Sekundäärilapsettomat

Hei, olen teitin juttuja lukenut aina silloin tällöin :D nyt uuden hoitojakson lähestyessä alkaa nää lapsettomuuteen liittyvät asiat taas pyöriä mielessä. Joten taitaa olla ajankohtaista ilmottautua joukkoonne.

Meillä 11/2007 syntynyt PAS-poika, alkunsa sai ICSI-hoidolla. Loppuviikosta ollaan menossa hoidonsuunnitteluun keskustelemaan, pakkasessa olisi jäljellä vielä neljä olkea. Toiveet on korkealla, jotta ainakin yksi lapsi meille vielä suotaisiin.

Kiva, kun on oma ketju lapsellisille lapsettomille. Vaikka noissa hoitoketjuissakin pyörin, niin ihan kaikesta ei siellä viitsi kirjoittaa. Jotkin ajatukset ja tuntemukset on sellaisia, että pelkää loukkaavansa täysin lapsetonta:/ Kuitenkin tuo esikoinen tuo kaikkeen tähän oman vivahteensa. (Kuten nytkin häiritsee äidin nettailua...)

Palailen myöhemmin taasen kertomaan itsestäni lisää
 
Tervetuloa Hipkukka!! Teilläkin on jännät ajat edessä taas tänä vuonna. :wave:

(.) 4 tai 5 päivää tätä kiertoa jäljellä... On ollu voimakkaat ovisoireet tässä kierrossa. huhhuh. On jumputtunut, pumputtanut, viiltänyt, repinyt, nipannut muniksia ja kohtua. Rinnat on ollut tosi kipeet, on viluttanut, on aamulämmöt ollu alkukiertoon verrattuna ylhäiset (no, sanotaanko että samat kuin edellisissä kierroissa, mut nyt vaan oli alhaiset ennen ovista lämmöt).
Mitäs muuta... Eipä mitään. Kauheesti odotellaan että tulis kutsua polille suunnitteluun. :) Jos se tulee yhtä nopeasti kuin edelliset kutsut niin huh huh ja hellettä! ;) sit siihen ei oliskaan enää montaa VIIKKOA!!??? (no, okei okei - montaa tarkoittaa yli 12 ;) )

Tuosta laparoskopiasta piti vielä kommentoimani... Mä toisaalta olen miettinyt että jos mulla onkin oikeesti jotain vikaavikaa tuolla alaosastossa; esim endoa niin kyllä se olis tietty kiva saada selville. :| Että vaikka meillä olis nyt IVF tarkoituksena tehdä; mut jos siä onkin niin pahasti vikaa, että se vika haittais raskautumista siltikin?!?!? Ja sit vasta IVF:n jälkeen alettais tutkimaan.. *huoh* Mut en silti nyt enää jaksais sitä lapaa odottaa, ja sit vasta IVF-jonoon.
No, en mä nyt ala miettimään mitään noin kamalaa.

No, mut mukavaa KEVÄÄNODOTUSTA kaikille! :flower:
 
Kahlailin noita ketjuja läpi ja enpä oikein tuntenut löytäväni omaani, kunnes tämän löysin, sekundäärilapsettomuus kun on mulle vieraampi nimike tähän asti ollut ;) vaikka uskon kyllä että käytännössä täytän kriteerit, valitettavasti, eli olen minäkin sekundääri.

Taustoistani pikaisesti, meillä on 2 lasta ja kolmonen ollut toiveissa jo vuosia, tuloksena tm kesällä 07 ja km 01/08 (siksi nikkini emppu 3008, ilmottauduin silloin sivuille) :(
Taustalla mulla pco, todettu jo parikymppisenä, nyt siis ikää jo reippaasti yli 30v. Lapsemme ovat saaneet alkunsa clomeilla, raskaampia hoitoja ei oo tarvittu, eikä enää sellasiin lähetäkkään, monestakin syystä. Nyt oon syönyt metuja syksystä saakka ja eka clomikierto on taas käynnissä pitkän tauon jälkeen, oikeestaan nyt oon vasta valmis uuteen yritykseen noiden kahden epäonnen jälkeen ja eipä voi kuin toivoa että kolmas kerta nyt toden sanois ja raskautuminen onnistuis nappiin ;) Pelottaa kylläkin että ikä ja pco alkaa tehdä tehtävänsä ja munasoluni eivät ookkaan tarpeeks priimaa....

Tosi mukavaa tosiaan että tällänen porukka on perustettu ja tulisin mielelläni joukkoon mukaan, sillä lapsettomuutta kun on monenlaista ja kuten edellä hipkukka mainitsi täysin lapsetonta voisi omilla teksteillään ja ajatuksillaan helposti loukata.

Vaikka olenkin erittäin kiitollinen lapsistamme niin kolmannen lapsen kaipuu vaan syvenee vuosi vuodelta, oikeestaan vaan pahenee ajan kuluessa, mutta joskus mietin että olenko törkeän ahne tai kiittämätön halutessani lapsia lisää, mietittekö muut samaa ja mitä mieltä yleensä ootte asiasta..? Ja sitten toinen mikä jotenkin loukkaa mua syvästi, on kommentit että teillähän on 2 lasta, vielä poika ja tyttökin, miksi vielä tekisitte lapsia? (Ihan kuin niitä vaan tehtäsiin ja jos perheessä lapsia on molempia sukupuolta niin lapsia ei sitten tarvis enää "tehdä" ollenkaan :kieh: :kieh: )

Mutta, kaikille leppoisaa loppiaista, paluu arkeen huomenna (meillä oltu 3 vkoa lomalla) :p

-Emppu-
 
Tervetuloa- Hipkukka ja Emppu! Kiva kun löysitte tänne! :flower:

Totta- olla täysin lapseton tai sekundäärisesti, ovat kaksi täysin eri asiaa. Ja ajatusmaailma käy vähän eri rataa, jos perheessä on jo yksi tai useampi lapsi.
Minuakin on loukannut viime syksyiden epäonnistuneen hoidon jälkeen kommentit: "Onneksi teillä on jo tyttö". Ei se ole sama asia! Menetys on aina menetys. Ja jos haluaa toista, kolmatta tai vaikka kuudetta, halu saada lapsia on ja elää. Tuntuu loukkaavalta, että toisten mielestä pitäisi tyytyä siihen yhteen.
Esimerkkinä sanoinkin yhdelle naiselle, että :" Kuinka paljon sinua lohduttaisi, jos miehes ajaisi ykkösautonne romuksi ja toinen sanoisi, että onneksi teillä on tuo Lada!" ?
- Korni esimerkki, mutta sama ajatussisältö.
Lapsen kaipuu on lapsen kaipuuta, eikä se tietenkään vähennä jo saatujen lasten arvoa. Mutta ei sille halullekaan mitään voi.
Tietty ne lohduttajat, eivät osaa muuten sanoa mitään mieltä nostattavaa ja tarkoittavat kommmenteillaan hyvää ja tsempata. Mutta on se varmasti vaikeaa meitä tsempatakin semmoisen, joka ei vastaavaa tilannetta ole elänyt!
...sekavaa sepustusta, toivottavasti saitte ajatuksesta kiinni...
tää läks nyt! Palaillaan! Moiks!
 
Hipkukka ja Emppu tervetuloa mukaan!

Alkuperäinen kirjoittaja Tikru -72:
Lapsen kaipuu on lapsen kaipuuta, eikä se tietenkään vähennä jo saatujen lasten arvoa. Mutta ei sille halullekaan mitään voi.
No just niin!!! Mua on siis niin paljon ottanut pattiin, kun meillä mies jauhaa tota "mutta muistetaan, että onneksi meillä on toi X" välittömästi, kun oon vaan vihjannutkin uusiin hoitoihin päin! Musta se on tuntunut jotenkin tosi loukkaavalta vaikka tottakai tajuan pointin ja rakastan poikaamme mutta kun ei hän korvaa tätä haavevauvaa! Tuntuu, että tollasella kommentoinnilla jotenkin dissaa mun toiveet ja ne tuntuukin sit heti ihan lapsellisilta ja typeriltä :( Ihan kun toisesta lapsesta puhuminenkin tarkottais, että mä en enää pidä meidän kolmihemkistä perhettä minään! aargh. Tulipas kiukuttua :)

Oon piikittänyt nyt 4 iltaa Gonalia, 300 IU annoksella ja kyllä munaskuissa tuntuu :( Pelottaa vähän, että tuo annos on liian tuhti (aiemmin ollut 187,5 tai 225 IU) ja tulee jotain hypereitä ym ja hoito menee pieleen... Ja sit vielä kun ei saa nukuttua niin tulee kelailtua tällasta kaikkee :D Perjantaina meen ultraan, saa nähdä onko tuntemukset tosia eli onko sinne munasoluja (rakkuloita) minkä verran poksahdellut.

 
Hipkukka ja Emppu tervetuloa minunkin puolesta =)

Kristiina76 sulla näköjään hoidot just alkanu. Mä olin eilen munasolujen keräilyssä ja huomenna meen siirtoon. Sit alkaa kahen viikon piina :) Oli kyllä mun mielestä aika epämiellyttävä kokemus se keräys ja neulan pistot tuntu ihan selvästi, vaik olikin pää sekaisin rauhottavista ja kipulääkityksestä ja vatsa turpos aika hyvin myöhemmin ja on sitä edelleen, mut mitäpä sitä ei tekis unelmansa eteen =) Onneks kaikki kerätyt solut oli hedelmöittyny, niin saa osan pakkaseenkin. Onnea sulle hoitoihin ja toivottavasti voidaan kumpikin pian siirtyä tonne odotus puolelle =)
 
Tänään me käytiin hoidonsuunnittelussa, koko perheen voimin. Silloin, kun ajan varasin niin hoitaja sanoi, että mies olisi toivottavaa ottaa mukaan ja kun sitten kysyin, että mites muksu, kun ei lapsenvahtia ole. Ja hoitaja totesi, että tottakai otatte mukaan, hänestä ainakin on ihana nähdä näitä lapsia :D Joten meitin jätkä oli sitten mukana ja tais saada lääkäriltä ja hoitajalta enemmän huomiota kuin minä :LOL: Oli kyllä tosi reipas ja suloinen koko käynnin ajan.

Eli kunhan seuraava kierto alkaa, mie aloita lääke-coctailit ja jossain vaiheessa sitten olisi PAS. Kunpa tämä kierto ei nyt kamalasti venyisi... (minä malttamaton :ashamed: )
 
Terkut kaikille ketjuun!

Emppu: "ikävää, kun jouduit liittymään ketjuun, tämä on kuitenkin parasta vertaistukea". Ja tiedän NIIN hyvin, mitä tarkoitat, että ajattelee, onko suorastaan kohtuuttoman törkeää olla pyytämässä kolmatta lasta, kun kaksi on (kuten meilläkin, poika ja tyttö). Joskus jopa toinen sekundääri-lapseton saattaa sanoa, että kahteen pitäisi olla tyytyväinen, kolmas on jo ahneutta. Ja tuo "teillähän on tyttö ja poika" on niin tuttua. Juu, olen suunnattoman kiitollinen molemmista ja juu, olen kiitollinen siitä, että saan olla äiti,se ei kuitenkaan poista vauvankaipuutani. Kaipuu tuntuu kestämättömältä, toisinaan (kuten viime kuukausina) olen pystynyt jättämään vauvaprojektin taka-alalle.

Mies on meillä kanssa mega-ärsyttävä..ggggrrrrr "meillä ei ole ongelmaa, koska meillä on todisteena kaksi lasta, että homma toimii" (joo, pitkä yritys ja useat km:t kertovat myös siitä, että ei homma nyt ihan toimi)

Yk 8:ssa mennään nyt..Perskules, kierto on jatkuvasti 17-21 päivää. Mietin jo ehkäisyn alotusta, jotta saan vähän taukoa, mutta en viitsisi heittää tätä olematonta mahdollisuuttakin pois..

Christina, Kristiina ja Hipkukka ne pääsee tositoimiin aivan pian, hyvä!
Dreamer, mikäs siellä on tilanne?
Tikru; onneksi teillä on "oljenkorsi" pakkasessa, sovitaan, että sä olet sitten jouluna synnyttämässä? :D

:hug: kaikille! Merkku
 
Paistaa se aurinko taas hieman tähänkin risukkoon ;) Eilen oli follikkeliultra ja sielläpä olikin 15mm follikkeli ja vielä vasemmalla puolella (oikea puoli kun ei nähtävästi oikein pelitä, dermoidikystien vuoksi), joten viikonlopun ovista tässä taas "kuumeisena" odotellaan :p
Ja tosiaan heti kun saan hiemankin positiivisempaa uutista niin kuume nousee pilviin vaikka kuinka yrittäisin itseäni hillitä, vaikka tiedän että taas voidaan tippua korkeelta ja kovaa..Olen kuitenkin iloisesti yllättynyt tosta metujen tehokkuudesta, kun tosiaan yhden tbl:n clomiannostus/pvä ei oo saanu mitään aikaan koskaan aikaisemmin.

Merkku, mulla aivan samoin et välillä kaipuu ja kuumeilu vähenee, saan sen hyvinkin taka-alalle, etenkin silloin kun clomeja en syö, koska raskautumisen todennäköisyys on olematon, mutta näin clomikierroilla kaikki lähtee lapasesta :whistle:
Cristinalle vaan mukavan antoisia piinaviikkoja ;)
Ja Tikru, toi sun lada vertaus on aivan huippu, varsinkin kun naapurillamme on Lada, sanoitkohan sä naapurin rouvalle sen :LOL:
Mutta, nyt leidit, jaksamista teille kaikille ja tärppionnea toivotellen poistun taas hillitsemään itseäni :wave:

-Emppu-
 
Heippa!

Tervetuloa Emppu3008! :wave:
Mulla on kaksi poikaa, ja arvatkaa vaan oonko saanut kuulla joskus että "ex olis kiva saada tyttökin" ööö?!?!?! (no, enpä ole ajatellut mitä sukupuolta haluan lapsen olevan) Nuo kommentit siis sellaisilta, jotka ei tiedä sitä että meille niitä lapsia ei niin vaan tulekaan, joten en välitä... Mutta jos kertoisin että mikä on tilanne niin sit varmaan sanoisivat, että "eikö 2 lasta jo riitä; ja onhan miehelläsikin jo lapsi" <-- noita kommentteja olen kuullut paristakin suusta. ARGH!!!

Realmerkku kyseli kuulumisia.. no, ei tänne mitään uutta. Uudelle kierrokselle lähdetään toivottavasti huomenna tai viim. sunnuntaina. Tietty se raskaus olis kiva, mut realisti ei pety koskaan. :D :headwall:
Heheee... mikähän mua vaivaa?? ostin Greippimehua moneen kuukauteen pitkästä aikaa. ;) (ja tiedoksi; lopetin mielialalääkkeen muutama viikko sitten... ihan ilman lupaa kylläkin, joten hys hys ) :saint:

 
Noiden "onhan teillä jo yksi lapsi, iloitkaa siitä, jos muita ei tule"-kommenttien lisäksi, joskus tuntuu, että jos lapsi on alkunsa saanut vaikeuksien kautta ei vanhemmuuteen saisi liittyä mitään negatiivisia tuntemuksia. Yksi tuttuni aina hehkutti, kuinka ihana tunne se oli, kun vauvan näki ensimmäisen kerran, kuinka valvoi ekan yön vain tuijotellen pientä ihmettä. Ja jotain tuollaista odotin kokevani. Synnytys ei kuitenkaan sujunut ihan oppikirjan mukaan, olin sen jäljiltä todella väsynyt, kipeä ja toipumiseen meni aikaa. Ensimmäiset päivät olisin halunnut vain nukkua. Hoidin ja imetin poikaa, mutta vain sen verran kuin oli pakko. Ja tunsin todella huonoa omatuntoa, kun en heti hullaantunutkaan vauvaan :ashamed:
Näin jälkikäteen ajatellen, minulla luultavasti oli myös jonkinlainen synnytyksen jälkeinen masennus. Sain 3. asteen repeämän ja aluksi oli epäselvää millaisia vaurioita se aiheutti. Söin puoli vuotta särkylääkkeitä, ennenkuin kivut alkoivat helpottamaan.
Ja välillä ajattelin, että oliko kaikki oikeasti ollut sen arvoista :snotty: Aluksi minusta tuntui, että kiinnyin meidän koiranpentuunkin nopeammin kuin omaan lapseen. Tunsin oikeasti todella huonoa omatuntoa ja mietin etten ehkä oikeasti ansainnutkaan poikaa, kun en kerta siihen niin hullaantunut. Että ehkä minun olisi kuulunutkin jäädä lapsettomaksi.

Kirjoittelin samoihin aikoihin ketjussa, jossa oli samaan aikaan synnyttäneitä äitejä. Ja jossain vaiheessa, ihmiset alkoivat kirjoittelemaan omista masennuksistaan ja negatiivisista tunteista. Silloin mie vasta ymmärsin, että miun tuntemukset on oikeasti ihan normaaleja. Olin väsynyt, kipeä ja uudessa tilanteessa. Ei voinut odottaa, että kaikki sujuisi täydellisesti. Ja kun kerta soin helposti raskautuneille nuo samat tuntemukse, niin kyllähän minullakin oli niihin oikeus. Kyllä äiti saa olla väsynyt, kiukkuinen ja epätäydellinen. Ihan sama miten lapsi on alkunsa saanut. Siitä oivalluksesta miun mieliala alkoi paranemaan ja Kyllähän se kiintymisside poikaankin syntyi, kun annoin sille tunteelle luvan :whistle:
Pahimman kommentin tuona alkuaikana kuulin erään tutun suusta, hää ei tiedä meidän hoidoista, mutta kommentoi yleisellä tasolla, että jos joku ei saa lapsia luonnollisiin keinoin, niin pitäisihän sellaisen ihmisen ymmärtää, ettei ole silloin tarkoitettu vanhemmaksi ja saamaan lapsia |O

Joskus vain tuntuu oikeassa elämässä ja keskustelupalstoilla, että hoidoissa käyneiden pitäisi olla aina iloisia lapsistaan, ei koskaan väsyneitä, jaksaa aina. Ei ole kauhean hyväksyttävää tuntea äitiydessä negatiivisia tuntemuksia, kun kerta lapsen tekeminen on ollut vaikeaa ja kaiken on sen eteen tehnyt. Olisi pitänyt ajatella ennen hoitoja, ettei kaikki ole aina auvoista :headwall:

Tulipas tilitys :eek:
 
cristina onkin päässyt jo piinailemaan :) Millonkas testaat? Onko sulla nyt Lugesteronit käytössä? No perästä tullaan!

Hipkukka sit ilmeisesti oottelee kierron alkua? Kaikki muu paits vauvan odottaminen on kyllä aina tylsää odottamista :D
Ja tohon mitä kirjotit, etä vaikeemman kautta lapsensa saanut ei sais valittaa... Tuttuni sai vuosien hoitojen jälkeen lapsen, jolla oli koliikki (huusi 24h/vrk ekat 3 kk...) ja kaikki mahdolliset allergiat ja mies reissutöissä, tämä äiti oli todella poikki jossain vaiheessa ja valitti väsymystään naapurille, joka tokaisi "miten sä kehtaat valittaa, nythän sä sen lapsen sait, olisit onnellinen" ??? Niinpä... eri juttu ajatella jotain tollasta mutta että kehtaa ääneen sanoa, niin huhhuh! Tosi tunteetonta.

Empulle peukutuksia, eihän sitä koskaan tiiä ;)

Dreamerillakin on toivoa ilmassa, oikein!!

).( Kävin pe ultrassa ja kasvamassa oli yht 13 munista, hyvä saalis mulle, eihän niissä kaikissa kumminkaan solua ole sisällä... Gonalia ja Orgalutrania piikitän nyt viikonlopun, ma uus ultra ja punktio sit tod.näk. ke/to. 5vrk viljely ja siirto seuraavan viikon alussa. Jihuu! Nyt vaan alkoi pelottaa miehen tilanne... sillä on ollut sitkeetä flunssaa ym mikä voi vaikuttaa siittiöihin... ja musta otettiin kaamee kasa verikokeita (6 putkiloa verta), joiden tuloksista en tajunnut pe kysyä, toivottavasti ei mitään kamalaa paljastu enää tässä vaiheessa!
Mutta joo, positiivisella mielellä mennään noin keskimäärin :) Kattelin tossa vaunujakin... :ashamed: ja aloin itkeä, kun telkussa tuli joku vaippamainos. Voi ei! :D :xmas:

Niin tosiaan, hyvää KEVÄTTÄ kaikille, päivä on oikeesti jo pidentynyt! Kyllä tästä vielä hyvä vuosi tulee :)
 
Liityn tähänkin ketjuun jatkoksi. Lapsettomuushoidossa olimme 2000-luvun alussa ja tuloksetta. Tulin hoitotauolla kumminkin luomusti raskaaksi ja nyt meillä on 1 pikku vipeltäjä talossa. Sen jälkeen tuli toive toisesta lapsesta, mutta toive ei ole vain täyttynyt. Nyt talvella lähdemme taas lapsettomuushoitoihin. Minulla on PCO.

Tosin vähän epäileväisellä mielellä lähden hoitoihin, luulen ettei niistä kuitenkaan ole mitään apua. Koen, että ainoa lapsemme on ihme ja onnenpotku meille, toista samanlaista emme koskaan saa kokea.
 
Tervetuloa Emppu ja Tupasvilla :wave: Ja Hipkukka, ihanaa "nähä" sinnuu taas :heart:

Odottelen ens viikolle menkkoja alkavaksi niin voin soittaa KYSiin sitä kauan odotettua PAS- aikaa. Pelottaa ihan kamalasti, että miten meiän kahelle ainokaiselle alkiolle käy sulatuksessa :| Onko niistä siirrettäväksi asti. En millään haluaisi uusiin hormoonihoitoihin :snotty: Sen verran raskaita oli ja punktio ihan kamala. Punktion tehnyt lääkäri tosin lupasi miulle seuraavalle kerralle punktion humautuksessa.

Kristiina Onnea punktioon :wave: Toivotaan, että on sopivia "munaskuita", eikä hyperiä tulis.
 
"SEKUNDAARIT" / Seur. hoito? / Lapsia



Tikru-72...........................icsi.........tyttö06-icsi
Tuomenmarja....34...1.ivf/3.pas.....poika9/00, poika7/03-clomit
aida..................................ivf..........poika96-luomu
Annis72..........................................poika3/04-clomit
dreamer78.....................................2x6,5v.-ivf, m1-luomu
Kristiina76...................ivf/pas.........poika06-pas
cristina...........................ivf............tyttö02-luomu (m1)
Tuulia79........................................2v7kk-luomu
Kiin................................pas...........poika12/07-ivf/pas
realmerkku78................................kolmas toiveissa
bobbie...........................................esikoinen-luomu
Luppis...........................pas...........poika1v.1kk-1.ivf/4.pas
shenda81....................femar.........tyttö10/07
ToistaToivova71...........2.ivf...........poika12/05-1.ivf
maaria75.......................................tyttö2,5v.
Melissa04..........30........................tyttö4v.
Hipkukka..................suunnittelu...poika11/07-icsi/pas
Emppu3008..........metut,clomit.....kolmas toiveissa
Tupasvilla......................................toinen toiveissa


[/url]


Sisu...............26.............................tyttö11/03-luomu, + 30.9.
mymmyryy..........28........................-99, poika01, + 9.11.
riepuriia.........................pas..........2x4v.-ivf, + 9.11.
Belle70.....................4.ivf/pas........tyttö-2.ivf/pas, tyttö-3.ivf/2.pas +27.11.


 
Tervetuloo munkin puolesta uusille! :wave:

Kävin perjantaina kilpirauhasen TPO-arvon määrityksessä (sellasta en muista että ois aiemmin mitattukaan) ja tulos varmaan selviää ensviikon loppuun mennessä.

Mutta visusti koitan pysytellä taustalla (heikohkolla menestyksellä :D)..skopiaa odotellessa. Maaliskuuhun ei tunnu olevan enää läheskään niin pitkä aika kun vielä viime vuoden puolella B)

risukasa eli -pesä # :heart:
 
Kristiina76 Sulla oli hyvä määrä muniksia :) Mulla ei ollu kun viis ja neljä oli hyviä... Sullakin alkaa pian jännät ajat. Mulla on testipäivä 23.1, eli viel vajaa kaks viikkoa. Ja tukena käytän progesteroneja 3*päivä. Niistä en tykkää yhtään ja haittaa seksielämääkin :/ Mut kyllä sen kaks viikkoo kestää hyvän asian puolesta =) Tsemppiä sulle keräykseen ja toivotaan, et mahdollisimman monta hyvää munista löytyy ja hedelmöittyy. Niin ja tietty kiinnittyykin :D Muuten montako sulla siirretään?
 
Tänään ultrattiin ja punktio on sit jo keskiviikkona! Hui! Tai siis en mä sitä pelkää mut ihan yleisesti vaan hui =) Tosiaan munarakkuloita oli se 13 mut onko niissä kaikissa sit solua sisällä..? Jos hyvin menee niin siirto on ens ma ja yksi alkio meinataan siirtää.

Mä lähden nyt ällistelemään tota Pregnyliä, muistaakseni niiden lasiampullien kanssa oli aina jostain hässäkkää... Toivottavasti en onnistu rikkomaan mitään :eek: Kuulemiin :wave:
 
Tervetuloa Tupasvilla!!! :wave:

No, niin. YK10 alkoi lauantaina. Toisaalta helpottavaa. Loppukierto on aina fyysisesti kamala; ja tietty henkisestikin raskas... Mutta nyt kun ei ole enää raskaus-epäilyjä niin on helpompi "elää normaalisti"..
Eilen oli kyllä kamala-ihana päivä. Kaverilla on 6 vkonen vauva, ja olin heidän kanssaan eilisen päivän. :heart: Tosi ihana ja helppo vauva. Hoitelen vauvaa mielelläni, sillä sitäkin vauvaa on "tehty" yli vuosi. :|
No, ei siinä mitään... Tuo oli se ihana-hetki eilisestä. Sitten illalla menin eräille kutsuille niin eikö siellä sit ollu kans vauva... n. 4kk ikäinen... eikä siinä vielä mitään; se on oikea "vahinkovauva" . :headwall: :x Typerä haukkua vauvaa vahinkovauvaksi, kun ei se oo sen vika.. Joskin varmasti vanhemmatkin vauvaa rakastaa. Mutta jotenkin siinä tuntui pahalta, kun katseli vauvan nukkumista, sit heräämistä, kuolaamista, jokeltelua, nauramista, syöpöttelyä... :( pöh. eikä siinä kaikki... (nainen oli miehen ex... vauva onneksi jonkun muun) :$

no, se siitä valitusosiosta...
Tänään soittelin lapsettomuuspolille vähän väliaikakuulumisia. =) Sanoivat että meitä ennen on 3 (!!) paria! Jee. Ei siis ole enää pitkä odotus. Hoitaja sanoi että helmikuun lopussa tai _maaliskuun alussa_ päästään suunnittelukäynnille... Sit riippuu ihan siitä että tuleeko pitkä vai lyhyt hoito, että mihin se mahdollinen PIINA-AIKA osuu.. Heti aloin laskemaan, että millai mun tää luonnollinen kierto osuu... pöh... jos kierto on saman 36 pv niin seuraava kierto alkaa 15.2. ja sitä seuraava maaliskuun 20. pv:n paikkeilla... hhhmmmm... Eli oliskohan mahdollista jo sitten aloittaa tuosta maaliskuun lopulla alkavasta? en tiedä... varmaankin. :) En tiedä nyt sitten että kannattaako mun toivoa kierron lyhenemistä vai ei.. :kieh: :D :p ehkä ei... ja jos kierto lyhenee niin korkeintaan 2-3 pv, joten sinne maaliskuun puoleenväliin se sit menee.

Jee!
Ja arvatkaa kuka on just nyt keväällä aloittelemassa opiskeluja?? ;) Jos pääsen siis koulukseen, valmistun syksyllä. Olis kyllä kiva päästä ja jopa tehdä töitäkin ennen vauvaa. Vaikka kyllä tää kotonaolokin kivaa on. Rahat on kyllä tiukilla, mutta mitäs sitten.

jaha jaha. palaillaan!!
Tärppionnea kaikille!!! :heart:
 
Olen jo jonkin aikaa lukenut palstaa, mutta en ole vain saanut itsestäni irti, että kirjoittelisn tänne. Meillä on ihana tyttö, joka on syntynyt 11/2006 ja toista havitellaan.

Clomit aloitin heti kun lopetin pillereiden käytön kesällä lääkärin neuvosta, koska ensimmäisellä kerrallakin tarvittiin Clomi-kuuri. Nyt ei kuitenkaan tärppää vaikka mitä tekisi. Hoidoissa ollaan käyty jo koko syksy ja ensi viikolla pitäisi mennä keskustelemaan lääkärin kanssa, että miten jatketaan, kun 4 inseminaatio on tehty tuloksestta. Halu siirtyä seuraavaan vaiheeseen olisi suuri, mutta eniten mietityttää munasolujen keräys ja ne kaikki siihen liittyvät pistokset sekä muut "vaivat", jotka tosin ovat varmaan merkityksettömiä, jos sillä tavoin tärppää.

Nyt pitää taas rientää, kun päikkärit näyttävän olevan ohi. Hyvää kevättä kaikille sekä ONNEA!!!!
 
"SEKUNDAARIT" / Seur. hoito? / Lapsia



Tikru-72...........................icsi.........tyttö06-icsi
risupesä................skopia,ivf.........poika97-luomu
Tuomenmarja....34...1.ivf/3.pas.....poika9/00, poika7/03-clomit
aida..................................ivf..........poika96-luomu
Annis72..........................................poika3/04-clomit
dreamer78.....................................2x6,5v.-ivf, m1-luomu
Kristiina76...................ivf/pas........poika06-pas
cristina...........................ivf............tyttö02-luomu (m1)
Tuulia79........................................2v7kk-luomu
Kiin................................pas...........poika12/07-ivf/pas
bobbie...........................................esikoinen-luomu
Luppis...........................pas...........poika1v.1kk-1.ivf/4.pas
shenda81....................femar.........tyttö10/07
ToistaToivova71...........2.ivf...........poika12/05-1.ivf
maaria75.......................................tyttö2,5v.
Melissa04..........30........................tyttö4v.
Hipkukka..................suunnittelu...poika11/07-icsi/pas
Emppu3008..........metut,clomit.....kolmas toiveissa
Tupasvilla......................................toinen toiveissa
Nappula06.............clomit, ivf?.......tyttö11/06-clomit
mymmyryy..........28.......................-99, poika01
Anen.......................4.iui...............tyttö5/07-1.iui
Bianca72......................................kuudes toiveissa


[/url]


Sisu...............26.............................tyttö11/03-luomu, + 30.9.
riepuriia.........................pas..........2x4v.-ivf, + 9.11.
Belle70.....................4.ivf/pas........tyttö-2.ivf/pas, tyttö-3.ivf/2.pas +27.11.
realmerkku78................................kolmas toiveissa + 16.1.

 
Hei kaikille tasaisesti ja pitkästä aikaa! Ootte kuitenkin jaksaneet roikottaa mua tuolla listalla. Kiitos siitä :heart:

Mulla on ollu tosi rankka syksy takana ja sit jotenkin vaan jäi täällä käyminen.

Lyhyesti kuulumisia: luomuna ollaan nyt ajateltu kokeilla tää kevät. Syksyn epäonnistuneet PASit kaikkine lääkkeineen ja sivuvaikutuksineen vaativat nyt hieman tasoitusta. Ja finanssipolitiikkakin sanelee pitämään taukoa hoitojen suhteen. Touko/kesäkuussa sitten. Kaksi kahteen kertaan pakastettua alkiota siellä vielä odottelisi siirtoa.

Sen voisin vielä sanoa, että se outo selkäkipuinen virtsatietulehdus uusi vielä marraskuussa. Terveyskeskuslääkäri otti asian hoitaakseen ja totesi, että bakteeri ei olisi ollenkaan kuulunut virtsateihin, vaan on joku emättimen bakteeri (streptokokki), joka on luonnostaan monilla naisilla, mutta oireilee vaan harvoin. Sama bakteeri aiheuttaa mm. ennen aikaisia syntyä ja saattaa sen perusteella olla jopa aiheuttanut mun km:t, ainakin osan niistä. ?! Eikä taida olla ihme, että pakastealkiot eivät ole tarrautuneet. Sain lopulta todellisen hevoskuurin ja nyt olen ollut kunnossa. Syksy oli kyllä rankka. Tuntui, ettei näille oireille ja väsymyksille ym. tuli ikinä loppua.

Pitäis yrittää jaksaa lukea nuo teidän kuulumiset läpi. Milläköhän sivulla olen viimeksi kirjoittanut...

Tuomenmarja, edelleen sekunda ja edelleen vahvan vauvakuumeen valtaama, kaikesta huolimatta :heart:
 
Moikka :wave:
Tuomenmarja onneksi sait avun tuohon tulehdukseen, kuulostipa hurjalta :hug:
Nopeesti vaan omaa napaa: tulin just punktiosta, saatiin 10 solua ja toivottavasti siirto on sit maanantaina. Punktio oli pahempi kuin Avalla aiemmin, tuo lääkitys ei oikeen toiminut mulla. Puudute ei auttanut vasempaan munasarjaan (joka oli jotenkin "ylhäällä" ) ja sinne jäikin sit kaks munista punktioimatta, kun mua sattu niin hirveesti, että väänsin itkua :ashamed: :/
Mutta joo, ihan ok homma oli :) Nyt meen lepäilemään, niin hyvin kuin se onnistuukin, kun tuo vilkas 2,5v häärii tossa ;)
 
MUIKS** :whistle:
Mä oon kanssa tosi laiskasti kirjoitellut tänne. Joulun alla alkanut flunssa+köhä itsepintaisesti vain jatkuu. Töissä olen kärvistellyt käydä, kun ei sitä kuumetta tule! :snotty:
Luulenpa, että viimevuoden pettymyssaldo tätä tautia ylläpitää. Negat : PAS ja 2 ICSIä - ne vievät mielialaa alas ja olen ollut henkisesti aikalailla väsynyt.
Mukavaa (siis eihän se nyt mukava ole olla lapseton, mutta...), että kanssasisaria tänne ohjautuu tasaiseen tahtiin - ei olla sivuja turhaan perustettu! Kieltämättä meidän sivut ovat tällaiset "hiljaa hyvä tulee" -tyyppiset, kun ei kaikki aktiivisissa hoidoissa olekaan. Eikä se ole peruste porukassa ajatusten vaihtamiseen.
Kristiinalle kovasti tsemppiä maanantain punktioon. Ikävää, että tp oli noin kivulias. Minullakin viimeisin ICSIn ounktio oli kipeä ja olin saikulla viikon. Toiset menevät jo punktion jälk. päivänä töihin...
Nappulalle teretulemast :hug: !

Tää lähtee tuota kohta 3v. neitokaista katsomaan, että "mitä hirveetä" tuolla Peppi Pitkätossussa nyt tapahtuu . . .
 

Yhteistyössä