Suututtaa kun en saanut kokea normaalia vauva- ja taaperoarkea...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja huono äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

huono äiti

Vieras
Tämän hemmetin masennuksen takia. Elämä on ollut yhtä kärsimystä ja sinnittelyä vaan viimeiset 3 vuotta, ei puhettakaan mistään nautinnollisesta ja leppoisasta kotiäitielämästä. Suututtaa ja surettaa lasten takia, kun en ole pystynyt olemaan kunnon äiti.
 
Mua taas suututtaa koska mieheni takia en ole saanut kokea normaalia raskaus-, vauva- ja taaperoarkea. Tai vihainen olen itsellenikin kun en ole jaksanut lähteä vaikka olisi pitänyt. Ja nyt on toinen lapsi jo tulossa ja sama helvetti jatkuu.
 
En ole saanut apua, enkä ole tajunnut hakea sitä. Nyt vasta. Jotenkin aina ajatellut, että "kyl tää tästä". Yksi hyvä päivä aina auttaa jaksamaan vähän kauemmin. Nyt tuli stoppi. Säälittää vaan lapset, kun olen pilannut heidän lapsuutensa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja toinen:
Mua taas suututtaa koska mieheni takia en ole saanut kokea normaalia raskaus-, vauva- ja taaperoarkea. Tai vihainen olen itsellenikin kun en ole jaksanut lähteä vaikka olisi pitänyt. Ja nyt on toinen lapsi jo tulossa ja sama helvetti jatkuu.
Häh? En ymmärrä! Miksi et lähde? Miksi lisää lapsia samaan helvettiin? Mikä teitä vaivaa?

 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
En ole saanut apua, enkä ole tajunnut hakea sitä. Nyt vasta. Jotenkin aina ajatellut, että "kyl tää tästä". Yksi hyvä päivä aina auttaa jaksamaan vähän kauemmin. Nyt tuli stoppi. Säälittää vaan lapset, kun olen pilannut heidän lapsuutensa.

Älä murehdi, harva meistä muistaa millaista elämä oli 3-vuotiaana.
Panosta tuleviin hetkiin ja muistoihin.
 
Mielestäni olet hyvä äiti. Se riittää, että olet vain olemassa heitä varten. Ei tarvitse olla mikään superäiti joka asiassa. Riittää vain, että olet paikalla ja yrittää parhaansa. Et ole pilannut heidän lapsuutensa. Lapset kyllä tuntevat turvaa ja rakkautta jo pelkästään äidin läsnäolosta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Etkö saanut/hakenut apua? Kolme vuotta lapsen elämästä (ja omasta) ON paljon. Säälin sua.

Mikä sua vaivaa? Ei tuollainen herja auta. Ei ole kolme vuotta lapsen elämästä ole paljon. On kylläkin hyvä hakea apua, jos masennusta vaivaa.

 
Nyt olen hakenut apua, aika psykologille varattu ja lääkityksestä oli jo keskustelua terkkarin kanssa. Toipuminen voi nyt alkaa.

Tämä aika on ollut niin kamalaa, etten edes uskalla ajatella kolmannen lapsen hankkimista (vaikka lisää lapsia haluaisinkin). En missään nimessä halua käydä tätä helvettiä uudelleen läpi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ihmettelijä:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Etkö saanut/hakenut apua? Kolme vuotta lapsen elämästä (ja omasta) ON paljon. Säälin sua.

Mikä sua vaivaa? Ei tuollainen herja auta. Ei ole kolme vuotta lapsen elämästä ole paljon. On kylläkin hyvä hakea apua, jos masennusta vaivaa.
Kolme ihanaa ensimmäistä vuotta lapsen elämässä on paljon kun ÄITI menettää ne, ei osaa nauttia. Lapsi tuskin muistaa (ellei äiti ollut täysin holtiton ja sitä en tässä tapauksessa usko) Kirjoitin sääliväni ÄITIÄ en lasta. Ei tämä ollut herja, vaan kannanotto äidin kirjoitukseen.

 
Alkuperäinen kirjoittaja toinen:
Mua taas suututtaa koska mieheni takia en ole saanut kokea normaalia raskaus-, vauva- ja taaperoarkea. Tai vihainen olen itsellenikin kun en ole jaksanut lähteä vaikka olisi pitänyt. Ja nyt on toinen lapsi jo tulossa ja sama helvetti jatkuu.

Sama homma. Mä lähdin kun kuopus 6kk, mut olen tosi katkera. Mietin millaista olisi ollut raskausaika miehen kaa joka olisi oikeasti ollut kiinnostunut tulevasta lapsestaan. Mietin miten paljon helpompaa olisi ollut jos olisi voinut jakaa asioita toisen kanssa. Oon niin pirun vihainen, sekä miehelle että itselleni.
 
tuskin nyt noin pahasti kuitenkaan on mennyt. on niitä pieniä hyviä hetkiä varmaankin ollut paljonkin. keskity niitten ajatteliseen ja muisteluun. niin ja oikein iso :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Nyt olen hakenut apua, aika psykologille varattu ja lääkityksestä oli jo keskustelua terkkarin kanssa. Toipuminen voi nyt alkaa.

Tämä aika on ollut niin kamalaa, etten edes uskalla ajatella kolmannen lapsen hankkimista (vaikka lisää lapsia haluaisinkin). En missään nimessä halua käydä tätä helvettiä uudelleen läpi.
hyvä että olet hakenut apua! Nyt varmaan voit aloittaa lasten kanssa tavallisen arjen elämisen ja nauttia siitä. Huonoja hetkiä tulee kaikille, onneksi sinä osasit viimein hakea apua!

 
Alkuperäinen kirjoittaja toinen:
Mua taas suututtaa koska mieheni takia en ole saanut kokea normaalia raskaus-, vauva- ja taaperoarkea. Tai vihainen olen itsellenikin kun en ole jaksanut lähteä vaikka olisi pitänyt. Ja nyt on toinen lapsi jo tulossa ja sama helvetti jatkuu.


Hormones...

 
Tiiäkkö, sinä olet ihan varmasti ollut lapsillesi hyvä äiti. Sulla on nyt vaan niin kova syyllisyyden tunne, jossa ryvetät itsesi, ettet muista niitä hyviä ja ihania hetkiä lasten kanssa, koska onhan teillä niitäkin ollut? Häntä pystöön vaan! =)

Itse olen murehtinut samaa asiaa, mutta siitä syystä, että en konkreettisesti ole ollut lasteni varhaislapsuudessa läsnä; lapseni ovat adoptoituja ja tulleet perheeseemme 1-3 vuotiaina. Joskus suruni on ylitsepääsemätön; mitä olisin voinut tehdä lasteni hyväksi, jos olisin saanut heidät syliini vastasyntyneinä? Kuka heitä on hoitanut ja miten? No, tämä nyt on oikeastaan eri tilanne, mutta tunne on varmasti melko sama, kuin sinulla nyt.

ja ps. Meidän kaikista kolmesta mukerosta näyttää kasvavan ihan tasapainoisia teinejä huolimatta heikoista lähtökohdista... =)
 
mulla on kans masennusta jne ja lääkitys on ja apua olen saanut.silti mietin tosi usein että miten tämä vaikuttaa lapsiin,miten ne kokee "huonommat kaudet" ja kaikkea....
 

Yhteistyössä