R
Rouva
Vieras
Joko on ollut täällä, varmaan tätä samaa vastausta on lähetetty muillekkin:
Ja kiitos palautteestanne. Kerron ensin vähän Sinkkuelämää -sarjan
ikärajasta elokuvatarkastamon näkökulmasta
Sinkkuelämää on siitä vähän poikkeuksellinen tapaus, että elokuvatarkastamo
on ottanut sarjaan kantaa "takautuvasti". Tämä tarkoittaa sitä, että
ensimmäinen tarkastus Sinkkuelämään liittyen oli viime vuonna Sex and the
City - sinkkuelämää -sarjaan perustuneen elokuvateatterielokuvan Sex and the
City: The Movie, tarkastus. Elokuvatarkastamo antoi elokuvalle tuolloin
ikärajaksi K15, siihen sisältyneiden melko avointen seksikohtausten vuoksi.
Levittäjä valitti päätöksestä valtion elokuvalautakunnalle, joka hyväksyi
yhtiön valituksen ja elokuvan ikärajaksi tuli siten K13. Elokuvalautakunta
siis katsoi, että elokuvan seksikohtaukset eivät ole HAITALLISIA kolmetoista
vuotta täyttäneen lapsen psyykkisille kehitykselle, se ovatko ne SOPIVAA
katsottavaa sen ikäiselle, ei lain säännösten mukaan voi olla tässä
harkinnassa mukana.
Tämän lautakunnan tekemän päätöksen vuoksi, tarkastaessamme Sinkkuelämää
-televisiosarjan kolme jaksoa tänä vuonna, päädyimme samaiseen K13
-ikärajaan, koska sisältö televisiosarjassa on samantasoista (seksuaalisen
sisältönsä puolesta) kuin elokuvassa. Tosin päätöksemme oli erimielinen.
Olen sitä mieltä, että K13-tasoisten ohjelmien oikea esitysajankohta ei ole
ennen klo 21. Viestintäviraston ja televisioyhtiöiden tekemän
esitysaikasopimuksen perusteella on kuitenkin sovittu, että K13 -ohjelmia
voidaan esittää klo 19 jälkeen.
(http://www.ficora.fi/attachments/suomiry/5uzbsJiYD/TvyhtioidenLastensuojelu
sopimus2007.pdf).
Sopimusta valmisteltaessa elokuvatarkastamo esitti lausunnossaan, että niitä
pitäisi esittää vasta klo 21 jälkeen, koska monet 13 vuotta nuoremmat
katsovat televisiota vielä ennen klo 21.
Olen välittänyt viestinne myös Viestintävirastoon Merja Saarelle ja Tiina
Aaltoselle.
Parhain terveisin,
************************
ylitarkastaja
Valtion elokuvatarkastamo
Jaakonkatu 5 B
00100 Helsinki
Puhelin: (09) 2285 4478
Telekopio: +358 (09) 2285 4470
Internet: www.vet.fi