On mennyt juupa-eipäs keskusteluksi.
Joten vastaan ap:n kysymykseen, miten tavallinen lapsiperhe viettää työpäivän jälkeen ja viikonloppuisin aikaansa.
Siis mielestäni me olemme aivan tavallinen lapsiperhe. Miten se tavallinen sitten määritellään..
Miehellä on pitkät työpäivät, klo 6-18, koska on yrittäjä, mutta viikonloput on vapaat. Minä olen palkollinen, työpäivä lyhyempi, viikonloput vapaat.
Arki-illat menee ihan vaan kotona oleillessa. Lapsen kanssa touhuetessa, kotitöitä nyhrätessä. Joskus käydään toimittamassa asioita yhdessä, joskus tehdään jotain "projektia", esim. joku juttu pitää saada valmiiksi.
Viikonloppuisin tehdään mitä mieleen tulee säätila huomioiden. Nyt viime viikonloppuna: perjantaina vähän aikaa töitten jälkeen huilattiin kotina, sitten käytiin erään kerhon mökillä, mutta ei siellä enää talkooapua tarvittukaan, olivat tehneet työt päivällä. Lauantaina olimme leikkipuistossa retkellä ja sitten kävimme autoajelulla, koska me kaikki pidämme autoilusta.
Sunnuntaina käytiin harrasteautoilijoiden tapahtumassa, siinä menikin lähes koko sunnuntai. Ilta olitiin kotona.
Alkoholia otetaan aika vähän, joskus ne saunakaljat, joskus viiniä joko ruuan kanssa tai sitten iltasella kahdelleen, kun lapsi on nukkumassa, syödään juustoja ja keksejä ja viiniä.
Emme oikeastaan harrasta mitään erityistä,koska haluamme viettää aikaa yhdessä, perheenä. Talvella ollaan käyty uimahallilla, pulkkamäessä yms.
Uimahallilla minä uin, mies katsoi lapsen perään; näin siksi, että minä teen istumatyötä, ja tarvitsen liikuntaa, mies tekee fyysistä työtä, ja hänelle sopi tämä järjestely..'
Harrastukset ovat jääneet, koska lapsen hoidon järjestäminen olisi aika hankalaa.
Käymme kumpikin kerran viikossa seurakunnan "kerhossa", kumpikin siis omassa "kerhossaan" .. mutta liikuntaharrastukset ovat jääneet aika tavalla...
Alkoholin liikakäytölle on kyllä olemassa "yleinen mittari", mutta minusta alkoholi tai mikä tahansa (harrastus, omat kaverit tms.) ovat ongelmia sitten, kun se häiritsee perheen arkea ja kumppania ja vievät kohtuuttomasti rahaa perheen talouskassasta, eli ko. toimintaan ei olisi varaa. Toisaalta, jokaisella pitäisi olla mahdollisuus omaan aikaan.
Mieheni tekee siis raskasta fyysistä työtä ja pitkää työpäivää, mutta ei hänen tarvitse rentoutua ryyppäämällä tai karkaamalla kapakkaan! Juomiselle löytyy AINA hyvä (teko) syy, jos se ei ole raskas työviikko, se on joku muu: uusi vuosi, juhannus, nalkauttava akka, kaverilla on ongelmia,kaverilla on joku juhlan aihe, itsellä on asiat hyvin / huonosti, lapsen syntymä, pomo on per.s.eestä, ja loputtomiiinn....
Aikaisemmassa liitossani silloinen mies otti alkoa, siihen riitti rahat, mihinkään muuhun ei; kaikki muu oli turhaa. Viinaan kuluvia rahoja ei laskettu.
Mies oli ulospäin tunnollinen ja kunnollinen, ei käynyt kapakoissa, ei vieraissa, töissä kävi. Mutta kotona otti alkoa, joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta otti kuitenkin... ja me riitelimme siitä, sillä se oli arkea ja perhe-elämää häiritsevä.
Ehkä joku tykkää että mies on kännissä kerran viikossa, tai kerran kuussa, tai pikku hiprakassa joka ilta.. minä en hyväksyisi. ..