Saisiko arvon naisilta apua pariin kysymykseen. Vaimon kanssa naimisissa 15 vuotta ja

  • Viestiketjun aloittaja Mies jota mietityttää
  • Ensimmäinen viesti
Huoh vaan
Kuuleppa, minäpä selitän miten tää asia monilla naisilla toimii. Se kumppanin osoittama hellyys ja läheisyys pistää naisilla erilaisia mielihyvä- ja kiintymyshormooneja hyrräämään. Kumppani tuntuu sitä myöten ihanammalta, läheisemmältä ja rakkaammalta mitä enemmän nainen häneltä hellyyttä ja hoivaa saa. Eli nainen ikäänkuin uudestaan ja uudestaan rakastuu kumppaniinsa, jos tämä hellii naistaan. Ja mulla ainakin asia menee niin, että vaikka en nyt olisi itse kauheasti seksin tarpeessa, "annan" sitä miehelleni koska musta se läheisyys joka tapauksessa tuntuu hyvältä. Myös mun mieheni nautinto tuottaa mulle mielihyvää. Mutta ainoastaan silloin kun ollaan pidetty suhteestamme muutenkin hyvää huolta.

Tuo kotityöjuttu on selitetty sulle jo: jos on liian väsynyt koska on joutunut tekemään liikaa hommia, seksi ei maita. Eli levännyt nainen, jonka kiintymys ja rakkaus on hellyydellä herätelty, todennäköisesti haluaa seksiä miehensä kanssa.

Sää ajattelet, että naiset jotenkin laskelmoi näitä juttuja. Siitä ei ole kyse. Kyse on tunteesta, jolla toki on aika vahva biologinen pohja. Kosketus ja läheisyys vaan kerta kaikkiaan pistään kehon ja mielen toimimaan tietyllä tavalla. Läheisyyden puute vaikuttaa päin vastoin. Eikä nainen pihtaa, koska kiristää pihtaamisellaan hellyyttä. Nainenkin saattaa haluta seksiä, mutta hän ei vaan halua sitä sellaisen miehen kanssa, joka tuntuu etäiseltä ja kylmältä ja suoraan sanoen tarkoitushakuiselta.
Sitten on myös naisia, jotka tykkäävät seksistä ihan samalla lailla kuin miehetkin tykkäävät seksistä: koska panettaa, koska se on kivaa ja rentouttaa eikä liity millään tasolla kotitöihin.
 
  • Tykkää
Reactions: Äidin blogi
"random"
Tuossa ei nyt näytä olevan muuta ongelmaa kuin erilaiset libidot. 1-3 x vk on varsin normaali määrä, ikäluokassanne kenties jopa keskimääräistä enemmän. Hanki tuosta yli menevät orgasmisi muilla keinon, jos panetus haittaa muuta elämää. Tai vaikkei haittaisikaan.
 
minnee
Sitten on myös naisia, jotka tykkäävät seksistä ihan samalla lailla kuin miehetkin tykkäävät seksistä: koska panettaa, koska se on kivaa ja rentouttaa eikä liity millään tasolla kotitöihin.
Joo, totta kai. Enkä nyt mielestäni painottanut sitä kotityöpuolta, vaan tuota hellyyttä. Ja siitä panetusasiastakin sanoin, että nainen voi haluta seksiä mutta ei välttämättä sen oman kumppaninsa kanssa, jos se oma kumppani tuntuu etäiseltä ja kylmältä. Myös miehillä voi nuppi toimia tuolla tavalla, miten kirjoitin hellyyden vaikutuksesta haluihin.

Ylipäänsä vastasin krutille, kun se tuntuu ajattelevan seksin olevan naisille jokin vaihdon väline. Eikä se sitä ole, vaan sellainen tunne-halu-tarve-asia, jota ei laskelmoida niinkään.
 
Rainer
Riisutte molemmat mutta sitten vain hyväilet hiuksia kun seisot hänen selkänsä takana, kasvoja, hartioita, mutta niin ettei osaa odottaa mitään seksiin liittyvää vaikka alasti onkin. Sitten nopeasti takaa nelsoniin, kiskaiset sohvalle päällesi ja ala rynkyttää kakkoseen. Sitten kun olet saanut niin päästä irti, kiitä ja mene keittiöön oluelle.
 
m1es
En tiä onko provo mut eniten itseä ärsyttää kun hellyydenosoitukset aina johtaa seksiin miehen puolelta. Ei siis osaa ottaa suukkoa vastaan ihan siltään, vaan luulee sen olevan aina viesti kiimasta :(. Ja tyypillisintä miehillä on, että hieroa ei voi muuten vaan, vaan sen on AINA johdettava seksiin, muuten se ei ole Kivaa.
En tiedä onko provo mutta eniten itseä ärsyttää kun seksi aina edellyttää hellyydenosoituksia naisen puolelta. Ei siis osaa ottaa munaa vastaan ihan siltään, vaan luulee sen aina olevan viesti tunteilusta :(. Ja tyypillisintä naisille on, että panna ei voi muuten vaan, vaan sitä AINA pitää edeltää hierontaa, muuten se ei ole Kivaa.
 
HippuTAR
Jatkona edelliseen, miksi naisen pelkän hyväilyn tarve olisi oikeutetumpi tai parempi kuin miehen pelkän seksin tarve?
No, ei kai se olekaan. Mutta mä en halua seksiä jos ei suhde muuten tunnu hyvältä. Eikä se tunnu hyvältä jos ainoa läheisyyden muoto on seksi. Mies voi siitä sitten valita.

(ja krut taas tästä päätellä että läheisyys on maksu seksistä)
 
huhui
En tiedä onko provo mutta eniten itseä ärsyttää kun seksi aina edellyttää hellyydenosoituksia naisen puolelta. Ei siis osaa ottaa munaa vastaan ihan siltään, vaan luulee sen aina olevan viesti tunteilusta :(. Ja tyypillisintä naisille on, että panna ei voi muuten vaan, vaan sitä AINA pitää edeltää hierontaa, muuten se ei ole Kivaa.
Yksilökohtaista ja pätee myös toisinpäin. Olen seurustellut miehen kanssa, jonka kanssa seksi oli aina vähän sellaista kädestä pitelyä.
Mulle on läheisyys tärkeää noin yleensä, mutta seksin suhteen en odota mitään tuntikausien soidinmenoja, illallisia, hierontaa tai kynttiläsysteemejä, vaan tykkään vähän enemmän tuosta Rainerin linjasta :D
Mutta se, että mies olisi joku tuppisuu urpo joka ei noteeraisi mua mitenkään muuten kuin silloin kuin panettaa, no, se vaan ei tee miehestä kovin haluttavaa. Uskoisin että useimmat naiset tarkoittavat tätä kun puhutaan siitä läheisyyden ja seksin balanssista, mutta kuten sanoin, se on yksilökohtaista.
 
  • Tykkää
Reactions: Jehnny Tightlips
hippu, kyllä minusta on ihan kiistaton tosiasia että naiset koplaa kotityöt, läheisyyden ja seksin

nimittääkö sitä ostamiseksi vai miksi niin se on makuasia
Monenkos kanssa sinä krut oletkaan ollut naimisissa tai muuten asunut pitkään saman katon alla. Ettet nyt ihan pikkusen yleistäisi oman vaimosi käytöstä meidän muiden riesaksi.
 
  • Tykkää
Reactions: HippuTAR
Vähän käy kyllä miehet sääliksi. Pitää olla mielin kielin, tehdä kotitöitä, taputella, halailla, suukotella, silitellä. Kulkea varpaillaan ettei vaan ärsytä vähääkään. Miettiä joka sana ettei vaan ärsytä mitenkään. Sitten ilmoitetaan, että vttu miten ärsyttävää kun sä olet tommonen vain pillua saadaksesi, et siksi että aidosti haluat
 

Yhteistyössä