On se aika vuodesta että mies menee mökille taas yksin

Tarkoitatko ”vahvalla kirjoittajalla” mahdollisesti viestin #74 kirjoittajaa eli minua?
Teki hyvää palata aiempaan kirjoitukseeni, jossa innostuin taas liikaa pohtimaan syntyjä syviä.
Luen kirjaa, joka on kirjailijan ensimmäinen julkaistu kirja lukien kirjaa sieltä täältä, sillä sen rakenne mahdollistaa selailevan lukemisen kuten myös tämän palstan ketjujen luku.
En omista kristallipalloa enkä siis pysty kurkkaamaan mitä miehesi teki mökkireissullaan. Enkä hän vain nautti luoonon rauhasta, ja kuunteli tuulen huminaa. Ulkona maa on vitivalkea, enkä ole tänään viitsinyt lähteä ulkoilemaan.
Löysin kynttilöitä hakiessani kaapista suklaapääsiäispupun, ja maistoin pupun korvasta suklaata. Maku on eltaantunut, ja joutanee jätteisiin.
Kuuntelin Nanna Karalahden podcastin, josta mainittiin vauva av:n ketjussa.
Nettikeskusteluissa podcastin vierailija Helena Koivu saa huutia, mutta podcastin kuuntelijat kertovat viesteissään tunteneensa. sympatiaa ja empatiaa hänen hankalan elämäntilanteen takia.
Jos ihminen joutuu jonkin asian takia välitilaan, seisova vesi ei tee hyvää osapuolille. Elämä jatkuu, ja vaihtoehtoja on paljon. Kiusaaminen ja elämän hankaloittaminen ei tee kenellekään hyvää. Eniten ihmettelin miksi lapset eivät pysty kunnolla suoriutumaan koulussa suomen kielellä.
Olen jossain tämän palstan ketjussa maininnut, että kävin muutama vuosi sitten Vanhustyön keskusliiton ystäväkurssin. Vapaaehtoistoimintaa olisi tarjolla yllin ky.llin, mutta parhaiten viihdyn netin äärellä. Tykkään olla kotona, istua samanlaisessa lukutuolissa kuin Jörn Donner aikoinaan telkkarissa mainostamassa lukemista ”lukeminen kannattaa” sloganillaan. Hörpin samalla kahvia, teetä, vaaleaa glögiä tai kaakaota. Halloween keksit ja munkit ovat jo vain muisto.
Lukemassani kirjassa on mies, joka pisti välit poikki 44-vuotiaaseen yh-äitiin, koska nainen haluaa ottaa vastuun tyttärensä vahinkoraskausvauvasta. Naisen menestyvä miesystävä on aina ollut lapseton eikä halunnut lapsia ex-avioliitossaan.
Monessa kirjassa, tv-sarjassa, elokuvassa sekä vanhoissa kirjoituksissani netissä usein kuvataan nelikymppisikävaihetta naisten elämässä. Kun kyseisestä ikäpyykistä pääsee yli, elämä kulkee mukavasti tuttuja latujaan. Se on kuin virstanpylväs lapsuuteni koulutiellä. Korkea kivipaasi, jossa on joku valkoinen merkintä kai kilometriluku, jota tiirailin, kun kävelin ojan pohjassa kumisaappailla värikkäiden haavanlehtien vesivellissä.
Miehiä on joka lähtöön. Kuvittele huviksesi elämääsi gansteripomon puolisona, jonka siippa käy joskus lomalla vankilasta. Tämä palsta nukkuu Ruususen unta, eikä täällä usein kirjoita kovia kokeneet naisparat. Jotkut heistä eivät pysty kirjoittamaan vaikka haluaisivat tai eivät ymmärrä suomen kieltä kuin muutaman sanan.
Lainasin kirjaston tietokirjallisuuspuolelta kirjan eräästä maapallon maanosasta. Kyynel kohosi silmääni kuin laulaja Suvi Teräsniskalla Instagram-videossaan, kun luin siirtotyöläisten karuista oloista maissa, joiden tasavertaisiksi kansalaisiksi he eivät koskaan pääse.
Katsoin Ylen ohjelman Pyhän maan kirkko loppuminuutit uudestaan, sillä nukahdin eilen ohjelman koppupuolella. Mielenkiintoinen tilanne kirkossa, jossa saman uskonnon eri suuntaukset jakavat keskenään kirkon tilat eri kellon aikoihin.
Pyrkikäämme samanlaiseen sopuun tälläkin palstalla. Annan puheenvuoron seuraavalle kommentoijalle. Hyvää illan jatkoa!

Status quo on latinankielinen sanonta, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”tila jossa”. Usein status quon ymmärretään tarkoittavan asioiden vallitsevaa tilaa, jossa totuttuja toimintatapoja ei tarvitse millään tavalla muuttaa. Status quota voidaan pitää täydellisenä vastakohtana suurille, radikaaleille muutoksille./Lainaus internetistä

 

Juu sinua tarkoitin juuri. Olet kuin kirjailija, jonka kirjoja on mukava lukea. Ihanaa että olet vahva ja omillaan viihtyvä, mutta myös samalla toisia ajatteleva empaattinen ihminen. Maailmassa on tänä päivänä niin paljon tyytymättömyyttä ja minäkin olen ohjelmoitu siihen. Kaipaisin jotain kurssia jossa ohjattaisiin tyytyväiseen, onnellisempana elämään. Jossain sellainen ehkä onkin menossa?

 

Juu sinua tarkoitin juuri. Olet kuin kirjailija, jonka kirjoja on mukava lukea. Ihanaa että olet vahva ja omillaan viihtyvä, mutta myös samalla toisia ajatteleva empaattinen ihminen. Maailmassa on tänä päivänä niin paljon tyytymättömyyttä ja minäkin olen ohjelmoitu siihen. Kaipaisin jotain kurssia jossa ohjattaisiin tyytyväiseen, onnellisempana elämään. Jossain sellainen ehkä onkin menossa?

Kaunis kiitos viestistäsi!
Sisareni on toimittaja&valokuvaaja, ja on julkaissut ainakin yhden kirjan.
Luen joskus hänen blogia. Hän on kotiseuturakas, ja perehtynyt kotikaupunkimme historiaan.
Avasin Yle aamun, ja sitten tämän sivun. Joku pitkään kirjoituksiani rienannut
kirjoittaja on avannut uuden ketjun minua pilkatakseen. E hkä hän on kateellinen, ja kaipaa huomiota.
Viime viikolla kävin kirjaston kirjallisuusillassa, ja mainitsinkin siitä jossain toisessa palstan ketjussa. Naiskirjailijan podcastissa Laura Malmivaara antaa kirjoittamiseen hyviä vinkkejä. Laura kantaa sukunimeä, jonka saman niminen mies oli koulumme rehtori.
Aika rientää, ja tuntuu siltä, etten saa mitään näkyvää aikaan. Tyttäreni aikoinaan miNulle lahjoittama R.L. villapusero on ratkennut vyötärön sivusta. Ostin aiemmin puseron kyynärpäihin kangaslaput Prismasta. Vaatekaapissani on monta villapuseroa hän lahjoittamina. Perhe muuti Englannista lämpimään maahan.
Suurin ongelma on miten kylmän ystävänä viihdyn korkeassa lämpötilassa.
Ilmastointi siellä on joka paikassa. Kun matkustan vieraaseen kulttuurin, vältän alkushokin katsomalla videoita ja lukemalla mainitsemaani tietokirjaa.
En tiedä mitä kirjoitusinnostukselleni tapahtuu. Sen tiedän, että lapseni ovat kirjoittamisessaan minua paljon taitavampia.
Maailma on aina ollut julma ja pelottava. Varsinkin viimeisimmät tapahtumat ovat saaneet minut voimaan pahoin. Internetillä on valtava voima hyvässä ja pahassa.
Täytyy vain uskoa hyvyyteen.
Joskus ajattelen, että ehkä joku minut jossain elämäni vaiheessa tuntenut henkilö lukee kirjoituksiani. Usein harmittaa miten elämässä ihmiset vain katoavat elämästäni. Pari vuotta sitten vietimme joulua ihanan, kuulema hyvin kuuluisan pariskunnan kanssa tyttäreni perheessä. Kun myöhemmin kysyin mitä heille kuuluu, sain tietää, että he erosivat. Syyt olivat kummalliset. Perhekeskeisenä kotihiirenä en voisi kuvitella itseäni kyseisen naisen valitsemaan elämäntyyliin.
Hiiristä voisin kirjoittaa pitkät tarinat. Lapsenlapsillani on ihana nukkekoti, jossa hiiriperhe asustaa. Luin lapsillemme satuja kesämökkimme ”sinisessä salongissa”, ja talossa asuva kirjastohiiri rapisteli kirjahyllyssä. Soitimme leikkitorvea, ja rapina vaimeni. En silloin olisi osannut kuvitella, että joskus virkkaan lastenlasteni nukkekotiin maton, ja saan myöhemmin kuvan matosta hiiritalossa.
Taloon voi tilata sisustustarvikkeita ja huonekaluja netistä.
Monialamultitaskaaja pikkusiskolleni veljemme askarteli aikoinaan nukkekodin, johon ompelin naisasukkaan. Nuken nimeksi annoin Liisa Puska mustan ja pörröisen tukkansa takia.
Jatkan Yle aamu katsomista. Olen opiskellut muiden kielten lisäksi saksaa ja ranskaa. Katson mielenkiinnolla mitä vuoden kileten opettaja juttelee nykyajan opiskelusta.
Kieliryhmäni on liian pieni, ja tykkään lukea ja tehdä kotiläksyt vain kotona.
Kielitaitoa on koko ajan ylläpidettävä, eikä Kauniiden ja rohkeiden seuraaminen Youtubella auta yhtään mitään, kun joudun kummallisiin tilanteisiin ulkomailla.
Mukavaa alkavaa viikkoa! Ei sitä koskaan arvaa mitä tämäkin viikko tuo tullessaan. Ehkä vastaani juoksee 80-vuotias seniori, josta on juttu Helsingin Uutisissa keskiviikon numerossa. Hän kuulema tervehtii vastaantulijoita, ja nauttii siitä miten he reagoivat tervehdykseen. Ehkä lyön allikällä ex-ulosottomiehen sanomalla leukani savon murteelle loksauttaneena: Hyvvee päevee.
Kiitos, jos jaksoitte lukea polveilevan ja rönsyilevan Vantaan joen virtailuni.

 

Kiitos kun kirjoittelet tänne.
Löysin miehen laukusta kondomipakkauksen, juttu menee yhä selvemmäksi ja surullisemmmaksi, mutta täyttä varmuutta en saa. Haluaisin ihan 100% varmuuden että kysymys on uskottomuudesta. Sitä en kai koskaan saa, nyt vaan pitäisi tietää mitä tehdä. En haluaisi jatkaa huijarin kanssa. Olen niin surullinen, etten jaksa kirjoittaa tämän enempää..

 

Kiitos kun kirjoittelet tänne.
Löysin miehen laukusta kondomipakkauksen, juttu menee yhä selvemmäksi ja surullisemmmaksi, mutta täyttä varmuutta en saa. Haluaisin ihan 100% varmuuden että kysymys on uskottomuudesta. Sitä en kai koskaan saa, nyt vaan pitäisi tietää mitä tehdä. En haluaisi jatkaa huijarin kanssa. Olen niin surullinen, etten jaksa kirjoittaa tämän enempää..

Istun taas lukutuolissani iPad sylissäni ja Yle aamu seuranani. Kahvi maistuu, ja viimeiset sulatetut pullanviipaleet.
Muistan kun löysin saman ”sisuskumin” sen aikaisen aviomieheni puvun taskusta.
Kesämökillämme ihmettelin hänen kehossa olevia ”kissan” raapaisuja. Ehkä huonosti hoidetut tekokynnet jollakin naaraskissall olivat repineet ihoon naarmuja.
Yle aamussa puhuttiin mielenterveysongelmista ja pitkistä hoitojonoista. 13-vuotias odottaa hoitoon 1,5 vuotta. Juttu nosti mieleeni paljon ikäviä muistoja. Nuoruudessani minua kolme vuotta vanhempi veljeni oireili hyvin pahasti. Myöhemmin vuosien päästä hän selkeni, mutta kuoli armeijan liikenneonnettomuudessa. Harvemmin asiantuntijat keskustelevat siitä miten lähiomaiset joutuvat lujille.
Tarkeintä on pitää hyvää huolta itsestään. Ei pidä jäädä yksin murheidensa kanssa.
Olen saanut tällä palstalla kammottavaa palautetta kirjoituksistani. Vähemmällä pääsen, kun en enää ärsytä palstan ”pervoja”.
Olet ehkä huomannut, että entinen missi julkaisi elämästään kirjan. Kun vertaan hänen kokemuksiaan ex-miehensä kanssa, en onneksi joutunut noin pohjalle avioliitossani. Mies raitistui monen mutkan kautta, enkä enää muistele vanhoja asioita.
Heräsin hyvin outoon uneen. Luen parhaillaan 30 sentin kirrrätyskirjaa Lukupiiri, Elisabeth Nobel. Ehkä aivoni palasivat unessa vuosisadan vaihteeseen.
Kun ikääntyy, aivot tekevät outoja tepposia. Kirjan yksi henkilöhahmo Alice kärsii dementiasta, ja elää menneisyydessä. Tätini sairasti samaa Vaivaa. Serkkuni kertoi viime vuosituhannen puolella äitinsä hoitavan perhetilansa lehmiä. Tätini eli sairaalassa 1930-lukua.
Olen usein kirjoittanut tällä palstalla ikärasismista. Ongelma on todellinen. Linkittämässäni Hesarin jutussa sairaanhoitaja&teologi kirjoittaa mielipidekirjoituksessaan miten HUS:ssä syrjitään 50+ sairaanhoitajia.
Mitä minun olisi pitänyt ”järkevänä” ihmisenä 1990-luvun lopulla tehdä, kun löysin mieheni puvun taskusta kondomin? Ehkä vanhimman (jo edesmennyt) sisareni neuvon mukaan lopettaa roikkuminen, mennä ravintolaan ja hommata uusi mies.
Niin moni muukin on myöhemmin neuvonut. Todellisuudessa annoin kondomin olla taskussa, enkä ole hiiskunut asiasta koskaan aiemmin.
Ehkä Tuhnis joskus eksyy tähän kirjoitukseeni, ja hymyilee vinosti löpinälleni.
Ei kenenkään elämä ole helppoa ja kiiltokuvamaista.
Kaikki tai edes pieni osa pitää vain ottaa vastaan ja hyväksyä selaisenaan.
Hyvä että miehesi huolehtii terveydestäsi, eikä kanna riesaksesi kaikkia mahdollisia sukupuolitauteja.
Tarkistan nyt kirjoitusvirheeni, klikkaan Lähetä-painiketta, ja toivotan sinulle jaksamista. Ehkä joskus vuosien päästä luet tätä ketjua hymyssä suin.
Minua auttoi ja auttaa edelleen parhaiten kirjoittaminen.
Olen pitänyt hyvää huota siitä, että lapsillamme on erittäin hyvä suhde isäänsä ja hänen vaimoonsa. Kyllä nainen tiesi etukäteen millaisen paketin otti kannettavakseen. Ei minunkaan kanssa elämä potentiaaliselle uudelle kumppanille olisi ollut helppoa. Olen liian ”äkkiottoinen” luonne.
Siksi leppoisien kirjojen lukeminen ja elämän lungisti ottaminen sopii minulle parhaiten. Itseeni tutustuminen on vielä vaiheessa.

 

korjaus: Lukupiiri, Elisabeth Noble

 

En tiedä oletko enää täällä, mutta ymmärsinkö oikein että löysit ”sen kumin” mutta et puhunut tai kysynyt siitä mitään? Oliko miehesi nykyinen nainen se jonka vuoksi miehesi varautui kumeineen? Tai oliko hänellä varmuuden vuoksi varustus mukana. Ja mitä sitten kävi, lähtikö hän noin vaan kun uusi oli löytynyt? Miehet on arvaamattomia otuksia. Jos voi sanoa että ihmisten välinen vuorovaikutus on vaikeaa, niin naisen ja miehen vuorovaikutus se vasta mutkallista voi ollakin.
Voisi sanoa omassakin tapauksessani että yksin olisi tasaisempaa, olisin tasapainoisen onnellinen, joskus voisin hakea jännitystä jostain ravintolassa, mutta ei sen enempää. Nyt elämä on yhtä ylä- ja alamäkeä, kun alamäki on päällä kaikki on yhtä hel…..ä. Sitten on taas tasaisempaa.
Ja voi kyllä sanoa että mies aiheuttaa kaiken tai suurimman osan pahaa oloa omalla mielialan vaihtelullaan. Joskus kun on stressaantunut hän aloittaa jo eteisessä, miksi on niin paljon kenkiä eteisessä, miksi on niin paljon tavaraa, miksi täällä ei ole siivottu, jääkaappi on ihan tyhjä….jne…jne…Nämä ”kohtaukset” alkaa ihan tyhjästä, kun stressi on päällä, en pysty edes varautumaan niihin ennalta. Sitten on nämä yksinmenoreissut, mökille, kavereiden kanssa ja tyhyvinvointireissut. Ja aina ihmetyttää mistä nämä yksinoloa tarpeet (korostetut sellaiset) ja ärtymykset tuleekaan, ei se voi muidenkaan syytä olla.
Olet kyllä oikeassa, että yksinkin pärjää tai vaikka lemmikkieläin seurassa. Hyvä ettäon myös vahvoja naisia olemassa. Elämä mitään niin helppoa ole.

 

”Oliko miehesi nykyinen nainen se jonka vuoksi miehesi varautui kumeineen? Tai oliko hänellä varmuuden vuoksi varustus mukana. Ja mitä sitten kävi, lähtikö hän noin vaan kun uusi oli löytynyt”

Tapauksesta on jo runsaasti aikaa.
Yksittäispakkaus oli makuuhuoneemme vaatekaapissa puvun taskussa.
En ole puhunut löydöstäni kenellekään.
Oli minulla silloin epäilykseni syrjähypyistä. Sain kuulla olevani vainoharhainen. Eksäni aviopuoliso tuli kuvioihin vuosia myöhemmin asumiseromme jälkeen. Välissä oli muita naisia. Yhden heistä tapasin kesämökillämme.
Mainitsemassani Lukupiiri-kirjassa on nainen Nicole, jonka puoliso on sarjapettäjä. Nainen raskautuu pelastaakseen avioliiton. Käryn jälkeen hän teettää abortin. Abortin jälkeistä masennusta kuvataan kirjassa hyvin ja perusteellisesti. Nainen voimaantuu ja potkaisee miehen kodista vihdoin viimein, ja ottaa avioeron.
Luulen, että saat parhaiten tukea elämääsi muualta kuin tältä sekalaiselta mammapalstalta.
Nyt palstalla on rauhallista ja siistiä keskustelua. Johtunee talvisesta säästä.
Kirjan siivin pääsin yli 20 vuotta muistoissani ajassa taaksepäin.
Kirjassa neuvotaan monen hahmon suulla, ettei erotessa pidä sortua katkeruuteen ja kostoon. Minä luultavasti eron vanavedessä räiskyin läpikäymätöntä murrosikääni ja alkavia vaihdevuosiani. Paljon on maailma muuttunut ja minä myös yli 20 vuodessa.
Laitan Youtubessa soimaan kirjassa mainitun Elvis Costellon biisin.

 

Ei mistään valmiita vastauksia saa, ehkä olen liian insinööri, kaikki pitäisi olla eksaktia tiedettä. En saa täältä tai terapeutilla tai psykologilla käydessäni suoria vastauksia. Mutta jokaiselta saan jotakin tärkeää. Voimaantuminen siihen potkaisuvaiheseen vaan on hirveän hidasta itselläni, mutta kyllä sitä tapahtuu, voimaannun.
Haluaisin maailman olevan onnellinen paikka jossa ihmiset olisivat rehellisiä ja hyväntahtoisia. Niin se näytti 1980-luvun Suomessa olevankin, mutta mitä sitten tapahtui? Tuli lama ja aloimme kyräillä toisiamme ja tuli minä-minä kilpailuyhteiskunta. En voi sietää sitä!
Siksi naisistakin on tehty korvattavia kulutushyödykkeitä, kun tavara tulee vanhaksi tai rikkinäiseksi halutaan uusi ja nuori. Kuka pölkky ottaa vaivoikseen 50-vuotiaita miehenköriläitä? Luin jostain vielä pahemman kohtalon kuin itselläni, pettäminenhän on aika yleistä ja useimmiten sen tekee mies. Mutta eräällä palstalla naiselle,vaimolle selvisi että mies oli vuosien ajan antanut rahaa nuorelle opiskelijanaiselle, ollut ns. Sugardaddy, vaikka hänellä oli myös itsellään teinilapsia. Pateettista!

 

”Niin se näytti 1980-luvun Suomessa olevankin, mutta mitä sitten tapahtui?”

Ei elämä silloinkaan ollut kiiltokuvamaista. Mitä enemmän asioita tongitaan, sitä raadollisempaa tarinaa löytyy.
Kuuntelin tällä viikolla putkeen podcastin Kauniit ja muumiot. 46-vuotias naistutkija ei ole kovin uskovainen, ja nauraa radiossa käkättäen Egyptin muinaisajan uskonnollisille menoille. Silloin todella osattiin pitää hauskaa.
Minulla ei ole koskaan ollut häävit käsitykset miehistä. Jostain oudosta kohtalon johdatuksesta höyrähdin, ja loppu on historiaa.
Kun en enää märehdi menneisyyttäni, valtavasti eneriaa vapautui muiden asioiden pohdintaan. Minulle kielet ovat innoitus. Kyllästyn nopeasti terapeuttien lätinöihin, ja seuraan keksivätkö he vielä jotain uutta ja virkistävää. Pappi Kari Kananen sanoo maikkarin hömppäohjelman videossa, että parisuhteessa pitää uskaltaa ottaa riskejä. Kiitti kiltti Kari oikein paljon. Minulle riitti 20 vuotta 24 h elämä täynnä riskejä. Miksi ihmeessä asettaisin itseni taas vaaraan?
Riina Palander sanoo Spotify-podcastissa, että miehet ovat takinkääntäjiä. Kuvittelen petturimiehen sirkuspelleksi, jolla on typerä ruudullinen klovnin takki yllään. Hän kääntyy selin yleisöön teltassa, ja kääntää takkinsa nurinpäin. Jokainen saa kuvitella mielessään millainen takki on kuosiltaan.
Täytyy vain luottaa väittämään, että 90 % suomalaisista miehistä on kunnollisia.
Kun seurustelimme, ja vietimme iltaa fiksujen kavereidemme kanssa, yksi taidetta ja kulttuuria tutkiva mies sanoi, että hän haluaa lapsensa nimeksi Kunto.
Hän sitten joskus saa kuulla jonkun huutavan, että tuolla menee Kunnon isä.
Olen luultavasti saanut muutaman, palstalla ahkerasti näpyttelevän lukijani verenpaineet tappiin muutamaan ketjuun kirjoituksillani.
Luota huomiseen. Elämällä on tapana järjestää yllätyksiä.
Aion pitää jatkossa lukutaukoa, ja siirryn vain ulkomaisille nettipalstoille.
Olen mielestäni tehnyt jo päivätyöni Suomen mielenterveystyön hyväksi.
Olen samaa mieltä Helena Koivun kanssa. Muissa maissa ihmiset ovat avoimia ja iloisia. Kannattaa olla tarkkaavainen ettei sotkeennu liian pitkäksi aikaa Suomessa mörököllien ankeutettavaksi.

 

Vierailijalle 85, tällaiset ohikiitävät kohtaamiset ovat elämässä parasta, voi olla empaattinen tuntemattomalle ja toinen voi saada paljon apua, neuvoja ja ymmärrystä elämään myös nettikeskustelujen välityksellä. Syksy on tunnetusti suomalaisille vaikeaa aikaa, valostahan se tietysti johtuu tai siis siitä että valon määrä vähenee, ei kaikkialla maailmassa ole yhtä huonot kortit kuin meillä suomalaisilla, siinä mielessä. Aatella että Lapissa on pitkä kaamos, ollaan pimeydessä koko se pitkä talviaika, en kyllä kestäisi tai sitten lumi valaisee niin, että se kompensoi valon puutetta. Mukavia eläkepäiviä sinulle, oletan näin että olet. Vahvan naisen voimalla jaksat kulkea omaa polkuasi, ihailen sitä, siitä yritän ottaa vähän mallia, vahvasti ja vakaasti Joskus olisi kiva lukea blogiasi, jos päätät aloitta sellaisen: voimaannuttavaa naisille suunnattua ja virkistävää blogia.

 

Kiitos viestistäsi!

Luin illalla Kirkko&kaupunki-lehteä, ja täytin sanaristikon, jonka kuvassa Pirkko Mannolla tekee spagaatin.
Lehden ensimmäisellä sivulla, pääkirjoituksen alla, on kaunis runo marraskuun kaamoksesta.

Kiitos tästä pehmeästä hämärästä.
Kiitos mustasta ja hämärästä.
Kiitos katuvaloista ja kausivaloista.
Kiitos, kun saan lepuuttaa silmiäni
ja hengitellä tässä ihan rauhassa.

Kirjoittajaa ei lehdessä mainita. Välilyönnit rivien aluissa
ovat yksyhteen tekstini kanssa.

Jostain syystä, kai lokakuun lapsena, pidän marraskuusta.
Kun menen sisään tai ulos, en laita valoja päälle kotini porraskäytävässä.
Ihailen kerrostasanteen ikkunasta lähellä olevan, muutaman vuoden vanhan, korkean kerrostalon katolla olevaa neonvaloa.

Kerroin aiemmin tämän palstan ketjussa (jos sitä ei ole poistettu), että sisareni kirjoittaa blogia, artikkeleita ja matkakertomuksia ammattilehteen, ja on julkaissut ainakin yhden kirjan.
Yksi opettajistani oli Suomen Agatha Christie.
Ehkä on mukavuudenhalua tai saamattomuutta, etten ole kirjoittanut julkisuuteen. Ei anonyymilla nettipalstalla kirjoittaminen ole muuta kuin hupia.
Käyn kirjallisuusilloissa kirjastoissa. Odotan innolla, että lähellä oleva kirkko avautuu monen vuoden remontin jälkeen.
Tällä palstalla sinä tai joku muu kysyy miten levätä parhaiten.
Toivottavasti kukaan ei loukkaannu, jos kerron karkean vitsin, jonka kuulin edesmenneeltä mökkinaapurilta, jolle itselleen kävi ”ohrasesti”. Hän kärsi kivusta ja särystä, ja kai oli myös alavireessä. Kerran hän lohkaisi Lahden seudulla pyörivän vitsin ”jos mikään muu ei auta, lepo auttaa.” Lahdessa on kuulema sen niminen hautausmaa. Ehkä hänellä jo silloin oli aikomus päättää päivänsä.
Olimme sen viikonlopun Helsingissä, kun niin tapahtui.
On monta syytä miksi olen kirjoittanut yli 20 vuotta perhepalstoilla. Tuo tapaus on yksi niistä.
Pihassa jyrää traktori hiekoittamassa jalkakäytäviä. Kannattaa kulkea varovasti ettei käy kuin minulle marraskuussa 2007. Kipsikoipena sairaslomalla katselin Töölössä kotimme ikkunoista sisäpihalle, ja kirjoitin samalla nettiin hajanaisia ajatuksiani.Yksi lapsistani piti välivuoden Lontoossa, ja toinen kävi lukiota. Jostain syystä hän ei tykännyt asioida kadun toisella puolella olevassa alepassa, jossa sattui ja tapahtui kaikenlaista. Koikkelehdin kainalosauvoillani Mannerheimintien yli kauppaan, ja sitten huilasin kotona netin ääressä.
Olen 9-lapsisessa perheessä kasvaneena hyvin puhelias ja sosiaalinen, mutta viihdyn erittäin hyvin yksin.
Eilen Yle aamun Jälkiviisaissa Kreetta Karvala sanoi kuuluvansa seksuaaliseen vähemmistöön. En tiennyt aiemmin asiaa. Googletin sitten hänestä taustatietoja.
Paljon opintoja monessa kaupungissa, ja koti Käpylässä.
Illalla luin paikallislehdestä jutun kaupunginosasta, jossa Tarja Halonen vieraili.
Olen aikoinaan nähnyt toistuvan unen, jossa keskustelin Tarjan kanssa. Kun nyt olisi ollut tilaisuus tavata hänet, lukutuolini kutsui enemmän puoleensa.
Kun voin hyvin ja olo on seesteinen, en enää säntäile minnekään.
Aloitimme aikoinaan maahanmuuttajanaisen kanssa kotikulmillemme vertaisryhmä Al-Anonin. Asuimme silloin samassa kaupunginosassa, johon muutin takaisin lasten muutettua kotoa maailmalle. Melko usein mietin tyyneysrukousta ja 12 askeleen ohjelmaa, jonka mukaan voin muuttaa vain itseäni.
Sitten mietin mitä minussa on vielä muutettavaa. Ehkä muutaman kilon laihdutus. Kohta tilanne korjaantuu, kun oleskelen pitkään hyvin lämpimässä maassa. Siellä tuskin istun, ja juon liikaa kahvia.
Tällä palstalla joku on aavannut ketjun amerikkalaisesta Ellen Generiksestä, joka muutti Englantiin seudulle, jossa usein vierailimme maatilalla.
Olen vieläkin hieman ihmeissäni, kun noin kymmenen vuoden käynnit Englannissa loppuivat kuin kanan lento. Suuri unelmani olisi muutta samalle seudulle jossa Ellen nyt asuu. Voisin jopa suostua hänen talk showhun, jos hän niin toivoisi.
Alan kohta katsoa Ylen aamua. Minua ei pelota maaailman tilanne.
Tulkoon mitä tahansa, luotan varjelukseen. Suojelusenkelini on aina ollut apunani.
Tiedän, että hän on välistä minuun hyvin kyllästynyt.
Olen hyvin laiska pitämään ihmisiin yhteyttä. Toivottavasti he joskus osuvat tälle palstalle. Ei minulle koskaan mitään erikoista ole kuulunut, kun sitä on kysytty.
Tykkään edelleen elää pientä ja vastimatonta elämää, ja mussuttaa kahvin kera milloin mitäkin. Vihreän kortin vingutus on kivaa, samoin K-kaupan plussakortin.
Sieltä ostin eilen pienen Toblerone-suklaapatukan. Suklaan logosta on teksti ja kuva englannin kielen keskusteluryhmän monisteissa. Logossa näkyy vuoren seinämässä karhu. Suklaa valmistetaan Bernissä, jossa minulla oli aikoinaan kirjekaveri. Nyt juttuni alkavat karata lapasesta, joten kiitos seurasta.
Sen voin vielä mainita, että edesmennyt äitini oli kirjoittanut paljon kirjeitä rintamalle sota-aikaan. Aiheesta on juttu K&K-lehdessä. jonka luen myöhemmin.

Rentouttavaa, virkistävää ja voimia antavaa viikonvaihdetta koko maailman väelle. Olisi ihanaa lukea viesti, että joku on lukenut höpinöitäni jossain maassa tai Suomessa suomen kielen taidottomana, googlen ohjaamana ja kääntämänä.

Piste.

 

Kiitos tästä pehmeästä hämärästä.
Kiitos mustasta ja hämärästä.
Kiitos katuvaloista ja kausivaloista.
Kiitos, kun saan lepuuttaa silmiäni
ja hengitellä tässä ihan rauhassa.

Runon toisella rivillä ”Kiitos mustasta….”
alkaa kolmen kirjaimen välilyönnin jälkeen.

 

Kiitos viestistäsi!

Luin illalla Kirkko&kaupunki-lehteä, ja täytin sanaristikon, jonka kuvassa Pirkko Mannola tekee spagaatin.
Lehden ensimmäisellä sivulla, pääkirjoituksen alla, on kaunis runo marraskuun kaamoksesta.

Kiitos tästä pehmeästä hämärästä.
Kiitos mustasta ja hämärästä.
Kiitos katuvaloista ja kausivaloista.
Kiitos, kun saan lepuuttaa silmiäni
ja hengitellä tässä ihan rauhassa.

Kirjoittajaa ei lehdessä mainita.
Jostain syystä, kai lokakuun lapsena, pidän marraskuusta.
Kun menen sisään tai ulos, en laita valoja päälle kotini porraskäytävässä.
Ihailen kerrostasanteen ikkunasta lähellä olevan, muutaman vuoden vanhan, korkean kerrostalon katolla olevaa neonvaloa.

Kerroin aiemmin tämän palstan ketjussa (jos sitä ei ole poistettu), että sisareni kirjoittaa blogia, artikkeleita ja matkakertomuksia ammattilehteen, ja on julkaissut ainakin yhden kirjan.
Yksi opettajistani oli Suomen Agatha Christie.
Ehkä on mukavuudenhalua tai saamattomuutta, etten ole kirjoittanut julkisuuteen. Ei anonyymilla nettipalstalla kirjoittaminen ole muuta kuin hupia.
Käyn kirjallisuusilloissa kirjastoissa. Odotan innolla, että lähellä oleva kirkko avautuu monen vuoden remontin jälkeen.
Tällä palstalla sinä tai joku muu kysyy miten levätä parhaiten.
Toivottavasti kukaan ei loukkaannu, jos kerron karkean vitsin, jonka kuulin edesmenneeltä mökkinaapurilta, jolle itselleen kävi ”ohrasesti”. Hän kärsi kivusta ja särystä, ja kai oli myös alavireessä. Kerran hän lohkaisi Lahden seudulla pyörivän vitsin ”jos mikään muu ei auta, lepo auttaa.” Lahdessa on kuulema sen niminen hautausmaa. Ehkä hänellä jo silloin oli aikomus päättää päivänsä.
Olimme sen viikonlopun Helsingissä, kun niin tapahtui.
On monta syytä miksi olen kirjoittanut yli 20 vuotta perhepalstoilla. Tuo tapaus on yksi niistä.
Pihassa jyrää traktori hiekoittamassa jalkakäytäviä. Kannattaa kulkea varovasti ettei käy kuin minulle marraskuussa 2007. Kipsikoipena sairauslomallani katselin Töölössä kotimme ikkunoista sisäpihalle, ja kirjoitin samalla nettiin hajanaisia ajatuksiani.Yksi lapsistani piti välivuoden Lontoossa, ja toinen kävi lukiota. Jostain syystä hän ei tykännyt asioida kadun toisella puolella olevassa alepassa, jossa sattui ja tapahtui kaikenlaista. Koikkelehdin kainalosauvoillani Mannerheimintien yli kauppaan, ja sitten huilasin kotona netin ääressä.
Olen 9-lapsisessa perheessä kasvaneena hyvin puhelias ja sosiaalinen, mutta viihdyn erittäin hyvin yksin.
Eilen Yle aamun Jälkiviisaissa Kreetta Karvala sanoi kuuluvansa seksuaaliseen vähemmistöön. En tiennyt aiemmin asiaa. Googletin sitten hänestä taustatietoja.
Paljon opintoja monessa kaupungissa, ja koti Käpylässä.
Illalla luin paikallislehdestä jutun kaupunginosasta, jossa Tarja Halonen vieraili.
Olen aikoinaan nähnyt toistuvan unen, jossa keskustelin Tarjan kanssa. Kun nyt olisi ollut tilaisuus tavata hänet, lukutuolini kutsui enemmän puoleensa.
Kun voin hyvin ja olo on seesteinen, en enää säntäile minnekään.
Aloitimme aikoinaan maahanmuuttajanaisen kanssa kotikulmillemme vertaisryhmä Al-Anonin. Asuimme silloin samassa kaupunginosassa, johon muutin takaisin lasten muutettua kotoa maailmalle. Melko usein mietin tyyneysrukousta ja 12 askeleen ohjelmaa, jonka mukaan voin muuttaa vain itseäni.
Sitten mietin mitä minussa on vielä muutettavaa. Ehkä muutaman kilon laihdutus. Kohta tilanne korjaantuu, kun oleskelen pitkään hyvin lämpimässä maassa. Siellä tuskin istun, ja juon liikaa kahvia.
Tällä palstalla joku on avannut ketjun amerikkalaisesta Ellen Generiksestä, joka muutti Englantiin seudulle, jossa usein vierailimme ekologisella maatilalla.
Olen vieläkin hieman ihmeissäni, kun noin kymmenen vuoden käynnit Englannissa loppuivat kuin kanan lento. Suuri unelmani olisi muutta samalle seudulle, jossa Ellen nyt asuu. Voisin jopa suostua hänen talk-showhun, jos hän niin toivoisi.
Alan kohta katsoa Ylen aamua. Minua ei pelota maaailman tilanne.
Tulkoon mitä tahansa, luotan varjelukseen. Suojelusenkelini on aina ollut apunani.
Tiedän, että hän on välistä minuun hyvin kyllästynyt.
Olen laiska pitämään ihmisiin yhteyttä. Toivottavasti he joskus osuvat tälle palstalle. Ei minulle koskaan mitään erikoista ole kuulunut, kun sitä on kysytty.
Tykkään edelleen elää pientä ja vastimatonta elämää, ja mussuttaa kahvin kera milloin mitäkin. Vihreän kortin vingutus on kivaa, samoin K-kaupan plussakortin.
Sieltä ostin eilen pienen Toblerone-suklaapatukan. Suklaan logosta on teksti ja kuva englannin kielen keskusteluryhmän monisteissa. Logossa näkyy vuoren seinämässä karhu. Suklaa valmistetaan Bernissä, jossa minulla oli aikoinaan kirjekaveri. Nyt juttuni alkavat karata lapasesta, joten kiitos seurasta.
Sen voin vielä mainita, että edesmennyt äitini oli kirjoittanut paljon kirjeitä rintamalle sota-aikaan. Aiheesta on juttu K&K-lehdessä. jonka luen myöhemmin.

Rentouttavaa, virkistävää ja voimia antavaa viikonvaihdetta koko maailman väelle. Olisi ihanaa lukea viesti, että joku on lukenut höpinöitäni jossain maassa tai Suomessa suomen kielen taidottomana, googlen ohjaamana ja kääntämänä.
Piste.

(Muutama korjaus viestiini.)