Mies on epävarma itsestään, sen takia lähentelee naisia, jotka sen mielestä on varmoja tapauksia, siis huomioivat hänet ja ihailevat häntä, pitävät suurena juttuna sitä, että nuori mies heitä arvostaa ja ihailee.
Olen ollut tällaisen miehen kanssa, se hieman huvitti, mutta enimmäkseen ärsytti. Itse olin silloin hyvinkin kaunis, hoikka ja nuori naínen. Minulla riitti ihailijoita, mutta oma mies ei ikinä vahingossakaan sanonut mitään ihailevaa, arvostelua tuli kyllä sitäkin enemmän. Siksi ihan huvitti, kun jossain vaikka ravintolassa yhdessä ollessamme alkoi näkyvästi hakkailla jotain vanhaa kurppanaa, haki tanssimaan kaikenmaailman ikäeukkoja ja niiden keskellä sitten nautti saamastaan huomiosta. Kaikkia naisiahan hän imarteli ja liverteli mahdollisuuksiensa mukaan, mutta nuoremmat naiset ei olleet yhtä innokkaita lähtemään tähän peliin mukaan.
Älä tunne itseäsi arvottomaksi, vaan sinun pitää tajuta tämän miehen käyttäytymisen syy. Hän tahtoisi kovasti olla sellainen oikea naistenmies. Mutta kun se ei onnistu muuten kuin varmojen tapausten kanssa, ja niiksi hän lukee sitten nämä vanhemmat naiset. Niitä uskaltaa lähennellä, kun niillä ei muuten ole niin paljon valinnan varaa.
Vähän surullinen kuviohan tuo on. Kuinka te olette edes yhteen päätyneet? Miehesi muuten arvostaa sinua varmasti aivan valtavasti, mutta ei uskalla antaa sinun nähdä sitä. Koska jos tietäisit tärkeytesi, voisit pian käyttää sitä aseena häntä vastaan.
Tai sitten koko tämä asia on aivan toinen. Miehesi on todella friikki. On sellaisiakin miehiä. Mutta siinä tapauksessa täytyy sitäkin suuremmalla syyllä kysyä, miten ihmeessä olette voineet tavata ja mennä yhteen. Koska nämä vanhoihin ja rupsahtaneisiin naisiin friikkiytyneet nuoremmat miehet eivät edes näe nuoria naisia, ne eivät kerta kaikkiaan heitä kiinnosta eivätkä herätä minkäänlaisia seksuaalisia tuntemuksia.