Savonmuan Hilimat

Ilmoittaudun tännekin mukaan!!! :wave:
Eli toista odotellaan täällä Kuopiossa, esikoispoika syntyi 06/2005. La on 12.6 ja eka ultra (varhaisultra Canttissa) on torstaina. En millään jaksa odotella siihen alkuraskauden ultraan... :ashamed: Toivottavasti kaikki on hyvin. Olo on parantunut viime viikkoisesta, ja ruokaakin voi jo syödä ihan välillä nauttien, paino tosin hieman pudonnut (se ei kyllä ole miinus), joten sitä aina kuvittelee kaikenlaista...
 
Kaa
Kata teretulemast, lisäsin sinut jo listaamme! Odottelinkin jo milloin tänne ilmaantuu kesäkuisia odottajia, itselläni kun LA tulee olemaan noin 13.6.08. Selviää sitten keskiviikkona, mitä mieltä "nlatäti" on. Hieman hankala laskettava minulla.

Uskaltaako kysyä, minkä hintainen tuo varhaisultra on? Itsekkin tässä tuumailen noita ultrajuttuja, kun Kuopiossa saa vain yhden ultran odotusaikana... pah. Pitänee varmaan sitten käydä yksityisellä, jos on tarve.
 
Meilä varhaisultra "omalla" gynelläni Mehiläisessä maksoi noin 80 euron luokkaa. Nt-uä sitten Cantissa Maija-Riitta Ordenilla (yksi parhaita perinataalidiagnostikkoja Kuopiossa ja aivan mahtavan ihana muutenkin!) maksoikin tositosi paljon, muistaakseni lähemmäs 200 euroa, kun otatin samalla veriseulan noita kromosomiriskejä ajatellen. Vaikka oli se sen arvoista, kun siellä Cantissa on ihan huippuhyvä uä-laite, ja nähtiin ja saatiin Pienestä tosi hienoja 3D-kuvia. Myöhempään 3D/4D-ultraan ei sitten haluttu yksityiselle mennä, kun on noita uä-kontrolleja tuolta KYSin kautta.

Me Kuopion piiriin kuuluvat nyt raskaana olevat ollaan siinä mielessä huonossa asemassa, että kaikille suunnattu rakenne-uä tulee tälle alueelle kaupungin järjestämänä (KYSissä siis tehdään) vasta ilmeisesti ensi vuoden loppuun mennessä.
 
Minäkin mietin tuota yksityiselle alkuraskauden ultraan menoa, tekisi mieli varmistaa että masussa todellakin on elämää! In-tiimissä varhaisultra maksaa 84e, paljonkohan Cantissa? Sinne menisin ensimmäisenä, kävimme siellä viime raskaudessa rakenneultrassa ja olin tyytyväinen palveluun (+ hienot laitteet).

Todella oireeton olo, viikkoja nyt kasassa 6+4. Välillä unohdan että olen raskaana :eek: Onkohan aihetta huoleen. Minäkin tyhmä stressaan itseäni kaikenmaailman kauhukuvilla kun tulee netissä luettua vaikka mitä juttuja keskenmenoista, rypäleraskauksista yms. Hohhoijaa...tieto lisää tuskaa :headwall:
 
Itse kävin tuolla Cantissa alkuraskauden ultrassa, Bruno Cacciatorella ja juuri tarkistin, maksoi 67 euroa. Bruno oli myös tosi symppis, lievitti jännitystä kun oli kaikenlaista aiempaa hankaluutta.
Painoarvioista kysyisin sen verran niiltä jotka on niitä saaneet ja tietävät asiasta, itse sain arvion nyt 31+0 viikolla, arvio oli 1400 gr, mikä on kai aika pieni näille viikoille.. Eivät siihen sen enempää puuttuneet vielä mutta millaisia arvioita muut olette saaneet? Noissa lienee myös aina heittoakin jonkin verran, ja toisaalta ei tuo lantiokaan ole kovin valtava mulla joten helpompi niinpäin jos ei ole kovin suuri jo tässä vaiheessa tuo tulokas :)
 
Mulla oli toi arvio viikoilla 31+4 1986g ja vastas viikkoja.Seuraavalla kerralla oli kasvu pikkisen hidastunu.Esikoinen paino syntyessään täysillä viikoilla 3040g.Lekuri tuumas,et et sinä ainakaan isoja lapsia tee.Torstaina viikot oli 36+6 ja arvio sillo 2700g reilussa kahessa viikossa kasvanu yli 500g,taitaa välillä kasvattaa pituutta ja välillä painoo!
Huomenna sais uuden arvion,ois vika neuvola lääkäri!

Vimpula ja hormoonihiiri 37+3
 
Vimpula05ja07 kiitos kommentista, aika pieneltähän tämä meidän asukas vaikuttaa tuohonki verrattuna ja jos sulla on sanottu että tulee pieniä..luulisin että toi oli kuitenki suht tarkka mitta kun se on otettu ultralla. Rakenneultrassa aikanaan asukas oli ihan sen kokoinen mitä pitikin..pitää ens viikon nlalääkärintarkastuksessa kysästä asiasta, vaikka ehtiihän tuo vielä tuosta kasvaa..tosin alkaa jännittää kun on ollut pari viikkoa kovia kipuja, vihlomisia ja paineentunnetta varsinkin alasektorilla.. :(
Isebel81 noista stressaamisista, kuulostaa hyvin tutulle, mulla se jäi pois just tuon rakenneultran jälkeen, mutta nyt sit huomaa että alkaa taas tulla mieleen kaikenlaisia pohtimisia ja kauhukuvia ja netistä ettii tietoa/kertomuksia jotka ei aina auta yhtään.. kai se on sitä valmistautumista tuntemattomaan, alkaa varmaan synnytys ja muut asiat pikkuhiljaa painaa mieltä..välillä ne oli niin kaukaisia asioita että sitä vain nautti siitä ihanasta raskaudesta :D
Hankinnoista vielä, itse olen kanssa ostellut vaatteita lähinnä kappahlista ja lindexistä, sit on onneksi saatu kavereilta ja sukulaisilta tarpeettomia.. vaatteita oon hankkinu myös kirppikseltä, mm. melkis käyttämättömän toppiksen 56cm sekä Kontista löytää joskus oikein hyväkuntoista pienen vaatetta. Vaunut ostettiin uutena, mulla ja miehellä oli tietyt kriteerit jotka piti olla joten niihin sitten törsättiin..jossain säästää niin kyllä sen saa johonkin kulutettua :D ja aika vähillä hankinnoilla on onneks tähän asti selvitty. Tuo Asrain mainitsema carlsonille tuleva vauvamaailma oli muuten ihan tuntematon juttu, millonkahan se aukeaa??

Pikseli 31+3
 
minna-susanna:Ole hyvä, toivottavasti sepostuksestani oli hyötyä =) Kirjoitan tämän viestin, vaikka olet osastolle jo mennyt, siellä kun on kuitenkin nettiyhteys niin voi olla, että ehdit vielä tämän viestin nähdä.

Tsemppiä huomiseen, leikkausajasta riippuen sinulla saattaa olla nyytti sylissä jo puolenpäivän aikaan :heart:

Asrai: Minäkin olen molemmissa raskauksissa käynyt Ordénilla rakenneultrissa, nyt kävin hänellä myös np-ultrassa. Todella ihana lääkäri ja alansa spesialisteja=) Hän on myös Kyssin lääkäreitä.


 
Pikseli Älä nyt suotta ala panikoimaan,mun oli tarkotus tohon aikasempaan viestiin jo laittaa,et noissa mitoissa on aikas isot toleranssit!Viikoilla 34+4 ku ultrattiin,ois vauvan pitäny olla jo 2400g,mut meijän ei ollu ku 2173g.Lekuri sillo sano sitä,et en tee isoja lapsia,alaraja,et ois ollu hälyttävän pieni,oli kuulema 1700g!Etenki ku aatellaan,et ensin ei tuu kolmessa viikossa ku alle 200g ja seuraavassa reilussa kahessa kuitenki yli 500g.

Tää on tosiaanki toiveajattelua,mut pitäkää peukkuja,et toi huominen sisätutkimus käynnistäs synnytyksen.Olo on tukala,vaikka maha ei ookkaan iso...sf vain 28.Nukkuminenki on mitä on...

-Vimpula-
 
Vimpula juu ei tässä suurempaa ressiä kuitenkaan vielä oo, mä luotan siihen että kyllä se ultraaja ois sanonu jos olis kovin huolettavan pieni ollu..ja onhan tässä jo kohta se neukkalääkärikin taas. arvioitahan ne vaan on, todellisuus paljastuu sit aikanaan :) ja taitaa noi kivut vaan olla merkki siitä että siellä kasvetaan parhaillaan kovaa vauhtia ja lantio leviää aivan uusiin ulottuvuuksiin, ei taida tarvita huolehtia kohta mistään kapeudesta enää :LOL:
 
Joo ja lisää on luvassa,ootahhan vaan ku toi häpyluu alkaa pehmiämään ja vauva siirtyy alas...Mulla tulee semmosia kivoja "veitsen iskuja" tonne nivusiin,jalat lähtee kyl kertalaakista alta.Välillä voi olla aika hauskan näköstä menoa ton esikoisen kanssa,vaikka en vaapukkaan ku ankka.Oon vahvasti sitä mieltä,et kolmatta en tee,oisin varmaan ihan rampa ja sänkyhoidossa! ;)
 
Pikseli, mulla ensimmäinen raskaus meni sen kummemmin asioita pohtimatta tai stressaamatta. Sitä kun ei tiennyt mitä odottaa tai en osannut juuri synnytystä jännittää. Toinenkin raskaus meni hyvin ja synnytyskin oli kuin oppikirjasta :) Nyt vain pelottaa noidenkin edestä kun kaksi normaalia raskautta/synnytystä on takana. Voiko tämäkin mennä yhtä hyvin? Entä jos tällä kertaa tuleekin jotain kamalaa eteen?

Ehkä sitä vain pitäisi ottaa rennosti. Turha stressaaminen ei ainakaan hyvästä voi olla...

Tuo Cantin varhaisultra kuulostaa ihan kohtuuhintaiselta. Olen kuullut pelkkää hyvää Brunosta. Nyt vain miettimään mitä sitä tekisi, malttaisiko odottaa sinne ilmaiseen ultraan vai mennäkö jo nyt yksityiselle...
 
Asrai: No nyt on siellä äippäpolilla käyty. Eipä tiijä vaikka samaan aikaan olisi oltu. Painoarvio oli 2,5kg ja onneksi oli vaavi oikein päin masussa. Paikat ei oo yhtään vielä kypsyneet, joten täälläkään ei ihan äkkiä mitään odoteta tapahtuvaksi. Mutta ei minulla kyllä ole kiirettäkään vielä, kun olokin on niin hyvä ollut vielä. Niin ja Jynkän neuvolaan kuulun mie. Mihinkäs sinä?

-kyyhkynen ja vaavi 36+5-
 
vimpulalle peukkuja että alkais pian tapahtua ;) täällä alkaa siis tulla myös tutuks noi veitseniskut sun muut kiusat, maistiaisia on tullu niistäkin..no,eteenpäin mennään ko mummot hangessa =)

Cantista vielä, bruno oli kyllä mukava ja hauska tapaus, piti huolen miehestäkin siinä sivussa, sillä kun tekee heikkoa nuo sairaalaympäristöt(lupaavaa tulevaa ajatellen..) . onhan se kai toisaalta "turhaa" tuo varhaisultra mutta sit taas omaa mielenrauhaa ajatellen, kun sitä osaa olla niin malttamatonkin niin ois kait sen rahan voinu turhempaankin laittaa.

Pikseli 31+4
 
KYYHKYNEN-82, moneltako olit polilla, jos saa udella? :D Meikäläinen oli aamusta heti, klo 9 oli aika, tosin vasta noin klo 9:20 pääsin ensin kätilön juttusille ja sitten menikin varmaan tunti ennenkuin pääsin lääkärin vastaanotolle. Yksin olin, kun mies ei työkiireiltään päässyt.

Käynti oli todella hyvä, sain kerrottua synnytyspelostani ja huojennuin paljon. Meidän Pieni on jo hyvin asemissaan, ja kohdunkaula lyhentynyt ja pehmentynyt, sormenpäälle auki. Jotain ne supistukset siis saaneet aikaan ja hyvä niin, en millään malta odottaa, että saadaan vauva tälle puolen :heart: Toki mieluusti pitäisi hänet yksiössään vielä sinne 38 viikolle asti, mutta yliaikaiseksi en toivo menevän, kun alkaa itsellä olla jo nyt niin tukala olla. Mm. raskauspahoinvointi on tullut takaisin... :/ Pieni painoi uä:n mukaan nyt noin 2700 gr, ja LA:n painoarvio olisi siis noin 3,5 kg. Keskipainoinen siis, kun keskikäyrillä koko ajan kasvanutkin. :)

Tuosta varhaisuä:stä mun pitää vielä kommentoida. Minä halusin mennä sinne oikeastaan yhdestä tärkeästä syystä: halusin varmistaa, että raskaus on oikeassa paikassa. Yleensähän, jos varhaiuä:ssä todetaan alkiolla syke, niin keskenmenoprosentti pienenee kyllä todella paljon, mutta silti sen mahdollisuus on olemassa (varhaisuä:ssä todettu syke --> näistä raskauksista noin 80% päättyy synnytykseen). Siksi en itse ainakaan kokenut suurtakaan huojennusta keskenmenoriskin suhteen varhaisuä:n jälkeen, ainoastaan tiesin, että Pieni kasvaa oikeassa paikassa. Itse olen suuremmin huokaissut vasta tuolla rv20 tienoilla.

Mukavaa keskiviikkoa Savonmualaisille!

- Asrai ja Tiitiäinen rv36+5 -
 
Kaa ja muut: Noilla Kuopion yksityisillä tuntuu olevan aika suuret hintaerot. Cantissa olisi maksanut np 170 + seula 89. Savon Ultramammoissa np ultra oli 70, seulaan lähettävät Cantiin jos on tarvetta. Kävin jälkimmäisessä ja minusta oli ihan hyvä.
Hölmöä minusta etteivät voi mitata sitä niskaturvotusta siinä Kuopion neuvoloiden tarjoamassa ultrassa, kun se kuitenkin tehdään sellaisilla viikoilla että voisivat. :headwall:
Niin, ja oma la on 2.5.08 joten aika alussa vasta mennään.
Hvyää odotusaikaa kaikille!
 
Kaa
Heips Hilimat!

Enää puoli tuntia ensimmäiseen neuvolaan, miten tämä voikin jännittää näin paljon? Meikäläinen varmaan lamaantuu ja unohtaa kysellä kaiken tarpeellisen. Ja höpöttää vaan ihan turhanpäiväisiä. :D Noh, enköhän mie selviä. Mies lähtee siis mukaan, tulee töistä vähän ajoissa. Pistän tänne sitten fiiliksia illan aikana, yövuoroon olisi vielä meno illalla... Mitenkähän tuota saa nukuttua ollenkaan siinä välissä...

nimim. tärisyttää, öklöttää, jännittää... ihan syyttä!
 
Onnee matkaan Kaa! Jostain kumman syystä ite en enää jännitä noita ultria,varmaan ultrattu jo sen kymmenen kertaa...

Tänään on taas huono päivä,yhtään ku yrittää liikkua ni jalat lähtee alta.Eikä hermotkaan sit kiristy millään muotoo...Pakko oli laittaa ukolle viestiä välttämättömimmistä kamoista mitä vois kaupasta tuoda.Ite en hirviä,toivottavasti huomenna ois paree päivä.

Vimpula ja hormoonihiiri 37+5
 
Asrai: No sitten ei yhtäaikaa oll aoltu, kun minulla oli klo 13.10 aika vasta. tsoin oli ajat niin pahasti myöhässä että vasta puoli neljän jälkeen päästiin pois sieltä. Mut kerkesipähän rauhassa lukemaan vauvalehtiä! :D Kiva, että sinulle oli hyötyä käynnistä ja sait mielesi paremmaksi tuon synnytyspelon suhteen. Sitä on niin vaikea ulkopuolisella ymmärää, miltä se tuntuu jos oikeasti tuo synnytyspelko vaivaa. Mut tsempillä vaan kohti synnytystä (sinulla se ei sitten taidakkaan olla niin kaukana, kun noin hyvä tilanne jo kohdun suulla! :) ) ja ottaa vastaan sen sellaisena kuin se tulee.


nyt tenttiin lukemaan... eikä vois kyllä vähempää kiinnostaa!
-kyyhkynen ja vaavi 36+6-
 
KYYHKYNEN-82, Unohdin vastata, mihin neuvolaan kuulutaan: eli Särkiniemessä asustellaan, joten äitiysneuvola on Neulamäessä ja lastennneuvola tuossa ihan vieressä Särkiniemen koululla. :)

Mitenkäs Kaan eka neuvolakäynti sujui?
 
Kaa
Alkuun pitää heti valittaa. Olin viime yönä yövuorossa ja tulin kotiin vähän ennen kahdeksaa. Nukkumaan menin siinä puoli yhdeksän aikaan ja nukahdin aikalailla heti. MUTTA heräsin puoli tuntia myöhemmin hermoja raastavaan jurruutukseen; yläkerrassa poraavat betoniseinää ja -lattiaa jatkuvalla syötöllä. En ole nukkunut lainkaan sen yhdeksän jälkeen. Oksettaa ja väsyttää, itkettää ihan. Toivottavasti lopettaavat tuon poraamisen ennen neljää, olisi vielä kaksi yövuoroa edessä. Huonompi homma jos ei saa nukutua ollenkaan! :kieh:

Mutta sitten se neuvola; oikein positiivinen kokemus oli. Aikaa meni melkein puolitoista tuntia, mutta asiat käytiinkin hyvin läpi. Kauheasti saatiin materiaalia kotiin viemisiksi. Veri- ja pissanäyte laput sain myös, pitää ottaa näytteet jossain vaiheessa töissä (ne kun meille tulevat jokatapauksessa =) ). Hemoglobiinia ei mitattu, riitti kun kerroin paljonko se oli ollut viikko sitten mitattuna. Verenpaine oli valkotakkifobiasta johtuen 148/83. Heh. Sain sen tiedon minkä tarvitsin ja kemiat pelasivat th:n kanssa. Eli hyvä mieli jäi.

Ja sitten se, mistä ei jäänyt hyvä mieli. Ultra-ajan sain varattua parin viikon päähän. Se on ok. Mutta lääkäriajan kanssa on isoja ongelmia. Aikoja kun on vain ma ja ke, aamupäivisin. Juuri nuo päivät olen aamuvuoroissa ja töistä on äärimmäisen hankala lähteä mihinkään ennen puoltapäivää. Aargh. Vaihtoehtona on siis ottaa kylmän viileästi "sairaspäivä" tai palkaton päivä, tai mennä yksityiselle. Niin raivostuttavaa! Tätäkin olen siis tässä tämän päivän aikana hoitanut, nukkua kun en ole saanut. Jotenkin vaan tuntuu, että stressitaso on tällä hetkellä melkoisen korkea... ja kun jääkaappikin on vielä ihan tyhjä, niin se ei asiaa auta. :D Tää on jo niin raivostuttavaa, että tekisi mieli vaan itkeä. Ja yleensä en itkuherkkä ole.

Juu, anteeksi purkautuminen... huomenna sitten parempi päivä (paitsi että ne jatkaa tuota poraamista ainakin vielä huomisen!!!!)
 
Voi Kaa, toivottavasti saat jossain vaiheessa nukuttua.
Luulin että kaikissa työehtosopimuksissa on pykälä että neuvolakäynnit saa käydä työajalla korvaamatta niitä, samoin kuin neuvolaan liittyvät lääkäriajat. (Sekä sellaiset sairauteen liittyvät lääkäriajat joita ei saa sovittua työajan ulkopuolelle, mutta eihän tämä raskaus sairautta ole..) Näköjään on aloja joissa pitäisi nyt liittokierroksella vaatia muutakin kun lisäpalkkaa...
 
Kaa
TES:stä:

20 § Lääkärintarkastukset
1. Työnantaja ei vähennä työntekijän säännölliseltä työajalta tulevaa palkkaa alla mainituissa tapauksissa. Määräysten soveltamisen edellytyksenä on, että tarkastukset ja tutkimukset on järjestetty työajan tarpeetonta menetystä välttäen ja ettei tarkastuksia ole voitu hoitaa työajan ulkopuolella sekä että niistä on ilmoitettu etukäteen työnantajalle. Siinä tapauksessa, että työntekijä saa lääkärintarkastuksen ja alla mainittujen tutkimusten ajalta sairausajan palkkaa, eivät tämän pykälän määräykset tule sovellettaviksi.

.....................

2. Raskauteen liittyvät lääkärintarkastukset ja tutkimukset
Raskaana oleva työntekijä käy synnytystä edeltävissä lääketieteellisissä tutkimuksissa.


Bonsku, selvittelen vielä huomisaamuna tuota asiaa pomon kanssa. Ongelma on se, että en haluaisi vielä ilmoittaa raskaudesta työnanatajalle, ja nyt se on pakko. :| Tuo kursivoitu kohta on se, mikä tässä eniten aiheuttaa huolta. Kaksi kolmesta on ok ("ei voi olla työajan ulkopuolella" ja "ilmoitettu etukäteen" ), mutta tuo ajanhukka on sitten eri asia. Koska nla on liki 10 km päässä ja kuljen bussilla, niin aikaa kuluisi noin kaksi-kolme tuntia koko käyntiin. Onko tuo vielä kohtuullinen aika TES:n mukaan?

Selvittelen tätä asiaa vielä huomenna aamulla... asia kyllä hoituu jollain tapaa. Edellisessä viestissä olin vaan niin vihainen. Nyt poraus on loppunut (jo 20 minuuttia rauhaa!) ja ajattelin mennä nukkumaan. =)

 
Olinpas ajattelematon kun ei tullut mieleen että ei sitä heti tee mieli työnantajalle asiasta kertoa. Ikävää sekin että joutuu itse maksamaan yksityisen.
Saahan sitä asiasta vihainen olla, itse huusin yksi päivä suoraa huutoa keskellä katua... kyllä ihmiset katsoi. Se kyllä johtui osaksi hormoneista, mutta kyllä oikeaa syytäkin oli. Mies ei uskaltanut sanoa minulle tapauksesta suoraan mitään, mutta puhui vatsalle illalla tyyliin "koitapa hillitä hieman äitiä ettei se huuda vieraille ihmisille kadulla".
 

Yhteistyössä