Sukupuolineutraali avioliittolaki!

  • Viestiketjun aloittaja Qaz
  • Ensimmäinen viesti
...
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Vihdoinkin Kokoomukselta tulee hyviä ideoita... Vihreät saavat heistä kovan kilpailijan.
"Vihreän sävyjä" salli mun nauraa!!!! Kyllä on kokoomus nyt pistänyt niin populistisen kampanjan pystyyn että kuvottaa!
 
Käärmettä pyssyyn
Meille vakuutellaan ja todistellaan tieteellisin tutkimuksin, kuinka jotkut henkilöt jo kohdussa muokkautuvat seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoksi. Joillakin harvoilla ihmisillä genitaalit todella ovat syntyessään epäselvät. Kätilötuttaviltani kysyin asiaa, eikä heidän kohdalleen kuitenkaan ollut koskaan sattunut yhtään ko. tapausta pitkän synnytysuran aikana. Eli kyse on todella harvinaisesta poikkeuksesta.

Suomalaisilla on sinisilmäinen ja naiivi ajatus että homot olisivat joku erillinen, rajattu ryhmä tai heimo. Asuessani useaan otteeseen ulkomailla myös homoyhteisöissä huomasin, miten ns. tavalliset, enitset heterot alkoivat homoyhteisönssä ottaa mallia ja käyttäytyä ympäröivän ryhmän tavoin. Ryhmä tekee kaltaisekseen. Ihminen samaistuu.
Malli ja parviäly vaikuttavat.

Kokemukseni mukaan seksuaalisessa käyttäytymisessä kyse on valinnasta, toiminnasta, tahdosta, elämäntavasta, johon esimerkillä ja mallilla ja yhteisöllä on vaikutus.

Seksuaalisesti ihminen kykenee mihin vain. Teknisiä rajoja ei ole.
Toistaiseksi paheksumme seksuaalisella kentällä vielä asioita, joita voisi perustella aivan samoin argumentein kuin homouttakin. Onneksi aivan kaikkea ei edelleenkään pidetä normaalina ja sopivana eikä terveenä, vaikka niitäkin toimintamalleja tekijät perustelevat rakkaudella.

Kyseessä on nyt yhteisön arvovalinta, mitä niemnomaan omaan elämäänsä haluaa ja millaista elämäntapaa pitää hyvänä ja suotavana itselleen ja lapsilleen ja yhteisölleen - ei joillekin erilliselle homoyhteisölle.
Homoelämän laajenenminen tulee koskemaan meitä kaikkia:
lasten kavereita, toimintaa kaveruussuhteissa, yökyläilyä, harrastus- ja leiritoimintaa, majoituskäytäntöjä: miksi pitää enää pojat ja työtö eri majoitustiloissa, majoitetaanko kaikki samoihin tiloihin vai jokainen erikseen??),
onko uimahallijaottelu miesten ja naisten puoliin enää relevanttia?

Tässä keskusteluilmapiirissä ja muuttuneessa kulttuurissa nuorilla näyttää olevan nyt in ja tosi coolia tanssia provosoivan homoeroottisesti esim. joissakin diskoissa.
 
viisplus
Älä viitsi levittää vihapropagandaasi. Vai valinta! Ole ystävällinen ja pidä uskonnolliset kieroutuneet ahdasmieliset näkemyksesi itselläsi, äläkä myrkytä ympäristöäsi äläkä varsinkaan lapsiasi. Anna heille mahdollisuus kasvaa järkevässä ja objektiivisessa ympäristössä. Yhteisön arvovalinnasta on ainoastaan kysymys, kun sinunlaisiasi epäilijöitä riittää. Jos arvot olisivat hyväksyvät, ei homoyhteisön tärkeyttä tarvitsisi korostaa. Ahdasmielisyys ja ymmärryksen puute synnyttää ainoastaan turhautumista. Seksuaalisen identiteetin pitäisi olla luonnollinen ja vapaa, sen järjetön kieltäminen aiheuttaa vain ongelmia.

Ota huomioon, että kaikilla ihmisillä on usein jonkinlaisia homoeroottisia ajatuksia tai taipumuksia. Se kertoo ainoastaan sen, että homous on luonnollinen asia myös ihmiseläinten maailmassa. Lopullinen parivalinta on kuitenkin eri asia kuin satunnainen saman sukupuolen katsominen.
Se, että genitaalit ovat epäselvät, ei kerro yhtään mitään. Seksuaalisuus ei ole genitaaleissa vaan aivoissa.
 
lol
Kyllä ne yrittää ::)))) Vielä on paljon hommaa; uskontotunnit on edelleen koulussa, uskonnolliset aamunavaukset, uskonnolliset juhlat, monet ateistit kiltisti kastaa lapsensa, ette ikinä pääse uskontoa karkuun
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Käärmettä pyssyyn:
Meille vakuutellaan ja todistellaan tieteellisin tutkimuksin, kuinka jotkut henkilöt jo kohdussa muokkautuvat seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoksi. Joillakin harvoilla ihmisillä genitaalit todella ovat syntyessään epäselvät. Kätilötuttaviltani kysyin asiaa, eikä heidän kohdalleen kuitenkaan ollut koskaan sattunut yhtään ko. tapausta pitkän synnytysuran aikana. Eli kyse on todella harvinaisesta poikkeuksesta.
Mitä ihmettä? "Epäselvillä genitaaleilla" ei ole mitään tekemistä homoseksuaalisuuden kanssa. Homo ja lesbo ovat fysiologisesti, niin sukuelimiltään kuin muutenkin aivan kuten heterotkin, ei se seksuaalinen orientaatio ulospäin näy.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Käärmettä pyssyyn:
Kokemukseni mukaan seksuaalisessa käyttäytymisessä kyse on valinnasta, toiminnasta, tahdosta, elämäntavasta, johon esimerkillä ja mallilla ja yhteisöllä on vaikutus.
Miten sitten selität sen, että heterovanhempien heteronormatiivisessa ympäristössä ja yhteiskunnassa kasvaneista lapsista on tullut homoja? Silloinkin, kun homous vielä oli rikos, ihmiset ihan vaan huvikseen tahtoivat tehdä elämästään helvettiä valitsemalla olevansa homoja, vai?

Alkuperäinen kirjoittaja Käärmettä pyssyyn:
Kyseessä on nyt yhteisön arvovalinta, mitä niemnomaan omaan elämäänsä haluaa ja millaista elämäntapaa pitää hyvänä ja suotavana itselleen ja lapsilleen ja yhteisölleen - ei joillekin erilliselle homoyhteisölle.
Niinpä, arvovalinta nimenomaan on se, hyväksytäänkö homoseksuaalisuuden harjoittaminen ja homojen asema tasavertaisina yhteiskunnan jäseninä samoin oikeuksin kuin muutkin. Homoseksuaalisuus taas ei ole valinta, vaan seksuaalinen suuntautuminen siinä kuin heteroseksuaalisuuskin.

Alkuperäinen kirjoittaja Käärmettä pyssyyn:
Tässä keskusteluilmapiirissä ja muuttuneessa kulttuurissa nuorilla näyttää olevan nyt in ja tosi coolia tanssia provosoivan homoeroottisesti esim. joissakin diskoissa.
Nuorilla on aina ollut typeriä ja huomiohakuisia juttuja. Provoisoiva tanssiminen tai edes pussailu eivät kuitenkaan tee kestään homoa.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Chala:
Suomessa kirkko ja valtio on liian pahasti naimisissa keskenään.. Mutta olisi upeaa jos tuo saataisiin aikaiseksi :)
Eiköhän tuo nyt kuitenkin seuraavalla hallituskaudella mene läpi. Varma ei tietenkään voi olla, mutta voisin jo lyödä asiasta vetoa.
 
vieras
Eikö homot muka nykyään saa mennä naimisiin Suomessa maistraatissa? Miksi pitää kirkkoon ängetä, jos kirkko on kerta niin vanhanaikainen ja huono asia? En minäkään menny kirkossa naimisiin. Kyllä ne maistraatti häät kelpaa heteroillekin. Jossain Italiassa ja Amerikoissa on kyllä huomattavasti vanhoillisempaa kun vapaamielisten paratiisissa Suomessa, että älkää valittako.
 
Ei mene naimisiin. Homot voivat rekisteröidä parisuhteensa, joka ei ole sama asia kuin avioliitto eikä anna täysin samoja oikeuksia kuin avioliitto. Siitä tässä nimenomaan on kysymys, ei kirkosta.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jossain Italiassa ja Amerikoissa on kyllä huomattavasti vanhoillisempaa kun vapaamielisten paratiisissa Suomessa, että älkää valittako.
Mikäs ihmeen perustelu tämä on? Ei ole oikeutta ajaa parannuksia sillä perusteella, että jossain on asiat huonommin? Jossain on asiat myös paremmin, kuten esimerkiksi Espanjassa, Argentiinassa, Islannissa, Ruotsissa.... jne.
 
Yhteistyössä