Tervehdys
Tässä joitain otteita, jotka olen kerännyt internetistä, koska olen pohtinut näitä verensokerin seurantajuttuja jo varmaan liikaakin. Kaiken kahlatun perusteella näyttää siis siltä että lyhyetkin useat päivittäiset nousut verensokerissa ovat juurikin niitä haitallisia piikkejä, joita siis pitää yrittää välttää.
En tiedä onko tuo ihan oikea päätelmä, mutta pääasiahan on, että syntyvät vauvat olisivat terveitä ja normaalipainoisia eikä meidän raskausbiabetes tai diabetes yleensäkään aiheuttaisi vauvalle diabetesriskiä tai muitakaan komplikaatioita syntymän jälkeen.
Hyperglykemia tarkoittaa korkeaa verensokeria. Ihmisen, jolla ei ole diabetesta, verensokeri ei yleensä nouse yli tason 8,0 mmol/l. Tyypin 2 diabeteksen hoidossa verensokeri pyritään pitämään mahdollisimman normaalina, eli yli 8 mmol/l olevat verensokeriarvot ovat diabeetikollakin korkeita verensokereita.
Koska raskausdiabeteksen synnyssä glukoosin herättämän nopean insuliinierityksen vaje on keskeistä (Buchanan ym. 1990) ja joitakin kliinisiä viitteitä on siitä, että aterianjälkeinen hyperglykemia korreloi makrosomiaan eli sikiön liikakasvuun (Jovanovic-Peterson ym. 1991, De Veciana ym. 1995), tuoreimmissa hoitosuosituksissa kiinnitetään huomiota juuri tähän. Lainattu:Raskausdiabetes, Duodecim, 1999;115(21):2345-55,Pekka Leinonen ja Kari Teramo
Aterianjälkeisen hyperglykemian hoito on tärkeää makrosomian (ja neonataaliongelmien vähentämiseksi (Lainattu: Raskausdiabeteksen käypä hoito suosituksesta).
Aterianjälkeisen glukoosin merkitys hoidon kannalta
Diabeteksen hoidon eräs keskeisimpiä asioita on ehkäistä myöhäiskomplikaatioiden synty, erityisesti sydän- ja verisuonitautien ehkäisy. Tätä korostaa myös suomalainen diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelma (DEHKO). Aterian jälkeen veren glukoosipitoisuus on korkeimmillaan, joten on loogista ajatella, että nuo erittäin korkeat glukoosipitoisuudet ovat tärkeitä kudosvaurioiden kehittymisen kannalta. Tästä on olemassa varsin vakuuttavaa tutkimusnäyttöä. Sekä koe-eläinmalleissa että koehenkilöillä on voitu osoittaa, että jo hyvin lyhytaikainenkin äkillinen hyperglykemia käynnistää monia patologisia prosesseja.
Diabeteksen hoito on myös viime aikoina kehittynyt niin, että meillä on nyt keinoja aterianjälkeisen glukoosin kontrollointiin. Ravintokuitu, erityisesti niin sanottu liukoinen kuitu sekä kuituvalmisteet kuten guarkumi ovat hyödyllisiä tässä suhteessa. Nykyään puhutaan myös hitaista ja nopeista hiilihydraateista tai glykeemisestä indeksistä, joilla tarkoitetaan sitä, miten nopeasti ja miten korkealle hiilihydraattien syömisen jälkeen veren glukoosipitoisuus nousee. Suurelta osin tässä on kyse kuidun määrästä ja laadusta.
Mitä tulisi arvioida uudelleen?
Aikaisemmin on keskitytty suurelta osin tarkastelemaan kroonista hyperglykemiaa veren paastoglukoosiarvojen perusteella. Näyttää kuitenkin siltä, että aterian jälkeinen (tai glukoosirasituksen jälkeinen) glukoosiarvo on ennusteen kannalta paljon tärkeämpi kuin paastoglukoosiarvo. Mitä korkeampi veren glukoosipitoisuus on, sitä enemmän kudosvaurioita ja muita terveyden kannalta epäedullisia vaikutuksia siitä voi seurata. Hyperglykemian epäedulliset vaikutukset elimistöön ovat hyvin moninaisia. http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/kansanterveyslehti/lehdet_2004/5-6_2004/aterianjalkeinen_kohonnut_veren_glukoosi_-_itsenainen_sydan-_ja_verisuonitautien_kuolleisuuden_vaaratekija/