SOKERIT SEKAISIN -Pino kaikkeen raskausdiabetekseen liittyvään

Moro

Emppu;
En muista tutkimuksen virallista nimeä, mutta täällä järjestäjänä oli UKK-instituutti. Tarkoitus on tutkia, kuinka monelle eka rasituksesta läpi päässeelle tulee RD ja miten elintavat asiaan vaikuttavat.
Tulin juuri kauppa/pyörälenkiltä ja ikävä kyllä täytyy tunnustaa, että korkkasin suklaalevyn. Suklaa ei olekaan koko raskausaikana maistunut, mutta nyt noi pari riviä oli kyllä tosi nannaa. Täytyy syöttää loput perheelle illalla, etten joudu ihan hunningolle. Jotain hyvääkin seurasi; vaavilla on nyt varsinainen jumppatunti menossa :D

Yritän kovasti pitää ruokavalion kokolailla terveellisenä ja sokerit hallussa. Terveen vauvan lisäksi on toinenkin kannustin; synnytyspaikka. Haluaisin kovasti mennä taas Vammalaan, siellä ovat isommatkin syntyneet ja tykkäsin kovasti. Jos kuitenkin esim. joudun insuliineille, joudumme menemään TAYSiin.

Prilli ja permantovoimistelija Sisu 17vk
 
prilli: Oliko se Nelli-tutkimus? Kuulostaa ainakin kovin tutulta. Mä osallistuin siihen, tai siis sen takia kävin sokerirasituksessa rv 13 mut sen jälkeen en enää voinut osallistua kun mulla oli rasituksessa paastoarvo koholla.

Luce 33+6
 
Heips,

Ajattelin tulla tänne hiukan purkautumaan :ashamed: . Mä olen nimittäin melkoisen huolestunut, kun terkkarini ei neuvolassa juurikaan noteerannut sitä kohtalaisen korkeata paastoarvoani. Pelkään kovasti, että vauva kasvaa liian isoksi ja kun mulla on vielä todettu ahdas lantio, niin jo synnytyskin alkaa pelottaa. Juttelin eilen kaverini kanssa ja hänet oli lähetetty eteenpäin Tyksin äitipolille, kun paasto oli 5,2 (mullahan se oli 5,9). Hän asuu Turussa, minä Turun lähikunnassa. Voikohan neuvoloissa olla noin paljon eroja :/ ?

Mä tässä mietin, että uskaltaisko/kehtaisko ohittaa terkkarin ja soittaa suoraan äitipolille, jos ne vaikka ottais mut tosissaan.

Iines 17+2
 
Valitettavasti joudun pinoutumaan myös tänne...

Ekassa raskaudessa laitettiin sokerirasitukseen, kun yhdessä ultrassa todettiin lapsivettä liikaa ja rasituksestahan sitten narahdin. Se raskaus meni joten kuten ruokavaliohoitoisena. Välillä puhuttiin jopa synnytyksen käynnistämisestä ennen laskettua aikaa, kun on niin iso sokerivauva tulossa. Onneksi ei käynnistetty, poika syntyi pari päivää ennen la:ta ja mitat oli hurjat 2870g/48cm. Sokeripolilla halusivat minut vielä synnytyksen jälkeen johonkin testeihin, kun epäilivät minulla olevan joku diabeteksen alamuoto tms., mutta testit oli ok.

Toisessa raskaudessa sokerimittari napsahti käteen heti ekassa neuvolassa ja guaremin avulla ja ehkä jopa hieman huijaamalla selvisin siitä. Oli jotenkin usko mennyt koko sokeriseurantaan tuon ekan raskauden myötä. Synnärillä ollessa arvot oli hurjia, mutta ei niistä enää kukaan välittänyt.

Nyt on menossa rv 7+2 ja tuplaraskaus. Sokerien mittauksen aloitin tänään ja kaikki arvot olleet koholla :(

Raja-arvoina on aamun paasto alle 4.8, ½ ja 1h ruokailun jälkeen 6.7. Vahvasti näyttää, että insuliinille mennään tämän raskauden aikana. Ruokavalioon en ole vielä satsannut, enkä enää kyllä muistakaan, että miten sitä piti syödä, täytyy alkaa perehtymään asiaan. Guarem varmaan auttaa hieman, mutta en pysty sitä yhtä pussia enempää syömään ja sekin menee vain jogurtin seassa.

Hyviä ruokailuvinkkejä otetaan vastaan!

- Narttu rv 7+2 -

 
Moi!

Kävin viime viikolla gynellä loppuraskauden lääkärikäynnillä ja kyselin lääkärin mielipidettä sokereista. Mullahan sokerirasitus oli normaali, mutta pyysin ja sain neuvolasta sokerimittarin lainaan, kun pissassa on jatkuvasti sokeria. Kysyin lääkärin mielipidettä siitä, kannattaisko mun jakaa aamupala kahteen osaan, kun mun normaalilla aamupalalla tunnin arvo saattaa olla yli 7,8. Lääkäri oli sitä mieltä, että kyllä sokeri saakin nousta aterian jälkeen jonnekin päälle kasin, kunhan se ei jää sinne pitkäksi aikaa.

Eli kun aiemmin täällä pohdin onko kaksi pienempää verensokeripiikkiä parempi asia kuin yksi iso, niin käytännössä ei merkitystä vauvan koon kannalta. Korostan, että tämä oli yhden lääkärin mielipide ja mulla ei ole virallista raskausdiabetesdiagnoosia.

Omaa napaa sen verran, että mun iso sf-mitta selittyi vauvan sijainnilla. Vauva on kuulema todella ylhäällä eikä lähellekään laskeutunut saati kiinnittynyt. Ihmekös tuo, kun kovasti närästää. ;) Vauvan painoarvio oli noin 3 kg eli laskettuna aikana saattaisi olla vähän vajaa 4 kg. Saas nähdä millainen sieltä sitten tulee.
 
Moikka moi.
Mä ollu netti pimennossa jo monta vkoa...kone tilttas ja pahasti.Piti käyttää remontissa.
Mut nyt mä taas pääsen koneelle helepommin.

Joo noi mittailut on jotai nii ärsyttävää et hoh hoijaa...Pitää aina laittaa puhelimeen herätys ja konytä jostai tuolta remontin keskeltä mittailemaan.Ja vähän väliä pitäs muistaa syyä...ni johan o haastetta...eikä siit meinaa tulla mitään.Hermoo syyän...jättää aina kaikki levälleen ja keskeyttää hommat ja ku ois mitä kauhein himo saada tuota remonttia edistymään ku ei tuota aikaa kauheesti enää ole vauvan syntyyn...
Kotona arvot ei oo ihan hirvee kauhaan kamalat mut korkeella ne on.Varsinki aamupvät menee ihan horteessa.Ja aamulla mulla o aina kaamee nälkä...ja kun syön áina kaks palaa ruisleipää ja päällä kevytmargariinia ja juustoa sit siihe lisäks syön yleesä tomaatin ja juon rasvatontamaitoa lasillisen.ni arvot o aika huimat ja sen huomaa olossakin.Väsyttää eika meinaa saaha oikee aikaseks mitää... :kieh: :kieh:
Mut kävin tuossa vko sitte rasituksessa ja arvot oli päätä huimaavat...ihan kaameet!!!
Voin sanoo...paastoo en tarkkaan muista mut hipo 9siä...ja tunnin päästä mulla arvo oli jtn 14.9 ja vielä kahen tunninki päästä se oli 13.0...Jotai ihan hirveetä.ei mikää ihme jos mu olo no nii nuutunu.Ja sit konkareitten kanssa ku puhuin tuosta syömisestä et kun mulla noi arvot nousee syön sitten mitä vaan...ni ne sano että syö silleen et ei jää hallitseva nälkä...ja mittaan arvon ni osaavat laittaa insuliinin sitten silleen et pystyn kummiski syömän sillain et ei tarvii murusia pöydiltä imeskellä ku ei muuta kestä.

Fiilison nyt ihan ok.Paitsi pelottaa mitä ne saarnaa tuolla äippäpolilla ku torstaina sinne ois käynti...voin sanoo et hajoo pää ku ne rupee mussuttamaan kaikesta...PRKL :ashamed:
Mä e jaksas sitä mussutusta.Vie multa mehut jotenki...ajatuski siitä et joku mussuttaa ja määrää mitä ja mihin aikaa päivästä mun pitää syödä PRKL... :ashamed:
Mite te mammat kestätte sen mussutuksen??
Mulla ainakin tuon nurimmaisen kanssa siellä käynit oli yhtää mussutusta koko touhu...hermo meinas mennä...
Hajoonkohan mä ihan palasiks siellä...hmmh..huokaus...
Saa nähä taitaa meijä pikkunen olla kasvanut ihan kauheesti siiitä viime ultrasta ku oltii hesass sairaalareissussa tytön kanssa ja tuli syötyä tosi huonosti ja kaikkee pika ruokaa...ja sit oli vielä vko sitte oli pojan synttärit...Ja tullu syötyä noina aikoina tosi hmmh...ällösti. :$ Mut nyt kyl noije jälkee ja välissä yrittäny syyä ihan oksti...

hmmh...semmosia tänne...

Daizz ja ihmelapsi-sydänkäpynen 25+3
 
Pitää tähän ketjuun ihan ilmottaa, jotta joudun nyt sit koholla olevien paastoarvojen takia aikastettuun sokerirasitukseen. Huomenna on rv 13 ja ens viikolla ois sit vissiin tarkoitus se rasitus olla. Tuloksista riippuu sitten jatkot.
 
Onpas tämä pino hiljentynyt :( ?

Vihdoin ja viimein torstaina diabeteshoitaja soitteli mulle ja kyseli, että miten on mennyt. No kerkesin kertoa vain nuo paastoarvot, jotka ovat olleet suht hyviä 4.4 -5.4, mutta ei sitten enää kuunnellut noita aterioiden jälkeisiä arvoja :/ . No, laittoi mulle sitten lähetteen verikokeisiin (paasto, pitkä ja maksa-arvot) ja tällä viikolla soittelee sitten niiden tuloksia. No sitten sanoin, että mulla on ollut jonkin verran noita kasilla alkavia aterian jälkeisiä arvoja, että onko ok (mullehan laittoi rajaksi aterian jälkeisiksi arvoiksi 7 ja tuon alle mulla on ollut vain 5 arvoa 27 arvosta. Käypähoitosuosituksen mukaisen raja-arvon (7.8) ylityksiä on ollut 8 noista. Hoitaja alkoi sitten taas "uhkailla" insuliineilla..

Mutta edelleenkään en oikein luota tuohon mittariin, yks päivä sen näytti ensin 7.6 ja sen jälkeen samasta veritipasta 9.2 :eek: . Diabeteshoitajalle en viitsi asiasta enää mainita, kun tämä mittari on hänen mielestään paras...

Rv 36 mulla pitäis olla sitten aika ä-polille painoarvioon ja kai sitten samalla mietitään tuota synnytystapaa...

viides rv 34+2
 
Nii tuntuu tämä pino hiljenneen.Minä käynyt manailemassa...

Viime vkon torstaina kävin sitten äpolilla.ONNEKS se reissu ei ollu nii paha ku tuon kuopuksen odotuksen aikana jollon mulle osu jotenki kypsyneet hoitajat jne...Nyt mulla oli oikeen mukava nuorehko hoitaja ja nuorehko lekurikin.Molemmat naisia.Ja ne osas hyvin tukea ja ottaa vastaan.Eivät tuominneet het kaikkea vaan kun olin pitänyt ruokapäiväkirjaa ja mittaillut...tuumasi hoitaja vaan et sähän oot syöny oikeen hyvin..niin kun kuuluukin.Ja antoi hyvää palautetta eikä heti valittanut ja painostanu mihinkään.
Lekuri teki tarkan painoarvion...Ja ku rupes ultraamaan näki lekurista kyllä että odotti kauheen isoa pikkusta mun mahasta.Mut kuuli äänensävystä ja puhetyyli muutoksesta että joutui kovin yllättymään. :D meijä pikkunen olikin kasvanut ihan käyrien mukaan.ei yhtään liian iso.Vaan hyvän kokoinen vkoilleen. :D :heart: :heart: :heart:
Mittasi kaikki moneen kertaan ja sai paino arvioksi 940g elikkä kilonen pötkylä...hih.Oli ihana nähä tuo pikkunen taas...vielä kun tää on niin virkeä kaveri et potki ultra anturia kauheesti...lekuri oikeen tunsi läpi et toinen antaa iskua sieltä.Lääkäri kehui että mahassa voidaan oikeen hyvin.Mahtavasti.Vähän mä olin otettu...isännän kanssa siinä tiirailtiin kuvaruutua...Kyllä oli taas nii mahtava tunne.
No mä sain matkaani insuliinit mihin olin jo varautunut ja tiesin ne saavani.Sain pitempivaikutteisien ja sen nopean.
Nyt oon sit to illasta asti piikittänyt ja mittailut.Arvot heittää vieläkin...tosin tänää soittelin polille ja siel annettiin lupa aamusella nostaa tuota annosta...kun nuo ihan aamupalan arvot on korkeet vaikka syön tosi oikein ja tarkkaan.Katotaan huome aamulla sit isompaa annosta.Olo on kyllä parantunut ihan kivasti.
Noh sitten seuraava käynti on vkolla 30...elikkä reilun kolmen vkon päästä. Ja sitten katotaan onko seuraava käynti sitten vkolla 35-36 kun tekevät pian sen lapsvesipunktion sillon et onko keuhkot pikkusella niin kypsät että voisi jo syntyä.se mua pelottaa...mietityttää herättää mussa mitä ihmeellisimpiä tunteita.Kauhua pelkoa...kaikkea...Pelon sekaisin tuntein sitä ajattelen ja mietin.Se tehdään siis jos tää meijä pikkunen mötkylä kasvaa nii tahilla.Ja mulla on semmonen kutina et niin meille tulee käymään vaikka ei kasvaisikaan liiaksi...ni siihen joudutaan.Mä oon siitä ihan varma.Mula on ollu koko ajan semmoen kutina et tää pikkunen syntyy aikasemmin kun nuo mun edelliset muksut jotka molemmat synty 38+ 4 ja 5...Mua pelottaa ajatus.Mä ihan kauhuissani asiaa mietin...en mä tiiä mikä saa tämmösen reaktion aikaan...mut ihan pimeitä tunteita.Välillä mä iloitsen et me voijaan kullan kanssa olla isi ja äiti yhessä jo kahen kk päästä.Ja välillä se asia pelotta ihan kauheesti...varsinki se synnytys vkolla 35-36.Jos se viiään multa taas pois johonki keskoskaappiin ja se siellä teholla elää ensimmäiset päivänsä.Ni hmmhp...Mun pieni...Joo nyt mä lopetan taas ton ajattelun...rupee tuntuu nii pahalta.

Viides...mula toi mun mittari antaa kans ihan eri lukemia jo pelkän sormen vaihtamisella saa aikaa aika ison muutoksen.Ja vaikka ottas samasta tipasta peräkkäin ni muuttuu lukemat.Mikäs mittari sulla on??Mulla on tuo onetouch ultra2...

Hoh hoijaa noi tunteet tuota juttua kohtaan...mä kuolen...nää hormoonit viel kasvattaa noita tunteita monta kertaa kovemmiks...prkl... :kieh: :kieh: Toisaalta ois hyvä sillon synnyttää...ku HALUAN nimenomaa synnyttää normaalisti enkä leikkauksella.Leikkaus ei ollu mun juttu...vaan tuo normaali o ihan ehoton.hmmph....joo mä poistun siivoomaan..ettei rupee ahistaa ihan liikaa....

daizz ja ihmelapsi-sydänkäpynen mötkyn pötkylä 26+3
 
daizz; mulla on ascencia contour (jotenkin noi se kirjotettiin :whistle: ), noissahan pitäis olla joku raja, kuinka paljon saa lukema heitellä, mutta alle yksikössä se pitäis kai pysyä sen eron??? Ja tulee vaan aina mieleen, että kumpikohan lukema on sitten oikein, kun tuo 7,6 on kuitenkin vielä kohtuullinen (vaikka yli mulle asetetun rajan), mutta 9,2 on jo aika korkea... Paljonko sulla erot on ollut maksimissaan? Ja kuitenkin raskausdiabeetikoilla noi rajat on aika tiukkia.. Pojan käytössä olevalla mittarilla nuo aterian jälkeiset ovat usein korkeampia, joskus jopa niin, että jos kyseessä olisi pojan mittaus, niin pojan omalla mittarilla laitettaisiin jo inskaa enemmän, mutta tuolla mun mittarilla ei... Pojalla olis koulussa ylimääräinen ultrasmart mittari, johon on vielä muutamia liuskoja. Olen yrittänyt muistuttaa poikaa, että toisi sen kotiin, niin voisi välillä sen kanssa mittailla noita omia lukemia ja vertailla tuohon omaan mittariin. Pojan käytössä olevalla mittarilla ei oikein viitsi usein mitata, kun se sitten taas sekoittaa noita keskiarvoja siinä mittarissa...
Aika keskiarvoisen kokoinen vauva taisi vielä ainakin olla! Mulla oli rv 27 painoarvio 1070g ja silloin sanoi että olisi siinä keskikäyrän vaiheilla, parin viikon päästä pitäisi olla uusi painoarvio, joten sitten nähdään onko meidän vauva ottanut kasvuspurtin. Mullahan kaikki edelliset vauvat ovat olleet isoja (4250g, 3800g, 4060g ja 4300g), joten olishan se uutta jos tuliskin semmonen keskikokonen tällä kertaa, sitä en tosin kyllä kauheasti odota, kun nyt tuli tämä sokerihommakin, jota aiemmissa raskauksissa ei ole ollut...
 
Moi kaikki!

Kiireessä kysyn vain yhden tyhmän(?) kysymyksen. Nostaako infektio verensokeriarvoja? Mä olen kamalassa flunssassa ja sokerit menee miten sattuu. Eikös tavallisilla diabeetikoilla infektio vaikuta verensokeriin?

Kenkälusikka 37+5 ja toivoo ettei joudu tässä kunnossa synnärille
 
Viides...Ooho...mul oli nyt 3.7 paitsi en oo syöny mitää nyt hmmh...kolmeen tuntiin.Piti vaa mitata et sain nuo arvot tuolt näkyviin...Mittasin tuossa perjantaina moneen kertaan pienen ajan sisällä eka mittaus oli klo14.05 ja se oli12.5 ja seuraava klo14.09 ja se oli12.6 ja sitten seuraava oli klo14.13 ja arvo oli 10.8 ja seuraava mittaus samaan aikaan 11.7 sit mittasin vielä klo14.14 aikaan ni se oli 10.9. et jonni verra se heittelee...ja on korkeella.Sillo päätin et mittaan vaan sen yhen kerran ja piän sen.Noi oli kyl korkeempia arvoja mitä kotona oon mitannu.Sikski mittasin moneen kertaa ku ihmettelin nii korkeita arvoja...
Mä en tiiä onko nois jotai rajaa kui paljo saa heitellä noije konekohtaset arvot.Juu ne arvot o tosi tiukkoja...no mula o paasto 5.5 ja se ruuanjälkeinen on 7.8.Saas nähä puottaako ne noita viel paljonki jossai vaiheessa.
Juu mulla esikoinen oli 3820 ja toinen oli sen 4490...en kyl nyt oota mitään pientä vauvaa ku meil o muutenki suvussa vähä se vika et ei pienii vauvoi synnykkää kauheemmin.Mut toivon ihan eniten et ois sen kokonen et antasvat mun synnyttää normaalisti alateitse.Se ois mun suurin toiveeni synnytykseen.
yleensähä sitten loppu vkoille kun mennään ni nää sokeri lapset voivat kuulemma kasvaa jopa 400g vkossa mut en muista millä viikoilla...et onko ne ne just ne viimeset kolme viikkoa laskettuun.Tiiä häntä...Onhan se selvää et sokerivauvoilla on kovempaa se kasvu liian sokerin saamisen takia kyllä.
Tuo meijä arvio oli kyllä oikeen hyvä näille vkoille...katsotaan mitä kuukaudessa saadaan aikaan...kun viimenen pvä meen polille seuraavan kerran sitten arvioon...

Kenkälusikka:ei tuo ollu yhtään tyhmä ksymys...mut kyllä noi tulehukset ja lunssat vaikuttaa sokereihin yleensä nostaen niitä.

dAIZZ...
 
Heips
Pikainen piipahdus tännekin.

Mulla oli yks pv sokerit huippulukemissa, vaikka söin ihan normaalisti. Mutu-tuntumalla sanoisin, että johtui hammaslääkäriin menosta. Eli taitaa muutkin stressitilat vaikuttaa arvoihin, kuin suoranaiset sairaudet.

Mittarina on Arkray X-meter. Oon kans huomannut, että sormea tai kättä vaihtamalla saa eri tuloksia. Esim keskarista 6,8 ja nimettömästä 7,9, aika suuria heittoja siis. Täytyy ens kerralla kysyä neuvolassa, kumpaa arvoa on uskominen. Itse olen mitannut uudelleen, jos tulee korkea tulos enkä arvaa syytä siihen.

Mua jännää vähän etukäteen se, että hepatoosin uusimis todnäk on 50%. Eihän se siis välttämättä iske nyt, mutta varmempi nakki kuin lottovoitto :|
Olis niin kiva jos tää kolmas syntyis "omatoimisesti". Eka ja toka käynnistettiin ja sama on taas edessä, jos maksa-arvoissa häikkää ja vielä sokerit kaupan päälle.
 
Kiitos vastauksista Daizz ja Viides. Mä olen edelleen ihan kipeä ja sokerit menee vähän miten sattuu. Välillä on ihan ok ja sitten toisella kerralla pienikin määrä nostaa aika ylös. Jospa tämä tästä, kunhan pääsis räkätaudista ja yskästä eroon.
 
Pitkästä aikaa täällä. En ole oikein kirjoitellut, kun ei ole ollut mitään uutta. Tosin nyt keskiviikkona kävin ensimmäistä kertaa polilla. Mulla on aamupaastot ollut yli sen 5,5. Yleensä jotain 5,7 niin sitten lisättiin pitkävaikutteista vielä iltaankin. Nyt pistän siis pitkävaikutteista aamulla 10 ja illalla 4. Lyhytvaikutteista sitten 4-2-2. Eli mulla on toi aamu paljon suurempi ongelma kuin päivä. Painoarvio oli Vilillä 600g ja viikkoja oli siis 24+3. Eli ei vielä ollut kasvanut liikaa. Hieman keskikäyrän alapuolella meni kasvussa. Mutta lääkäri sanoikin, että nyt se "liikakasvu" vasta alkaakin jos on alkaakseen.

Minä olen kyllä ihan tyytyväinen, että on insuliini. Vaikka tietysti olen tarkka syömisien kanssa niin ei tarvitse olla ihan niin kovalla dietillä kuin jos olisi pelkän ruokavalion varassa. Mulla esikoinen syntyi rv 38 käynnistettynä raskausmyrkytyksen takia ja oli 2840g ja 48 cm, joten ei ollut todellakaan mikään iso. Silloinkin oli käytössä insuliinit, joten en nytkään jaksa uskoa, että Vili kovin suureksi kasvaa kun on kerran sokeriseuranta päällä.

Jaksuja kaikille ruokavalion ylläpitoon!
 
Olisin kysynyt että mitkä on sellaiset normirajat tolle sokerirasitustestille?
Ite kävin nyt aamulla tossa sokerirasituksessa ja tämmösiä tuloksia sain: alkuun otti sen verikokeen ja se oli 5.2 tai 5.3 ja sit join sen sokerilitkun, jonka jälkeen oli sit tunnin päästä verikoe ja lukemiksi tuli 10.7, sit taas tunnin odottelin ja viimeseksi verikoe arvoksi tuli 6.9

Labranainen ei sinänsä sanonut mitään noista arvoista, muutaku sen että on nätisti lähtey laskeen,ja neuvolan puolelta saan sit tarkemmat tiedot...

vauvis neiti 28+5
 
Moikka moi.
Täällä ollaan viikko nyt piikitelty eikä nuo sokerit meinaa asettua omiin uomiinsa,vaikka syön aika tarkasti...josta sitten seuraa se et mun pääkoppa keksii kaikemaalima oikkuja...
Ja isäntä parka joutuu niitä kestämään.Tänäänki heti aamusta sateli sille töihin ihania viestejä et miks sä sit yleesä oot mun kans tyylin vaikka missä muodossa..
Esim. Jos mä en saa suhun koskea ni misk ihmeessä sä sit oot mun kanssa?(kun ukkeli joskus örähtelee jos meen häirihtee sen rauhaa ja kosken siihen...)
Samaan tyyliin sitten monesta muustakin asiasta....Hoh hoijaa...mite o raastavaa ei sais syyä ylimmääräsiä sit pitää viel piikittää ja mitata ja ja ja sit viiään päässä...itekki tietää et nyt viiään taas päässä kun rupee sytkyttää eikä sitä sit saa piettyä hallinnassa ei sitten mitenkään.Mulla alko eilen illalla jo oireileen ku menin isäntää sohvalla häirihtee ja silittelee ni se sit örähti etten viittis olla hipelöimättä.Ni johan otti ohraleipä...ukkeli meni sit nukkumaan kun ulkona tuuletin päätäni...ja mä möllötin...
Hoh hoijaa...on tää jotenki nii raastavaa ja rankkaa... :| :/
Kokoajan tekee mieli jotain "luvatonta"...ja sit jos vähänkää sortuu johonki mitä ei kannattais ihan syyä ni het o morkkikset ja ottaa nii prkleesti päähän. :kieh: Mä kun oon tosi tiukasti noudattanut noita syömisiä.Paitsi toissä päivänä söin kaks palaa pannukakkua ja hilloa.Ja eilen söin suklaamannapuuroa jonki verran.Pannari maistu niin taivaalliselle että...mut ne morkkikset oli jotai uskomatonta...
Sit ne rupee ahistaa mua ja sit rupee päässä vippaamaan urakalla ja siitä kärsii kukaan muu ku mun rakkain ukkeli. :ashamed: RAukka toinen...Toinen on niin kiltti oikeesti ja reilu...ja hyvä sydäminen...ja parasta mitä mulla on koskaan ollut.Ja mä rääkkään toista...
Hmmph..mitenköhän mä saisin tän mielen rauhottuu...kohta se muru tulee murtuneena töistä...saas näh millä ilmeellä tulee ku sitä ahistelin taas oikee ihanasti... :kieh:
Kohta se heittää mut pihalle...ja kamat perässä...

Nii asia nyt lähti pois nyt tästä pinosta...mut tuli vaa tuommone hmmph..pikku avautuminen tohon ihan vahingossa..anteeks masukkaat.
Onko teillä tommosia oireyhtymiä tässä sokerien ja mahan kanssa painiessa??
Vai oonko mä ainut jolla vippaa päässä ihan järettömästi..??

Takaisin asiaan...olo on kyllä hiemna fyysisesti parantunut noije piikittelyjen aikana...tosin välillä meinaa tulla liian kova nälkä jo hyvissä ajoin ennen seuraavaa ruoka kertaa.
Eikä toi piikittely kauheeta oo muutaku sillon ku vippaa päässä...ja on tooosi väsynyt.
Mulla muuten heittää ihan kauheesti noije käsien sokerit...tänä aamuna mittasin ensin oikeasta(mistä en yleensä mittaa) arvo oli 8.1 ja sit otin vielä vasemmasta(josta yleensä aina mittaan)arvo oli 7.6...Tuo ihan siksikin kun nostin insuliiniannosta et mite voi olla silti yli 8 vaikka isonsin annosta.Eikän noi arvot muutenkaa oo ollu paljoo tota 8.1 korkeemmalla.On tää yhtä soolaamista näijen kanssa...pitäs tykittää nii sopivasti mut vaikka esim joka aamu paasto on ihan hyvä ja samaa luokkaa aina...ja vaikka syön ihan identtisen aamupalan joka aamu ni silti ne heittelee vaikka nostanki yksikköjä...prkl...Turhauttavaa on niin välillä...

Mut mtien tää pino on niin hiljanen??????Eikö meitä muka oo enempää???Täähä on nii yleinen et melkei joka toinen mamma joutuu näije kans painimaan....

pikasesti....vain...heh pieni purkautuminen... :kieh: :kieh: anteeks...

Viikot poksuu...
Daizz ja ihmelapsi-sydänkäpynen mötkyn pötkylä 27 POKS :heart: :heart: :heart:
 
Täälläkin sokerit heittelee, mutta ei nyt kamalan pahasti omasta mielestä, saa nähdä mitä mieltä muut on, kun lukemat saavat käteensä. Aikaisemmissa raskauksissa oltiin tosi tarkkoja, että raja-arvot ei saa ylittyä, mutta en tiedä mikä on käytäntö nyt, kun en ole kertaakaan vielä lukemia kenellekään esitellyt.

Mullakin oli kahdessa ekassa raskaudessa tuo Acencia Contour vai mikä se nyt oli ja mie kans huomasin, että tulokset vaihteli sormesta riippuen tosi paljon. Nyt on Accu Check Aviva ja tuo tuntuu olevan aika täsmällinen, ainakin tähän mennessä.

- Narttu & masukit rv 8+6 -

 
Mua nyt vähän huolettaa.
Rd tuomion sain viikolla 26 kun 2 h arvot oli 0.03 koholla.
Välissä kävin kerran otattamassa labrakokeen kyynertaipeessa, paastoarvo 4.6
Nyt viikolla 32 kävin taas otattamassa paastoarvon niin 5.8 eli koholla :(
Ruokavalio on kyllä lipsunut ja makiaakin mennyt, mutta ei mätöllä.
Nyt tuli loppu.
Sain eilen lähetteen äitiyspolille.
Tänään mittailin äidin mittarilla niin

Aamupaastoarvo 5.7 ja siitä lasken 0.5 pois, jonka tuo sormenpäästä otettu antaa ns. liikaa.
Söin kaksi jälkiuunileipää, leivitettä, kinkkuviipaleita 2, kahvia maidolla 2 kuppia.
Niin 1 h arvo 9.3 = 8.8 eli koholla
2 h arvo 6.9 = 6.4

Testailen tämän päivän miten menee.

Pelottaa vaan, että millä arvoilla olette joutuneet insuliinille?

Äitini on 1 luokan diabeetikko ja sanoi, että kyllä haima ainakin toimii, koska arvot laskee.

pelottaa nyt tämä loppuodotus. Muuten kauhea stressi tästä Raskausdiabeteksestä, sekin varmaan nostaa arvoja.

 
Aamupaastoarvo 5.7 ja siitä lasken 0.5 pois, jonka tuo sormenpäästä otettu antaa ns. liikaa.
Tämmösestä en oo kuullukaan, varsinkaan kun itse kosahdin sokerirasituksessa virallisella paastoarvolla 6,1 joka oli kuitenkin pikamittarilla mitattuna 5,3.. Edellisellä kerralla taas näytti saman verran melkeen yläkanttiin, tosi luotettavia noi pikamittarit..
Nyt sitten sain oman mittarin neuvolasta ja olis tarkotus viikon dieetin jälkeen alkaa mittailla noita arvoja..

Oliskos täällä muita, jos elvytettäis ketju takas henkiin :)
 
juup täällä on yksi rd odottaja!
Mulla oli muut arvot ok rasituksessa mutta viimenen oli 10.3..eli todella reippaasti yli,entiä miks?

Oon pitänyt 12päivää mittailuja neuvolan kautta,sit sain kun sainkin lähetteen äippäpolille painoarvioon,ja tuli jo siellä käytyä.

Käyrillä olin ensin,ja sit pääsin diabeteshoitajan juttusille(oli tosi mukava) eipä oikein mitn."uutta" tietoa tullut syömisistä..
Ja sen jälk.oli lääkäri joka ultras ja sen hetkinen painoarvio oli vauvan 2,2kg(32+6) ja meni ihan hienosti keskikäyrän tuntumassa. eli tuon perusteella ei olisi tulossa mitn.jättiläis vauvaa.

ja sain vielä uuden 6p seurantaohjeen eli mittailla arvoja 4krt päivässä,ja sit lähetän sen suoraan äippäpolille,ja ne sieltä kutsuu sit jos on kutsuakseen.

Minuli millä viikoilla meet?

PTT 33+2
 
Mä oon saanu vasta viikon päähän ajan tonne sokerirasitukseen ja kysyn nyt täältä jos joku osais vastata. Mä oon itte mitannu tutun mittarilla noita sokeriarvoja ja ne heiluu 2,2-3välissä eli eikös ne oo aika alhaiset arvot? Siis ruoan jlk on toi 3. Voiko alhainen verensokeri olla raskausdiabetes siinä missä korkea verensokeri?? Ite aloin mittailee ku on pyörrytystä ja huonoa oloa välillä. En oo mikää laiheliini ja syön ihan kunnolla ja jopa terveellisesti joten ei oo kysymys et olisin laihduttanu tai muuten aliravittu.
 

Yhteistyössä