Sain potkut :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Raffeli
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja ...:
Alkuperäinen kirjoittaja esimies:
Alkuperäinen kirjoittaja P:
Alkuperäinen kirjoittaja esimies:
Alkuperäinen kirjoittaja hemuli:
Alkuperäinen kirjoittaja esimies:
Ikävä kyllä irtisanomisellesi ei juuri voi mitään tehdä. Koeaika on juuri sitä varten, että silloin KUMPIKIN OSAPUOLI on oikeutettu purkamaan työsopimuksen eikä siihen tarvita mitään syitä. Se, että olet raskaana on ehkä oikea syy, mutta sä et ikinmaailmassa tule voittamaan tuollaista juttua jos sitä yleensä eteenpäin viet. Olen elämäni aikana joutunut irtisanomaan noin 20 ihmistä, osan koeajalla ja kyllä ne irtisanomiset on vaan työntekijän pitänyt niellä ja se siitä. Kyllähän kaiken voi aina riitauttaa ja sitä rataa, mutta koska kyseessä on noin iso firma (Tradeka) ja lisäksi sulla tosiaan oli se koeaika niin kyllä se nyt vaan on noin ja se siitä.

Olen pahoillani puolestasi.
Äläpä selitä siellä olet sitten mikä tahansa esimies, mulla oli vuosi sitte samanlainen tapaus. Vein jutun eteenpäin, mentiin oikeuteen asti. Esimieheni myönsi että syy irtisanomiseen oli raskaus. Joutui pulittamaan mulle sievoisen summan rahaa.

Höpö höpö... Jos kyseessä on tuon kokoinen firma niin voit olla aika varma, että homma menee työnantajan voitoksi. Se on sitten eri juttu, jos jonkun pikkukaupan omistaja antaa kenkää...
Mä teen näiden asioiden parissa töitä päivittäin, joten...

Kannattaa kuitenkin aina yrittää, siinähän todistelevat sitten, että irtisanominen EI johtunut raskaudesta, vaikka irtisanominen hupsheijaa sattuikin osumaan juuri siihen ajankohtaan, kun työnantaja on saanut raskaudesta tiedon.

Niin kauan, kun ei näistä asioista nosteta älämölöä, niin kauan lain rajamailla toimivat työnantajat tekevät mitä lystäävät ja sumeilematta pelaavat omaan pussiinsa.

Tradekan sana ap:tä vastaan... Hmmmm... kumpikohan menee läpi? Mietihän nyt... Kyllä kuule se "muu syy" on se mikä papereihin jää. Oli totuus sitten mikä hyvänsä...

Ei mene näin, oikeus on työntekijänpuolella lähes aina. Todella harvoin yritys kääntää asian voitokseen saati näinkin ilmiselvässä jutussa.

Mihin perustat tämän "tietosi"?
Oletko juristi?
 
Mutta jos työnantajalla ei ole SELVÄÄ todistetta työntekijön laiminlyönneistö ym. irtisanomisperusteista, tuo raskaus painaa vaakakupissa tosi paljon! Enkä usko, että isot jyrää pienen, työnantajahan olisi suorastaan diktaattori, toki "pikkupomot" on usein daiktaattoreja..
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Sinäkin lienet juristi?

Alkuperäinen kirjoittaja kel onni on:
Alkuperäinen kirjoittaja Blue Rush:
Alkuperäinen kirjoittaja kel onni on:
mistäs sitten saat uuden työpaikan kun sulla on leima otsassa?!

:o siis mitä hemmettiä?!
Eihän sillä ny mitään leimaa otsassa ole! :headwall:

Tapana on että edellisiin työpaikkoihin soitetaan uutta hakiessa ja kysytään millainen työntekijä on ollut. Ei anna hyvää kuvaa jos edellinen työnantaja sanoo että tapellaan just ks henkilön kanssa oikeudessa. Kommenteillani peilaan asioita kolikon kummaltakin puolelta. Jos en tukisi raffelia en varmaan neuvoisi häntä eteenpäin asiassa vai mitä? Kuitenkin on järkevää nähdä että asioilla voi olla myös negatiivisia vaikutuksia. Puolensa ja puolensa.

Mulla on takanani hyviä työpaikkoja, mutta myös ns. mätämunia työpaikkoja, joista toisessa työnantajan laiton menettely meni lähes oikeuteen asti. Voisin vaikka vannoa, ettei häneltä kovin kauniita sanoja musta löydy, kun kehtasinkin ajaa omia oikeuksiani ja mm. vaatia tekemästäni työstä työsopimuksen mukaisen palkan, jonka jättivät maksamatta.

Päinvastoin olen erittäin tyytyväinen, etten jäänyt lattiamatoksi. En myöskään huolehdi siitä, mitä kyseinen ex-työnantaja musta jonkun tulevan soitellessa kyselee. Usein kun tapana on soitella vähän muihinkin paikkoihin, joista selvinnee kokonaistilanne. Ei oikeustajuinen työntekijä automaattisesti ole leimaotsainen tuleva ongelma, ongelmiahan ei alunperin olisi välttämättä ollutkaan, jos työnantaja olisi toiminut lain puitteissa (ainakin omassa tapauksessani).

KYSEESSÄ ON KOEAIKA!!! Ei siihen helvetti sentään tarvii edes mitään syytä jos työntekijän irtisanoo!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Se on sitten ihan eri juttu, jos kyseessä on vakityö, jossa koeaika on jo ohi....!!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja esimies:
Alkuperäinen kirjoittaja hemuli:
Alkuperäinen kirjoittaja esimies:
Alkuperäinen kirjoittaja hemuli:
Alkuperäinen kirjoittaja esimies:
Ikävä kyllä irtisanomisellesi ei juuri voi mitään tehdä. Koeaika on juuri sitä varten, että silloin KUMPIKIN OSAPUOLI on oikeutettu purkamaan työsopimuksen eikä siihen tarvita mitään syitä. Se, että olet raskaana on ehkä oikea syy, mutta sä et ikinmaailmassa tule voittamaan tuollaista juttua jos sitä yleensä eteenpäin viet. Olen elämäni aikana joutunut irtisanomaan noin 20 ihmistä, osan koeajalla ja kyllä ne irtisanomiset on vaan työntekijän pitänyt niellä ja se siitä. Kyllähän kaiken voi aina riitauttaa ja sitä rataa, mutta koska kyseessä on noin iso firma (Tradeka) ja lisäksi sulla tosiaan oli se koeaika niin kyllä se nyt vaan on noin ja se siitä.

Olen pahoillani puolestasi.
Äläpä selitä siellä olet sitten mikä tahansa esimies, mulla oli vuosi sitte samanlainen tapaus. Vein jutun eteenpäin, mentiin oikeuteen asti. Esimieheni myönsi että syy irtisanomiseen oli raskaus. Joutui pulittamaan mulle sievoisen summan rahaa.

Höpö höpö... Jos kyseessä on tuon kokoinen firma niin voit olla aika varma, että homma menee työnantajan voitoksi. Se on sitten eri juttu, jos jonkun pikkukaupan omistaja antaa kenkää...
Mä teen näiden asioiden parissa töitä päivittäin, joten...
Joten mitä..?? Joten mitä..??

Sulla ei ole aavistustakaan siitä mitä puhut. Elät jossain olettamuksissa.

Ja vielä sekin niinkun tuossa yksi mainitsi, että tuollaisen oikeusrumban jälkeen ap:n on entistä vaikeampi saada töitä, koska nykyään 95% työnantajista soittaa edelliseen työpaikkaan ja kyselee työntekijästä. Saan näitä puheluita ehkä 20 viikossa.

Se on tottakai jokaisen oma asia mitä elämällään tekee, mutta joskus ois kyllä hyvä vaan kohdata tosiasiat.
Eli mielelläs potkit raskaana olevia naisia pellolle.. haluaisinpa kohdata sut naamakkain. Helppo se on täällä saiteilla lässyttää...Haluaisin todella nähdä millainen ihramaha todella olet (sellainen luultavasti olet joka et arvosta naista pätkääkään)

Kylläpä tarvii.

HEI, EI HÄTÄÄ, VAIKKET KUULU LIITTOON. SINUA AUTTAA SUOMESSA TYÖSUOJELUPIIRI JA OIKEUSAPUMIES.

AINA, JOS RASKAANA OLEVA IRTISANOTAAN - VAIKKAKIN KOEAJAN PUITTEISSA- ON SYYS EPÄILLÄ, ETTÄ VARSINAINEN SYY ON RASKAUDESSA. ELI KÄYTÄNNÖSSÄ NÄMÄ TAPAUKSET VOI VIEDÄ OIKEUTEEN.
T.ASIANTUNTIJA
 
Alkuperäinen kirjoittaja Miili:
No voi sua! Mut miks ihmeessä sä just nyt pyysit niitä mammahousuja jos koeaikaa ei ollu juuri mitään enää jäljellä, tai miks piti raskautua heti kun sai työpaikan? Siis ei millään pahalla, onnea raskaudesta, tämmöset kysymykset tuli vaan mieleen.

Jos työnantajan rytmissä alkaa raskautumaan, sopivaa aikaa ei ole koskaan. Kato nyt uutisotsikoita, kannattaako oikeasti uhrata muu elämänsä työlle? Ei tod. Mäkin tulin raskaaksi aikanaan melkein heti työpaikan saamisen jälkeen. Odotin kyllä koejan loppuun ennen kertomista, mutta joskus voi olla pakko kertoa syystä tai toisesta. Työpaikka olikin sitten ihan syvältä joten hyvä kun tulin heti raskaaksi.

Alkuperäinen kirjoittaja esimies:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mutta jos työnantajalla ei ole SELVÄÄ todistetta työntekijön laiminlyönneistö ym. irtisanomisperusteista, tuo raskaus painaa vaakakupissa tosi paljon! Enkä usko, että isot jyrää pienen, työnantajahan olisi suorastaan diktaattori, toki "pikkupomot" on usein daiktaattoreja..

Sinäkin lienet juristi?

Sinä ilmeiseti olet juristi, kun tiedät NIIN paljon paremmin asiat. Vaikka, oletkin esimies, niin et tiedä kaikkeaä Tottakai pidät työnantajan puolta ennemmin kuin helposti vaihdettavan työntekijän, koska työnantajahan sen sinun palkan maksaa.

Raskaus ei saa olla lain mukaan irtisanomisen perust ja työnantajan TÄYTYY perustella irtisanomisen syy, varsinkin,jos tapaus menee eteenpäin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja esimies:
Alkuperäinen kirjoittaja ...:
Alkuperäinen kirjoittaja esimies:
Alkuperäinen kirjoittaja P:
Alkuperäinen kirjoittaja esimies:
Alkuperäinen kirjoittaja hemuli:
Alkuperäinen kirjoittaja esimies:
Ikävä kyllä irtisanomisellesi ei juuri voi mitään tehdä. Koeaika on juuri sitä varten, että silloin KUMPIKIN OSAPUOLI on oikeutettu purkamaan työsopimuksen eikä siihen tarvita mitään syitä. Se, että olet raskaana on ehkä oikea syy, mutta sä et ikinmaailmassa tule voittamaan tuollaista juttua jos sitä yleensä eteenpäin viet. Olen elämäni aikana joutunut irtisanomaan noin 20 ihmistä, osan koeajalla ja kyllä ne irtisanomiset on vaan työntekijän pitänyt niellä ja se siitä. Kyllähän kaiken voi aina riitauttaa ja sitä rataa, mutta koska kyseessä on noin iso firma (Tradeka) ja lisäksi sulla tosiaan oli se koeaika niin kyllä se nyt vaan on noin ja se siitä.

Olen pahoillani puolestasi.
Äläpä selitä siellä olet sitten mikä tahansa esimies, mulla oli vuosi sitte samanlainen tapaus. Vein jutun eteenpäin, mentiin oikeuteen asti. Esimieheni myönsi että syy irtisanomiseen oli raskaus. Joutui pulittamaan mulle sievoisen summan rahaa.

Höpö höpö... Jos kyseessä on tuon kokoinen firma niin voit olla aika varma, että homma menee työnantajan voitoksi. Se on sitten eri juttu, jos jonkun pikkukaupan omistaja antaa kenkää...
Mä teen näiden asioiden parissa töitä päivittäin, joten...

Kannattaa kuitenkin aina yrittää, siinähän todistelevat sitten, että irtisanominen EI johtunut raskaudesta, vaikka irtisanominen hupsheijaa sattuikin osumaan juuri siihen ajankohtaan, kun työnantaja on saanut raskaudesta tiedon.

Niin kauan, kun ei näistä asioista nosteta älämölöä, niin kauan lain rajamailla toimivat työnantajat tekevät mitä lystäävät ja sumeilematta pelaavat omaan pussiinsa.

Tradekan sana ap:tä vastaan... Hmmmm... kumpikohan menee läpi? Mietihän nyt... Kyllä kuule se "muu syy" on se mikä papereihin jää. Oli totuus sitten mikä hyvänsä...

Ei mene näin, oikeus on työntekijänpuolella lähes aina. Todella harvoin yritys kääntää asian voitokseen saati näinkin ilmiselvässä jutussa.

Mihin perustat tämän "tietosi"?
Oletko juristi?

En todellakaan, mutta lukenut suomen TYÖlakia kouluni ja ammattini puolesta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hemuli:
Alkuperäinen kirjoittaja esimies:
Alkuperäinen kirjoittaja hemuli:
Alkuperäinen kirjoittaja esimies:
Alkuperäinen kirjoittaja hemuli:
Alkuperäinen kirjoittaja esimies:
Ikävä kyllä irtisanomisellesi ei juuri voi mitään tehdä. Koeaika on juuri sitä varten, että silloin KUMPIKIN OSAPUOLI on oikeutettu purkamaan työsopimuksen eikä siihen tarvita mitään syitä. Se, että olet raskaana on ehkä oikea syy, mutta sä et ikinmaailmassa tule voittamaan tuollaista juttua jos sitä yleensä eteenpäin viet. Olen elämäni aikana joutunut irtisanomaan noin 20 ihmistä, osan koeajalla ja kyllä ne irtisanomiset on vaan työntekijän pitänyt niellä ja se siitä. Kyllähän kaiken voi aina riitauttaa ja sitä rataa, mutta koska kyseessä on noin iso firma (Tradeka) ja lisäksi sulla tosiaan oli se koeaika niin kyllä se nyt vaan on noin ja se siitä.

Olen pahoillani puolestasi.
Äläpä selitä siellä olet sitten mikä tahansa esimies, mulla oli vuosi sitte samanlainen tapaus. Vein jutun eteenpäin, mentiin oikeuteen asti. Esimieheni myönsi että syy irtisanomiseen oli raskaus. Joutui pulittamaan mulle sievoisen summan rahaa.

Höpö höpö... Jos kyseessä on tuon kokoinen firma niin voit olla aika varma, että homma menee työnantajan voitoksi. Se on sitten eri juttu, jos jonkun pikkukaupan omistaja antaa kenkää...
Mä teen näiden asioiden parissa töitä päivittäin, joten...
Joten mitä..?? Joten mitä..??

Sulla ei ole aavistustakaan siitä mitä puhut. Elät jossain olettamuksissa.

Ja vielä sekin niinkun tuossa yksi mainitsi, että tuollaisen oikeusrumban jälkeen ap:n on entistä vaikeampi saada töitä, koska nykyään 95% työnantajista soittaa edelliseen työpaikkaan ja kyselee työntekijästä. Saan näitä puheluita ehkä 20 viikossa.

Se on tottakai jokaisen oma asia mitä elämällään tekee, mutta joskus ois kyllä hyvä vaan kohdata tosiasiat.
Eli mielelläs potkit raskaana olevia naisia pellolle.. haluaisinpa kohdata sut naamakkain. Helppo se on täällä saiteilla lässyttää...Haluaisin todella nähdä millainen ihramaha todella olet (sellainen luultavasti olet joka et arvosta naista pätkääkään)

Pikkusen meni metsään.

Ensinnäkin: MullaKIN on esimies joka antaa mulle käskyjä. Mun on niitä noudatettava tai saan kenkää.
Toiseksi: Olen 30 vuotias 2 lapsen äiti
Kolmanneksi: Olen normaalipainoinen
Neljänneksi: En ole irtisanonut ainuttakaan raskaana olevaa naista.

Että näin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja esimies:
KYSEESSÄ ON KOEAIKA!!! Ei siihen helvetti sentään tarvii edes mitään syytä jos työntekijän irtisanoo!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Se on sitten ihan eri juttu, jos kyseessä on vakityö, jossa koeaika on jo ohi....!!!!

Onko näin ammattitaidottomia esimiehiä todellakin olemassa? Voi äly ja väläys!
 
Anna sinä kohdella itseäsi miten haluat, mutta anna muiden pitää sentäs HELVETTI puoliansa kun siihen on oikeus. Koeajallakaan ei saa irtisanoa ketään ilman pätevää syytä ja varsinkaan raskauden vuoksi. Koeajalla koskee ihan samat velvollisuudrt, työsopimusta ei voida purkaa ihan mistä tahansa syystä, koeajalla ne on näytettävä toteen jos työsopimusta ei enää jatketa. Mitkä ne syyt on. Ja jos koeajalla irtisanotaan työntekijä, se astuu voimaan välittömästi. Kun taas vakinaisessa työsuhteessa on irtisanomisaika. Koeajalla myös työntekijä voi ottaa hatkat. Työnantaja voi sanoa, että kyllä koeajalla voidaan irtisanoa ilman perusteita mutta se on paskapuhetta.
 
Kyllä tarvitsee raskauden ollessa kyseessä. Et ole ilmeisesti tutustunut työaikalakiin ja sen perusteisiin? Mutta yleensä ihmiset eivät valita ja suurien kannattaa maksaa ne harvat valittajat hiljaisiksi. Näin suuri työnantaja jää mukavasti voitolle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja esimies:
KYSEESSÄ ON KOEAIKA!!! Ei siihen helvetti sentään tarvii edes mitään syytä jos työntekijän irtisanoo!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Se on sitten ihan eri juttu, jos kyseessä on vakityö, jossa koeaika on jo ohi....!!!!

Anna sinä kohdella itseäsi miten haluat, mutta anna muiden pitää sentäs HELVETTI puoliansa kun siihen on oikeus. Koeajallakaan ei saa irtisanoa ketään ilman pätevää syytä ja varsinkaan raskauden vuoksi. Koeajalla koskee ihan samat velvollisuudrt, työsopimusta ei voida purkaa ihan mistä tahansa syystä, koeajalla ne on näytettävä toteen jos työsopimusta ei enää jatketa. Mitkä ne syyt on. Ja jos koeajalla irtisanotaan työntekijä, se astuu voimaan välittömästi. Kun taas vakinaisessa työsuhteessa on irtisanomisaika. Koeajalla myös työntekijä voi ottaa hatkat. Työnantaja voi sanoa, että kyllä koeajalla voidaan irtisanoa ilman perusteita mutta se on paskapuhetta.

ei kummankaan tarvitse selitellä, jos koeajalla katkaisee työsuhteen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lakitar:
Alkuperäinen kirjoittaja esimies:
KYSEESSÄ ON KOEAIKA!!! Ei siihen helvetti sentään tarvii edes mitään syytä jos työntekijän irtisanoo!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Se on sitten ihan eri juttu, jos kyseessä on vakityö, jossa koeaika on jo ohi....!!!!

Onko näin ammattitaidottomia esimiehiä todellakin olemassa? Voi äly ja väläys!

Niinpä niin. Ja yksi esimies täällä vauhkoaa, ettei kannata viedä asiaa eteenpäin.. Vetää selkeästi työpaikkaa kohti. Jos minua kohdeltaisiin noin törkeästi, veisin takuulla asian eteenpäin.

Kuten sanottu, valitettavan moni esimies kuvittelee olevansa jumalasta seuraava.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti 40plusplus:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja esimies:
KYSEESSÄ ON KOEAIKA!!! Ei siihen helvetti sentään tarvii edes mitään syytä jos työntekijän irtisanoo!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Se on sitten ihan eri juttu, jos kyseessä on vakityö, jossa koeaika on jo ohi....!!!!

Anna sinä kohdella itseäsi miten haluat, mutta anna muiden pitää sentäs HELVETTI puoliansa kun siihen on oikeus. Koeajallakaan ei saa irtisanoa ketään ilman pätevää syytä ja varsinkaan raskauden vuoksi. Koeajalla koskee ihan samat velvollisuudrt, työsopimusta ei voida purkaa ihan mistä tahansa syystä, koeajalla ne on näytettävä toteen jos työsopimusta ei enää jatketa. Mitkä ne syyt on. Ja jos koeajalla irtisanotaan työntekijä, se astuu voimaan välittömästi. Kun taas vakinaisessa työsuhteessa on irtisanomisaika. Koeajalla myös työntekijä voi ottaa hatkat. Työnantaja voi sanoa, että kyllä koeajalla voidaan irtisanoa ilman perusteita mutta se on paskapuhetta.

ei kummankaan tarvitse selitellä, jos koeajalla katkaisee työsuhteen.
Kylläpä tarvitsee työntekijän niin vaatiessa.

Alkuperäinen kirjoittaja Raffel:
Voi hyvää päivää :o

Menin tänään ihan normaalisti hyvillä mielillä töihin ni arvatkaa mitä. Sielä oli myymäläpäälikkö vastassa ja halus mennä mun kanssa takahuoneeseen juttelemaan. Olikin tosi mukavaa juteltavaa sitte.

Mä jätin viime viikolla myymäläpäälikölle lapun että tarttisin isommat työhousut kun vatsa alkaa olemaan jo semmonen pallo ettei mulla mahu enää housut jalkaan. Pyysin tilaamaan mulle isommat "raskausmallia" olevat housut joustavalla vyötäröllä. Samaiseen lappuun kirjotin myös toivomuksen että jos ne yrittäisi saada jouluaattoksi jonkun muun töihin kun me oltais lähdössä sukulaisiin toiselle puolelle suomea. Asiallisesti kysyin, en siis mitenkään vaan ilmottanut että en tuu jouluna ja sillä selvä.

Nyt myymäläpäälikkö oli siis mua vastassa ja sopersi mulle jotain ihan omiaan että se on saanu käskyn irtisanoa mut siksi että mä en huoli mulle määrättyjä työvuoroja! Mulla ei kuulemma ole tarpeeksi työmotivaatiota eikä rohkeutta pyytää edes työvaatteita kasvotusten.

Siis mitä vattua! Ainoa syy miksi mä kirjotin sen lapun meidän myymäläpäälikölle oli se että se oli ollu yli viikon jossain vinku intiassa ja tiesin sen tulevan seuraavana päivänä töihin (jolloin mulla oli siis muutaman päivän vapaat siinä välissä ) Järkeilin asian niin että se saa sen lapun heti töihin tullessaan ja voi laittaa mun vaatteet tilaukseen ja ehtii siinä muutaman päivän aikana pohtia sitä että pitääkö mun mennä jouluna töihin vai nou. Olin siis ihan varautunut myös siihen vaihtoehtoon ettei kukaan muukaan suostu tekemään jouluvuoroa, jolloin minä teen sen.

Ja toisekseen, mä en ole kertaakaan kieltäytyny tekemästä mulle annettuja työvuoroja! Kaksi kertaa oon kysynyt että voisiko työvuoroja mitenkään mahdollisesti vaihtaa. Ja toinen noista kerroista oli siis tuo juuri mainitsemani jouluvuoro. Kaikki muutkin meidän työpaikalla jättää aina ilmoitustaululle toivomuksa työvuoroista. Tietenkään niitä ei voi itse määrätä, mutta toivomuksia luulin saavani esittää ihan samalla tavalla kun kaikki muutkin.

Aluepäälikkö oli käynyt meidän työpaikalla visiitillä ja huomannut sen mun lapun jonka olin jättänyt myymäläpäälikölle. Oli kuulemma käskenyt irtisanoa mut siksi että pyysin joulua vapaaksi. Miksi kaikki muutkin ei sitten saa potkuja meidän työpaikalta?!?

Ei tarvitse olla fiksukaan että tajuaa oikean irtisanomisen syyn. Pyysinhän samaisessa lapussa raskaus vaatteita. Ja muutenkin, kun neljän kuukauden koeaika oli nyt loppumaisillaan ni mikäs sen sopivampi aika irtisanoa vajaakykyinen raskaana oleva työntekijä. Koe ajallahan ei tarvitse antaa sen kummempaa selitystä irtisanomisille. Raskauden takia ei lain mukaan saa irtisanoa ketään, mutta milläs mä todistan että mut on irtisanottu sen takia. Syyksihän sanottiin se etten kelpuuta mulle annettuja työvuoroa eikä mulla ole tarpeeksi työmotivaatiota.

Voitte vaan kuvitella kuinka kiukkunen ja surullinen mä olen. Joulu edessä ja kaikki lastenvaunut ynnämuut vielä ostamatta. Kukahan palkkaisi tämmösen vajaakuntoisen pösilön joka ei edes kelpuuta määrättyjä työvuoroja :'(

Raffel ja Papsi 15+1

En jaksa lukea ketjua läpi mutta raskaana olevaa ihmistä ei saa irtisanoa vaikka olisikin koeajalla. Ja tämä on fakta. Eli koitappas nyt jaksaa pitää puolias, ihan vaikka vaan meidän kaikkien naisten puolesta.
 
Similar threads

H
Viestiä
9
Luettu
386
A
O
Viestiä
3
Luettu
235
M
A
Viestiä
5
Luettu
282
N
Y
Viestiä
4
Luettu
382
J

Yhteistyössä