Suunniteltu raskaus 16 vuotiaana

Haluaisin kuulla vähän muiden mielipiteitä ns. "teiniraskauksista".
Olen 16-vuotias kun lapseni syntyy ja täytän sinä vuonna 17 (LA 2.3.2010)
Olen kyllästynyt kuuntelemaan muiden äitien valitusta nuoresta iästäni, koska raskauteni oli suunniteltu ja olen muutenkin vastuuntuntoinen. Lopetin tupakanpolton heti kun sain tietää olevani raskaana ja juomisen lopetin jo raskauden suunnittelussa.

Oma äitini sai minut 30 vuotiaana ja hän joi ja poltti koko raskauden ajan, eli omasta mielestäni ikä on vain numeroita.
Mutta esim. neuvolassa ei oteta tosissaan juuri iän takia.

No mä en ole alle 20-vuotias äiti mutta vastaan silti. :D Kovin nuoreltahan se tuntuu, mutta uskon että nuorikin äiti pystyy hoitamaan raskauden ja lapsen ihan vastuullisesti. Viimeksi kun jostain luin äidistä, joka oli teininä tullut raskaaksi, ajattelin, että ihana perhe heillä tuntuu olevan ja tuntui hauskalta, että he voisivat tehdä iltatähden vaikka vielä kahdenkymmenenkin vuoden kuluttua. :D :D siitä vaan mun mielestäni, jos tuntuu että on muuten asiat hyvin, niin en näe mitään syytä mikset olisi hyvä äiti lapsellesi.
 
Toivottavasti tämä on provo-aloitus.

Mutta jos ei ole... se, että sinä alaikäinen lapsi lopetit tupakan polton ja alkoholin juomisen, ei tee sinusta vastuuntuntoista. Se että sinä tarkoituksella hankkiudut raskaaksi lapsena, tekee sinusta hemmetin vastuuntunnottoman. :headwall:

Sinä olet lapsi. Sinulla ei ole elämänkokemusta, ammattia, asuntoa, tuloja eikä vielä minkäänlaista mahdollisuutta selvitä oikeassa maailmassa.

Säälin syvästi lastasi, toivottavasti sosiaaliviranomaiset huolehtivät hänestä.
 
jadal
no ei se pelkkä ikä vaikuta :)
vastuullisin äiti jonka tiedän, sai esikoisensa vähän ennen kuin täytti 16v.
ja itsekin olin vielä hetken 17, kun sain ensimmäiseni, ja ihan täyspäiseltä tuo vaikuttaa ;)
 
jadal
no tottakai ihanteellista olis, jos olis edes ammatti ennen lapsia, mutta ei sekään este ole.
kyllä siihen, onko valmis äidiksi, vaikuttaa moni muukin asia kuin ikä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kaisuli68:
Toivottavasti tämä on provo-aloitus.

Mutta jos ei ole... se, että sinä alaikäinen lapsi lopetit tupakan polton ja alkoholin juomisen, ei tee sinusta vastuuntuntoista. Se että sinä tarkoituksella hankkiudut raskaaksi lapsena, tekee sinusta hemmetin vastuuntunnottoman. :headwall:

Sinä olet lapsi. Sinulla ei ole elämänkokemusta, ammattia, asuntoa, tuloja eikä vielä minkäänlaista mahdollisuutta selvitä oikeassa maailmassa.

Säälin syvästi lastasi, toivottavasti sosiaaliviranomaiset huolehtivät hänestä.

En meinaa asiaa sillä tavalla että olisin vastuuntuntoinen juuri sen takia että lopetin tupankanpolton ja alkoholin juomisen, mutta meinasin nyt sitä että 16-vuotias voi olla mielestäni ihan yhtä hyvä äiti kun 40-vuotias! Juuri tuossa asiassa minulla alkaa päässä kiehua!
 
Ensinnäkin ONNEA :hug:
Uskon että tulet pärjäämään hyvin lapsen kanssa! Tunnut olevan tietoinen mihin ryhdyt. Olethan sinä nuori mutta ei se mitään tarkoita.
Itse olin 18v kun menin naimisiin, 19v.kun sain esikoisen ja nyt olen 21v. ja odotan toista! Kaikki on omasta vapaasta tahdostani tapahtunut ja lastakin tosissaan yritimme ja suunnittelimme! Ok,itselläni oli ammatti kun halusin sen ennen lapsia mutta esim.miehelläni ei ole minkäänlaista ammattia (mutta kohta on).

Toivon teille kaikkea hyvää ja nauti raskaus ja vauva-ajasta! Kerkeät kyllä "mennä" vielä myöhemminkin! :)

Niin ja älä muiden ennakkoluuloista välitä. Mielipiteitä on monia! Pääasia että itse tiedät mitä haluat! Zemppiä tulevaan :wave:
 
Alkuperäinen kirjoittaja kaisuli68:
Toivottavasti tämä on provo-aloitus.

Mutta jos ei ole... se, että sinä alaikäinen lapsi lopetit tupakan polton ja alkoholin juomisen, ei tee sinusta vastuuntuntoista. Se että sinä tarkoituksella hankkiudut raskaaksi lapsena, tekee sinusta hemmetin vastuuntunnottoman. :headwall:

Sinä olet lapsi. Sinulla ei ole elämänkokemusta, ammattia, asuntoa, tuloja eikä vielä minkäänlaista mahdollisuutta selvitä oikeassa maailmassa.

Säälin syvästi lastasi, toivottavasti sosiaaliviranomaiset huolehtivät hänestä.
:eek: Katkera vanhempi nainenko siellä kirjoittelee? Aika erikoista tekstiä? Mistä sinä tiedät onko ap:lla asunto, tuloja nja elämänkokemusta? Mä tunnenuseitakin ihmisiä, jotka on saaneet lapsensa alle 18-vuotiaana ja pärjänneet mainiosti. Ikä ei aina takaa sitä, että on elämänkokemusta, ammattia, asuntoa, tuloja eikä minkäänlaista mahdollisuutta selvitä oikeassa maailmassa.

Mä säälin syvästi tuollaisia ihmisiä, joiden mielestä ikä on ainoa meriitti hyvälle vanhemmuudelle.

Onnea sinulle ap :hug: Tiesi on varmasti rankka juurikin siksi, että aina löytyy hölmöjä, jotka tuijottavat vaan sitä ikää.
 
Itse tulin ekan kerran raskaaksi 19-vuotiaana ja kyllä siitäkin sai kuulla. Näytän joidenkin mielestä vieläkin 16-vuotiaalta vaikka olen jo 27v. Mielestäni olen lapset hyvin hoitanut vaikkei mitään rahallisesti rikasta elämää ole ollutkaan. =)

En halua ketään moralisoida tuollaisessa asiassa. Itsekin halusin lapset nuorena, mutten kuitenkaan vielä ihan 16-vuotiaana. Kyllä silloin oli vielä menovaihe päällä aika pahasti ja ihan muut asiat mielessä. 19 vuotta täytettyäni tapasin kuitenkin miehen jonka kanssa syntyi vahvasti halu lapsesta.

En tiedä olisiko itsellekin tullut vauvahaaveita nuorempanakin jos olisi tietynlainen ihminen sattunut kohdalle? Epäilen vahvasti... Kyllä silloin vielä niin teini olin ettei vauvat mielessä vielä siinnelleet. Mutta ei kai tuossa vaiheessa kun jo raskaana on ja on lasta vakaasti halunnut, ole enää muuta vaihtoehtoa kuin nauttia raskaudesta ja lapsesta. Oikeastaan se on vain elämä joka opettaa, oli sitten nuori tai vanhempi äiti.
 
Mä en voi sanoa kun että on väärin että lapset tekee lapsia. Ei mun mielestä tuossa iässä tarvisisi tuollaista vastuutta ottaa. Hassuinta tässä on myös se että äiti ei saa päättää edes omista asioista niin ottaa vastuun päättää toisen ihmisen asioista.
 
Tiesittekö että naisen hedelmällisyys alkaa laskea kun täyttää 25vuotta? Itseäni henkilökohtaisesti naurattaa ajatus siitä, että 40vuotiaat tekee vielä lapsia.. (yleensä yritys on kova, mutta ei aina onnistu.) Oikeasti, sitten ku lapsi on 10v niin itse on jo ihan mummo iässä!

Mutta tyylinsä kullakin.

Ps. Onnea vauvamassussa! :flower:
 
Itselläni on 1v3kk poika, ja naimisissakin olen.

Ja sitten näille " 30vuotiaana on tarpeeksi kypsä äidiksi, kun on oma talo auto, ja kokopäivä työ. " Ovat luultavasti itse saaneet pitkän yrityksen jälkeen esikoisensa lähemmäns 30-vuotiaana.

Mutta joo, mullapas tuli juttua :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja RouvaKoivisto:
Tiesittekö että naisen hedelmällisyys alkaa laskea kun täyttää 25vuotta? Itseäni henkilökohtaisesti naurattaa ajatus siitä, että 40vuotiaat tekee vielä lapsia.. (yleensä yritys on kova, mutta ei aina onnistu.) Oikeasti, sitten ku lapsi on 10v niin itse on jo ihan mummo iässä!

Mutta tyylinsä kullakin.

Ps. Onnea vauvamassussa! :flower:

kiitos onnitteluista :flower: :hug:
 
Oikeen paljon onnee! Minusta se on hieno asia että lapset tehdään nuorena, paremmin jaksaa vaikka yö-heräämiset ei välttämättä ole mukavia. Minun esikoinen on kohta 3kk enkä itse ole vielä 18 ja kaikki on menny täydellisesti! Kyllä keräsin katseita ja vaikka mitä kommentteja raskausaikana mutta ne ei minua kiinnostanu. =)
 
Oma äitini yli 45, meitä 4 lasta ja kaikki meidät on menettänyt, eli ei ollut koskaan valmis äidiksi. Uskon, että löytyy sellaisiakin teinejä jotka osaavat lapsensa hoitaa vastuuntuntoisesti. Vaikka omassa lähipiirissäni on vain epäonnistuneita tarinoita, siskoni teki abortin 13 vuotiaana ja nyt 19 vuotiaana, serkultani vietiin sylivauva...
Toivon todella että tiedät mitä teet, ja mitkä asiat saavat sinun kohdallasi nyt odottaa. Sellaisia ihmisiä en siedä jotka omalla hölmöydellään pilaavat viattomien lasten elämän.
 
Itse oli 17, kun sain tyttösen. Mahtavia kommentteja sain kuulla ja tuijoteltiin. Eipä se sinänsä haitannut. Ehkä enemmän se, ettei varmaan yksikään vilpittömästi toivottanut onnea. Nyt tytön ollessa 1,5v moni on sanonut, että hyvä äiti olen ollut ja parempaa saa hakea. Ei se ikä oikeesti meinaa mitään. Tunnen monia 40v. äitejä, ryyppää lasten seurassa ja huutaa kun viimestä päivää..
Ja toivotan vilpittömästi onnea! :)
 
Ei se ikää katso jos lapsi saa kuitenkin harrastaa mitä tahtoo ja saa siistit vaatteet murkkunakin, saa samat pelit ja lelut kuin muilla, saa isän sekä äidin saman katon alle. Lapsella kolme vaihdetta jossa tarvitsee toista sukupuolta "käymään taistelun" kehityksessään. Siihen ei riitä että on vaikka pappa idolina.

Tutkimusten mukaan ( mm. hesarissa juttua ) lapsi tarvitsee näytä kaikkia mitä luettelin saadakseen aikuisena normaalin itsetunnon. Tähän ei ole laskettu tietenkään niitä jotka ovat mielisairaita tai kliinisesti masentuneita geenien periytymisen takia.

Jos siis lapsella isä samassa taloudessa ja isäkin ottaa vastuun kuten ap tuntuu ottavan hyvällä asenteella lapsen; niin kaikki on hyvin.

Mutta se nuoruus tosiaan loppuu lapsen tuloon ja tämä hyvällä :). Tuntui upealta aloittaa uudenlainen elämä kun sai ekan lapsen. Nyt vauva 9,5kk ja toinen jo masussa. Kummatkin myös suunniteltuja. Myös elämä ennen vauvoja oli mahtavaa. Niin mahtavaa että iloitsen että siirsin lasten teon. Itseasiassa sielunkumppanikin löytyi vasta kun olin 24 vuotias ja pian 25. Enhän muiden kanssa olisi edes voinut perustaa perhettä tai edes halunnut.. Enkä etsinyt.

Onnea lapsen tuloon!
 
Onnea odotukseen! :) Pikkusiskoni sai lapsen täytettyään 16v (ei ollut kyllä suunniteltu), ja nyt täytti 18v eikä ole valmis vieläkään ottamaan täyttä vastuuta. Mutta hänellä ja lapsella on koko lähisuku tukena ja turvana, mutta matkaa on vielä oikeaan vastuun ottamiseen...
Itse olisin ollut valmis jo noin nuorena äidiksi henkisesti kuin fyysisestikkin, mutta nyt vasta itse odottelen esikoista (olen 20v), ja hyvä näin kerkesin lukemaan itselleni ammatin vaikkakin töitä olen tehnyt ahkerasti 15vuotiaasta ja elättänyt itseäni 16-vuotiaasta.

Kaisuli68:n kommentti oli minusta todella turha.. Jokainen meistä on yksilö, ja kyllä me jokainen tunnemme itsemme parhaiten ja tiedämme mitä haluamme. Minusta on hienoa, että lapset tehdään silloin kun oikeasti tuntee olevansa siihen valmis. Ja nuorena sitä jaksaa vielä lyhyemmillä yöunipätkilläkin :) Ja yhtälailla se nuoruus voi olla onnellista oli nuori äiti tai ei. Ja koko elämähän meillä on aikaa opiskella ja tehdä työtä, mutta tietty aika jolloin on mahdollista tulla äidiksi.

Kovasti tsemppiä ja älä anna ihmisten lannistaa sinua ikäkommenteilla!! :hug:
 
Ennen kuin on oppinut ottamaan vastuun itsestään ei voi mitenkään olla kypsä ottamaan vastuuta muista. 16-vuotias EI ole oppinut ottamaan vastuuta itsestään - paitsi jos on elänyt kadulla koko ikänsä (ja sellainen 16-vuotias on erittäin häiriintynyt).

Ja kaikista tärkein: 16-vuotiaan EI KUULU ottaa vastuuta edes itsestään. Miksi aikuisuutta ei voisi odottaa aikuisuuteen? Mikä siinä on niin hienoa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vuorovesi:

Nimimerkin takana puhuu? 40-vuotias lapseton? Tai 40-vuotias äiti, joka on todella kyllästynyt elämäänsä, ja lapsiinsa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja kikka74:
Miten sinä edes tupakoit,kun et saa edes ostaa laillisesti tupakkaa!!!!???? no,hyvä juttu jos koet vielä olevasi vastuuntuntoinen teini-äiti. tsemppiä ja pitkää pinnaa.

Ai tupakkaa ei pysty polttamaan jos sitä ei pysty ostamaan? Hmm, aika jännä. Kas kun en itse tuota aikoinaan huomannut. :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja kaisuli68:
Toivottavasti tämä on provo-aloitus.

Mutta jos ei ole... se, että sinä alaikäinen lapsi lopetit tupakan polton ja alkoholin juomisen, ei tee sinusta vastuuntuntoista. Se että sinä tarkoituksella hankkiudut raskaaksi lapsena, tekee sinusta hemmetin vastuuntunnottoman. :headwall:

Sinä olet lapsi. Sinulla ei ole elämänkokemusta, ammattia, asuntoa, tuloja eikä vielä minkäänlaista mahdollisuutta selvitä oikeassa maailmassa.

Säälin syvästi lastasi, toivottavasti sosiaaliviranomaiset huolehtivät hänestä.

Anteeksi nyt vain "kaisuli68" !

Minä olen 17 ja mulla on 6kk ikäinen vauva ja raskaus oli suunniteltu ja mä uskon että mulla on enemmän elämän kokemusta kuin sulla, ikä on vain tosiaan numeroita niin kuin ap sanoi olen yhtä hyvä äiti nyt kuin vaiokka 30 vuotiaana, en tule tästä muuttumaan kuin näöltäni. 16-18 vuotiaat ovat yleensä samalla tasolla. minä olen ylpeä nuori äiti enkä jaksa välittää vanhempien äitien paasaamisesta ei voi kun valittaa jos sinusta ei olisi ollut näin nuorena kuin minä ja ap olemme nyt olemaan äidiksi.

AP kilistetään meille ;) ota yv:tä jos haluat jutustella enemmän