V
"vieras"
Vieras
Mies tekee hyvin harvoin aloitteita seksiin. Ne vähät tapahtuvat yleensä humalassa tai krapulassa. Minä olen kuitenkin yrittänyt pitää yllä sitäkin puolta parisuhteessamme, tekemällä itse aloitteita.
Kieltäydyn harvoin miehen aloitteista, oikeastaan ainoastaan silloin, jos minulla on jotenkin huono olo tms. hyvä syy, jolloin en tunne itseäni mitenkään kykeneväiseksi seksiin.
Ongelma on se, että, että mies torjuu minut hyvin usein. Syitä on väsymys, minun ärsyttävä käytös, tai hän on vasta syönyt jne. jne. Aina se sattuu, ja tuskastuttaa
Aina pahoitan mieleni, ja suutun ja mökötän, mikä on katastrofi, sillä koko viikonloppu on sen jälkeen pilalla, mies ei anna enää anteeksi.
Tämän lisäksi vielä useiden viikojen taukoja aiheuttaa miehellä oleva kondylooma, joka oireilee useamman kerran vuodessa, esim. jos hänellä on esim. stressiä.
Koimme keskenmenon 11 kk sitten. Sen jälkeen ollaan yritetty lasta, ja varsinaista yritystä on ollut vain 3 kk, johtuen juuri em. syistä, ja miehen työmatkoista.
Näemme kaiken lisäksi vain viikonloppuisin, mikä tuo paineita asioihin. Yritän koko ajan seurata tilannetta, ja odotan otollista hetkeä, jolloin voisimme harrastaa seksiä. Usein vain saan pettyä, kun mies ei haluakaan. Tämä tuntuu jo ihan sairaalta, itsetunto on ihan nollilla
Oon tosi surullinen ja vihainen kaikesta, mietin, että mitä tästä vielä tulee. Tai tuleeko sitä lasta koskaan..
Ollaan kuitenkin jo päälle kolmekymppisiä. Tuntuu, että aika loppuu kesken.
Auttakaa! Miten hillitsisin itseni, etten loukkantuisi torjunnasta?
Kieltäydyn harvoin miehen aloitteista, oikeastaan ainoastaan silloin, jos minulla on jotenkin huono olo tms. hyvä syy, jolloin en tunne itseäni mitenkään kykeneväiseksi seksiin.
Ongelma on se, että, että mies torjuu minut hyvin usein. Syitä on väsymys, minun ärsyttävä käytös, tai hän on vasta syönyt jne. jne. Aina se sattuu, ja tuskastuttaa
Tämän lisäksi vielä useiden viikojen taukoja aiheuttaa miehellä oleva kondylooma, joka oireilee useamman kerran vuodessa, esim. jos hänellä on esim. stressiä.
Koimme keskenmenon 11 kk sitten. Sen jälkeen ollaan yritetty lasta, ja varsinaista yritystä on ollut vain 3 kk, johtuen juuri em. syistä, ja miehen työmatkoista.
Näemme kaiken lisäksi vain viikonloppuisin, mikä tuo paineita asioihin. Yritän koko ajan seurata tilannetta, ja odotan otollista hetkeä, jolloin voisimme harrastaa seksiä. Usein vain saan pettyä, kun mies ei haluakaan. Tämä tuntuu jo ihan sairaalta, itsetunto on ihan nollilla
Oon tosi surullinen ja vihainen kaikesta, mietin, että mitä tästä vielä tulee. Tai tuleeko sitä lasta koskaan..
Auttakaa! Miten hillitsisin itseni, etten loukkantuisi torjunnasta?