Yksityiset juhlat, hauskanpitoa, naurua, laulua, tanssia. Kyllä te jaksatte. Koska nainen.
Ja muistutukseksI:
"
Ministerikossu markalla
Tässä esimerkkejä 1950-, 1960- ja 1970-lukujen käytännöstä: Päivällisillä ministerin vesilasiin kaadettiin hänen pyynnöstään votkaa. Valtiollinen autosaattue pysähtyi, jotta ministeri pääsi oksentamaan. Ministeri sammui pöytään kesken Suomen ja Ranskan juhlaillallisen.
Tilaisuuksia alkoholin juomiseen oli runsaasti, ja lisäksi valtiojohdolle myytiin vuosina 1932-1984 erityisen halpaa alkoholia, "ministeriviinaa". Esimerkiksi vuonna 1972 vaikuttaja sai Kossupullon 1,10 markalla, kun pullo Alkossa maksoi 17,20 markkaa.
Julkisuus vaikeni poliitikkojen törttöilyistä. Vain jotkut vähemmän arvovaltaiset lehdet, esimerkiksi Hymy, saattoivat raportoida näistä asioista.
- Nykyisin vastaavista tapauksista kirjoitettaisiin vuorenvarmasti, Rentola huomauttaa.
Vähäisemmätkin selkkaukset raportoidaan: baarijakkaralta putoamiset, nyrkinheilutukset Tallinnassa, lentokoneessa sikailut ja epäselvissä olosuhteissa tulleet laastarit.
Ne pitkät lounaat
Presidentti
Urho Kekkonen kirjasi päiväkirjoihinsa "tuli juotua liikaa" -merkintöjä. Oliko alkoholi Kekkoselle ongelma?
- Kekkonen ymmärsi, että viinaa oli otettava runsaasti, mutta hän ei koskaan tempautunut sen valtaan. Alkoholistiksi en häntä kutsuisi, Kimmo Rentola sanoo."
- Alkoholin juominen on läpitunkeva teema koko sodanjälkeisessä politiikassa. Poliitikon piti kestää viinaa, sitä vaati jo Neuvostoliiton kanssa pärjääminen, kertoo Kimmo Rentola , poliittisen historian professori Turun yliopistosta.
www.ts.fi