Miten sitä selviää, kun ei ole ketään?

[Turha elämä]

Äitini on jollakin tavalla luonnehäiriöinen, uhkailee, valehtelee, kiristää, haukkuu. Kaikenlaista. Nyt se on laittanut välit poikki, mikä on varmaan vaan hyvä asia. Mutta mulla ei ole enää äitiä.
Isä on alkoholisoitunut, muuten herttainen ihminen, mutta mua ahdistaa sen juominen. Ei olla oikeastaan tekemisissä kuin ehkä pari kertaa vuodessa. Ei ole siis isääkään.
Sisaruksia on vain yksi, hänen kanssaan onneksi hyvät välit.
Isovanhemmat on kaikki kuolleet. Muista sukulaisista oon vieraantunut.
Parisuhdetta ei ole, en taida koskaan kyetä sellaiseen enää. Takana liian vaikeita kokemuksia. Ystäviäkään ei oikeastaan ole, on sellaisia hyvänpäiväntuttuja mutta ei yhtäkään sydänystävää. Ne on vaan jotenkin jääneet aikuisiällä.
Lapset nyt on, mutta mua pelottaa että nekin vieraantuu musta. Ja eihän ne jokatapauksessa ikuisesti mun elämässä ole. Aikuistuuhan nekin.

Mulla ei siis ole ketään. En ole ikinä aiemmin kokenut mitään näin suurta yksinäisyyttä kuin nyt. Mulla ei ole vanhempia, ei sukua, ei mitään. Vain sisarus ja omat lapseni. Ei ole ketään, jolle kertoa hyvät tai huonot asiat.

Mua itkettää, väsyttää, ahdistaa. Mun elämä on yhtä kriisistä toiseen kulkemista. Mun voimat on kestäneet viimeiset 12 vuotta sitä, mutta nyt on takki tyhjä. En jaksa tämmöistä p*skaa enää. Vaikka eipä mulla ole vaihtoehtoja. Pakko lasten takia vielä sinnitellä. Surettaa vaan tää yksinäisyys.

 

["Niinpä"]

Semmosta se elämä tahtoo joillakin olla, en osaa auttaa

 

["halikatti"]

Voi että... muakin kosketti sun kertomasi. Voisi ajatella, että vanhempiesi lapsena ei olisi ihme, vaikka sulla olisi masennus, joka osaltaan on syynä muuhunkin yksinäisyyteen. Ei siinä ole voimia eikä kiinnostusta olla seurallinen, kun ei ole mistä ammentaa? Etkö voisi tehdä sitä, että ottaisit yhteyttä olisiko se paikkakuntasi neuvolaan tai lapsiperhetyöyksikköön?

Itse olen käyttänyt heidän palvelujaan vaikeassa elämäntilanteessa ja he kyllä tukevat, kunhan vain myöntää itsekin, että tarvitsee apua.

 

[Turha elämä]

Kiitos sympatiasta.

Millaista apua ja tukea neuvola tai lapsiperhetyöyksikkö (onko yhtä kuin sosiaalitoimiston ls?) voi tarjota? Musta tuntuu, etten jaksa puhua tilanteesta tai menneestä, oon niin väsynyt siihenkin.

 

[No varmaan]

Olishan se taas viisasta tehdä itsestä omista lapsista LS.ilmoitus.

 

[ö]

[QUOTE="Niinpä";25969069] Semmosta se elämä tahtoo joillakin olla, en osaa auttaa [/QUOTE]

Ootpa fiksu ihminen, ei helkk...

 

["vieras"]

No, on sulla kuitenkin sun sisko ja lapset. Eli et oo täysin yksin, on muita, joilla ei välttämättä ole edes sitä. Uusia ystäviä myös löytyy, ei ehkä heti niin "hyviä", mutta esim. lasten kautta tutustuu toisiin vanhempiin ja saa sellaista vertaistukea samalla. Nyt vaan avoimin silmin eteenpäin.

 

["simi"]

Mä oon melkein samanlainen, mutta haluaisinkin kysyä mitä itse teet asian eteen? Totuushan on se, ettei kukaan sua kotoa tuu hakemaan. Mä en oo tehnyt asian eteen oikeastaan mitään niin en voi oikein valittaakaan. Vaikka kyllä minullakin on huonoja päiviä Tsemppiä!

 

[melissaladu]

Minullakaan ei ole ketään sukulaisia. Äitini on hyväksikäyttäjä ja valehtelija, emotionaalisesti kylmä ihminen. Minulla on ollut todella traumaattinen lapsuus.Olen katkaissut äitiini välit, ei mitään mahdollisuutta kuunnella hänen juttujaan. Et ole yksin. Minua on auttanut,että pyydän apua, olkoot ne sitten enkeleitä, henkioppaita tms. Olen kokenut aivan valtavaa yksinäisyyttä ajoittain. Jaksamista sinulle, jos yhtään lohduttaa on joku, jolla on samanlaista kokemusta ja ymmärtämystä

 

["mä"]

ei mulla oo mitään sukua tai perhettä ei ystäviä ei poikaystävää ei elämää moikka...