Moni downi syntyy edelleenkin yllätyksenä. Uskoisin kuitenkin että enemmistö syvemmin vammautuneista on jäänyt seuloissa kiinni tai abortoituu itsestään. Nykypäivänä nimittäin downien taso on kuulemma parempi kuin aiemmin. Toisin sanoen onko kyse siitä hyvästä kuntoutuksesta mitä lapsi saa syntymästä lähtien vai siitä, että nämä vaikeammat tapaukset on sikiöseulontojen tuloksena abortoitu. En osaa sanoa. Oma yllätysdownini oli rakenneultrassa ihan normaali, eikä ihme, koska rakenteellisesti hän onkin terve. Muutenkin ollut aika pitkälti kuin mikä tahansa muu lapsi. Ehkä jopa helpompi. Downin saaminen taitaa olla aika pikkujuttu moneen muuhun vammaan nähden. Nyt olen tajunnut että omani kun oppii erittäin suurella todennäköisyydellä kävelemään, puhumaan, kommunikoimaan ja pärjäämäänkin tuetusti omillaan, on se täysin eri asia kun vammanen, joka ei selviä päivittäisistä toimista itse. Siitä näkökulmasta katsottuna yksi downi on varsin tavallinen tallaaja. Mitä nyt vähän lapsen tasolla. Toki vammaisuus tuo lisämausteet arkeen, mutta en minä tätä niin kummaksi koe. Enemmän se on korvien välissä kun lapsessa. Ennen lasta ajatuskin vammaisesta tai sairaasta lapsesta oli kamala. Nyt jälkikäteen voin sanoa että eipä tämä nyt niin kamalaa olekaan. Kun ihanaa oikeastaan. Ihan tavallinen vauva, aurinkoinen ja terveempi kun tavalliset kaverinsa. Mitä siis valittamaan. Mitä vaan voi sattua ja luulen että downius on varmaan helpoimmasta päästä.
taaperoikäisen downin äiti