Alkuperäinen kirjoittaja Milla:
Alkuperäinen kirjoittaja pännii sama asia:
Minä kuljen paljonkin kahden lapseni kanssa. Ja ihmettelen niitä lapsettomia, jotka ei sitten KOSKAAN tule kylään, koska "on kiire, väsymystä, töitä huomen aamulla (!!) ja menen käymään kuntosalilla" yms. Ja ikinä ei sitten tarjouduta tulemaan toisena päivänä, jos silloin ei sopinut kun kysyin. Räjähdinkin asiasta "parhaalle ystävälleni" toissapäivänä, kun yhteydenpito on melko yksipuolista ja hän käy ehkä 4x vuodessa meillä vaikka samassa kaupungissa asutaan ja vielä suht lähekkäin. "Mulla on tapana etten käy viikonloppuisin missään, kun haluan vain olla "Pekan" kanssa kotona. Ajoitan menot viikolle." Ja sitten viikolla on kauheasti noi muita menoja.
Sähähdin, helpotti.
Siitä kun itse olin lapseton, on nyt aikaa parisen vuotta. Ja kyllä, olin myös silloin väsynyt, haluton ja kiireinen vaikka ei lasta siinä ollutkaan. Olin vain eritavalla väsynyt, haluton ja kiireinen. Kaksi lapsellista ystävääni ei tätä ymmärtäneet enää. He taitavasti unohtivat sen ajan kun lapsia ei ollut ja muistuttivat että mikään ei ole rankempaa kuin lapsen hoito. He jaksoivat myös kuittailla kuntosalikäymisistäni, halustani olla miehen kanssa kaksistaan ym.
Nyt minulla on lapsi myös, ja silti ymmärrän että lapsetonkin on väsynyt ja omaa elämän johon muita ei aina mahdu. Onko se niin vaikeaa ymmärtää? Ei kai?
No mutta että sen _parhaan_ ystävän luona käydään neljästi vuodessa? Mitään joka viikkoista Sinkkuelämää-tyylistä tyttöjen tapaamista en ole pyytänyt. Tämä ystäväni ei koskaan ole ollut mitkään kyläluuta, mutta tässä vaiheessa minä pyysin "auttavaa kättä" että ystävyys säilyisi, että hän lapsettomana ja vapaana tekemään mitä haluaa, tulisi käymään meillä, koska minun raahautumiseni heille on ihan satavarmana raskaampaa kuin hänen "otanpa laukun ja istun autoon, ajan 10min, menen sisään" suorituksensa.
Jos kävisi vaikka kerran kuussa, niin olisi 29 muuta iltapäivää vapaana hengata sen ihanan ukkokullan kanssa, käydä kuntosalilla ja mähöttää! Mutta EI, niin EI.