Suhde varatun naisen kanssa - kommentteja

Hei,

Kysyisin palstan lukijoiden rakentavia kommentteja seuraavaan tilanteeseen. Toki kaikki mielipiteet ovat sallittuja, mutta "nettihuutelijat" ja uusmoralistit; älkää vaivautuko kiitos.

Olen itse eronnut ja sinkkuna elävä mies ja olen päätynyt suhteeseen noin ikäiseni varatun naisen kanssa. Olemme tunteneet toisemme jo vuosia, mutta viimeisen vuoden aikana suhde on kehittynyt syvällisemmäksi ystävyydeksi ja lopulta seksisuhteeksi, jossa tosin ystävyys ja keskinäinen kiintymys on kasvanut entisestään. Itse en ole koskaan pettänyt seurustelukumppaneitani eli tällainen käytös tai toiminta ei ole minulle luontaista.

Kyseinen nainen on kaunis brunette, ulkoisesti sporttinen ja tyylikäs ja hän omaa myös todella kivan luonteen, hyvän huumorin ja miellyttävän persoonallisuuden. Monessa suhteessa hän on aivan loistotyyppi ja todellakin nainen minun makuuni. Hänen oma parisuhteensa on ollut huonossa tilanteessa jo suhteellisen pitkään ja pariskunta on yhdessä lähinnä pienen lapsen takia. Olen jopa tietoisesti koettanut pitää suhteen platonisella tasolla ja varmasti näin on toisinkin päin, mutta ihmisluonto vaan toisinaan toimii hieman eri tavoin. En pidä omaa toimintaani mitenkään esimerkillisenä enkä moraalisesti korkeatasoisena, koska olisin toki voinut ns. viheltää pelin poikki aikanaan. En vaan oikein tiedä, miten tallaista suhdetta tulisi jatkaa ja millä tasolla? Toisaalta kaikkein viimeiseksi haluaisin loukata kyseistä naista, josta välitän oikeasti todella paljon. Vaikka en itse tavallaan petä ketään, jotenkin asia silti vaivaa minua. Onko kenelläkään omakohtaisia kokemuksia vastaavasta?

Teille, joiden mielestä tuhlaan aikaani tähän suhteeseen haluan todeta, että en myöskään ole kovin innostunut itse siirtymään seuraavaan uuteen suhteeseen, enkä edes aktiivisesti etsi ns. vaapata naista, jonka kanssa hankkia asunto ja perustaa perhe, koska tällainen suhteellisen vapaa sinkkuelämä sopii monella tavoin minulle. Pärjään taloudellisesti ja muutenkin hyvin sinkkuna ja elämä etenee monessa suhteessa mukavasti.

 

Se on nyt vaan niin, että sen järjen pitäis peitota kikkeli. Elikkäs ei pitäs sotkeentua varattuihin ennen kuin nämä on saaneet selvyyden " huonosti menevään" suhteeseensa. Hyvän näköisiä, ulkoisesti sporttisia ja muuten vaan mukavia naisia on kyllä vapaitakin.

 

Jos pienen lapsen sporttisella brunetti-äipällä on aikaa käydä paneskelemassa vierasta lihaa, niin silloin se valehtelee kummallekin osapuolelle.

 

Nm. Karisma on toki täysin oikeassa. Aivojen pitäisi ohjata toimintaa eikä sen värkin tuolla haarojen välissä. Mutta kun oikeasti on tilanteita, jolloin homma ei mene niin. Koska kyseessä on ihmissuhde, jossa myös miehellä on tunteita, niin kaikenlainen loogisuus menee entistä vaikeammaksi. Pystyykö joku olemaan aina täysin rationaalisen looginen tuoreissa rakkaussuhteissa?

Kai niitä aidosti vapaitakin kivoja, nättejä, huumorintajuisia, tyylikkäitä etc naisia sitten on olemassa, mutta valitettavasti itse olen huomannut suurimman osan kivoista naisista olevan varattuja joko enemmän tai vähemmän. Älkää nyt sinkkunaiset ottako itteenne kauhean pahasti, mutta aika moni +30 v. aito sinkkunainen on vaan jotenkin aika vaikea tapaus. Tämä pohjaa omiin ja kavereiden kokemuksiin. Vaatimukset miehiä kohtaan eivät monesti lainkaan kohtaa sitä, mitä nainen itse tarjoaa ja monesti oma elämä on sorvattu sellaiseen muottiin, ettei siihen oikein normaalia parisuhdetta saa sovitettua. Varmasti poikkeuksia on, mutta heidän etsimiseen ei ole loputtomasti aikaa ja eikä aina edes motiivia .

"All the best girls, all the best they got boys"

 

Kai niitä aidosti vapaitakin kivoja, nättejä, huumorintajuisia, tyylikkäitä etc naisia sitten on olemassa, mutta valitettavasti itse olen huomannut suurimman osan kivoista naisista olevan varattuja joko enemmän tai vähemmän. Älkää nyt sinkkunaiset ottako itteenne kauhean pahasti, mutta aika moni +30 v. aito sinkkunainen on vaan jotenkin aika vaikea tapaus. Tämä pohjaa omiin ja kavereiden kokemuksiin. Vaatimukset miehiä kohtaan eivät monesti lainkaan kohtaa sitä, mitä nainen itse tarjoaa ja monesti oma elämä on sorvattu sellaiseen muottiin, ettei siihen oikein normaalia parisuhdetta saa sovitettua. Varmasti poikkeuksia on, mutta heidän etsimiseen ei ole loputtomasti aikaa ja eikä aina edes motiivia .

"All the best girls, all the best they got boys"

Luuletko sinä, että tuo nainen on tuollainen normaalissa arjessa? Miehet on niin yksinkertaisia, ettei ne tunnista teeskentelyä. Ehkä ne varatut tietää, miten mies saadaan nalkkiin, ehkäpä sulle käy kuin Simon Cowelille, kohta on sporttiämmällä toukka vatsassa.

 

Entä kuinka käy siinä vaiheessa, mikäli varattu nainen lopettaa suhteen? Ryhdytkö silloin itse moralistiksi ja kerrot naisen miehelle salasuhteestanne? Jos pidät tätä naista kaikin puolin ihanana, voi suhteen päättyminen olla kova kolaus.

 

^ Tarkennuksena, että tarkoitin tilannetta, että nainen lopettaisi salasuhteensa.

 

Ja vielä saman toisinpäin... Entä jos nainen jättäisikin oman miehensä? Olisitko silloin valmis ottamaan vastaan koko paketin eli naisen ja pienen lapsen? Kuinka vakavissasi itse yleensäkin tässä olet?

 

tiedän kuinka vaikeaa tämmönen asia on ja kovasti on mielipiteitä ihmisillä mutta tuomitseminen tälläisessä tilanteessa on aivan turhaa, sillä sen käsittää vasta kun itselleen tulee samanmoinen tilanne eteen ja ne kemiat vain jonkun ihmisen kanssa on uskomattomat. itselläni sattuu olemaan saman tapainen asia. olen pienen lapsen äiti ja ollut lapsen isän kanssa 11v. tutustuin 5vuotta sitten sinkkumieheen jonka kanssa ystävystyttiin enkä pysty käsittään kuinka tunteet tuli peliin mukaan, sillä en olis uskonut tuntevani mitään näin ihanaa enään kehenkään muuhun mieheni jälkeen. se oli vaikeaa kun yritin jatkaa perhe-elämääni ja unohtaa tän ns ystävyyden jossa molemminpuolin oli tunteet mukana. se ei ole onnistunut vielä tän 5vuoden jälkeenkään, aina ajoittain hän palaa mieleeni ja havahdun miettimästä häntä ja välillä tuntuu kuinka kaipaa toisen luokse ja sitten häneltä tulee soitto/viesti jossa kertoo ajatelleen minua. meillä ei kylläkään ole ollut minkäälaista seksisuhdetta mukana sotkemassa enempää kuviota. sitä en tiedä onko koko kaipuudentunne kuviteltua vai mitä? enkä tiedä vaikka mieheni kanssa eroisin olisiko se enään sen jälkeen samanlaista? se minua tässä ihmetyttää että tämä ns ystävyys sanoi minulle että voi odottaa mailmantappiin asti ja silloin ajattelin että juuh juuh. edelleen näiden vuosien jälkeen hän on samaa mieltä se tässä sekottaa ajatuksia kun en suostu enään häntä tapaamaan ja olen yrittänyt unohtaa ja jatkaa elämääni ilman että hän enään siihen kuuluis ja unohtaa tunteeni häntä kohtaa niin ne ei vaan katoa!

 

Opetelkaa edes kappalejako, jos haluatte tulla ymmärretyksi.

Kuitenkin ap:lle: MILF:it ovat ihania, kunhan niistä ei tule vaimoja...

 

Onhan tämä kovin hankala case ja varmasti olisi helpompia tai kivuttovampia ihmissuhdemalleja. Mutta se joka tällaiseen leikkiin ryhtyy, täytyy tällaisen leikit seuraukset kestää.

Jos ko. nainen jättää minut, en tule kostoksi kertomaan tästä hänen miehelleen. Hän päättäköön itse, miten asian miehensä kanssa keskustelee, jos keskustelee lainkaan. Jos tämä on hänestä paras mahdollinen vaihtoehto, niin sitten niin tapahtukoon. Olisi täysin epäeettistä koettaa estää tuollainen kaikin keinoin. Kestän kyllä sen kuin mies, vaikka eipä se kivalta tunnu. Itse olen tullut muutaman kerran lyhyemmissa suhteissani jätetyksi ja ns. haavojen nuoleminen ottaa kyllä pitkän aikaa, musertaa henkisesti ja vaatii veronsa. Vaikeampi kysymys on, että mitä sitten, jos nainen jättää miehensä kovin nopealla aikataululla. Tällöin toki omaa suhdetta tulisi tarkastella täysin uudessa valossa. Tässä kohtaan tulee mukaan myös iso kasa muita isoja haasteita ja kysymys "toimiiko se julkisesti, mikä on nyt salaista ja vähän kiellettyä". Mutta osaako kysymyksen esittäjäkään vastata uuden ihmissuhteen osalta "toimiiko tämä varmasti? Voinko rakastaa tuota ihmistä loppuun asti?" Moni varmaan miettii myös sitä, että kun pettää kerran yhtä ihmistä, niin pettääkö silloin helposti myös seuraavaa?

Ihmisenä olen rationaalinen ja pohjaan usein päätökset faktoihin. Näin siis pääosin työelemässä, jossa minulta jopa sitä asemani vuoksi vaaditaan, mutta niin myös monissa siviilien puolen jutuissa. Ihmissuhteissa kuitenkin rationaalisuus on eri asia. Ei kai kukaan voi sanoa "nyt ihastun tuohon ihmiseen, koska hän on täydellinen kumppani minulle tai en missään nimessä voi tuohon nyt ihastua, koska hän ei sen ja sen asian vuoksi sovi minulle". Nainen on Luojan luomista olennoista varmasti monimutkaisin ja satojen ellei tuhansien eri asioiden summa. Ihmisten väliset ns. kemiat ovat varsin mystinen juttu ja loppujen lopuksi aidosti ihania ja fiksuja naisia, joiden kanssa nämä kemiat todella kunnolla kohtaavat on oikeasti vähän ja heistä sinkkuja on vielä vähemmän, koska hyvät naiset ovat kiinnostaneet jo aiemmin muitakin miehiä. Sanoisin, että tällaisia ihmisiä ei tule monta vuosikymmessä vastaan; ehkä max. 2-3. Aikuisiällä suhteet ovat mielestäni vielä enemmän kiinni kemiasta, koska ei enää aikuinen mies jaksa ihailla naisen edes täydellistä ulkokuorta tai villi seksisuhdekaan ei kanna kovin kauan, jos henkisellä puolella homma on täysin pielessä. Aikuinen mies kaipaa myös fiksuja keskuteluja, yhteisiä harrastuksia ja intressejä sekä ihan vaan hyvää yhdessäoloa arkena ja lomalla. En sano, että kyseinen nainen on täydellinen; eihän kukaan meistä ole.

 

Ongelmia tulossa ennenpitkää. Niin siinä useimmiten käy, naisystävälläsi jo nyt avio-ongelmia, eikä salasuhde ole tietääkseni vielä yhtään avioliittoa pelastanut.
Viisas ihminen ei rupea suhteeseen varatun miehen/naisen kanssa; useimmiten sen oppii vasta karvaan kokemuksen kautta (kuten allekirjoittanut). Minäkin olen rakastunut varattuun mieheen, mutta kartan häntä kuin ruttoa.

 

Aikuisiällä suhteet ovat mielestäni vielä enemmän kiinni kemiasta, koska ei enää aikuinen mies jaksa ihailla naisen edes täydellistä ulkokuorta tai villi seksisuhdekaan ei kanna kovin kauan, jos henkisellä puolella homma on täysin pielessä. Aikuinen mies kaipaa myös fiksuja keskuteluja, yhteisiä harrastuksia ja intressejä sekä ihan vaan hyvää yhdessäoloa arkena ja lomalla. En sano, että kyseinen nainen on täydellinen; eihän kukaan meistä ole.

Ja varattu nainenko sulle tätä muka tarjoaa? Pienen lapsen äiti? Taidat olla vähän tärähtänyt tai sitten joku fantasioija.

 

Minusta suhteesi varatun naisen kanssa on aika hyvin hallinnassa. Kannattaa varautua kuitenkin että jossain vaiheessa tuo nainen tekee jonkin ratkaisun ja valinnan, valitsee joko sinut tai perheensä.
Luulen naisena, että hänelle saattaa ajan kuluessa käydä henkisesti liian raskaaksi elää kaksoiselämää. Toisaalta sitähän ei voi tietää miten kauan teillä jatkuu ihan tuollaisena.

Olen itse kokenut tunnetasolla olleen salasuhteen varatun miehen kanssa, olimme molemmat varattuja. Siinäkin kävi niin että kaveruus syveni ystävyydeksi ja sitten läheisemmäksi vaikka kumpikaan ei tietoisesti siihen pyrkinyt.
Suhteemme loppui siihen, että miehestä tulikin vapaa, kun hänen vaimonsa jätti hänet. Meillä ei sitten enää ollutkaan yhtä rajalliset mahdollisuudet, minun olisi pitänyt alkaa viettää viikonloppuja ym.hänen seuranaan, kun hänellä ei yhtäkkiä ollutkaan elämässä sisältöä, lapset muuttivat äitinsä luo ja hänestä tuli yksinäinen.
Menin vähitellen ihan lukkoon, eksyin koko jutusta. En ollut valmis mihinkään enempään.
Oma liittoni pyörii suurin osin kaveruusliittona, miehellä on omia menokausia, joista en ole numeroa tehnyt. Emme ole eronneet, koska tulemme muuten hyvin toimeen ja meitä yhdistää mm.yritystoiminta. Ehkä joskus on ratkaisujen aika, vielä ei ainakaan.

 

Näinhän se on... Kokemuksen ja iän myötä niitä harmaita sävyjä löytyy. Se mitä ei olisi voinut harkita kymmenen vuotta sitten, voi olla nyt ihan relevantti ja harkkinnan arvoinen valinta. Tämä on yksi parhaita asioita vanhenemisessa.

Monia parisuhteita ja avioliittoja pitää kasassa lapsi/lapset, iso asuntolaina, vaikeasti myytä asunto tai muu omaisuus, suvun painostus, kulissien säilyttämisen tarve, yritys (kuten edellä olevalla kirjoittajalla), kaveruus tai jopa pelko yksin jäämisestä. Jos elo on kaikkien osapuolten kannalta suht siedettävää, kaikki tietävät noin suurin piirtein pelin säännöt ja rajat, niin tuollainenkin voi toimia vuosia, jopa vuosikymmeniä ilman suuria tunteita. Tuolloin ehkä se hellyys, läheisyys ja seksi haetaan jostain toisaalta. Toisaalta näissä liitoissa on paljon peitettyä tuskaa ja murhetta, jota aina joku kantaa harteillaan. Meillä on loppujen lopuksi käytössä varsin rajallinen määrä täällä aikaa. On toki itsekästä ajatella, että käytän sen ajan vain itseni kannalta mieluisasti, mutta kyllä se varmasti harmitttaa esim 60 vuoden ikäisenä kärttyisenä vanha ukkona, jos on surkeassa suhteessa tullut ikävän ihmisen kanssa lusittua viimeiset 25 vuotta. Ei se maksettu omakotitalo ja purjevene välttämättä kauheasti tuolloin lämmitä.

 

Näinhän se on... Kokemuksen ja iän myötä niitä harmaita sävyjä löytyy. Se mitä ei olisi voinut harkita kymmenen vuotta sitten, voi olla nyt ihan relevantti ja harkkinnan arvoinen valinta. Tämä on yksi parhaita asioita vanhenemisessa.

Monia parisuhteita ja avioliittoja pitää kasassa lapsi/lapset, iso asuntolaina, vaikeasti myytä asunto tai muu omaisuus, suvun painostus, kulissien säilyttämisen tarve, yritys (kuten edellä olevalla kirjoittajalla), kaveruus tai jopa pelko yksin jäämisestä. Jos elo on kaikkien osapuolten kannalta suht siedettävää, kaikki tietävät noin suurin piirtein pelin säännöt ja rajat, niin tuollainenkin voi toimia vuosia, jopa vuosikymmeniä ilman suuria tunteita. Tuolloin ehkä se hellyys, läheisyys ja seksi haetaan jostain toisaalta. Toisaalta näissä liitoissa on paljon peitettyä tuskaa ja murhetta, jota aina joku kantaa harteillaan. Meillä on loppujen lopuksi käytössä varsin rajallinen määrä täällä aikaa. On toki itsekästä ajatella, että käytän sen ajan vain itseni kannalta mieluisasti, mutta kyllä se varmasti harmitttaa esim 60 vuoden ikäisenä kärttyisenä vanha ukkona, jos on surkeassa suhteessa tullut ikävän ihmisen kanssa lusittua viimeiset 25 vuotta. Ei se maksettu omakotitalo ja purjevene välttämättä kauheasti tuolloin lämmitä.

Olet selvästikin idealisti, etsit täydellistä suhdetta. Olisi mielenkiintoista tietää, miksi olet itse eronnut? Kyllä kaikki avioliitot ennenpitkää arkipäiväistyvät, suuri alkuhuuma katoaa ja sitten eletään sitä tavallista elämää. Kyllä lasten ja perheen takia voi olla naimisessa ilman suurta intohimoa. Ongelmia ei ratkaista juoksemalla vieraissa. Ne pitäisi selvittää kumppanin kanssa.

 

Olet selvästikin idealisti, etsit täydellistä suhdetta. Olisi mielenkiintoista tietää, miksi olet itse eronnut? Kyllä kaikki avioliitot ennenpitkää arkipäiväistyvät, suuri alkuhuuma katoaa ja sitten eletään sitä tavallista elämää. Kyllä lasten ja perheen takia voi olla naimisessa ilman suurta intohimoa. Ongelmia ei ratkaista juoksemalla vieraissa. Ne pitäisi selvittää kumppanin kanssa.

Kyllä Ennustaja viisaita puhuu; sitä en kiistä. Ehkä joku ulkopuolinen tarkkasilmäinen nainen voi muutaman lauseen perusteella arvioida minut idealistiksi; en tiedä... En kai nyt etsi täydellistä suhdetta, mutta ainakin aidosti hyvää suhdetta poikkeuksellisen kiva ihmisen kanssa. Mutta sen löytäminen on vaikeaa. Parisuhteissani en ole ollut onnekas, enkä ehkä riittävän kärsivällinen tai olen jotenkin myöhemmin alkanut nähdä kumppanin aika erilaisena kuin aiemmin. Lisäksi varmaan olen panostanut välillä liikaa työhön ja jos exältä kysyisit niin myös moneen muuhun asiaan kuin tuohon ns. tärkeimpään ihmiseen. Mutta mitään valtavan suuria riitoja ja dramattiikka ei ole ollut ja hyvä niin. Toisaalta sinkkuelämäkin on ollut vaihteeksi ihan ok, kunnes nyt sitten...

Ymmärrän, että yli 5 v suhteessa intohimo alkaa laantua tai jopa kadota, mutta eikö Ennustajaa sitten vaivaisi jäätävän kylmänkalsea, hellyydetön ja seksivapaa avioliitto, vaikka olisi muuten ns. kivat ja tyylikkäät kulissit ympärillä. Jaksaisitko sellaista vuodesta toiseen ja toiseen? Tietysti asialle pitää ja ehkä voikin tehdä jotain, mutta kaikkien kanssa se ei vaan ole helppoa. Jos taas ratkaisua ei löydy jostakin syystä, niin minusta kahden lapsettoman aikuisen ihmisen on tuolloin jollakin aikavälillä parempia hankkia eri postiosoitteet ja jatkaa elämäänsä. Lapset tätä kuviota mutkistavatkin. He kärsivät aina erosta käsittääkseni aika tai jopa hyvin paljon ja se voi heijastua heidän myöhempään elämäänsä, henkiseen kehitykseen ja jopa koulumenestykseen. Jos olisi omia lapsia, niin kai sitä sitten yrittäisi paremmin taistella huonommassakin suhteessa ja antaisi idealismin karista.

Mutta kyllä vastaajien kanta on tullut aika selväksi tämän keskustelun seurauksena ja ilmeisesti monella vielä kokemuksen syvä rintaääni puhuu. Hmmm.

 

..

Ymmärrän, että yli 5 v suhteessa intohimo alkaa laantua tai jopa kadota, mutta eikö Ennustajaa sitten vaivaisi jäätävän kylmänkalsea, hellyydetön ja seksivapaa avioliitto, vaikka olisi muuten ns. kivat ja tyylikkäät kulissit ympärillä. Jaksaisitko sellaista vuodesta toiseen ja toiseen? Tietysti asialle pitää ja ehkä voikin tehdä jotain, mutta kaikkien kanssa se ei vaan ole helppoa.

Kaikki suhteet tylsistyy, ja ei ole sellaista ihmistä tähän maailmaan syntynyt, johon ei kyllästyisi. Ei ole olemassa mitään ihmenaisia tai miehiä. Kyllä ihmisen on etsittävä elämänsä tarkoitus jostain muusta kuin miesten tai naisten perässä juoksemisesta. Joillekin se on se suhteesta syntynyt lapsi, toisille työelämä tai harrastukset ja muut lläheiset. Naistenlehtien hömppäpaska parisuhteesta kannattaa jättää omaan arvoonsa, oletko muuten ihan hetero, sun kirjoituksesi on aika naismaista (lapsellista) höttöä.

 

Aikuisena kuitenkin tiedät mitä teet. Mitäpä tässä ketään neuvomaan, mutta kovin onnistuneita toteutuksia en salasuhteista tiedä.

Tuttavapiiriäni ajatellen sanoisin, että ehkä paras tilanne on silloin, kun on oikeasti ollut kyse rakastumisesta ja entinen suhde on päätetty samantien. Kurjaa on tulla toisen takia jätetyksi, mutta vielä kurjempaa on myöhemmin saada selville, että oman suhteen rinnalla oli pitkään muita suhteita.

Omaa noloa kokemusta on, kun päälle parikymppisenä petin silloista poikaystävääni. Olin pitänyt itseäni ihmisenä, joka ei pettäisi ja jopa julistanut, että suhde päättyy heti jos jompi kumpi pettää... Sain anteeksi ja suhteemme jatkui pari vuotta sen jälkeen. Jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt erota jo tuolloin.

"Moni varmaan miettii myös sitä, että kun pettää kerran yhtä ihmistä, niin pettääkö silloin helposti myös seuraavaa?"

Tuon jälkeen en itse ole pettänyt. Sitä en tiedä, että onko sen jälkeiset suhteeni olleet sitten aiempaa parempia tai onko ne osattu lopettaa jo oikeassa vaiheessa tai olenko itse muuttunut ihmisenä.

 

Koetin olla tolukku ja uskollinen, van en aena pystynyt.
Nyt vanahana ja viisaana oon koettanut joskus olla uskoton, van taoskaa en oo pystyny...

 

^ Noinkin sen voisi todeta.

 

Kyllä Ennustaja viisaita puhuu; sitä en kiistä. Ehkä joku ulkopuolinen tarkkasilmäinen nainen voi muutaman lauseen perusteella arvioida minut idealistiksi; en tiedä... En kai nyt etsi täydellistä suhdetta, mutta ainakin aidosti hyvää suhdetta poikkeuksellisen kiva ihmisen kanssa. Mutta sen löytäminen on vaikeaa. Parisuhteissani en ole ollut onnekas, enkä ehkä riittävän kärsivällinen tai olen jotenkin myöhemmin alkanut nähdä kumppanin aika erilaisena kuin aiemmin. Lisäksi varmaan olen panostanut välillä liikaa työhön ja jos exältä kysyisit niin myös moneen muuhun asiaan kuin tuohon ns. tärkeimpään ihmiseen. Mutta mitään valtavan suuria riitoja ja dramattiikka ei ole ollut ja hyvä niin. Toisaalta sinkkuelämäkin on ollut vaihteeksi ihan ok, kunnes nyt sitten...

Ymmärrän, että yli 5 v suhteessa intohimo alkaa laantua tai jopa kadota, mutta eikö Ennustajaa sitten vaivaisi jäätävän kylmänkalsea, hellyydetön ja seksivapaa avioliitto, vaikka olisi muuten ns. kivat ja tyylikkäät kulissit ympärillä. Jaksaisitko sellaista vuodesta toiseen ja toiseen? Tietysti asialle pitää ja ehkä voikin tehdä jotain, mutta kaikkien kanssa se ei vaan ole helppoa. Jos taas ratkaisua ei löydy jostakin syystä, niin minusta kahden lapsettoman aikuisen ihmisen on tuolloin jollakin aikavälillä parempia hankkia eri postiosoitteet ja jatkaa elämäänsä. Lapset tätä kuviota mutkistavatkin. He kärsivät aina erosta käsittääkseni aika tai jopa hyvin paljon ja se voi heijastua heidän myöhempään elämäänsä, henkiseen kehitykseen ja jopa koulumenestykseen. Jos olisi omia lapsia, niin kai sitä sitten yrittäisi paremmin taistella huonommassakin suhteessa ja antaisi idealismin karista.

Mutta kyllä vastaajien kanta on tullut aika selväksi tämän keskustelun seurauksena ja ilmeisesti monella vielä kokemuksen syvä rintaääni puhuu. Hmmm.

Eikö kannattaisi keskustella avoimesti sen salarakkaan kanssa mitä molemmat odottavat suhteelta? Onko molemmilla halua ja tunteita olla tosissaan toistensa kanssa vai onko suhteenne pakoa arjesta. Ikävää olisi jo nainen rakastuisi sinuun, eroaisi ja sinä et sitten olisikaan valmis todelliseen parisuhteeseen kun hän olisi vapaa.

Itselläni ei ole kokemusta salasuhteesta, mutta rakastuin muutama vuosi sitten tulisesti työpaikallani olevaan varattuun mieheen ja tunnustin hänelle jopa tunteeni. Jos hän olisi vastannut tunteisiini, olisin tukkaputkella juossut hänen syliinsä vaikka en ollut sinkku.

Omassa miehessäni ei ole mitään vikaa, ehkä rakastumiseni oli sitä kuuluisaa keski-iän kriisiä. Syvä rakastumisen tunne kesti minulla lähes 3 vuotta kunnes vihdoin haihtui pikku hiljaa pois.
Parisuhteesemme tämä episodi ei vaikuttanut mitenkään, onnistuin "koteloimaan" tunteeni ja elin tavallaan kahdessa todellisuudessa.

Näen edelleen silloin tällöin entistä rakkauden kohdettani, mutta enää minulla ei ole mitään tunteita häntä kohtaan. Olen kyllä kiitollinen, että mies sanoi ei, koska näen nyt itsekin, että oma mieheni on minulle sopivampi kuin hän.

En ole pettämisen kannalla, mutta ymmärrän nyt paremmin tuon kokemuksen jälkeen miksi jotkut "hairahtuvat" ainakin silloin, jos todellisia tunteita on mukana.

Kuten jo sanoitkin ei se hieno talo, purjevene ja iso pankkitili lämmitä vanhuudessa, jos ihmissuhteet on olleet rakkaudettomia kulissien ylläpitoja. Tietysti lapsia pitää ajatella ja sitä ehkä vähemmän rakasta puolisoakin, mutta eipä omaa elämäänsä pidä uhrata lasten eikä minkään muunkaan vuoksi huonoon liittoon. Kyllä lapsetkin iloitsevat, jos omat vanhemmat ovat onnellisia eronneena tai uuden kumppanin kanssa kuin tyytyvät elämään huonossa liitossa "lasten vuoksi".

 

Eikö kannattaisi keskustella avoimesti sen salarakkaan kanssa mitä molemmat odottavat suhteelta? Onko molemmilla halua ja tunteita olla tosissaan toistensa kanssa vai onko suhteenne pakoa arjesta. Ikävää olisi jo nainen rakastuisi sinuun, eroaisi ja sinä et sitten olisikaan valmis todelliseen parisuhteeseen kun hän olisi vapaa.

^Tämäkin puoli totta.

Aloittajalle: Hieman ristiriitaista, että kirjoitat ko. varattua naista ihannoivia viestejä, muttet tunnu kovin innokkaasti haluavan hänen kanssaan parisuhteeseen.

Oletko kiinnostunut varatusta naisesta siksi, että ajattelet häntä sitoumuksettomana seksisuhteena, mutta sinkku tai eronnut nainen voisi haluta parisuhdetta? Siitäkään ei ole takeita, etteikö tämäkin nainen voisi jättää perhettään tai tulla miehensä jättämäksi, mikäli suhteenne tulee ilmi. Aika usein naiselle tulee tunteetkin mukaan. (Miehistä en osaa sanoa.)

 

Kyllä Ennustaja viisaita puhuu; sitä en kiistä. Ehkä joku ulkopuolinen tarkkasilmäinen nainen voi muutaman lauseen perusteella arvioida minut idealistiksi; en tiedä... En kai nyt etsi täydellistä suhdetta, mutta ainakin aidosti hyvää suhdetta poikkeuksellisen kiva ihmisen kanssa. Mutta sen löytäminen on vaikeaa. Parisuhteissani en ole ollut onnekas, enkä ehkä riittävän kärsivällinen tai olen jotenkin myöhemmin alkanut nähdä kumppanin aika erilaisena kuin aiemmin. Lisäksi varmaan olen panostanut välillä liikaa työhön ja jos exältä kysyisit niin myös moneen muuhun asiaan kuin tuohon ns. tärkeimpään ihmiseen. Mutta mitään valtavan suuria riitoja ja dramattiikka ei ole ollut ja hyvä niin. Toisaalta sinkkuelämäkin on ollut vaihteeksi ihan ok, kunnes nyt sitten...

Ymmärrän, että yli 5 v suhteessa intohimo alkaa laantua tai jopa kadota, mutta eikö Ennustajaa sitten vaivaisi jäätävän kylmänkalsea, hellyydetön ja seksivapaa avioliitto, vaikka olisi muuten ns. kivat ja tyylikkäät kulissit ympärillä. Jaksaisitko sellaista vuodesta toiseen ja toiseen? Tietysti asialle pitää ja ehkä voikin tehdä jotain, mutta kaikkien kanssa se ei vaan ole helppoa. Jos taas ratkaisua ei löydy jostakin syystä, niin minusta kahden lapsettoman aikuisen ihmisen on tuolloin jollakin aikavälillä parempia hankkia eri postiosoitteet ja jatkaa elämäänsä. Lapset tätä kuviota mutkistavatkin. He kärsivät aina erosta käsittääkseni aika tai jopa hyvin paljon ja se voi heijastua heidän myöhempään elämäänsä, henkiseen kehitykseen ja jopa koulumenestykseen. Jos olisi omia lapsia, niin kai sitä sitten yrittäisi paremmin taistella huonommassakin suhteessa ja antaisi idealismin karista.

Mutta kyllä vastaajien kanta on tullut aika selväksi tämän keskustelun seurauksena ja ilmeisesti monella vielä kokemuksen syvä rintaääni puhuu. Hmmm.

Rakkauden ensihuuman ja kiihkeän intohimon sekä "jäätävän kylmänkalsean, hellyydettömän ja seksivapaan avioliiton" välimaastossa on monia erilaisia tasoja. Miksi ajattelet mustavalkoisesti vain suhteen ääripäitä? Rakastumisen jälkeen tulee rakkausvaihe (jos on tullakseen), siihen nimenomaan kuuluu läheisyys, hellyys, kunnioitus, kiintymys, uskollisuus, yhteenkuuluvaisuus ja seksiäkin aina välillä. Rakastumisvaihe kestää tutkimusten mukaan noin 2 vuotta, senjälkeen alkaa rakkaus, joka on myös tahtotila. Lapset yhdistävät puolisoita ja tämä tasaisempi vaihe on lasten kasvatuksen ja perhe-elämän aikaa.

 

Minun mielestäni mies, joka vonkaa tai sekaantuu varattuun naiseen, kuuluu miehisesti alinpaan kastiin. Häntä-Heikeiksi sellaisia kutsutaan. Jos kiinni saadaan, niin viedään saunan taakse ja lopsitaan porukalla turpaan, ellei tapeta.

Pillupalkalla puhuvaa häntäheikkiä ei toinna arvostaa. Häpeäisi mokoma!