Hmmph itse olen tällaisen järjestelyn kasvatti 1 vuotiaasta lähtien. Uskon että ainakin perusluottamuksen ja kiintymysvaiheen kehittyminen on vähän kärsinyt, kun oon jatkuvasti kokenut tulevani hylätyksi hoitajan vaihtuessa ja kadotessa viikoksi... Pieni lapsi ei voi ymmärtää sitä.
Vähän helpommalla olisin ehkä päässyt, jos vuorottelu olisi alkanut vasta kun olin kouluikäinen, mutta se olisi saattanut olla eri tavalla raskasta.
Mun mielestä systeemi on joka tapauksessa HUONO, mutta vielä huonompi olisi ollut, jos olisin menettänyt toisen vanhemman kanssa vietetyn ajan... Harmi, että vaihtoehdot ovat toinen toistaan surkeampia.
Eli kyllä, olen katkera siitä, että kodit olivat kuin yö ja päivä ja niin mustakin tuli ihan erilainen lapsi riippuen kumman luona olin, lisäksi usein itkin jomman kumman perään salaa, en olisi halunnut lähteä tai jääd ja aina kätkin nämä tunteet vanhemmiltani, etten loukkaisi toista ikävöimällä toista, eli väitin itkeväni jostain muusta syystä kun oikeasti itkin äiti-ikävää.
Herkemmälle lapselle vuorottelu on todennäköisesti perseestä, vaikka sitä ei koskaan tulisi ilmaisseeksi vanhemmille. Aikuisten, jotka järjestävät asian näin, on paras myöntää se, että lapsen etu ei ole toteutunut kovin hyvin välttämättä, vaikka sen eteen olisikin tehnyt parhaansa. Sellaista sattuu.
Ihanne olisi pystyä järjestämään asia esim. niin että vanhemmat asuvat vuorotellen samassa asunnossa lapsen kanssa ja itse vuoroviikoin toisessa vuokra-asunnossa.
itse teen kaikkeni, että lapsillani on asiat hyvin. En olis valinnut väärää miestä, huonoa isää, eronnut, muuttanut 150 km päähän. En ehkä keksi nokkelia suomen- tai englanninkielisiä sanontoja ("get the point" tai sellaisia, tai penaalin kynistä tai vastaavaa), joten yritän sit vaan muuten lasten elämän tehdä yksinkertaisin keinoin hyväksi.