on todellakin vielä!! Nythän on vasta pp11 =)

Tiitiäispuulle Koitahan parantua!! Ihan hirveetä kun nyt on kaikkia lentsuja liikkellä..

Toivorikas Tervetuloa mukaan!!

Kaikille mukavaa viikonloppua tasapuolisesti :wave:
 
Heps!

Tänne kuuluu ihan hyvää..punktio ja siirto takana. Ne jotka ovat lukeneet sen mun ekan ICSIN kokemuksia niin aika pitkälti samalla kaavalla meni tämäkin eli ongelmia riitti.

Viikko meni näin:

Maanantaina oli vika seuranta ultra ja kaikki näytti hyvältä, paljon paremmalta ku ekalla kerralla

Keskiviikkona punktiossa hyväksi luultut munarakkulat osoittautuivat taas verellä täyttyneiks "pallukoiks" ja kohtuun oli jälleen ilmaantunu verta. Tässä vaiheessa olin toivon jo menettänyt enkä enää odottanut oikeen mitään. Lääkäri sanoi että jos alkioita saadaan ja verta on vielä perjantaina kohdussa niin kaikki laitetaan pakkaseen odottamaan tammikuuta. No siinä sit odottelin torstain puhelua et mitä alkioille kuuluu. Kolme alkioita oli käytettävissä.

Perjantaina mentiin eka ultraamaan se kohdun tilanne, lääkäri sanoi et sua varmaan jännittää tosi paljon sanoin siihen et no ei oikeestaan jännitä ku tiedän et jotain on kumminki pielessä. SUUREKS yllätykseks sinne kuulu hyvää eikä verta tai mitään muutakaan ylimääräistä ollu. Sitten keskusteltiin hetki että siirretäänkö yks vai kaks, mutta päädyttiin yhteen koska se oli top-alkio ja mun ikä vaikuttaa niin paljo näihin päätöksiin (24wee).

Tässä taas mun stoori et ei helppoo oo ja kun ei tiedetä syytä miks sinne kohtuun kertyy jotain ja miks melkein kaikki munarakkulat on täynnä verta. Pääsen taas piinailemaan, mut kyllä odotukset on huomattavasti pienemmät ku viimeks. Joka toinen päivä ollaan tällä viikolla ajettu 360 km klinikalle yhteensä huikeet 1080 km ja siihen päälle kaikki odottamiset ja jännittämiset niin melko väsyksissä ollaan. Sairaslomalla oon ollu maanantaista asti ja takas töihin meen vasta ens keskiviikkona, jotta saa taas tän jälkeen hengähtää hetken.

Oon hengessä mukana kaikkien tilanteissa, mutta mitenkään en oo jaksanu nyt kirjotella.
halauksia sitä tarvitseville ja onnittelut onnistujille :heart:
 
Iltoja! Täällä piinaillaan :) Siirto siis tehtiin keskiviikkona, 2 nelisoluista alkiota siirrettiin ja kaksi samanlaista jäi pakkaseen. Crinonenkin pääsin aloittamaan heti keskiviikkona siirron jälkeen klinikan vessassa ja apteekkikin tuli lopulta lugeissa vastaan ja tarjosi 30 euron lahjakortin... Vatsassa nippailee, muuten olo ihan normaali lievää jännittyneisyyttä lukuunottamatta. Siirron jälkeen minulla tuli hieman liman seassa vanhaa verta, onko aihetta huoleen, kokeneemmat?

Tiitiäispuu, meillä siirto samana päivänä. Onko kuumeen lisäksi mitä oireita? Milloin sinun käskettiin testata? Minulle sanottiin, että vasta 20.11., mutta en varmasti jaksa odottaa niin kauan.

Hauskaa viikonloppua! Punahilkka
 
Kiitti tsempeistä :) Tosiaan aika varhain testailin, ei ois pitäny.
Sellasta tässä nyt oon pohtinu, että vaikkei raskaus vielä näkyskään testissä niin voiko olla jo oireita, jos siis oisin raskaana? Meikäläinenhän on aina vannonu että en ala mitään oireita tarkkailemaan tai laskemaan, enkä varsinaisesti ookkaan niitä tarkkaillu, mutta ku niitä näyttää nyt olevan niin aloin tuollasta miettimään.
Parina viime iltana oon palellu tosi paljon ja sitten on ollu sellasta ajoittaista öklötystä. Ai niin ja sitten tulee sellasia hikipuuska-kohtauksia että yhtäkkiä onki tosi kuuma. Ja iltasin yhdeksän aikaan on jo alkanu väsyttään. Tissit ei oo kipeät, ei yhtään! Eikö niiden pitäs olla, jos on raskaana?!
 
Äititär ja Dreamer, miten olette voineet? Joko punktiopäivä on päätetty ja mitä ultrassa näkyi? Itsellä tänään seitsemäs pistospäivä ja vointi alkaa olla aika tukala. Eilen jopa soittelin naikkarin päivystykseen kun sain niin kauheita vatsakramppeja, mutta onneksi ne menivät ohi. Tänään kävelin parin kilometrin matkan kauppaan ja sen jälkeen kävely olikin ankkamaista.. pelkään niin sitä hyperiä ja että tällainen normaali rasitus pahentaa tilannetta.

Kovasti jaksamisia ja voimia kaikille!!! :hug:
 
Punahilkka, käsi-kädessä mennään joo. :) Ja kuumeen lisäksi (taitaa onneksi jäädä vaisuksi syysflunssaksi) ei mitään pikkunippailua kummempaa ole, mutta tässä vaiheessa ei oikein ole todennäköistäkään. Mulle siirrettiin 4- ja 5-soluiset, jos vanhat merkit paikkaansa pitävät, niin kiinnittyvät aikaisintaan huomenissa. Siirron jälkeen tuli minultakin hieman verta, mutta se kuuluu asiaan, ei syytä huoleen. Minulla on veritesti 16.11. ja minusta se oli vähän aikainen ajankohta, kun HCG:t on aina olleet tosi matalat, mutta kotitestiä ajattelin tästä huolimatta kokeilla jo 15.11. jos yhtään tuntemuksia tulee. Ai minäkö malttamaton? :whistle:



Duffy, toi pieni palelu ja öklötys kuulostaa ihan lupaavilta, mulla ei ainakaan ole kummastakaan rinnat kipeytyneet. Ekasta (poika) tulin ihan järkyttävän kipeäksi, en tiennyt miten päin olisi pitänyt pystyä olemaan, ja tokasta (tyttö ) tuli lähinnä pientä painon tunnetta vatsaan ja lievää öklötystä, joka plussaamisen jälkeen muuttui ihan järkyttäväksi öklötykseksi, jota jatkui kaksi viikkoa ennen kuin kaikki raskausoireet hävisivät kokonaan. Se vähän säikäytti, mutta syy selvisi kuukausi myöhemmin ultrassa, kun nähtiin, että yksi pieni ihmistaimi oli kasvamassa hyvinvoivana ja todettiin, että toinen ei. Eli "tukitoukkakin" oli ottanut ja kiinnittynyt, mutta oli sittemmin hiipunut.

Heni, ota nyt rauhallisesti ja huolehdi itsestäsi!

Ja takas petiin. Mies lupasi hoitaa kotihärdellin, joten mä menen hyvällä omallatunnolla nukkumaan... :saint:
 
Sebu Kävin tänään ultrassa, tällä kertaa rakkuloita näkyi 18 kooltaan n. 16 mm sekä useita pienempiä, joita ei tarkemmin edes laskettu. :eek: Punktio olis ohjelmassa tiistaina.. Apteekin kautta tulin tänään kotiin, gonal-f:ää piti hakea kolmas kynä, suprecuria kolmas pullo ja sit tietty valmiiks hain pregnylin ja lugesteronit...

Vettä menee päivittäin lähes 3 litraa, juon siis tarpeeksi. :LOL:

Päivittäin olen käynyt kahteen otteeseen puolen tunnin lenkin, mutta nyt jouduin senkin jättämään pois ohjelmasta, aivan karseet kivut liikkumisen jälkeen, tuntuu, et alavatsa räjähtää hetkenä minä hyvänsä! Hyperin vaara on kuulemma suuri, rakkuloita tullut kahdessa päivässä huikeesti lisää... Lääkäri määräsi minut jo sairaslomalle, käski ottaa mahdollisimman rauhallisesti ja suositteli vain lepäilemään, käski jopa kotityöt jättää miehelle. :LOL: :LOL:
Ja mieshän kyllä saa mua sit passata! :heart: :LOL:
 
Äititär Hienoa että hyvänkokoisia rakkuloita noinkin paljon!! Pääset sitten punktioon päivää ennen minua. Onko siirtopäivä jo tiedossa? Itsekin yritän kovasti juoda vettä, mutta jotenkin se vaan meinaa unohtua. Itse olen pystynyt kävelemään tähän asti ihan hyvin, mutta nyt lyllerrän eteenpäin kun ankka. Aivastamiseenkin täytyy keskittyä ja olo on tosi pinkeä. Eilen tuli tosiaan kova vatsakramppi ja pelkään kovasti sitä hyperiä. Lääkärin määräämä kotityökielto on ihan huippu!!! Itsekin olen imurointikiellossa, eikä haittaa yhtään!! :LOL: Otahan nyt oikein rauhassa ja tsemppiä tulevaan punktioon.
 

Yhteistyössä