Suhde ei kehity

[cc]

Olen 26-vuotias nainen ja poikaystäväni on pari vuotta vanhempi. Olemme seurustelleet kuusi vuotta ja asumme yhdessä. Minusta on viime aikoina alkanut tuntua siltä, että suhteemme junnaa paikoillaan.

Aloitimme seurustelun ja muutimme yhteen melko nuorina ja halusimme siinä vaiheessa pitää suhteen melko kevyellä tasolla. Suhde on kuitenkin molempien ensimmäinen, emme halunneet sitoutua liikaa niin nuorina. Tämä tarkoittaa esimerkiksi, että olemme viettäneet myös opiskelijaelämää juhlimisineen kumpikin tahoillamme, yleensä vietämme juhlapyhät molemmat omien vanhempiemme luona ja rahamme ovat täysin erilliset.

Nyt kuusi vuotta myöhemmin, tuntuu että tällainen ei enää riitä minulle. Haluaisin, että suhteemme voisi kehittyä niin sanotusti aikuisten suhteeksi. Haluaisin tuntea, että olemme perhe, mennä naimisiin ja suunnitella ihan tosissaan yhteistä tulevaisuutta. Viettää juhlapyhät ja lomat yhdessä. Mielestäni myös lapset voisivat muutaman vuoden sisällä olla ajankohtaisia.

Olen puhunut poikaystäväni kanssa sitoutumisesta ja herätellyt keskustelua tulevaisuudesta. Hän sanoo, että tietenkin haluaa joskus kanssani lapsia ja mennä naimisiinkin. Ongelmana on vain hieman erilainen käsitys näiden tapahtumien aikataulusta. Itse tosiaan olisin jo valmis niin sanotusti vakavampaan suhteeseen, mutta hän totesi esimerkiksi naimisiinmenosta, että se ei ole ajankohtaista vielä. Halusin tietää, milloin on, ja hänen mielestään ehkä viiden vuoden sisällä. Juhlapyhinä hän myös edelleen haluaa mennä omien vanhempiensa luo, vaikka itse olen yrittänyt muuttaa tätä systeemiä olemalla vuorollani hänen vanhempiensa luona. Jos minä en mene sinne, olemme erillämme.

Hän on kuitenkin aikuinen, valimistunut ja työssäkäyvä mies. Mikä mättää? Haluaako hän vielä katsella ympärilleen, josko joku parempi tulisi vastaan, vai onko kyseessä vain kypsymättömyys? Vai onko tämä minun henkilökohtainen ongelmani, että yhtäkkiä olen ainoa joka haluaakin suhteelta jotakin erilaista? Entä, jos hän haluaisikin jatkaa tällä samalla linjalla hamaan hautaan? Korostaisin vielä, että en missään nimessä itsekään toivo, että suhteen vakavoittaminen johtaisi kummankaan henkilökohtaisen elämän päättymiseen.

 

[Nainen83]

Voi olla, että miesystäväsi on tyytyväinen suhteeseenne nykyisellään, eikä halua muuttaa sitä. Lapset ja avioliitto ovat isoja asioita ja molemmissa keski-ikä taitaa olla nykyään kolmenkympin paremmalla puolella. Voi olla, että miehesi ei ole vielä valmis ottamaan niin isoa askelta aikuisuuteen ja vastuuteen, vaan haluaa nauttia huolettomammasta elämästä. On kuitenkin hyvä, että haluatte tulevaisuudessa samoja asioita ja kyse on vain ajankohdasta. Ota asia uudestaan puheeksi ja kerro avoimesti mitä toivot yhteiseltä tulevaisuudelta ja millä aikataululla, niin että hän saa sulatella asiaa rauhassa. Voittehan tehdä asiassa kompromissin eli alatte yrittää lasta vaikka täytettyäsi 29 tms. konkreettista, jos se rauhoittaa mielesi.

 

[K Westerlund]

Toki "oikean" perheen perustaminen on monelle iso kynnyskysymys, siinähän sitoudutaan "loppuelämäksi" vastuuseen ja juurrutaan paikoilleen.

Tuli kuitenkin mieleen, että millainen suhde mahtaa poikaystävälläsi olla äitiinsä? Onko ripustautumista huomattavissa puolin tai toisin? Voisiko poikaystäväsi vastahakoisuus olla lähtöisin hänen äitinsä vastahakoisuudesta?

Jos suhde on ensimmäinen, tietenkin on mahdollista, että taustalla kummittelee ajatus "onko maailmassa muutakin kuin tämä meidän suhteemme?".

Suosittelen, että keskustelette asiasta, ei ehkä alkuun avioitumisesta ja lapsista vaan itsestänne, ajatuksistanne elämästä ja sisäisistä toiveistanne. Pyrkikää olemaan rehellisiä paitsi toisillenne myös itsellenne, jotta välttäisitte myöhemmän katumuksen ahdistuksen. Kuvitelma elämättömästä elämästä jää vaivaamaan monia. Lohdutuksena kuitenkin: elämää on vielä rutkasti lastenkin jälkeen, ja toki myös aikana.

 

[jöö-höö]

Taitaa olla miehesi sellainen narsisti. Jätä se sika heti. Juokse vielä kun ehdit. Vaihda toiseen mieheen, joka on sitoutumishaluisempi.