Siis on vaikea liikkua 2,3 tai 4 lapsen kanssa, että pääsisi kylään? Häh?

Mun mielestä toi lasten kanssa kyläily on aika lailla asenteesta kiinni. Mulla on yksi kaveri, jonka luokse pitää aina mennä, hän ei siis koskaan tule kylään muille. Hänellä on kaksi lasta ja toi oli jotenkin ymmärrettävää siinä vaiheessa, kun hän oli ainoa ystäväporukasta, jolla oli lapsi. Silloin me lapsettomat liikuttiin sinne, mutta kun me liikutaan vieläkin, vaikka meillä kaikilla muillakin on lapsia . Jos tätä äitiä haluaa nähdä, niin pitää vaan hyväksyä se että nähdään heillä. Asuvat aika kaukana n. 20 km päässä (mutta toki matka sinne on meille yhtä pitkä kuin matka heiltä tänne) ja siksi nähdäänkin vain max kerran vuodessa.

Ai 20km on pitkä matka? Että voi nähä vain kerran vuodessa. Huh huh!

No selitinkin sen jo tossa ylempänä.. Meille se ei ole kävelymatka.

Ja syy miksi nähdään vain kerran vuodessa on se, että he eivät käy _koskaan_ meillä. Periaatteesta ei jaksa olla aina itse se joka liikkuu lastensa kanssa, kun tätä on jatkunut vuosia.

 

Onpa sulla inhottava asenne. Ei lapsetonkaan ole aina vapaa tekemään mitä haluaa. Mutta toisaalta, ehkä tuossa kiteytyy koko juttu: hän tekee mitä haluaa eli ei tule käymään luonasi. Voisiko syy olla jossain ihan muualla kuin hänen lapsettomuudessaan? Ettei olisi ihan sinussa?

No mikä on siis ehdotuksesi tähän tilanteeseen? Pitäisikö minun vain olla ja odotella, että hän itse tulee käymään? Sitä ei tapahdu. Ystäväni itsekin sanoi että on vain niin kotihiri, että mielellään on vain kotona. Minun syntymäpäivillenikin saapuu vastahakoisesti, koska joutuu kohtaamaan vieraita ihmisiä = mieheni puolen sukua.
En koe tehtäväkseni pitää ystävyyttä yksin yllä; kyläilemällä ja ehdottelemalla esiim. kaupunkipyrähdystä. Harmittaa vietävästi, että 10 vuoden ystävyys menee karille sen jälkeen, kun minä saan lapsia! Kun en enää jaksakaan olla se aktiivisempi osapuoli. Niin kai se sitten on. Pitänee etsiä samanhenkisiä ihmisiä kuin itse olen.

Tähän ilmeisesti tähtäsit, että minussa vika, etsi uutta seuraa.

 

Onpa sulla inhottava asenne. Ei lapsetonkaan ole aina vapaa tekemään mitä haluaa. Mutta toisaalta, ehkä tuossa kiteytyy koko juttu: hän tekee mitä haluaa eli ei tule käymään luonasi. Voisiko syy olla jossain ihan muualla kuin hänen lapsettomuudessaan? Ettei olisi ihan sinussa?

No mikä on siis ehdotuksesi tähän tilanteeseen? Pitäisikö minun vain olla ja odotella, että hän itse tulee käymään? Sitä ei tapahdu. Ystäväni itsekin sanoi että on vain niin kotihiri, että mielellään on vain kotona. Minun syntymäpäivillenikin saapuu vastahakoisesti, koska joutuu kohtaamaan vieraita ihmisiä = mieheni puolen sukua.
En koe tehtäväkseni pitää ystävyyttä yksin yllä; kyläilemällä ja ehdottelemalla esiim. kaupunkipyrähdystä. Harmittaa vietävästi, että 10 vuoden ystävyys menee karille sen jälkeen, kun minä saan lapsia! Kun en enää jaksakaan olla se aktiivisempi osapuoli. Niin kai se sitten on. Pitänee etsiä samanhenkisiä ihmisiä kuin itse olen.

Tähän ilmeisesti tähtäsit, että minussa vika, etsi uutta seuraa.

Mikset kutsu häntä synttäreille päivää myöhemmin kuin sukulaisia? Ei munkaan ystäväni tunne oloaan kotoisaksi miehen suvun seurassa, eikä tykkää kyläillä. Yleensä me nähäänkin lenkillä, joko lasten kanssa tai ilman.

 

no, meidän lapset yksinkertaisesti tarvitsevat omat vahdit useimmissa kodeissa, joten yksin vierailen vain yhden lapsen kanssa ja molemmat lapset kyläilevät vain, jos molemmat vanhemmatkin ovat matkassa

 

Mikset kutsu häntä synttäreille päivää myöhemmin kuin sukulaisia? Ei munkaan ystäväni tunne oloaan kotoisaksi miehen suvun seurassa, eikä tykkää kyläillä. Yleensä me nähäänkin lenkillä, joko lasten kanssa tai ilman.

Ei ole tullut mieleen, ihan hyvä idea.

 

Näin neljän alle eskari-ikäisen äitinä voin vastata tähän.

Ei ole mikään oletus että yö sujuisi niin hyvin että jaksan pirteänä lähteä katraani kanssa liikkeelle.
Ei takeita siitä että kaikki lapset ovat hyvällä tuulella ja yhteistyöhaluisia.
On hyvin rasittavaa kantaa 20-kiloinen vastaanhangoitteleva lapsi bussipysäkille
Huolehdittavaa ja tavaraa pitää olla mukana yllättävän paljon: vaihtovaippoja, varahousuja vahingon varalle, tuttipulloa, vesipulloa, nenäliinoja..
Päiväunirytmin sekoittuminen hankaloittaa elämää kuluvaksi ja seuraavaksi päiväksi, ei vain kyläilyn ajaksi.
Lähtö on usein kaaosta, vaikka kuinka pakkaisi valmiiksi edellisenä päivänä. Kiire tulee yleensä aina sinne bussille.
Läheskään aina ei bussiin mahdu rattaiden kanssa, puhumattakaan siitä jos joutuu tuplarattailla liikkeelle.
Kyläpaikassa saattaa olla jotain "vaarallista", remonttimonttu lattiassa, lasivaaseja joihin ei saa koskea, valkoinen matto jonka päällä sohvapöydällä juodaan marjamehua, ja tarjolla sokeria joka saa lapset villiintymään. Koko aika menee vahtimiseen ja perässä juoksuun, eikä voi hetkeäkään vain olla ja jutustella.
Kotimatkalla lapset ovat yleensä jo väsyksissä, pitää maanitella, kiristää, uhkailla ja tsemppailla että heidät saa kotiin asti. Osa nukahtaa rasituksesta ja iltainen nukkumaanmeno meneekin sitten pikkaisen pipariksi.. josta minä maksan seuraavana aamuna kun pitäisi saada rättiväsynyt lapsi jalkeille.

Ihan vähän nyt tuntuu siltä että sä ihan itse teet tosta noin vaikeeta. Ei sen tarvis neljänkään kanssa olla noin maata kaatava homma. Eikä siitä oikeesta kukaan viikkoa kärsi jos yhtenä päivänä tehdään "seikkailu" kylään .

 

jaa-a, kyllä se neljän alle kouluiäisen raijaaminen kävellen toiselle puolelle kaupunkia työpäivän päätteeksi on aika urakka työpäivä loppuu viideltä, matka kestää vähintään tunnin yhteen suuntaan ja kahdeksalta pitäisi lasten jo olla nukkumassa. siinä syy, miksi kyläillään pääasiassa vain viikonloppuisin. bussit kulkevat todella surkeasti meidän pikkukaupungissa, ja ajokorttia en sairauteni vuoksi saa.

 

Matka on kans aikamoinen selitys. "Ei me viitsitä lähteä ajamaan kun teille on niin pitkä matka. Mut hei, tulkaa te meille!"

Haloo!!! Millä logiikalla se matka on toisinpäin lyhyempi? Meillä miehen sisko perustelee näillä sanoilla ja se on tosissaan (eikä ole blondi)

 

Mulla on kaksoset 5kk, keskimmäinen 1,5v ja esikoinen 2,5v. Melko hankalaa on liikkua tällä kokoonpanolla...

 

Toisille se on vaikeaa, toisille ei.

Mä menin kahdella bussilla kaverin luo moneen kertaan, mukanani 2 v ja vauva, kun hänelle oli liian vaikeaa tulla meille autolla yhden lapsen kanssa . Mun ystävä liikkuu kaikkialla lastensa kanssa, ja heillä on niitä viisi.

Joillekin "kyllä mä muuten, mutta nää lapset..." on vain kauniimpi tapa sanoa että "ei kiinnosta".