Sormiruokailu alkamassa, löytyykö muita?

Löytyykö palstalta muita, jotka ovat aloittamassa kiinteiden syömistä pelkällä sormiruokailulla?

Meillä on juuri 6 kuukautta täyttänyt, täysimetetty tyttö. Olemme päättäneet kokeilla sormiruokailua ainakin kuukauden tai kaksi.

Olisi mukava jakaa kokemuksia. Ensimmäiset ruokailut ovat olleet lähinnä sotkemista, mutta jotain on mennyt masuunkin =)
 
Heippa!
meillä täällä nuori herra aloittanut sormiruokailun 6kk ikäisenä, täyttää pian 7kk. Oli täysimetyksessä 5,5kk asti. Me ollaan otettu sormiruokailu osaksi ruokailua eli syötetään myös lusikalla, jotta saa riittävästi ravintoa. Maidot saa edelleen tisuista ruuan päälle ja joskus ennenkin, varsinkin näillä helteillä.
Kyllähän tuonne suuhunkin jo menee ruokaa omienkin kätösten kautta, mutta aika paljon sitä löytyy myös pöydältä ja lattialta :) Koira onneksi hoitaa lattialle tippuneet herkut :LOL: Toisinaan saa ehkä enemmänkin herkkuja, kun pikkumies on tajunnut, että koiruus päivystää pöydän alla. Meillä ei ole koiraa ruokittu koskaan pöydästä, mutta oppi jo esikoisen aikaan, että pöydän alla kannattaa olla ruokailun aikana :)

On hauska seurata kuinka käden koordinaatio paranee pikkuhiljaa ajan kanssa ja ruokaa alkaa menemään enemmän suuhun kuin muualle. Toistaiseksi ollaan sormiruokalitu pehmeiden kasvisten kanssa. Hedelmiin siirryttäneen hetken päästä, kunhan ollaan hetki harjoiteltu vielä.

Hauskoja ruokailuhetkiä teille!
Sannis & poitsut, 3v11kk ja 6kk 20pvää
 
Meillä on nyt 11kk vanha tyttönen, joka on sormiruokaillut alusta lähtien.

Meillä aloitettiin ruokien maistelut 5kk+ iässä kun tyttö alkoi osoittamaan kiinnostusta ruokaa kohtaa. Otti esim. meidän lautasilta ruokaa ja vei suuhun jne. Alussa ei edes oletettu, että mitään menisi mahaan asti vaan annettiin muksun leikkiä ruualla aina 2-3 päivässä meidän ruokailun yhteydessä. Imetin koko ajan ihan normaalisti, enkä korvannut mitään imetyskertoja kiinteillä. Aika pian alkoi kuitenkin ruokaa menemään masuunkin asti (kakasta näkee aluksi, mitä menee mahaan! :D ).

Sormiruokailussahan on turvallisuuden kannalta tosi tärkeää, että vauva istuu selkä suorassa syödessään, joten aluksi meillä tyttö ruokaili sylissä ja sitten 6kk+ omassa syöttötuolissaan. Meillä hyviä aloitusruokia oli mm. keitetty parsakaali, paahtoleipätikut, vesi- ja hunajameloni, omenatikut, banaani jne. Pian otettiin mukaan myös lihat, kala ja pasta. Kaikki muu ruoka menee sormin, mutta kaikki nestemäisemmät esim. puuro, jogurtti ja hedelmäsoseet syödään niin, että syöttäjä täyttää lusikan ja tyttö vie sen sitten itse suuhun. Taidot kehittyy ihan älyttömän nopsaan!

Alussa mua mietitytti paljon, saako lapsi tarpeeksi ruokaa, mutta kun imetin aina ennen ruokaa (tai heti sen jälkeen) ja ruokaa tarjottiin usein, niin vähitellen opin luottamaan, että ruokaa on riittävästi. Ainakin meillä neiti on ollut hyvin tyytyväinen ja kasvanut hienosti!

Mun mielestä sormiruokailun voi hyvin yhdistää myös soseiden syöttämiseen heti alusta lähtien. Antaa vaikka sormin syötävää aina soseen jälkeen tms.

Ollaan tykätty tästä kiinteiden lähestymistavasta tosi paljon. Ja meilläkin koirat siivoaa sotkut, joten sitäkään työtä ei ole ollut. ;) Rento asenne vaan mukaan!
 
Mukavaa, että muitakin sormiruokailijoita löytyy :)

Meillä aloitettiin ruokailu keitetyllä porkkanalla reilu viikko sitten. Nyt ruokalistalla ovat myös banaani, maissinaksut ja tuorekurkku (pehmeämpi osa keskeltä).

Tyttö on edistynyt muutamassa päivässä ihan mahtavasti. Ruoka menee suuhun ja masuukin kakasta päätellen. Ongelmana on se, miten ruoka pysyisi kädessä. Keitetty porkkanakin on turhan liukas. Siksi otin maissinaksut käyttöön ja ne sujahtavat suuhun tosi vikkelään.

Toinen haaste on se, miten ruuan saisi pysymään lautasella tai ylipäätään pöydällä. Olen käyttänyt normaalia matalaa lautasta, mutta välillä sekin meinaa tippua lattialle - saatikka itse ruuat.

Sotkusta ja ruuan noukkimisesta huolimatta on aika mukavaa, kun voi antaa lapselle ruuan eteen ja syödä itse samaan aikaan :) Esikoistakin ruokailu kiinnostaa nyt ihan eri tavalla.
 
Ja se piti lisätä, että neuvolassa sormiruokailuun suhteuduttiin yllättävän positiivisesti, kun siellä tänään käytiin. Odotin vastustusta, kun yksi tuttu terkkari kysyi ensimmäisenä "onko tämä nyt jokin uusi muotivillitys?". Oma terkkarimme kannusti ja sanoi, että juuri puolen vuoden iässä on herkkyskausi oppia viemään ruokaa suuhun (niin kuin ylipäätään kaikkea muutakin...). Toinen herkkyskausi on kuulemma nyt pottajuttujen opettelussa. Tuosta en ollut koskaan kuullutkaan.
 
Meiltäkin löytyy 6,5kk ikäinen tyttö joka on nyt parin viikon ajan kokeillut sormiruokailua, siihen asti ollut täysimetyksellä. Muutama päivä meni lähinnä ihmetellessä, mutta nopeasti tajusi homman jujun ja nyt on jo innoissaan mutustamassa kaikkea kahdella pienellä hampaallaan. :D Sotkua toki syntyy mutta meilläkin onneksi koira antaa siihen ensiapua.

Tähän mennessä tyttönen on syönyt perunaa, porkkanaa, tuoretta kurkkua, päärynää ja vesimelonia.
 
Toinen haaste on se, miten ruuan saisi pysymään lautasella tai ylipäätään pöydällä. Olen käyttänyt normaalia matalaa lautasta, mutta välillä sekin meinaa tippua lattialle - saatikka itse ruuat.
Tuo ruuan pöydällä pysyminen onkin sitten tosissaan haaste! :D Meillä tyttö syö yleensä suoraan syöttötuolin tarjottimelta eli ei edes laiteta lautasta nenän eteen. Tai sitten sellainen lautanen, joka on imukupilla kiinni pöydässä. Tosin sekin kiskotaan usein alas!

Ollaan myös huomattu, että meidän tyttö heittelee ruokaa helpommin lattialle, jos edessä on liian paljon tavaraa. Enemmän menee suuhun ja vähemmän lattialle kun nostetaan tarjolle vain yksi tai kaksi juttua kerralla. Eli tehdään koko annos lautaselle valmiiksi, mutta tarjotaan siitä esim. muutama pasta ja pari palaa broileria kerrallaan.

Tuohon ruokien liukkauteen taas luin jostain vinkin, että esim porkkanoita ja kurkkuja voi leikata sellaisella leikkurilla joka tekee sahalaitaa, niin muksun on helpompi pitää kiinni ruuasta. En itse ole kokeillut, mutta kuulostaa ihan hyvältä vinkiltä.

Meilläkin on neuvolassa suhtauduttu sormiruokailuun todella positiivisesti. :) Joku toinen oli ehtinyt näyttää meidän terveydenhoitajalle "Omin sormin suuhun" -kirjaa samalla viikolla kun me juteltiin sormiruokailuaikeista ja terkkari oli itsekin innoissaan aiheesta.

Suurin ongelma meillä on sormiruokailun kanssa se, että koirat meinaa lihoa kun syövät jatkuvasti muksun ruuan tähteet. ;) Ollaan jo jouduttu vähentämään niiden raksuannoksia...
 
Kiitos vinkeistä Olivia. Teidän koirilla on siis onnenpäivät!

Tänään kävi hupaista juttu. Miehen sämpylä oli pöydällä kankaisen tabletin päällä lautasella. Laitoin tytön syöttötuoliin tehdäkseni hänelle ruoka-annoksen ja kohta isosiskonsa huusi, että "äiti, äiti, vauva syö sämpylää". Tyttö oli kiskonut leivän tabletin avulla eteensä ja imeskeli sitä autuaana.

Meillä siis ymmärretään jo hyvin ruokailun perään :)

Sormiruokailua on kokeiltu nyt 2 viikkoa ja olen kyllä positiivisesti yllättynyt. Olisi varmaan aika aloittaa pian toisen ruoka-annoksen ja lihan antaminen. Miten olette lihan kypsentäneet ja tuleeko esim. keittämällä hyviä jauhalihapuikkoja tmv.?
 
Lisään tähän vielä vähän hupaisia hetkiä meidän ruokailusta.

Kävimme ravintolassa ja ajattelin, että täällä vähän jeesaan tyttöä, ettei sotkua tule ihan mahdottomasti. Mukana oli välipalabanaani. Laitoin banaanin tytön huulille ja heti alkoi ihan kamala huuto. Sama toistui niin kauan kun annoin puolikkaan banaanin tytölle käteen. Sen jälkeen hän mutusti siitä puolet tyytyväisenä ja tiputtikin banaanin vain pari kertaa. Vieläpä nätisti pöydälle, eikä lattialle :D

No, ei meillä ihan ruusuilla tanssimista vain ole. Esim. tänään tytölle ei ole maistunut kuin muutama maissinaksu ja pienet palat porkkanaa ja kurkkua.
 
Viimeksi muokattu:
meillä soseet oksennettiin , joten päätettiin kokeilla sormiruokaa. nyt poika maistelee ennakkoluulottomasti lähes kaikkea. tänän tein jauhelihapötköjä samasta taikinasta mistä muulle perheelle lihapullia, otin vain vauvan osuuden erikseen ennen suolaa. hyvin upposi, samoin kanankoipi. sotkua kyllä riittää mutta päätin etten stressaa siitä, sotkuvaihe tulisi jossain kohtaa kuitenkin :D ja myös meillä koira hoitaa lattian siivouksen!
 
Sotkua tosiaan piisaa... suppunen, minkä ikäinen poikasi on?

Meillä nyt takana sormiruokailua noin 1,5 kuukautta. Olen tosi tyytyväinen. Ruoka tulee useinmiten samalla, kun laitan muulle perheelle eli samalla tavalla kuin suppusella. Toki vauva huomioidaan, minkä vuoksi esimerkiksi keitettyjen kasvisten syönti on lisääntynyt meillä kaikilla (mikä ei tietenkään ole huono juttu).

Tyttö on jo tosi näppärä käsistään eli ruoka osuu suuhun ja yhä pienemmät palat pysyvät käsissä. Puurossa autan sen verran, että laitan puuron lusikkaan ja autan vähän sen ohjaamisessa oikeaan paikkaan. Tyttö on silti aina kainaloita myöten puurossa, kun lopetamme. Mutta ei se haittaa :) Hänestä puuron syönti on selvästi yksi päivän kohokohta :)

Puuron lisäksi tytön suosikkeja ovat nyt vesimeloni, kurkku ja parsakaali. Värikkäitä kaikki!
 
sorry ku änkään pinoonne, mut haluan tsempata teitä kyl ihan 100%
Täällä 1v8kk "ex"-sormiruokailija tyttönen. Suosittelen kyllä ihan lämpimästi ja voin kertoa et on ollu kyl kaiken sen vaivan ja siivoilun ja kokkailun arvoinen juttu! Lapsi syö ennakkoluulottomasti ihan kaikkea, kesäkurpitsasta chiliwokkiin , ja hyvällä halulla. Ei oo tarvinnu maanitella eikä leluilla huijata, koskaan, ikinä millonkaan. Lapsi rakastaa tuoreita kasviksia ja vihanneksia ja keitettyä ja paistettujakin. Ruokailu on monipuolisella ja terveellisellä tasolla ja kaikki kelpaa, eikä tarvii huijata piilottelemalla kasviksia minnekään ruoan sekaan. Vertaan osaa tuttuja joilla soseruokittuja lapsia, eivät koske suurin surminkaan keitettyihin/paistettuihin kasviksiin. Kasvikset on kuitenki todella vaikea laji koostumuksineen ja makuineen, aikuisellekin, jos ei ole niihin tottunu!
Ravintolassa käynti on hauska kokemus kun lapsi on pienestä asti viihtynyt pöydässä alusta loppuun! Vinkkaan teillekin tilaamaan ihan aikuisen annoksen kasviksia ja lihaa (kun niiden aika on) mutta suolattomana! Siitä lapsen on mukava maistella ja muutenkin paljon parempi vaihtoehto kuin ikuiset lastenlistojen ranskalaiset+nakit!

Mut siis, hirveesti tsemppiä! Mun mielestä ootte kyl valinnu lapselle parhaan tavan tutustua ruokaan!
 
Täällä toinen komppaaja, meidän lapset 4.5 v ja 2 v 10 kk opetettiin syömään sormiruokailun avulla. Kuopus on kyllä aika kranttu, mutta niinkuin Kauniskuu totesi, meilläkään ei ole kasvisten syönnin suhteen mitään ongelmia =) Hirveä sotkuhan siitä tuli silloin vauva-aikana, ja meillä syötettiin kyllä puurot sun muut lusikalla (ja mies ihan soseruokiakin isyyslomansa aikana, liekö se sitten syynä kuopuksen huonoruokaisuuteen), mutta oli tosi ihanaa kun noin 1.5 vuotiaan kanssa olin kerhossa, annoin lapsille ruoat eteen ja istuin itse viereen syömään. Joku toinen äiti siinä sitten äimisteli suurinpiirtein samanikäisen lapsensa kanssa että voiko tuon ikäinen jo syödä itse!?! Tottakai voi kun on opettanut pienestä pitäen =)

Nyt odottelen viimeisilläni (rv 38+1) kolmatta, eli puolen vuoden päästä meilläkin taas sormiruokaillaan.
 
Kiitos tsemppauksesta! On kiva kuulla, että "lopussa kiitos seisoo", vaikka pääsen tosiaan hirmu vähällä ruokien kanssa jo nyt.

Täällä menee edelleen hienosti sormiruokailun kanssa. Sotkukaan ei oikeastaan enää haittaa. Kesälomalla jouduin pari kertaa syöttämään lapselle kaupan sosetta olosuhteiden vuoksi ja huomasin, että se vasta sottaista puuhaa onkin ;) Muksu oli hiuksiaan myöten ruuassa ja vaatteet piti vaihtaa. Masuun asti ei tainnut mennä juuri mitään. Tyttö vaan valutti sosetta suustaan selvästi ihmeissään.

Sen verran olen antanut periksi, että syötän iltapuuron lusikalla. Se ei ole tytölle mieleen eli hän haluaisi tarttua lusikkaan yms., mutta onneksi nielee puuron suht mukisematta. Iltatoimiin menee muuten liian kauan, kun on isompikin lapsi hoidettavana.

Suosikkiruokia tällä hetkellä: tofu, pasta, parsakaali ja äidin tekemä suolaton sämpylä.
 

Yhteistyössä