Suhde jota mies haluisi jatkaa mut itse vähän emmin..

[Gloria]

Mä en muuten oikein ymmärrä tätä juttua noin niin kuin yleensäkkään :/ En tarkoita tosiaan, että se vika olis sussa, vaan yleensä miehissä/naisissa/avioliitoissa.
Ollaan yhdessä, ikään kuin onnellisina ja sit heti jos vastaan kävelee joku kauniimpi-komeampi-fiksumpi-söpömpi-ihanmitävaan, niin heti ollaan valmiita aloittaan suhde, viis siitä vanhasta onnesta. Ollaan vaan yhdessä, kun just ei oo parempaakaan löytynyt.

Ymmmärrän näkökulmasi ja olen samaa mieltä. niin kornia kuin se tilanteessani onkin, tosin aion pois tästä tilanteesta.. Mutta uskon kyllä että on sellaistakin rakkautta, tunnesidettä jne jota ei muut henkilöt pysty horjuttamaan.

Niin minäkin uskon. Tarkoitin sitä, että suuri osa pareista vaan tuntuu olevan täysin väärin perustein yhdessä, jos asiat olisi hyvin, ei siihen mahtuisi kolmatta väliin.

 

[vieras]

Mä en muuten oikein ymmärrä tätä juttua noin niin kuin yleensäkkään :/ En tarkoita tosiaan, että se vika olis sussa, vaan yleensä miehissä/naisissa/avioliitoissa.
Ollaan yhdessä, ikään kuin onnellisina ja sit heti jos vastaan kävelee joku kauniimpi-komeampi-fiksumpi-söpömpi-ihanmitävaan, niin heti ollaan valmiita aloittaan suhde, viis siitä vanhasta onnesta. Ollaan vaan yhdessä, kun just ei oo parempaakaan löytynyt.

No pitäiskö sit olla yksin koko elämänsä ja luopua kokonaan mm. haaveistaan saada perhe odotellessa kenties eläkevuosiin asti totaaliyksin, ehtiikö se järisyttävä Elämän Rakkaus kävellä vastaan ennenkuin kuolema korjaa?

Parisuhteettomuus kun kaventaa elämässä todella monia mahdollisuuksia elämässä myös alueilta, joilla ei rakkauden kanssa ole mitään tekemistä. Siksi itse seurustelen nyt sen tähänasti löytyneistä parhaan kanssa, vaikkei mulla semmoista tunnetta ole tullutkaan, että se on nyt tässä, etsinnät seis. Toki reilu olen hänelle enkä selkänsä takana pelehtisi salassa, senverran häntä kuitenkin kunnioitan, aika paljon rakastankin.

 

[ap]

Mä en muuten oikein ymmärrä tätä juttua noin niin kuin yleensäkkään :/ En tarkoita tosiaan, että se vika olis sussa, vaan yleensä miehissä/naisissa/avioliitoissa.
Ollaan yhdessä, ikään kuin onnellisina ja sit heti jos vastaan kävelee joku kauniimpi-komeampi-fiksumpi-söpömpi-ihanmitävaan, niin heti ollaan valmiita aloittaan suhde, viis siitä vanhasta onnesta. Ollaan vaan yhdessä, kun just ei oo parempaakaan löytynyt.

Ymmmärrän näkökulmasi ja olen samaa mieltä. niin kornia kuin se tilanteessani onkin, tosin aion pois tästä tilanteesta.. Mutta uskon kyllä että on sellaistakin rakkautta, tunnesidettä jne jota ei muut henkilöt pysty horjuttamaan.

Niin minäkin uskon. Tarkoitin sitä, että suuri osa pareista vaan tuntuu olevan täysin väärin perustein yhdessä, jos asiat olisi hyvin, ei siihen mahtuisi kolmatta väliin.

niinpä, ehdottomasti.

 

[vieras]

Mulla oli melkein sama tilanne muutama kuukausi sitten. Mies erosikin kihlatustaan ja muuttivat erilleen... Ja vaikka mulla on edelleenkin ikävä ja suuret tunteet (en siis tiennyt edes, että on varattu), niin en ole ottanut miestä takaisin vaikka miten on rakkauttaan vannonut. Miten voisin koskaan luottaa mieheen, kun kaikki alkoi valheesta? Mieti sinäkin sitä.

 

[piitu]

Mä en muuten oikein ymmärrä tätä juttua noin niin kuin yleensäkkään :/ En tarkoita tosiaan, että se vika olis sussa, vaan yleensä miehissä/naisissa/avioliitoissa.
Ollaan yhdessä, ikään kuin onnellisina ja sit heti jos vastaan kävelee joku kauniimpi-komeampi-fiksumpi-söpömpi-ihanmitävaan, niin heti ollaan valmiita aloittaan suhde, viis siitä vanhasta onnesta. Ollaan vaan yhdessä, kun just ei oo parempaakaan löytynyt.

No pitäiskö sit olla yksin koko elämänsä ja luopua kokonaan mm. haaveistaan saada perhe odotellessa kenties eläkevuosiin asti totaaliyksin, ehtiikö se järisyttävä Elämän Rakkaus kävellä vastaan ennenkuin kuolema korjaa?

Parisuhteettomuus kun kaventaa elämässä todella monia mahdollisuuksia elämässä myös alueilta, joilla ei rakkauden kanssa ole mitään tekemistä. Siksi itse seurustelen nyt sen tähänasti löytyneistä parhaan kanssa, vaikkei mulla semmoista tunnetta ole tullutkaan, että se on nyt tässä, etsinnät seis. Toki reilu olen hänelle enkä selkänsä takana pelehtisi salassa, senverran häntä kuitenkin kunnioitan, aika paljon rakastankin.

raukkamaista

 

[vieras]

mistäpäin suomea olet ap?

 

[ap]

mistäpäin suomea olet ap?

Ei liene oleellista..

 

[vieras]

mistäpäin suomea olet ap?

Ei liene oleellista..

oletko Oulusta?

 

[vieras]

Mä en muuten oikein ymmärrä tätä juttua noin niin kuin yleensäkkään :/ En tarkoita tosiaan, että se vika olis sussa, vaan yleensä miehissä/naisissa/avioliitoissa.
Ollaan yhdessä, ikään kuin onnellisina ja sit heti jos vastaan kävelee joku kauniimpi-komeampi-fiksumpi-söpömpi-ihanmitävaan, niin heti ollaan valmiita aloittaan suhde, viis siitä vanhasta onnesta. Ollaan vaan yhdessä, kun just ei oo parempaakaan löytynyt.

No pitäiskö sit olla yksin koko elämänsä ja luopua kokonaan mm. haaveistaan saada perhe odotellessa kenties eläkevuosiin asti totaaliyksin, ehtiikö se järisyttävä Elämän Rakkaus kävellä vastaan ennenkuin kuolema korjaa?

Parisuhteettomuus kun kaventaa elämässä todella monia mahdollisuuksia elämässä myös alueilta, joilla ei rakkauden kanssa ole mitään tekemistä. Siksi itse seurustelen nyt sen tähänasti löytyneistä parhaan kanssa, vaikkei mulla semmoista tunnetta ole tullutkaan, että se on nyt tässä, etsinnät seis. Toki reilu olen hänelle enkä selkänsä takana pelehtisi salassa, senverran häntä kuitenkin kunnioitan, aika paljon rakastankin.

raukkamaista

Sanoo ihminen, jolla itsellään on ilmeisesti käynyt tuuri rakkaudessa. Vai odotteletko sinkkuna edelleen lähemmäs nelikymppisenä, että tulis se tyyppi, joka todella tuntuisi siltä että parempaa ei enää tule, koska olisi raukkamaista alkaa suhteeseen kenenkään muun kanssa?

Huolimatta siitä, että suurin haaveesi ikinä olisi ollut saada lapsia? Huolimatta siitä, että kohdallesi olisi sattunut mies, josta pidät paljon, ja jonka kanssa kuitenkin te molemmat olisitte paljon paljon onnellisempia ja elämänne täyteläisempää kuin silloin, jos molemmat olisitte yksin? Minusta olisi silkkaa typeryyttä tässä tilanteessa olla alkamatta suhteeseen tuon miehen kanssa vain siksi, ettei voi olla sataprosenttisen varma siitä, etteikö kohdalle sattuisi joskus joku, jota rakastaisi enemmän (mistä ei tietenkään ole mitään takeita - voihan olla, että elämme onnellisina elämämme loppuun saakka).

 

[noup]

Mä en muuten oikein ymmärrä tätä juttua noin niin kuin yleensäkkään :/ En tarkoita tosiaan, että se vika olis sussa, vaan yleensä miehissä/naisissa/avioliitoissa.
Ollaan yhdessä, ikään kuin onnellisina ja sit heti jos vastaan kävelee joku kauniimpi-komeampi-fiksumpi-söpömpi-ihanmitävaan, niin heti ollaan valmiita aloittaan suhde, viis siitä vanhasta onnesta. Ollaan vaan yhdessä, kun just ei oo parempaakaan löytynyt.

No pitäiskö sit olla yksin koko elämänsä ja luopua kokonaan mm. haaveistaan saada perhe odotellessa kenties eläkevuosiin asti totaaliyksin, ehtiikö se järisyttävä Elämän Rakkaus kävellä vastaan ennenkuin kuolema korjaa?

Parisuhteettomuus kun kaventaa elämässä todella monia mahdollisuuksia elämässä myös alueilta, joilla ei rakkauden kanssa ole mitään tekemistä. Siksi itse seurustelen nyt sen tähänasti löytyneistä parhaan kanssa, vaikkei mulla semmoista tunnetta ole tullutkaan, että se on nyt tässä, etsinnät seis. Toki reilu olen hänelle enkä selkänsä takana pelehtisi salassa, senverran häntä kuitenkin kunnioitan, aika paljon rakastankin.

raukkamaista

Sanoo ihminen, jolla itsellään on ilmeisesti käynyt tuuri rakkaudessa. Vai odotteletko sinkkuna edelleen lähemmäs nelikymppisenä, että tulis se tyyppi, joka todella tuntuisi siltä että parempaa ei enää tule, koska olisi raukkamaista alkaa suhteeseen kenenkään muun kanssa?

Huolimatta siitä, että suurin haaveesi ikinä olisi ollut saada lapsia? Huolimatta siitä, että kohdallesi olisi sattunut mies, josta pidät paljon, ja jonka kanssa kuitenkin te molemmat olisitte paljon paljon onnellisempia ja elämänne täyteläisempää kuin silloin, jos molemmat olisitte yksin? Minusta olisi silkkaa typeryyttä tässä tilanteessa olla alkamatta suhteeseen tuon miehen kanssa vain siksi, ettei voi olla sataprosenttisen varma siitä, etteikö kohdalle sattuisi joskus joku, jota rakastaisi enemmän (mistä ei tietenkään ole mitään takeita - voihan olla, että elämme onnellisina elämämme loppuun saakka).

no en hitos tekisi lapsia ihmisen kans josta en olisi sata varma. Ja juu, 30 vuotiaaks piti odottaa sitä jonka kans siltä tuntui, oikealta. Maksoin sen hinna siitä tunteesta, mut enpä jatkanut suhteita joissa takaraivossa sytkytti, et tää ei välttämättä ole mua varten.

 

[tytyx]

Mä en muuten oikein ymmärrä tätä juttua noin niin kuin yleensäkkään :/ En tarkoita tosiaan, että se vika olis sussa, vaan yleensä miehissä/naisissa/avioliitoissa.
Ollaan yhdessä, ikään kuin onnellisina ja sit heti jos vastaan kävelee joku kauniimpi-komeampi-fiksumpi-söpömpi-ihanmitävaan, niin heti ollaan valmiita aloittaan suhde, viis siitä vanhasta onnesta. Ollaan vaan yhdessä, kun just ei oo parempaakaan löytynyt.

Ymmmärrän näkökulmasi ja olen samaa mieltä. niin kornia kuin se tilanteessani onkin, tosin aion pois tästä tilanteesta.. Mutta uskon kyllä että on sellaistakin rakkautta, tunnesidettä jne jota ei muut henkilöt pysty horjuttamaan.

Niin minäkin uskon. Tarkoitin sitä, että suuri osa pareista vaan tuntuu olevan täysin väärin perustein yhdessä, jos asiat olisi hyvin, ei siihen mahtuisi kolmatta väliin.

niinpä, ehdottomasti.

ja näinhän se EI todellakaan mene, pitkä ihmissuhde ilman vastamäkiä, jolloin se oma puoliso todellakin tympii on aika harvinaisuus. Kysykää vaikka terapeuteilta, just tän jutun ammattilaisilta.

 

[tytyx]

Mä en muuten oikein ymmärrä tätä juttua noin niin kuin yleensäkkään :/ En tarkoita tosiaan, että se vika olis sussa, vaan yleensä miehissä/naisissa/avioliitoissa.
Ollaan yhdessä, ikään kuin onnellisina ja sit heti jos vastaan kävelee joku kauniimpi-komeampi-fiksumpi-söpömpi-ihanmitävaan, niin heti ollaan valmiita aloittaan suhde, viis siitä vanhasta onnesta. Ollaan vaan yhdessä, kun just ei oo parempaakaan löytynyt.

No pitäiskö sit olla yksin koko elämänsä ja luopua kokonaan mm. haaveistaan saada perhe odotellessa kenties eläkevuosiin asti totaaliyksin, ehtiikö se järisyttävä Elämän Rakkaus kävellä vastaan ennenkuin kuolema korjaa?

Parisuhteettomuus kun kaventaa elämässä todella monia mahdollisuuksia elämässä myös alueilta, joilla ei rakkauden kanssa ole mitään tekemistä. Siksi itse seurustelen nyt sen tähänasti löytyneistä parhaan kanssa, vaikkei mulla semmoista tunnetta ole tullutkaan, että se on nyt tässä, etsinnät seis. Toki reilu olen hänelle enkä selkänsä takana pelehtisi salassa, senverran häntä kuitenkin kunnioitan, aika paljon rakastankin.

raukkamaista

Sanoo ihminen, jolla itsellään on ilmeisesti käynyt tuuri rakkaudessa. Vai odotteletko sinkkuna edelleen lähemmäs nelikymppisenä, että tulis se tyyppi, joka todella tuntuisi siltä että parempaa ei enää tule, koska olisi raukkamaista alkaa suhteeseen kenenkään muun kanssa?

Huolimatta siitä, että suurin haaveesi ikinä olisi ollut saada lapsia? Huolimatta siitä, että kohdallesi olisi sattunut mies, josta pidät paljon, ja jonka kanssa kuitenkin te molemmat olisitte paljon paljon onnellisempia ja elämänne täyteläisempää kuin silloin, jos molemmat olisitte yksin? Minusta olisi silkkaa typeryyttä tässä tilanteessa olla alkamatta suhteeseen tuon miehen kanssa vain siksi, ettei voi olla sataprosenttisen varma siitä, etteikö kohdalle sattuisi joskus joku, jota rakastaisi enemmän (mistä ei tietenkään ole mitään takeita - voihan olla, että elämme onnellisina elämämme loppuun saakka).

no en hitos tekisi lapsia ihmisen kans josta en olisi sata varma. Ja juu, 30 vuotiaaks piti odottaa sitä jonka kans siltä tuntui, oikealta. Maksoin sen hinna siitä tunteesta, mut enpä jatkanut suhteita joissa takaraivossa sytkytti, et tää ei välttämättä ole mua varten.

ei kenestäkään voi koskaan olla sata varma, ainoastaan itsensä voi tuntea läpikotaisin

 

[jaa]

Mä en muuten oikein ymmärrä tätä juttua noin niin kuin yleensäkkään :/ En tarkoita tosiaan, että se vika olis sussa, vaan yleensä miehissä/naisissa/avioliitoissa.
Ollaan yhdessä, ikään kuin onnellisina ja sit heti jos vastaan kävelee joku kauniimpi-komeampi-fiksumpi-söpömpi-ihanmitävaan, niin heti ollaan valmiita aloittaan suhde, viis siitä vanhasta onnesta. Ollaan vaan yhdessä, kun just ei oo parempaakaan löytynyt.

Ymmmärrän näkökulmasi ja olen samaa mieltä. niin kornia kuin se tilanteessani onkin, tosin aion pois tästä tilanteesta.. Mutta uskon kyllä että on sellaistakin rakkautta, tunnesidettä jne jota ei muut henkilöt pysty horjuttamaan.

Niin minäkin uskon. Tarkoitin sitä, että suuri osa pareista vaan tuntuu olevan täysin väärin perustein yhdessä, jos asiat olisi hyvin, ei siihen mahtuisi kolmatta väliin.

niinpä, ehdottomasti.

ja näinhän se EI todellakaan mene, pitkä ihmissuhde ilman vastamäkiä, jolloin se oma puoliso todellakin tympii on aika harvinaisuus. Kysykää vaikka terapeuteilta, just tän jutun ammattilaisilta.

no eihän tuos ollutkaan puhe ettei vastamäkiä tulis, vaan ettei kolmansii

 

[vieras]

Mä en muuten oikein ymmärrä tätä juttua noin niin kuin yleensäkkään :/ En tarkoita tosiaan, että se vika olis sussa, vaan yleensä miehissä/naisissa/avioliitoissa.
Ollaan yhdessä, ikään kuin onnellisina ja sit heti jos vastaan kävelee joku kauniimpi-komeampi-fiksumpi-söpömpi-ihanmitävaan, niin heti ollaan valmiita aloittaan suhde, viis siitä vanhasta onnesta. Ollaan vaan yhdessä, kun just ei oo parempaakaan löytynyt.

No pitäiskö sit olla yksin koko elämänsä ja luopua kokonaan mm. haaveistaan saada perhe odotellessa kenties eläkevuosiin asti totaaliyksin, ehtiikö se järisyttävä Elämän Rakkaus kävellä vastaan ennenkuin kuolema korjaa?

Parisuhteettomuus kun kaventaa elämässä todella monia mahdollisuuksia elämässä myös alueilta, joilla ei rakkauden kanssa ole mitään tekemistä. Siksi itse seurustelen nyt sen tähänasti löytyneistä parhaan kanssa, vaikkei mulla semmoista tunnetta ole tullutkaan, että se on nyt tässä, etsinnät seis. Toki reilu olen hänelle enkä selkänsä takana pelehtisi salassa, senverran häntä kuitenkin kunnioitan, aika paljon rakastankin.

raukkamaista

Sanoo ihminen, jolla itsellään on ilmeisesti käynyt tuuri rakkaudessa. Vai odotteletko sinkkuna edelleen lähemmäs nelikymppisenä, että tulis se tyyppi, joka todella tuntuisi siltä että parempaa ei enää tule, koska olisi raukkamaista alkaa suhteeseen kenenkään muun kanssa?

Huolimatta siitä, että suurin haaveesi ikinä olisi ollut saada lapsia? Huolimatta siitä, että kohdallesi olisi sattunut mies, josta pidät paljon, ja jonka kanssa kuitenkin te molemmat olisitte paljon paljon onnellisempia ja elämänne täyteläisempää kuin silloin, jos molemmat olisitte yksin? Minusta olisi silkkaa typeryyttä tässä tilanteessa olla alkamatta suhteeseen tuon miehen kanssa vain siksi, ettei voi olla sataprosenttisen varma siitä, etteikö kohdalle sattuisi joskus joku, jota rakastaisi enemmän (mistä ei tietenkään ole mitään takeita - voihan olla, että elämme onnellisina elämämme loppuun saakka).

no en hitos tekisi lapsia ihmisen kans josta en olisi sata varma. Ja juu, 30 vuotiaaks piti odottaa sitä jonka kans siltä tuntui, oikealta. Maksoin sen hinna siitä tunteesta, mut enpä jatkanut suhteita joissa takaraivossa sytkytti, et tää ei välttämättä ole mua varten.

Elitkö 30-vuotiaaksi asti sitten ihan totaalisen yksin?

Mulla rajana on se, että jos koen jonkun suhteen antavan enemmän molemmille osapuolille kuin ottavan, mielestäni sitä kannattaa jatkaa niin kauan, kuin pitkälläkin aikavälillä ajatellen tämä tasapaino säilyy. En mä nyt silti jokaiseen suhteeseen ole jäänyt, mihin mahdollisuudet olisi olleet, onhan niitä ihan totaalisen vääriäkin ihmisiä.

 

[tytyx]

Mä en muuten oikein ymmärrä tätä juttua noin niin kuin yleensäkkään :/ En tarkoita tosiaan, että se vika olis sussa, vaan yleensä miehissä/naisissa/avioliitoissa.
Ollaan yhdessä, ikään kuin onnellisina ja sit heti jos vastaan kävelee joku kauniimpi-komeampi-fiksumpi-söpömpi-ihanmitävaan, niin heti ollaan valmiita aloittaan suhde, viis siitä vanhasta onnesta. Ollaan vaan yhdessä, kun just ei oo parempaakaan löytynyt.

Ymmmärrän näkökulmasi ja olen samaa mieltä. niin kornia kuin se tilanteessani onkin, tosin aion pois tästä tilanteesta.. Mutta uskon kyllä että on sellaistakin rakkautta, tunnesidettä jne jota ei muut henkilöt pysty horjuttamaan.

Niin minäkin uskon. Tarkoitin sitä, että suuri osa pareista vaan tuntuu olevan täysin väärin perustein yhdessä, jos asiat olisi hyvin, ei siihen mahtuisi kolmatta väliin.

niinpä, ehdottomasti.

ja näinhän se EI todellakaan mene, pitkä ihmissuhde ilman vastamäkiä, jolloin se oma puoliso todellakin tympii on aika harvinaisuus. Kysykää vaikka terapeuteilta, just tän jutun ammattilaisilta.

no eihän tuos ollutkaan puhe ettei vastamäkiä tulis, vaan ettei kolmansii

niin niin, mut just siin vastamäes saattaa joku päästä väliin. Pitkässä suhteessa voi olla aikoja, jolloin asiat on huonosti (esim toinen masentunut, sairas jne. lapset uuvuttaa) jolloin tuommoisen kolmannen osapuolen on helpompi päästä väliin tarjoamalla huolista ja murheista vapaata aikaa.

 

[noup]

Mä en muuten oikein ymmärrä tätä juttua noin niin kuin yleensäkkään :/ En tarkoita tosiaan, että se vika olis sussa, vaan yleensä miehissä/naisissa/avioliitoissa.
Ollaan yhdessä, ikään kuin onnellisina ja sit heti jos vastaan kävelee joku kauniimpi-komeampi-fiksumpi-söpömpi-ihanmitävaan, niin heti ollaan valmiita aloittaan suhde, viis siitä vanhasta onnesta. Ollaan vaan yhdessä, kun just ei oo parempaakaan löytynyt.

No pitäiskö sit olla yksin koko elämänsä ja luopua kokonaan mm. haaveistaan saada perhe odotellessa kenties eläkevuosiin asti totaaliyksin, ehtiikö se järisyttävä Elämän Rakkaus kävellä vastaan ennenkuin kuolema korjaa?

Parisuhteettomuus kun kaventaa elämässä todella monia mahdollisuuksia elämässä myös alueilta, joilla ei rakkauden kanssa ole mitään tekemistä. Siksi itse seurustelen nyt sen tähänasti löytyneistä parhaan kanssa, vaikkei mulla semmoista tunnetta ole tullutkaan, että se on nyt tässä, etsinnät seis. Toki reilu olen hänelle enkä selkänsä takana pelehtisi salassa, senverran häntä kuitenkin kunnioitan, aika paljon rakastankin.

raukkamaista

Sanoo ihminen, jolla itsellään on ilmeisesti käynyt tuuri rakkaudessa. Vai odotteletko sinkkuna edelleen lähemmäs nelikymppisenä, että tulis se tyyppi, joka todella tuntuisi siltä että parempaa ei enää tule, koska olisi raukkamaista alkaa suhteeseen kenenkään muun kanssa?

Huolimatta siitä, että suurin haaveesi ikinä olisi ollut saada lapsia? Huolimatta siitä, että kohdallesi olisi sattunut mies, josta pidät paljon, ja jonka kanssa kuitenkin te molemmat olisitte paljon paljon onnellisempia ja elämänne täyteläisempää kuin silloin, jos molemmat olisitte yksin? Minusta olisi silkkaa typeryyttä tässä tilanteessa olla alkamatta suhteeseen tuon miehen kanssa vain siksi, ettei voi olla sataprosenttisen varma siitä, etteikö kohdalle sattuisi joskus joku, jota rakastaisi enemmän (mistä ei tietenkään ole mitään takeita - voihan olla, että elämme onnellisina elämämme loppuun saakka).

no en hitos tekisi lapsia ihmisen kans josta en olisi sata varma. Ja juu, 30 vuotiaaks piti odottaa sitä jonka kans siltä tuntui, oikealta. Maksoin sen hinna siitä tunteesta, mut enpä jatkanut suhteita joissa takaraivossa sytkytti, et tää ei välttämättä ole mua varten.

Elitkö 30-vuotiaaksi asti sitten ihan totaalisen yksin?

Mulla rajana on se, että jos koen jonkun suhteen antavan enemmän molemmille osapuolille kuin ottavan, mielestäni sitä kannattaa jatkaa niin kauan, kuin pitkälläkin aikavälillä ajatellen tämä tasapaino säilyy. En mä nyt silti jokaiseen suhteeseen ole jäänyt, mihin mahdollisuudet olisi olleet, onhan niitä ihan totaalisen vääriäkin ihmisiä.

en elänyt totaaliyksin, monesti suhteessa, mut lopetin ne kun eivät tuntuneet oikealta. Mutta en mä tarvinnut jotain siks et olis vaan joku.

 

[ap]

mistäpäin suomea olet ap?

Ei liene oleellista..

oletko Oulusta?

en ole.

 

[noup]

Mä en muuten oikein ymmärrä tätä juttua noin niin kuin yleensäkkään :/ En tarkoita tosiaan, että se vika olis sussa, vaan yleensä miehissä/naisissa/avioliitoissa.
Ollaan yhdessä, ikään kuin onnellisina ja sit heti jos vastaan kävelee joku kauniimpi-komeampi-fiksumpi-söpömpi-ihanmitävaan, niin heti ollaan valmiita aloittaan suhde, viis siitä vanhasta onnesta. Ollaan vaan yhdessä, kun just ei oo parempaakaan löytynyt.

No pitäiskö sit olla yksin koko elämänsä ja luopua kokonaan mm. haaveistaan saada perhe odotellessa kenties eläkevuosiin asti totaaliyksin, ehtiikö se järisyttävä Elämän Rakkaus kävellä vastaan ennenkuin kuolema korjaa?

Parisuhteettomuus kun kaventaa elämässä todella monia mahdollisuuksia elämässä myös alueilta, joilla ei rakkauden kanssa ole mitään tekemistä. Siksi itse seurustelen nyt sen tähänasti löytyneistä parhaan kanssa, vaikkei mulla semmoista tunnetta ole tullutkaan, että se on nyt tässä, etsinnät seis. Toki reilu olen hänelle enkä selkänsä takana pelehtisi salassa, senverran häntä kuitenkin kunnioitan, aika paljon rakastankin.

raukkamaista

Sanoo ihminen, jolla itsellään on ilmeisesti käynyt tuuri rakkaudessa. Vai odotteletko sinkkuna edelleen lähemmäs nelikymppisenä, että tulis se tyyppi, joka todella tuntuisi siltä että parempaa ei enää tule, koska olisi raukkamaista alkaa suhteeseen kenenkään muun kanssa?

Huolimatta siitä, että suurin haaveesi ikinä olisi ollut saada lapsia? Huolimatta siitä, että kohdallesi olisi sattunut mies, josta pidät paljon, ja jonka kanssa kuitenkin te molemmat olisitte paljon paljon onnellisempia ja elämänne täyteläisempää kuin silloin, jos molemmat olisitte yksin? Minusta olisi silkkaa typeryyttä tässä tilanteessa olla alkamatta suhteeseen tuon miehen kanssa vain siksi, ettei voi olla sataprosenttisen varma siitä, etteikö kohdalle sattuisi joskus joku, jota rakastaisi enemmän (mistä ei tietenkään ole mitään takeita - voihan olla, että elämme onnellisina elämämme loppuun saakka).

no en hitos tekisi lapsia ihmisen kans josta en olisi sata varma. Ja juu, 30 vuotiaaks piti odottaa sitä jonka kans siltä tuntui, oikealta. Maksoin sen hinna siitä tunteesta, mut enpä jatkanut suhteita joissa takaraivossa sytkytti, et tää ei välttämättä ole mua varten.

ei kenestäkään voi koskaan olla sata varma, ainoastaan itsensä voi tuntea läpikotaisin

i
ei tietenkään, mutta tunteestaan voi olla varma, omasta tunteestaan. Ja jos tuntuu ettei ole oikeassa suhteessa on rohkeutta olla mieluummin yksin. Tämä vain mun mielipide.

 

[vieras]

Mä en muuten oikein ymmärrä tätä juttua noin niin kuin yleensäkkään :/ En tarkoita tosiaan, että se vika olis sussa, vaan yleensä miehissä/naisissa/avioliitoissa.
Ollaan yhdessä, ikään kuin onnellisina ja sit heti jos vastaan kävelee joku kauniimpi-komeampi-fiksumpi-söpömpi-ihanmitävaan, niin heti ollaan valmiita aloittaan suhde, viis siitä vanhasta onnesta. Ollaan vaan yhdessä, kun just ei oo parempaakaan löytynyt.

No pitäiskö sit olla yksin koko elämänsä ja luopua kokonaan mm. haaveistaan saada perhe odotellessa kenties eläkevuosiin asti totaaliyksin, ehtiikö se järisyttävä Elämän Rakkaus kävellä vastaan ennenkuin kuolema korjaa?

Parisuhteettomuus kun kaventaa elämässä todella monia mahdollisuuksia elämässä myös alueilta, joilla ei rakkauden kanssa ole mitään tekemistä. Siksi itse seurustelen nyt sen tähänasti löytyneistä parhaan kanssa, vaikkei mulla semmoista tunnetta ole tullutkaan, että se on nyt tässä, etsinnät seis. Toki reilu olen hänelle enkä selkänsä takana pelehtisi salassa, senverran häntä kuitenkin kunnioitan, aika paljon rakastankin.

raukkamaista

Sanoo ihminen, jolla itsellään on ilmeisesti käynyt tuuri rakkaudessa. Vai odotteletko sinkkuna edelleen lähemmäs nelikymppisenä, että tulis se tyyppi, joka todella tuntuisi siltä että parempaa ei enää tule, koska olisi raukkamaista alkaa suhteeseen kenenkään muun kanssa?

Huolimatta siitä, että suurin haaveesi ikinä olisi ollut saada lapsia? Huolimatta siitä, että kohdallesi olisi sattunut mies, josta pidät paljon, ja jonka kanssa kuitenkin te molemmat olisitte paljon paljon onnellisempia ja elämänne täyteläisempää kuin silloin, jos molemmat olisitte yksin? Minusta olisi silkkaa typeryyttä tässä tilanteessa olla alkamatta suhteeseen tuon miehen kanssa vain siksi, ettei voi olla sataprosenttisen varma siitä, etteikö kohdalle sattuisi joskus joku, jota rakastaisi enemmän (mistä ei tietenkään ole mitään takeita - voihan olla, että elämme onnellisina elämämme loppuun saakka).

no en hitos tekisi lapsia ihmisen kans josta en olisi sata varma. Ja juu, 30 vuotiaaks piti odottaa sitä jonka kans siltä tuntui, oikealta. Maksoin sen hinna siitä tunteesta, mut enpä jatkanut suhteita joissa takaraivossa sytkytti, et tää ei välttämättä ole mua varten.

Elitkö 30-vuotiaaksi asti sitten ihan totaalisen yksin?

Mulla rajana on se, että jos koen jonkun suhteen antavan enemmän molemmille osapuolille kuin ottavan, mielestäni sitä kannattaa jatkaa niin kauan, kuin pitkälläkin aikavälillä ajatellen tämä tasapaino säilyy. En mä nyt silti jokaiseen suhteeseen ole jäänyt, mihin mahdollisuudet olisi olleet, onhan niitä ihan totaalisen vääriäkin ihmisiä.

en elänyt totaaliyksin, monesti suhteessa, mut lopetin ne kun eivät tuntuneet oikealta. Mutta en mä tarvinnut jotain siks et olis vaan joku.

No oon mäkin lopettanut monia suhteita, koska koin että yksinolo voittaa kyseisessä suhteessa olemisen aivan ylivoimaisesti. Varmasti suurin osa parisuhteista asettuu kuitenkin jonnekin sinne "ihan sama kuka kunhan joku on" - "löysin sen ainoan oikean puuttuvan puoliskoni" - janan ääripäiden väliin. En olisi todellakaan kenen tahansa kanssa mielummin kuin yksin, kyllä ihmisen kanssa olon täytyy tuntua hyvältä ja monen eri asian kohdata että suhteeseen ryhtyisin, mutta en kyllä aio olla yksinkään mahdollisesti loppuikääni odottaen jotain, mitä ei ehkä ole olemassakaan.

 

[vieras]

Mä en muuten oikein ymmärrä tätä juttua noin niin kuin yleensäkkään :/ En tarkoita tosiaan, että se vika olis sussa, vaan yleensä miehissä/naisissa/avioliitoissa.
Ollaan yhdessä, ikään kuin onnellisina ja sit heti jos vastaan kävelee joku kauniimpi-komeampi-fiksumpi-söpömpi-ihanmitävaan, niin heti ollaan valmiita aloittaan suhde, viis siitä vanhasta onnesta. Ollaan vaan yhdessä, kun just ei oo parempaakaan löytynyt.

No pitäiskö sit olla yksin koko elämänsä ja luopua kokonaan mm. haaveistaan saada perhe odotellessa kenties eläkevuosiin asti totaaliyksin, ehtiikö se järisyttävä Elämän Rakkaus kävellä vastaan ennenkuin kuolema korjaa?

Parisuhteettomuus kun kaventaa elämässä todella monia mahdollisuuksia elämässä myös alueilta, joilla ei rakkauden kanssa ole mitään tekemistä. Siksi itse seurustelen nyt sen tähänasti löytyneistä parhaan kanssa, vaikkei mulla semmoista tunnetta ole tullutkaan, että se on nyt tässä, etsinnät seis. Toki reilu olen hänelle enkä selkänsä takana pelehtisi salassa, senverran häntä kuitenkin kunnioitan, aika paljon rakastankin.

raukkamaista

Sanoo ihminen, jolla itsellään on ilmeisesti käynyt tuuri rakkaudessa. Vai odotteletko sinkkuna edelleen lähemmäs nelikymppisenä, että tulis se tyyppi, joka todella tuntuisi siltä että parempaa ei enää tule, koska olisi raukkamaista alkaa suhteeseen kenenkään muun kanssa?

Huolimatta siitä, että suurin haaveesi ikinä olisi ollut saada lapsia? Huolimatta siitä, että kohdallesi olisi sattunut mies, josta pidät paljon, ja jonka kanssa kuitenkin te molemmat olisitte paljon paljon onnellisempia ja elämänne täyteläisempää kuin silloin, jos molemmat olisitte yksin? Minusta olisi silkkaa typeryyttä tässä tilanteessa olla alkamatta suhteeseen tuon miehen kanssa vain siksi, ettei voi olla sataprosenttisen varma siitä, etteikö kohdalle sattuisi joskus joku, jota rakastaisi enemmän (mistä ei tietenkään ole mitään takeita - voihan olla, että elämme onnellisina elämämme loppuun saakka).

no en hitos tekisi lapsia ihmisen kans josta en olisi sata varma. Ja juu, 30 vuotiaaks piti odottaa sitä jonka kans siltä tuntui, oikealta. Maksoin sen hinna siitä tunteesta, mut enpä jatkanut suhteita joissa takaraivossa sytkytti, et tää ei välttämättä ole mua varten.

ei kenestäkään voi koskaan olla sata varma, ainoastaan itsensä voi tuntea läpikotaisin

i
ei tietenkään, mutta tunteestaan voi olla varma, omasta tunteestaan. Ja jos tuntuu ettei ole oikeassa suhteessa on rohkeutta olla mieluummin yksin. Tämä vain mun mielipide.

Mä en koe 100% varmasti olevani oikeassa suhteessa, mutten väärässäkään. En tiedä onko tämä ihminen mulle se oikea, jonka kanssa elämme intohimoista rakkautta kunnes kuolema erottaa. Mutta nyt, tässä hetkessä minulla on hyvä olla hänen kanssaan, parempi kuin kenenkään muun kanssa tähän asti, kuin ilmeisesti myös hänellä minun kanssani. Mulle se riittää, tässä ja nyt, vaikka tulevaisuudesta en voikaan mennä vannomaan.

 

[.]

Mulla oli melkein sama tilanne muutama kuukausi sitten. Mies erosikin kihlatustaan ja muuttivat erilleen... Ja vaikka mulla on edelleenkin ikävä ja suuret tunteet (en siis tiennyt edes, että on varattu), niin en ole ottanut miestä takaisin vaikka miten on rakkauttaan vannonut. Miten voisin koskaan luottaa mieheen, kun kaikki alkoi valheesta? Mieti sinäkin sitä.

Se voi olla, että miehen kihlaus veteli viimeisiään. Ei kai sellaista osaa heti sanoa.
Jos haki vain jotain jännitystä, niin ei varmasti olisi eronnut kihlatustaan.
Eikö mies kuitenkin nyt vapaana voisi saada uutta tilaisuutta sinulta? Aloitatte puhtaalta pöydältä.

 

[Harmaana nyt]

Joko olet sopinut tapaamisen, jotta voit kertoa tuntemuksesi tälle miehelle?