T
Turha elämä
Vieras
Äitini on jollakin tavalla luonnehäiriöinen, uhkailee, valehtelee, kiristää, haukkuu. Kaikenlaista. Nyt se on laittanut välit poikki, mikä on varmaan vaan hyvä asia. Mutta mulla ei ole enää äitiä.
Isä on alkoholisoitunut, muuten herttainen ihminen, mutta mua ahdistaa sen juominen. Ei olla oikeastaan tekemisissä kuin ehkä pari kertaa vuodessa. Ei ole siis isääkään.
Sisaruksia on vain yksi, hänen kanssaan onneksi hyvät välit.
Isovanhemmat on kaikki kuolleet. Muista sukulaisista oon vieraantunut.
Parisuhdetta ei ole, en taida koskaan kyetä sellaiseen enää. Takana liian vaikeita kokemuksia. Ystäviäkään ei oikeastaan ole, on sellaisia hyvänpäiväntuttuja mutta ei yhtäkään sydänystävää. Ne on vaan jotenkin jääneet aikuisiällä.
Lapset nyt on, mutta mua pelottaa että nekin vieraantuu musta. Ja eihän ne jokatapauksessa ikuisesti mun elämässä ole. Aikuistuuhan nekin.
Mulla ei siis ole ketään. En ole ikinä aiemmin kokenut mitään näin suurta yksinäisyyttä kuin nyt. Mulla ei ole vanhempia, ei sukua, ei mitään. Vain sisarus ja omat lapseni. Ei ole ketään, jolle kertoa hyvät tai huonot asiat.
Mua itkettää, väsyttää, ahdistaa. Mun elämä on yhtä kriisistä toiseen kulkemista. Mun voimat on kestäneet viimeiset 12 vuotta sitä, mutta nyt on takki tyhjä. En jaksa tämmöistä p*skaa enää. Vaikka eipä mulla ole vaihtoehtoja. Pakko lasten takia vielä sinnitellä. Surettaa vaan tää yksinäisyys.
Isä on alkoholisoitunut, muuten herttainen ihminen, mutta mua ahdistaa sen juominen. Ei olla oikeastaan tekemisissä kuin ehkä pari kertaa vuodessa. Ei ole siis isääkään.
Sisaruksia on vain yksi, hänen kanssaan onneksi hyvät välit.
Isovanhemmat on kaikki kuolleet. Muista sukulaisista oon vieraantunut.
Parisuhdetta ei ole, en taida koskaan kyetä sellaiseen enää. Takana liian vaikeita kokemuksia. Ystäviäkään ei oikeastaan ole, on sellaisia hyvänpäiväntuttuja mutta ei yhtäkään sydänystävää. Ne on vaan jotenkin jääneet aikuisiällä.
Lapset nyt on, mutta mua pelottaa että nekin vieraantuu musta. Ja eihän ne jokatapauksessa ikuisesti mun elämässä ole. Aikuistuuhan nekin.
Mulla ei siis ole ketään. En ole ikinä aiemmin kokenut mitään näin suurta yksinäisyyttä kuin nyt. Mulla ei ole vanhempia, ei sukua, ei mitään. Vain sisarus ja omat lapseni. Ei ole ketään, jolle kertoa hyvät tai huonot asiat.
Mua itkettää, väsyttää, ahdistaa. Mun elämä on yhtä kriisistä toiseen kulkemista. Mun voimat on kestäneet viimeiset 12 vuotta sitä, mutta nyt on takki tyhjä. En jaksa tämmöistä p*skaa enää. Vaikka eipä mulla ole vaihtoehtoja. Pakko lasten takia vielä sinnitellä. Surettaa vaan tää yksinäisyys.