Sittenkin nimiäiset eikä ristiäiset?

Mies nyt sano sitten että minä saan pojan ristiäiset, mutta hän haluaa että poika eroaa kirkosta seuraavana päivänä. Mitä järkeä koko touhussa sitten on?!
Ei ole paljon fiilistä järjestää koko juhlia. En ole mikään himouskovainen, eli minäkö tässä nyt sitten olen tyhmä kun haluan tollaset uskonnolliset juhlat...
Tietysti voin sanoa että nimiäiset sitten ja koko suku paikalle, mutta tuntuu jotenkin siltä että sen nimen voi sitten ilmottaa tekstarillakin..

Voitteko vakuuttaa mut että lapsen elämä menee vallan mainiosti ilman kastettakin?

 

No meillä ainakin poika on onnellinen ja iloinen lapsi, vaikka kastetta ei saanutkaan ja nimiäiset vietettiin.

Lapsihan ei saa kasteessa nimeä, se vaan ilmoitetaan siinä samalla kun hoidetaan se kristillinen toimitus eli kirkkoon kastaminen. Nimiäisissä nimi myös kerrotaan juhlallisesti, mutta ilman kirkollista toimitusta. Juhlasta voi tehdä ihan omanlaisensa, herkän ja tunnelmallisenkin.

Meillä nimiäisiä vietettiin vuokratussa tilassa lähimpien sukulaisten ja pojan "kummien" kanssa, kahviteltiin ja syötiin kakkua, juteltiin mukavia ja tietysti kerrottiin minkä nimen annoimme pojalle. Vieraat tykkäsivät tilaisuudesta ja itekin oltiin tyytyväisiä. Poika liittyy kirkkoon sitten joskus, jos itse niin tahtoo.

Millä tavalla se kaste muka vaikuttaa lapseen ja lapsen elämään? Voihan seurakunnan toimintaan ja myöhemmin koulun uskonnon opetukseen osallistua, vaikka lapsi ei kirkkoon kuuluisikaan. *Muoks* Sitä vaan yritän sanoa, että ei lapsi siitä pilalle mene, vaikka kastamatta jättäiskin.

 

No ei minustakaan kyllä ole paljon järkeä ensin vauvan tulla liitetyksi seurakuntaan ja seuraavana päivänä erota - parempi varmaan olla liittymättä ollenkaan, ja saa sitten itse isona päättää, mitä tahtoo. Eihän lapsikaste muutenkaan ole mikään ainoa oikea vaihtoehto. Nimiäiset voi tosiaan olla samankaltaiset juhlat kuin ristiäisetkin, siis aivan yhtä juhlavat. Me ainakin olisimme järjestäneet vauvan ensijuhlat joka tapauksessa, mutta koska molemmat kuulumme kirkkoon, pidimme kastajaiset, vaikka enemmän tapakristittyjä ollaankin kuin mitään uskonnollisia. Kastajaisten päätarkoitushan ei ole julkistaa sitä nimeä, vaan ottaa vauva seurakunnan jäseneksi. Itse asiassa vauvan kutsumanimi oli kaikilla meidän tytön kastajaisiin osallistuvilla jo ennakkoon tiedossa.

 

Meidän poikaa ei ole kastettu. En kuitenkaan halua ruveta vakuuttamaan ketään puolesta tai vastaan. Päätös on kuitenkin niin henkilökohtainen. Juhlana nimiäisistä voi tehdä niin juhlavat kuin itse haluaa... tai sitten ilmoittaa vain tekstarilla niin kuin vertasit Toivottavasti pääsette miehesi kanssa yhteisymmärrykseen.

 

Kummasta juhlasta vaan saapi hienon tai huonon, siihen asiaan sen enempää puuttumatta. Mutta semmoinen ajatus jäi mieleen kummittelemaan, että eikös lapsen kirkkoon kuuluvuus/kuulumattomuus kulje käsi kädessä äidin kanssa. Eli voiko lapsen erottaa kirkosta jos äiti ei eroa? Kunhan nyt aikani kuluksi tämmöistä mietin

 

Jos oikein pitkälle mennään, niin sittenhän on kaikki rippikoulut sun muut esim. naimisiinmeno, mutta ne nyt on aika kaukaisia. Riparilla vaan porukka luo paljon kaverisuhteita, mutta voihan siihen kirkkoon liittyä myöhemminkin.
Miksi miehesi ei sitten halua että lastanne kastettaisiin? Meillä on molemmat kastettu, mutta henk koht mull on ihan sama kuuluuko toisten lapset kirkkoon vai ei.
Poikamme kummi ei kuulu kirkkoon, ja siksi joutui liittymään viikonlopuksi, että pääsi virallisesti kummiksi.
Eli pitkällä juoksulla voi tulla hankaluuksia, mutta eipä sillä muuten mitään eroa ole.

 

Mies kuuluu kyllä kirkkoon, vielä, mutta on aikeissa erota.
Ja siihen lapsen kirkosta eroamiseen tarvitaan molempien vanhempien suostumus, oli eroamista haluava vanhempi kumpi tahansa, mutta en tahdo tehdä tästä niin isoa asiaa kun en nyt pysty mitään todisteita esittämään että jumala on olemassa ja sellasta vähintään tarvittais että mies suostuis.

Toki mies asian järkevästi perusteli, että lapsi saa sitten isompana itse päättää kuuluuko kirkkoon ja mitä asiasta luettiin niin 12-vuotiaana lapsi siitä jo itse määrää.

Kiitos vastanneille, ehkä ne nimiäiset nyt ei lasta pahenna =) Jotenkin on kuitenkin kiva toisen nimensaamista juhlistaa...

 

Minusta keskustelussa on hieman hämärtynyt tuo kirkon perimmäinen tarkoitus. Kysehän on siis pohjimmiltaan uskonnosta, ei juhlienpitopaikasta tms. Kuulostaa hurjalta liittyä kirkkoon siksi aikaa, että saa esim. kummitodistuksen Meilläkin poika saa itse aikanaan päättää oman vakaumuksensa.

 

Keskusteltiin lisää miehen kanssa asiasta ja aloin jo kääntyä muutenkin nimiäisten puolelle, mutta sitten tuli mieleen, että mitäs jos ei lapsena saa kastetta ja isona haluaa liittyä kirkkoon, niin miten se kaste sillon suoritetaan?
Eikö se kaste olisi jotenkin "vaivattomampi" saada noin lapsena, ja siinä saisi sivussa muutenkin juhlistaa lapsen nimeä, kun sitten vanhempana käydä sitä läpi kirkkoon liittymisen lisäksi?
Siis että se kaste olisi sitten jo "valmiina"... toivottavasti joku ymmärsi.
Silloin kastetta ei otettaisi niin tavan vuoksi, vaan enempi lapsen tulevaisuutta varten.

Haukuthan tästäkin tulee, mutta tälläisiä täällä pohdiskeltiin =)

 

Ei minulla ainakaan ollut tarkoitus haukkua ketään :ashamed: Ei ole montaa kuukautta kun asia oli meilläkin ajankohtainen. Miehen serkku liittyi aikuisena jotta sai kirkkohäät. Ei kai se niin suuri homma ollut. Riparin koe piti tehdä tms.

 

Jos ei lapsena kasteta ja haluaisi myöhemmin liittyä kirkkoon (esim. osallistuakseen rippikouluun, saadakseen kirkollisen vihkimisen jne), toimitetaan kaste silloin. Eli tavallaan lisäjuttu siitä tulee siinä tapauksessa. Mieheni vanhemmat eivät ole mieheni syntyessä kuuluneet kirkkoon, joten lapsiakaan ei ole kastettu.

Minulle oli tärkeää, että lapsemme saa kristillisen kasteen ja liitetään seurakuntaan. Nämä asiat ovat minulle henkilökohtaisesti tärkeitä. Itse koen sen jotenkin syvemmäksi asiaksi, ikään kuin lapsi pääsee suureen suojelukseen. Vaikea selittää lyhyesti.

Kaste tuntui meille luontevalta valinnalta. Ainakin minulle olisi ollut henkisesti paljon suurempi valinta jättää lapsi kastamatta.

Mieheni ei kuulu kirkkoon, vaikka uskookin kristilliseen Jumalaan. Kirkkoon kuuluminen ei mielestäni ole itseisarvo sinällään. Kun menimme naimisiin, menimme maistraatissa ja saimme siunauksen avioliitolle kirkossa. Pohdimme kovasti, että kävisikö mieheni läpi kasteen ja ripin ja liittyisi kirkkoon ennen häitä. Emme kuitenkaan kumpikaan halunnut sitä sen takia, vaan syyn täytyisi mielestäni olla aito halu kuulua kirkkoon. Jokainen valitsee kuitenkin omien motiiviensa mukaan liittymiset ja eroamiset.

Vaikea kuitenkaan sanoa, miten sitten olisimme toimineet, jos mieheni olisi vastustanut ristiäisiä.

 

Liityn kuoroon, ei minustakaan ole mitään järkeä kastaa, jos se seuraavana päivänä heti mitätöidään
:hug:

Meillä järjestettiin kastejuhla, vaikka minä oon tapakristitty ja mies ei edes kuulu kirkkoon. Ajateltiin, että poika saa sitten vanhempana itse päättää, eroaako kirkosta vai ei. Helpompi se niinpäin on, mielestäni.

Vielä tuli mieleen... Me puhuttiin papin kanssa paljon siitä, että onko kastaminen nimen antamista vai ei. Nykyään se on aika kuuma puheenaihe mutta ainakin kirkossa ollaan sitä mieltä, että nimi siinä annetaan: "Jumala kutsuu nimeltä." Vaikka en kovin uskonnollinen ole, tuntuu silti pahalta painaa villaisella satoja vuosia vanhaa perinnettä. Eihän siitä ole kauaakaan aikaa kun lähestulkoon kaikki lapset kastettiin ja kaikille se symboloi paitsi kirkkoon liittymistä myös nimen antamista.


Että tällaisin perjantaiterveisin

 

Jonina Tuo oli minulle uusi näkökulma. Siis että voi uskoa kuulumatta kirkkoon. Saanko kysyä miksi miehesi ei halua kuulua kirkkoon?

 

Jostain oon lukenu, että lapsi kuuluu samaan uskontokuntaan kuin äiti. Meillä minä en kuulu kirkkoon mutta mies kuuluu joten lapset eivät myöskään kuulu kirkkoon, eikä heitä ole kastettu. Molemmille on järkätty nimiäisjuhla, koska ajattelin että se olisi ihan kiva juttu. Itse olen saanut nimen ilman juhlia, mutta ainahan lapsen syntymä on juhlan paikka ja se on vielä yleensä iloinen juhla.

Toivottavasti saatte asian sovittua Pusuapina, eihän tuollainen riitely ainakaan ole hyväksi lapselle. :hug:

Lisäänpä vielä, että mun veli kävi riparin armeijan yhteydessä, kun halusi liittyä kirkkoon, joten ihan kätevää kun pääsee livistämään armeijan hommista viikoksi. Ja jos nyt oikein ajattelee, niin jos ei kuulu kirkkoon, niin vanhemmat saa itse päättää osallistuuko lapsi koulussa tunnustukselliseen uskontokasvatukseen vai elämänkatsomustietoon.

 

Meilläkin oli nimiäiset. Lapsi saasitten isompana valita haluaako mennä riparille ja liittyä kirkkoon. Meillä tuohon kirkosta eroamiseen ei liity mitään uskonnollista.
Netistä saa sitäpaitsi tilattua ihania Kummitodistuksianimäisiin-sekä kummeille että lapselle.
Tilasin itse sellaiset kun musta on kuitenkin kiva että jää joku muisto. :heart:

Firman nimi oli proseremoniat tai jotain sinnepäin , haeppa googlella.

 

Tuo oli minulle uusi näkökulma. Siis että voi uskoa kuulumatta kirkkoon.

Tottakai voi uskoa kuulumatta kirkkoon. Eihän esim. helluntalaiset, vapaakirkkolaiset, pelastusarmeijalaiset ym. uskontokuntiin kuuluvatkaan kuulu kirkkoon ja silti ovat uskossa. Ja tokihan sitä voi uskoa kuulumatta yhtään mihinkään.

 

Osallistumpa minäkin tähän pohdiskeluun...

Meillä oli tytöllä nimijuhlat. Minua ei aikanaan ole kastettu eli olen koko elämäni kuulunut sivilirekisteriin. Ala-asteella kävin uskontotunneilla niinkuin suurin osa muistakin luokkalaisistani. Sitten ylä-asteelle siirryttäessä vanhemmat pyysivät pohtimaan että haluanko jatkaa uskonnon opetuksessa vai siirrynkö elämänkatsomustietoon. Itekseni asian pohdin et meen ET tunneille ja sitten rippikoulun lähestyessä valitsen että menenkö sitten rippikoulun ja kasteen saamaan vai en. No oma päätökseni oli etten halua liittyä kirkkoon. Uudelleen asia tuli ajankohtaiseksi naimisiin mennessämme ja silloin vielä kertaalleen pohdin nämä uskon asiat läpi.
Siskoni taas teki sen valinnan että hänet kastettiin ja hän kävi rippikoulun nyt aikuis iällä. Hänen lapsensa ovat sitten kastettu jo vauvoina.

Lopputulemana mielestäni näitä asioita olen itse joutunut pohtimaan varmaan enemmän kuin tapauskovaiset yleensä. Ja olen myös sitä mieltä että Kirkko ei instituutiona liity loppujen lopuksi mitenkään siihen mihin ihminen uskoo. Jokainen uskoo mihin tahtoo oli jossain seurakunnassa tai ei.
Ja jokainen tekee nämä asiat juuri niinkuin hänen pää ja sydän sanoo. Toinen tapa toimia ei ole yhtään sen huonompi kuin toinenkaan.

Tämmöinen syvällinen ajatusten purkaus heti näin aamutuimaan =)

 

Täällähän viksuja puhutaan heti aamu tuimaan

 

Jonina Tuo oli minulle uusi näkökulma. Siis että voi uskoa kuulumatta kirkkoon. Saanko kysyä miksi miehesi ei halua kuulua kirkkoon?

Sorry, kesti kauan ennen kuin muistin vastata. Joo niin tosiaan olen aina ajatellut ja niin myös keskusteluiden perusteella mieheni, että uskominen on eri asia kuin kuuluminen kirkkoon. Tiedän kyllä, että monille on aidosti tärkeä merkitys yhteisöllisyydellä ja seurakuntayhteydellä. Tavallaanhan moni muutenkin haluaa etsiytyä samoin ajattelevien pariin, näin myös kirkon toiminnassa. Mutta siis sinällään kirkkoon kuuluminen tai kuulumattomuus ei minusta ole merkki todellisesta uskosta suuntaan tai toiseen.

 

Minäkin pistän lusikkani tähän soppaan. Jokainen tietysti valitsee kantansa oman vakaumuksen mukaan ja tekee niin kuin itsestä tuntuu hyvältä ja tärkeältä.

Meillä pidettiin nimiäiset pitkän harkinnan jälkeen. Itse en kuulu kirkkoon ja mies mietti tuolloin omaa kantaansa. Mietin juuri noita samoja kysymyksiä vaikka miten päin ja tultiin siihen tulokseen, että luonnollisinta meille on pitää nimiäiset. Haluttiin juhlia lapsemme syntymää ja järjestää lämminhenkiset juhlat, joihin kutsuimme lähimmät ihmiset ts. isovanhemmat, sisarukset ja kummitukset (siviilikummit). Juhlat pidettiin kotonamme. Tilaisuus alkoi siskoni soittamalla kehtolaululla, jonka aikana minä tulin vauva sylissäni huoneeseen ja annoin vauvan isälle. Pidin puheen, jossa kerroin elämässämme tapahtuneesta muutoksesta, nimen valinnasta, niistä arvoista, joita pidämme tärkeinä ajatellen lapsen tulevaisuutta jne... paljastin nimen jolloin vauva sai kukkaseppeleen päähänsä. Kummeilla oli kynttilät, jotka sytytettiin ja laitettiin ruusunterälehdillä koristeltuun vesimaljaan kun kummit antoivat kummilupauksen, isälläkin oli mietittynä vanhempainlupaus. Lopuksi nostettiin malja tytön onneksi. Loppupäivä vietettiin herkkupöydän antimia nauttien ja rupatellen kun taustalla soi perinteisiä lastenlauluja + wonderfull world yms.

Olimme tyytyväisiä kun juhlat onnistuivat niin hyvin ja meistä oli tärkeää, että teemme niistä omannäköiset ja teemme niin kuin meistä tuntuu oikealta. Miehen vanhemmat olivat myös sitä mieltä. Mutta entäs minun vanhemmat!! On aiheuttanut paljon mielipahaa, kun omat vanhemmat eivät hyväksy maailmankatsomustani. Äitini häpeää ja jättää kertomatta tai valehtelee sukulaisille, että lapsemme on kastettu. Olisin halunnut selvittää asian ja puhua omista näkökannoistani, että hän olisi ymmärtänyt mutta jos toinen kieltäytyy puhumasta ja toteaa vain, että tästä ei sukulaisille puhuta niin minkäs teet. Se on sellainen iso musta möykky, mikä painaa mieltä. No, ehkä vielä jonain päivänä saamme tämän asian selvitettyä.

Uskon siis, että lapsesta voi kasvattaa vastuullisen, lähimmäisiään rakastavan, moraalisen, hyvän ihmisen ilman kirkollista kastetta. Ajattelin, että lapsemme voi mennä uskonnontunneille ja päättää meneekö rippikouluun vai esim. prometheus -leirille ja miettiä oman suhteensä kirkkoon. Minusta kummallista on se, että kirkkoon kuulumattomuutta täytyy perustella paljon enemmän kuin siihen kuulumista. Minusta se olisi toisinpäin.

Oho, tulipa tarina. Mutta Pusuapina, tsemppiä ja onnea! Tehkää se valinta mikä teistä tuntuu oikealta! :hug:

 

Jos vanhemmat eivät harrasta kristillisiä perinteitä muutenkaan, niin miksi lapsen nimeämistä varten pitää veisata virsiä, rukoilla ja hankkia vielä pappi paikalle? En ole vielä ollut sellaisissa ristiäisissä, missä joku muu kuin pappi ja joku toinen hentoinen ääni olisi virttä oikeasti laulanut.

Eli juhlat voi järjestää oikein hyvin ilman pappiakin. Voipi olla juhlat vielä vapautuneemmat, kuin kliinisessä seurakuntatalossa vietetyt. Te voitte ihan hyvin nimetä lapsellenne kummit ("luottohenkilöt"), ei sitä kirkonkirjoihin tarvitse kirjata.

Minä ainakin nautin niistä tuntuvista verovähennyksistä, mikä kirkkoonkuulumattomuus tuo mukanaan. Lapsi saa päättää meneekö koulussa ET- vai uskontotunneille tai mitä sitten isona haluaakaan tehdä. Meillä ei sukulaisten mielipiteet tähän vaikuta (tosin eivät he ole asiasta mitään sanoneetkaan...), meidän tämä elämä on. Ei heidän.

 

Heippa keskustelijat!

Teillä on varmaankin nyt unohtunut, että kasteessa on kyse lapsen liittämisestä seurakuntaan ja lapsen kasvattamisesta kristilliseen uskoon. Kyse on siis uskoon kasvamisesta ja kasvattamisesta, ei niinkään siitä haluaako mennä kauniissa kirkossa vuosien päästä naimisiin. Lapsen liittäminen seurakuntaan on vanhempien päätös, lapsi voi sanoa sanansa sitten aikanaan. Itse en ole aktiivinen kirkossa kävijä, eikä uskonnollisuus ole osa jokapäiväistä elämäämme, mutta silti olemme poikamme kastaneet ja valinneet hänen uskontokuntansa hänen puolestaan. Kasteen tuoma turvan tunne viestii kai piilevästä uskostakin
En missään nimessä halua arvostella vanhempia, jotka eivät halua kastaa lastaan, tuntui vain että keskustelun henki oli samaa mallia kuin "pidetään hautajaiset jotta saadaan pullaa".

 

Pidetään nimiäiset, jotta saadaan pullaa Minä olen samaa mieltä kuin piiparinen, että kasteella lapsi todellakin liitetään seurakuntaan ja kyse on kristilliseen uskoon kasvattamisesta. Ja tämän takia juuri päätimme jättää lapsen kastamatta sillä ei tuntuisi reilulta ja luonnolliselta järjestää kastajaisia (tai mennä kauniissa kirkossa naimisiin) jos ei pysty itse sitoutumaan kristinuskon oppeihin. Tuntuu tärkeältä kuitenkin juhlia lapsen syntymää ja toivottaa hänet tervetulleeksi sukuun, ystäväpiiriin jne. sitä on juhlittu kautta aikojen myöskin "pakanallisissa piireissä." Mutta kuten sanottu, jokainen valitkoon itse tiensä =)

 

Heippa keskustelijat!

Teillä on varmaankin nyt unohtunut, että kasteessa on kyse lapsen liittämisestä seurakuntaan ja lapsen kasvattamisesta kristilliseen uskoon. Kyse on siis uskoon kasvamisesta ja kasvattamisesta, ei niinkään siitä haluaako mennä kauniissa kirkossa vuosien päästä naimisiin. Lapsen liittäminen seurakuntaan on vanhempien päätös, lapsi voi sanoa sanansa sitten aikanaan. Itse en ole aktiivinen kirkossa kävijä, eikä uskonnollisuus ole osa jokapäiväistä elämäämme, mutta silti olemme poikamme kastaneet ja valinneet hänen uskontokuntansa hänen puolestaan. Kasteen tuoma turvan tunne viestii kai piilevästä uskostakin
En missään nimessä halua arvostella vanhempia, jotka eivät halua kastaa lastaan, tuntui vain että keskustelun henki oli samaa mallia kuin "pidetään hautajaiset jotta saadaan pullaa".

Ai että nimiäisiä ei saa juhlia, ainoastaan kastetta? Ja sekö on huonompi valinta, että vanhemmat ei halua tehdä lapsen puolesta päätöstä kirkkoon liittymisestä vaan haluavat lapsen valitsevan uskontonsa itse? Sekö on väärin, että kasvattaa lapsen ajattelemaan omilla aivoillaan ilman uskonnollista aivopesua ja tekemään itse valinnat omien tuntemusten mukaan? Että lapsella on oikeus valita omasta seurakuntaan kuulumisesta vasta sitten, kun hänet on siihen vanhempien valitsemaan uskontoon jo kasvatettu? Sun mielestäkö kastamattomista lapsista kasvaa jotenkin huonompia?

Nyt sä kuule yleistät pahasti tähän keskusteluun osallistuneet ja todellakin arvostelet toisenlaista valintaa, vaikka toisin väität. Jos vanhemmat ei halua lastaan kastaa syystä tai toisesta, ei ne oo yhtään huonompia eikä varsinkaan se lapsi. Se kaste ei lasta miltään pelasta eikä tee eloa turvallisemmaks. Kasvatus ja ympäristö ratkasee. Mulle on ihan sama kastaako muut lapsensa, mut oman lapseni kastamattomuutta en suvaitse arvosteltavan. Meillä on oikeus toimia oman vakaumuksen / periaatteen mukaan ihan kuten niilläkin, jotka haluaa lapsensa kastaa.

*Muoks* Jotkut kastaa lapsensa ihan vaikka sen takia, että niin on ollut tapana suvussa tehdä... Se lienee ihan heidän oma asiansa, se ei ole sen huonompi syy kuin mikään muukaan.

 

Meillä pidettiin nimiäiset pitkän harkinnan jälkeen. Itse en kuulu kirkkoon ja mies mietti tuolloin omaa kantaansa. Mietin juuri noita samoja kysymyksiä vaikka miten päin ja tultiin siihen tulokseen, että luonnollisinta meille on pitää nimiäiset. Haluttiin juhlia lapsemme syntymää ja järjestää lämminhenkiset juhlat, joihin kutsuimme lähimmät ihmiset ts. isovanhemmat, sisarukset ja kummitukset (siviilikummit). Juhlat pidettiin kotonamme. Tilaisuus alkoi siskoni soittamalla kehtolaululla, jonka aikana minä tulin vauva sylissäni huoneeseen ja annoin vauvan isälle. Pidin puheen, jossa kerroin elämässämme tapahtuneesta muutoksesta, nimen valinnasta, niistä arvoista, joita pidämme tärkeinä ajatellen lapsen tulevaisuutta jne... paljastin nimen jolloin vauva sai kukkaseppeleen päähänsä. Kummeilla oli kynttilät, jotka sytytettiin ja laitettiin ruusunterälehdillä koristeltuun vesimaljaan kun kummit antoivat kummilupauksen, isälläkin oli mietittynä vanhempainlupaus. Lopuksi nostettiin malja tytön onneksi. Loppupäivä vietettiin herkkupöydän antimia nauttien ja rupatellen kun taustalla soi perinteisiä lastenlauluja + wonderfull world yms.

Kuulostaa todella kivoilta juhlilta! Tuo vauvan juhlallinen tuominen huoneeseen ja kaikki. Toivottavasti saat vielä asiat puhutta perheesikin kanssa selviksi, tosi ikävää että tuollainen asia jää selvittämättä!

Ja piiparinen: ei minusta näytä siltä, että tässä ketjussa keskustelijoilta olisi unohtunut se, mistä kasteessa on kysymys. Päinvastoin, siitähän tässä on juuri keskusteltu. Ja mielestäni tuo "pidetään hautajaiset, että saadaan pullaa" -vertaus on aika mauton. Jos ajattelee, mistä hautajaisissa on kyse, vaikka jättäisi sen kristillisen näkökulmankin pois.

En ole tässä ketjussa havainnut mitään kenenkään valintoihin eritysesti kohdistuvaa arvostelua - tässähän on pitkin matkaa korostunut se, että kukin tekee oman valintansa, joka elämäntilanteeseen ja -katsomukseen istuu. Eikä minusta kirkkoon kuulumista tai kuulumattomuutta tarvitse kenenkään kenellekään perustella. Samoin kuin kumpaakaan niistä ei mielestäni ole asiallista toiselle tuputtamalla tuputtaa. Mutta lapsikasteessa ei olekaan nähdäkseni tästä kysymys. Kun vanhemmat päättää liittää vauvan kirkkoon, johon he itsekin kuuluvat, on kyseessä vauvan liittäminen perheen omaan pieneen kulttuuriin ja arvoihin - tätähän tapakristillisyyskin on. Joka tapauksessa mielestäni vauva on juhlan arvoinen, oli kyseessä sitten nimiäis- tai kastejuhla, tai muuten vaan vauvan tervetuliaisjuhla.


:heart: