VanhaK
\
Minun anoppini käy AA:ssa (sanoin appiukko ja moni muu läheinen, mutta sinun väitteeseesi sopii anopin esimerkki).
Anoppi ei koskaan käynyt missään, vaan joi yksin kotona. Hän ei myöskään juonut jokapäivä ja hoisi työnsä tunnollisesti. Mutta kun hän joi, hän joi kerrassaan liikaa, oli vaarallinen lähinnä itselleen, varsinkin kun yritti sitä salailla. Ja arvaappa mitä TODELLAKAAN EI NAURETA JA SANOTA ETTEI OLE ALKOHOLISTI!!!
Alkoholöismissa on kyse silloin, kun ei voi päättää, että juon 1,2 tai vaikka 3 annosata ja sitten pistre. Alkoholisti juo enemmän kuin suunitteli ja säännöllisesti. Tai sitten vain ihan vähän kerrallaan, mutta jokapäivä. Vähiten harm,ia, niin itselle kun ympäristölle on tuosta ihan vähän, mutta jokapäivä tissuttelusta tietenkin, mutta mietippä miten raastavaa perheelle on tietää joka viikonloppu, että ei tiedä missä kunnossa isi sisälle ilmaantuu ja kuinka vertavuotavana, kun on kännipäissään kaatuillut ja paljonko hajoaa tavaraa kun iskä tullessan kaatuu muutamalle pöydälle!
Niin ja minun mieheni on yrittäjä, joka tekee paljon töitä ja rentoutuu juomalla -yksin kotona. On koitettu keksiä monen moista harrastetta, mutta muutamassa viikossa ajaudutaan aina samaan kierteeseen .
Voi pyhä sylvi!!! Kuyllä huomaa, että sinä et todellakaan tunne yhtään alkoholistia!!!Alkuperäinen kirjoittaja 06.08.2006 klo 17:21 saara kirjoitti:Minä todellakin ymmärrän, jos on alkoholisti,että siitä ollaan huolissaan. Mut jos ihminen joka juo kerran viikossa, menisi esim. aa kerhoon, hänet naurettaisiin ulos sieltä (tiedän tapauksen, no ei ihan naurettu mut..) että paikat menee oikeilta alkoholisteilta.