Siis on vaikea liikkua 2,3 tai 4 lapsen kanssa, että pääsisi kylään? Häh?

Ymmärrän hyvin että esim. neljän lapsen kanssa ei jaksa lähteä usein kyläilemään. Sitä en ymmärrä että sovitut kyläilyt perutaan samana päivänä. Kun olen jo melkein kaikki tarjoilut tehnyt valmiiksi niin sitten tulee viesti, että ei me tänään päästäkään! Ei tee mieli kutsua uudestaan kun tarpeeksi monta kertaa on tehty tämä temppu milloin mihinkin syyhyn vedoten.

 

Itselläni on usein huono omatunto koska emme kyläile paljoa. Ystävät asuvat kaukana, niin että pitäisi olla yötä.
Jos matkat ajoittaa päikkäreihin niin 2 yön reissu olisi minimi (järjellä kun ajattelee). Lisäksi vielä se ettei ystävillä ole lapsia ja pienet asunnot, joten se kyläily todellakin menee vahtiessa (eihän lapsettomien tarvitse omaisuuttaan asettaa yli 1,5m korkeuteen). Matkan jälkeen sitten me vanhemmat olemme niin väsyneitä unirytmien sekoittumisen ja vahtimisten jäjiltä että ei todellakaan voi nauttia ko. reissusta :/

 

Minä kuljen paljonkin kahden lapseni kanssa. Ja ihmettelen niitä lapsettomia, jotka ei sitten KOSKAAN tule kylään, koska "on kiire, väsymystä, töitä huomen aamulla (!!) ja menen käymään kuntosalilla" yms. Ja ikinä ei sitten tarjouduta tulemaan toisena päivänä, jos silloin ei sopinut kun kysyin. Räjähdinkin asiasta "parhaalle ystävälleni" toissapäivänä, kun yhteydenpito on melko yksipuolista ja hän käy ehkä 4x vuodessa meillä vaikka samassa kaupungissa asutaan ja vielä suht lähekkäin. "Mulla on tapana etten käy viikonloppuisin missään, kun haluan vain olla "Pekan" kanssa kotona. Ajoitan menot viikolle." Ja sitten viikolla on kauheasti noi muita menoja.

Sähähdin, helpotti.

Siitä kun itse olin lapseton, on nyt aikaa parisen vuotta. Ja kyllä, olin myös silloin väsynyt, haluton ja kiireinen vaikka ei lasta siinä ollutkaan. Olin vain eritavalla väsynyt, haluton ja kiireinen. Kaksi lapsellista ystävääni ei tätä ymmärtäneet enää. He taitavasti unohtivat sen ajan kun lapsia ei ollut ja muistuttivat että mikään ei ole rankempaa kuin lapsen hoito. He jaksoivat myös kuittailla kuntosalikäymisistäni, halustani olla miehen kanssa kaksistaan ym.

Nyt minulla on lapsi myös, ja silti ymmärrän että lapsetonkin on väsynyt ja omaa elämän johon muita ei aina mahdu. Onko se niin vaikeaa ymmärtää? Ei kai?

 

Ja siis aiheeseen, ymmärrän hyvin että kyläily vilkkaiden tai vähemmänkin vilkkaiden lasten kanssa ei kaikkia huvita ja hyvä niin, ei siitä ole pakko tykätä.

Minulla on vilkas taapero jonka kanssa sillon tällöin kyläillään mutta ei se kivaa ole juosta toisen perässä "älä koske, älä vedä sitä alas, älä kiipeä, älä väännä hellan nuppeja". Ja tosiaan siellä lapsettomien design-kodeissa on vielä kamalampaa kuin lapsiperheiden luona. Ymmärrän hyvin että jos minulla olisi tässä vielä kolme lasta lisää, jättäisin ehkä suosiolla kyläilyt heidän kanssaan väliin.




Toisaalta tulee ap:n jutusta mieleen että ongelma on jossain muualla. Ehkä ystävä ei oikeasti halua tulla, ei pidä sinusta enää tai ei tykkää olla teillä kylässä? Sellaista on vaikea sanoa suoraan kelleen, lapsia on helppo käyttää tekosyynä

 

njääh. emmä sanoisi että vaikeeta mutta miellyttävämpää liikkua (kyläilee) kun on esim. vaan 1 tai 2 mukana. riippuu tietysti mihin menee.

 

Tuo nyt riippuu lapsista, siitä matkustustavasta jne. Äiilleni ei koskaaan ollut ongelma lähteä kuuden normilapsen kanss julkisillakaan kyläilemään. Siskon on helppo liikkua kolmen lapsen kanssa omalla autolla, samoin tätini noiden nuorimpiensa kanssa (hänellä 13 lasta). Kuitenkin kaikki heistä uskovat kyllä että minulle se kyläilyreissu julkisilla tehtynä näiden kahden lapseni kanssa on jo haastavampi homma kuin heidän reissunsa.

 

Kyllä ne on vaan niitä tekosyitä ja oikea syy on se, ettei sitä huvita tavata.
Niin se elämä vaan menee. aika masentavaa kun ystävä laittaa esim. kuntosalin etusijalle, luulis että elämässä ei tärkeämpää perheen jälkeen olekaan kuin ihmissuhteet

 

Toki varmasti käytetään välillä tekosyynäkin, myös itse olen tähän syyllistynyt. Oikein halutessani olen pystynyt lähtemään yksin lasten kanssa ulkomaillekin sukuloimaan, mutta toisinaan se matka 15km päähän kaverille kylään tuntuu vaan niin raskaalta etten jaksa lähteä. Vastavuoroiseti voin kyllä kutsua kaverin meille.

 

Mä en tiedä kuinka pitkälle olitte jo kyläilystä sopineet.
Mutta itse pidän ihan positiivisena merkkinä sitä, jos kaverisi on sanonut: joo nähdään, pitää tulla kylään..jne.. Se kertoo että halua on.
JOs toteutus ei onnistu, niin se voi oikeastikin johtua siitä, että kaverista on rasittavaa lähteä katraansa kanssa kyläilemään. Eli ei viitsi, koska se on hänen mielestään hankalaa.
Ja vaikka se sinusta ei ole hankalaa, voi se HÄNESTÄ olla. Tai ainakin on helpompaa olla kotona.
Voi hän silti pitää sinua arvossa ystävänä ja nauttia seurastasi.

Annetaan ihmisten olla omanlaisiaan.

 

Itse jätin appiukon maksaman ulkomaan reissunkin väliin alle 1,5-vuotiaan kanssa, koska juoksen mielummin lapsen perässä kotona kuin lähden sinne sekoittamaan muidenkin reissulaisten rytmin päiväuniaikatauluilla ja sillä, että todella vilkas lapsi juoksee koko ajan paikasta toiseen. En nauti sellaisesta.
Nyt mulla on toinen lapse samassa iässä eikä kyläreissut ole mitään nautintoa, kun ei pysty kahvikuppiaan juomaan istuen eikä puhumaan muiden aikuisten kanssa. Menen kyllä kylään, mutta ei se mitään hauskaa ole. Kavereilla on lapsia, jotka istuu esim. syöttötuolissa, jos ne siihen laittaa, mutta mun lapset ei istu.

 

Mutta jos äiti on hyvällä tuulella niin lapsetkin ovat hyvällä tuulella ja koko reissu menee hyvissä merkeissä.

Tää on niin totta. Jos itse olen hyvällä tuulella ja reippailla mielin, niin jaksan vaikka mitä..., mutta en kuitenkaan viikossa joka päivä sentään. Mutta jos olen väsynyt tai muuten alakuloinen, niin en yksinkertaisesti jaksa ja se oma jaksaminen heijastuu lapsiin, silloin on ihan turha lähteä kyläilemään, kun ei siitä tule mitään.

Mua nyt vähän kaduttaa, kun ilmoitin itseni ja 4 lasta reissuun huomiseksi ja mua on nyt väsyttänyt jo monta päivää, virtaa ei millään riitä tässä kotonakaan niin saa nähdä mitä koko reissusta tulee

:/

 

itse kyllä kyläilen kahden kanssa ahkeraan, mutta en tuomitse niitä paria ystävääni, jotka ei kahden kanssa mielellään kyläile.

 

Minä kuljen paljonkin kahden lapseni kanssa. Ja ihmettelen niitä lapsettomia, jotka ei sitten KOSKAAN tule kylään, koska "on kiire, väsymystä, töitä huomen aamulla (!!) ja menen käymään kuntosalilla" yms. Ja ikinä ei sitten tarjouduta tulemaan toisena päivänä, jos silloin ei sopinut kun kysyin. Räjähdinkin asiasta "parhaalle ystävälleni" toissapäivänä, kun yhteydenpito on melko yksipuolista ja hän käy ehkä 4x vuodessa meillä vaikka samassa kaupungissa asutaan ja vielä suht lähekkäin. "Mulla on tapana etten käy viikonloppuisin missään, kun haluan vain olla "Pekan" kanssa kotona. Ajoitan menot viikolle." Ja sitten viikolla on kauheasti noi muita menoja.

Sähähdin, helpotti.

Siitä kun itse olin lapseton, on nyt aikaa parisen vuotta. Ja kyllä, olin myös silloin väsynyt, haluton ja kiireinen vaikka ei lasta siinä ollutkaan. Olin vain eritavalla väsynyt, haluton ja kiireinen. Kaksi lapsellista ystävääni ei tätä ymmärtäneet enää. He taitavasti unohtivat sen ajan kun lapsia ei ollut ja muistuttivat että mikään ei ole rankempaa kuin lapsen hoito. He jaksoivat myös kuittailla kuntosalikäymisistäni, halustani olla miehen kanssa kaksistaan ym.

Nyt minulla on lapsi myös, ja silti ymmärrän että lapsetonkin on väsynyt ja omaa elämän johon muita ei aina mahdu. Onko se niin vaikeaa ymmärtää? Ei kai?

No mutta että sen _parhaan_ ystävän luona käydään neljästi vuodessa? Mitään joka viikkoista Sinkkuelämää-tyylistä tyttöjen tapaamista en ole pyytänyt. Tämä ystäväni ei koskaan ole ollut mitkään kyläluuta, mutta tässä vaiheessa minä pyysin "auttavaa kättä" että ystävyys säilyisi, että hän lapsettomana ja vapaana tekemään mitä haluaa, tulisi käymään meillä, koska minun raahautumiseni heille on ihan satavarmana raskaampaa kuin hänen "otanpa laukun ja istun autoon, ajan 10min, menen sisään" suorituksensa.

Jos kävisi vaikka kerran kuussa, niin olisi 29 muuta iltapäivää vapaana hengata sen ihanan ukkokullan kanssa, käydä kuntosalilla ja mähöttää! Mutta EI, niin EI.

 

Kyllä minä perillä jaksaisin olla mutta tätä nykyä ei kyllä automatkat kiinnosta. Eilen jo kerroin palstalla että kun lapset itkee ja vonkuu koko matkan niin lomamatkat jäävät minimiin.

Ja kyllä, niin kauan kun nuo lapset ovat pieniä ja jos minua ei kiinnosta mennä johonkin kissanristiäisiin, niin käytän heitä surutta tekosyynä.

asennekysymys tuo automatkakin. pakkoko sitä on hermot pinkeenä matkustaa.
täytyy ymmärtää että lapset on lapsia. ajomatkalle kirjoja, levyjä ym.

 

Minä kuljen paljonkin kahden lapseni kanssa. Ja ihmettelen niitä lapsettomia, jotka ei sitten KOSKAAN tule kylään, koska "on kiire, väsymystä, töitä huomen aamulla (!!) ja menen käymään kuntosalilla" yms. Ja ikinä ei sitten tarjouduta tulemaan toisena päivänä, jos silloin ei sopinut kun kysyin. Räjähdinkin asiasta "parhaalle ystävälleni" toissapäivänä, kun yhteydenpito on melko yksipuolista ja hän käy ehkä 4x vuodessa meillä vaikka samassa kaupungissa asutaan ja vielä suht lähekkäin. "Mulla on tapana etten käy viikonloppuisin missään, kun haluan vain olla "Pekan" kanssa kotona. Ajoitan menot viikolle." Ja sitten viikolla on kauheasti noi muita menoja.

Sähähdin, helpotti.

Siitä kun itse olin lapseton, on nyt aikaa parisen vuotta. Ja kyllä, olin myös silloin väsynyt, haluton ja kiireinen vaikka ei lasta siinä ollutkaan. Olin vain eritavalla väsynyt, haluton ja kiireinen. Kaksi lapsellista ystävääni ei tätä ymmärtäneet enää. He taitavasti unohtivat sen ajan kun lapsia ei ollut ja muistuttivat että mikään ei ole rankempaa kuin lapsen hoito. He jaksoivat myös kuittailla kuntosalikäymisistäni, halustani olla miehen kanssa kaksistaan ym.

Nyt minulla on lapsi myös, ja silti ymmärrän että lapsetonkin on väsynyt ja omaa elämän johon muita ei aina mahdu. Onko se niin vaikeaa ymmärtää? Ei kai?

No mutta että sen _parhaan_ ystävän luona käydään neljästi vuodessa? Mitään joka viikkoista Sinkkuelämää-tyylistä tyttöjen tapaamista en ole pyytänyt. Tämä ystäväni ei koskaan ole ollut mitkään kyläluuta, mutta tässä vaiheessa minä pyysin "auttavaa kättä" että ystävyys säilyisi, että hän lapsettomana ja vapaana tekemään mitä haluaa, tulisi käymään meillä, koska minun raahautumiseni heille on ihan satavarmana raskaampaa kuin hänen "otanpa laukun ja istun autoon, ajan 10min, menen sisään" suorituksensa.

Jos kävisi vaikka kerran kuussa, niin olisi 29 muuta iltapäivää vapaana hengata sen ihanan ukkokullan kanssa, käydä kuntosalilla ja mähöttää! Mutta EI, niin EI.

Onpa sulla inhottava asenne. Ei lapsetonkaan ole aina vapaa tekemään mitä haluaa. Mutta toisaalta, ehkä tuossa kiteytyy koko juttu: hän tekee mitä haluaa eli ei tule käymään luonasi. Voisiko syy olla jossain ihan muualla kuin hänen lapsettomuudessaan? Ettei olisi ihan sinussa?

 

Meillä ei kyllä ole mitään ongelmia. Lapsia on kolme, 3 v, 1v ja vauva. Ainoo ongelma on se, jos kyläpaikassa ei ole yhtään lelua tai koko ajan pitää varoa. Omien lelujen mukaanotto on ihan hölmöä, ei ne samat jaksa siellä kylässä kiinnostaa. Jos teillä siis käy lapsiperheitä, hommatkaa edes pari kolme lelua!

 

Mutta jos äiti on hyvällä tuulella niin lapsetkin ovat hyvällä tuulella ja koko reissu menee hyvissä merkeissä.

Tää on niin totta. Jos itse olen hyvällä tuulella ja reippailla mielin, niin jaksan vaikka mitä..., mutta en kuitenkaan viikossa joka päivä sentään. Mutta jos olen väsynyt tai muuten alakuloinen, niin en yksinkertaisesti jaksa ja se oma jaksaminen heijastuu lapsiin, silloin on ihan turha lähteä kyläilemään, kun ei siitä tule mitään.

Mua nyt vähän kaduttaa, kun ilmoitin itseni ja 4 lasta reissuun huomiseksi ja mua on nyt väsyttänyt jo monta päivää, virtaa ei millään riitä tässä kotonakaan niin saa nähdä mitä koko reissusta tulee

:/

Onneksi RedBull antaa Siivet!

 

Meillä ei kyllä ole mitään ongelmia. Lapsia on kolme, 3 v, 1v ja vauva. Ainoo ongelma on se, jos kyläpaikassa ei ole yhtään lelua tai koko ajan pitää varoa. Omien lelujen mukaanotto on ihan hölmöä, ei ne samat jaksa siellä kylässä kiinnostaa. Jos teillä siis käy lapsiperheitä, hommatkaa edes pari kolme lelua!

No en kyllä hommaa ! Totta kai kyläpaikassa pitää varoa toisten ihmisten omaisuutta, voi herramunjee taas

 

Meillä ei kyllä ole mitään ongelmia. Lapsia on kolme, 3 v, 1v ja vauva. Ainoo ongelma on se, jos kyläpaikassa ei ole yhtään lelua tai koko ajan pitää varoa. Omien lelujen mukaanotto on ihan hölmöä, ei ne samat jaksa siellä kylässä kiinnostaa. Jos teillä siis käy lapsiperheitä, hommatkaa edes pari kolme lelua!

No en kyllä hommaa ! Totta kai kyläpaikassa pitää varoa toisten ihmisten omaisuutta, voi herramunjee taas

No varoa täytyy joo, mutta jos siellä ei ole mitään millä lapsi voisi leikkiä, niin varominen on paljon vaikeempaa... miksei voisi vaikka kaivaa jostain omia vanhoja lelujaan tai kirppikseltä hommata 2 lelua?

 

Meillä ei kyllä ole mitään ongelmia. Lapsia on kolme, 3 v, 1v ja vauva. Ainoo ongelma on se, jos kyläpaikassa ei ole yhtään lelua tai koko ajan pitää varoa. Omien lelujen mukaanotto on ihan hölmöä, ei ne samat jaksa siellä kylässä kiinnostaa. Jos teillä siis käy lapsiperheitä, hommatkaa edes pari kolme lelua!

No johan pomppas taas. Eiköhän se ole vanhempien asia hankkia lelut jälkikasvulleen eikä vanhempien ystävien!!

Sen kyllä ymmärrän että mummoloissa on leluja, mutta että lapsettomien kaverienkin pitäisi niitä hommata, huh-huh..

 

Minulla lähteminen vaikeutui kun oli 2 lasta.
En jaksa tapella. jos toinen haluaa toinen ei.

 

Kyllä minä perillä jaksaisin olla mutta tätä nykyä ei kyllä automatkat kiinnosta. Eilen jo kerroin palstalla että kun lapset itkee ja vonkuu koko matkan niin lomamatkat jäävät minimiin.

Ja kyllä, niin kauan kun nuo lapset ovat pieniä ja jos minua ei kiinnosta mennä johonkin kissanristiäisiin, niin käytän heitä surutta tekosyynä.

asennekysymys tuo automatkakin. pakkoko sitä on hermot pinkeenä matkustaa.
täytyy ymmärtää että lapset on lapsia. ajomatkalle kirjoja, levyjä ym.

Jos itse olet kuski ja yksin lasten kanssa liikkeellä sekä pienin 1v, kuten meillä, niin siinä ei kirjat ja lelut auta. Lyhyet matkat menee kyllä ja pidemmätkin kun hyvin suunnittelee, mutta aina ei asenne auta, kun se lapsi ei viihdy istuimessaan niin ei viihdy.

Viime viikolla piti käyttää 3 poikaa 150km päässä pelissä. Menomatka meni hyvin, kun pikkuinen nukkui, mutta ei sitä unta riittänyt tulomatkalle ja kun yöuniaika tuli matkan aikana, niin huutohan siinä vain tuli... En ihan huvikseni lähde enään sellaista päiväreissua tekemään, huh, huh.

 

Mun mielestä toi lasten kanssa kyläily on aika lailla asenteesta kiinni. Mulla on yksi kaveri, jonka luokse pitää aina mennä, hän ei siis koskaan tule kylään muille. Hänellä on kaksi lasta ja toi oli jotenkin ymmärrettävää siinä vaiheessa, kun hän oli ainoa ystäväporukasta, jolla oli lapsi. Silloin me lapsettomat liikuttiin sinne, mutta kun me liikutaan vieläkin, vaikka meillä kaikilla muillakin on lapsia . Jos tätä äitiä haluaa nähdä, niin pitää vaan hyväksyä se että nähdään heillä. Asuvat aika kaukana n. 20 km päässä (mutta toki matka sinne on meille yhtä pitkä kuin matka heiltä tänne) ja siksi nähdäänkin vain max kerran vuodessa.

 

ja siis tolla aika kaukana tarkoitin, etteivät asu sillä tavalla oikasti kaukana, mutta eivät kävelymatkan päässäkään. Koska eihän toi 20 km ole kovinkaan kummoinen matka autolla.

 

Mun mielestä toi lasten kanssa kyläily on aika lailla asenteesta kiinni. Mulla on yksi kaveri, jonka luokse pitää aina mennä, hän ei siis koskaan tule kylään muille. Hänellä on kaksi lasta ja toi oli jotenkin ymmärrettävää siinä vaiheessa, kun hän oli ainoa ystäväporukasta, jolla oli lapsi. Silloin me lapsettomat liikuttiin sinne, mutta kun me liikutaan vieläkin, vaikka meillä kaikilla muillakin on lapsia . Jos tätä äitiä haluaa nähdä, niin pitää vaan hyväksyä se että nähdään heillä. Asuvat aika kaukana n. 20 km päässä (mutta toki matka sinne on meille yhtä pitkä kuin matka heiltä tänne) ja siksi nähdäänkin vain max kerran vuodessa.

Ai 20km on pitkä matka? Että voi nähä vain kerran vuodessa. Huh huh!