seela
Minä otin selvää ohitse THL:n rokotteen eduista ja haitoista. Katselin WHO:n suosituksia, luin muutaman lääkärilehden tutkimusraportin ja vertasin niitä THL:n suosituksiin. Ja otin piikin koska sen hetkisillä tutkimusfaktoilla itse tauti oli piikkiä haitallisempi.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Se on ehkä ihan inhimillistä, että iso osa äideistä ei suostu ajattelemaan tätä asian nurjaa puolta, mikä mahdollisesti on olemassa. Moni on piikin ottanut ja viimeisenähän sitä myöntäisi, että olisi mennyt tekemään jotain typerää ja peruuttamatonta ja aiheuttanut vahinkoa lapselleen. Se vastuu pukataan kenelle tahansa muulle, otetaan itselle vasta pakon edessä, jos sittenkään. Näin toimii koko terveydenhuoltoväki, THL ja kaikki muut.
JOS asia tulisi joskus ilmi ja olisi aika myöntää, mitä pahaa on tehty tietämättömyydessä hysteerisesti hössöttäen, sen ehkä nihkeästi jengi myöntäisi -20 vuoden päästä.
Ja sittenkin vielä kinasteltaisi siitä, kenellä oli vastuu. Näin.
Mielestäni vastuu kaikesta on aina ihmisellä itsellään! Sanoi ja suositteli kuka tahansa, mitä tahansa, vastuu on SINULLA ITSELLÄ, eikä auta myöhemmin asiasta itkeä.
Näin ollen on ihan viisasta perehtyä aina asioiden joka puoleen, eikä ruotoineen niellä kaikkea, mitä tarjotaan! On lapsellista uskoa, että Suomenkaan terveydenhuolto olisi joku turvallinen pilari, johon voi surutta nojata. Raha tätä maailmaa pyörittää ja kaikkea tällä pallolla. Puhtaasti rahaan perustuu koko tämä sikainfluenssarokote-härdellikin.
Jos luulette, että maailmassa oikeasti vaikuttavilla paikoilla on ihmisiä, joiden sydämen asia on suojella ja pelastaa silkkaa hyvyyttään vaikka niitä suomalaisia palstamammoja, saatatte olla siinä aika väärässä. :flower:
Ja kyllä meitä oli muutama muukin tällä palstalla jotka keskustelimme sikaketjuissa FAKTOISTA ja totesimme ne nyt sattumalta yhteneviksi THL:n linjan kanssa.