Minäkin pistän lusikkani tähän soppaan. Jokainen tietysti valitsee kantansa oman vakaumuksen mukaan ja tekee niin kuin itsestä tuntuu hyvältä ja tärkeältä.
Meillä pidettiin nimiäiset pitkän harkinnan jälkeen. Itse en kuulu kirkkoon ja mies mietti tuolloin omaa kantaansa. Mietin juuri noita samoja kysymyksiä vaikka miten päin ja tultiin siihen tulokseen, että luonnollisinta meille on pitää nimiäiset. Haluttiin juhlia lapsemme syntymää ja järjestää lämminhenkiset juhlat, joihin kutsuimme lähimmät ihmiset ts. isovanhemmat, sisarukset ja kummitukset (siviilikummit). Juhlat pidettiin kotonamme. Tilaisuus alkoi siskoni soittamalla kehtolaululla, jonka aikana minä tulin vauva sylissäni huoneeseen ja annoin vauvan isälle. Pidin puheen, jossa kerroin elämässämme tapahtuneesta muutoksesta, nimen valinnasta, niistä arvoista, joita pidämme tärkeinä ajatellen lapsen tulevaisuutta jne... paljastin nimen jolloin vauva sai kukkaseppeleen päähänsä. Kummeilla oli kynttilät, jotka sytytettiin ja laitettiin ruusunterälehdillä koristeltuun vesimaljaan kun kummit antoivat kummilupauksen, isälläkin oli mietittynä vanhempainlupaus. Lopuksi nostettiin malja tytön onneksi. Loppupäivä vietettiin herkkupöydän antimia nauttien ja rupatellen kun taustalla soi perinteisiä lastenlauluja + wonderfull world yms.
Olimme tyytyväisiä kun juhlat onnistuivat niin hyvin ja meistä oli tärkeää, että teemme niistä omannäköiset ja teemme niin kuin meistä tuntuu oikealta. Miehen vanhemmat olivat myös sitä mieltä. Mutta entäs minun vanhemmat!! On aiheuttanut paljon mielipahaa, kun omat vanhemmat eivät hyväksy maailmankatsomustani. Äitini häpeää ja jättää kertomatta tai valehtelee sukulaisille, että lapsemme on kastettu. Olisin halunnut selvittää asian ja puhua omista näkökannoistani, että hän olisi ymmärtänyt mutta jos toinen kieltäytyy puhumasta ja toteaa vain, että tästä ei sukulaisille puhuta niin minkäs teet. Se on sellainen iso musta möykky, mikä painaa mieltä. No, ehkä vielä jonain päivänä saamme tämän asian selvitettyä.
Uskon siis, että lapsesta voi kasvattaa vastuullisen, lähimmäisiään rakastavan, moraalisen, hyvän ihmisen ilman kirkollista kastetta. Ajattelin, että lapsemme voi mennä uskonnontunneille ja päättää meneekö rippikouluun vai esim. prometheus -leirille ja miettiä oman suhteensä kirkkoon. Minusta kummallista on se, että kirkkoon kuulumattomuutta täytyy perustella paljon enemmän kuin siihen kuulumista. Minusta se olisi toisinpäin.
Oho, tulipa tarina. Mutta Pusuapina, tsemppiä ja onnea! Tehkää se valinta mikä teistä tuntuu oikealta! :hug: