saatteko te muut "sätkyjä"kun aina kaikkien olisi saatav vauvanne syliin?

No edelliselle kirjoittajalle sen verran, että ehkä myös lapsen isän antama lupa riittää... Nooh, meitä on joka lähtöön. Minusta on kiva kun vauvaamme ihaillaan ja sylitellään, silloin voidaan olla hänestä onnellisia ja ylpeitä. Ja vähän ihmetyttää, että missä ihmeessä ihmiset oikein liikkuvat. Ei täällä pääkaupungissa ainakaan meidän vaunuihin kukaan ole päätään tunkenut tms. Yhdyn samaan kuin eräs kirjoittaja, että minullahan on aikaa sylitellä päivät pääksytysten, eihän kukaan vauvaa kuitenkaan ole varastamassa. Ja kiva on lapsen tottua ihmisiin. Mutta jotkut äidit ovat kuulemma mustiksia jopa miehilleen, joten...

 

että joillain puolitutuilla (esim,. naapurin eukot, mitä riittääkin yllin kyllin) riittää aina aikaa vaikka ois kui helevetin kiire niin tunkemaan naamojaan ja käsiään poikaa kohti kysymättä lupaa. Enhän minäkään tule heidän hauveleitaan ilman lupia halimaan ja lääppimään.. siis katsoa saa, ei koskea (ilman lupaa) menttaliteetti, right ? pätee musta koiriin ja vauvoihinkin. Ja tokipa tuttavani sadatteli alakerran asukkinsa alimpaan helvettiin kun tämä uteliaisuuden puuskassaan oli herättänyt hänen lapsukaisensa unilta kun jakoivat saman hissimatkan vaikka ystäväni sanoi kohteliaasti mummelille että poika nukahti juuri ja on herkkäuninen ettei koskisi, vaan eipä mummeli kuunnellut varoituksia ja beibe heräsi parkunan kera.. tokaisi vain siihen että "voi, voi, eipä hän sitä tarkoittanut herättää". Siinä sitten "voi voi" lähti vain nostelemaan kassiensa kanssa ja kaverini olisi varmasti ampunut naapurinsa jos olisi ase ollut matkassa

Omat sukulaiseni ovat häveliäitä ja kysyvät usein että "saako" ja joskus saa jopa tuputtaa että ottakeehan poikaa syliin että tottuu vieraisiin, onhan tuo jo puolta vuotta . Välillä parahtaa tuskahuuto ja itku tulee mutta siihenhän on totuttava vain. Kaverit on kans tosi rentoja vauvaan suhtautuu ko sitä ei oliskaan.. ehkäpä siksi vaaveli ei niinkään vierasta heitä alkuaikana antoivat kaikki suht tilaa mulle ja vauvalle mutta ihastelivat läheltä vain.

 

Mua ärsytti silloin ihan alkuaikoina kun joku miehen sukulaisista tuli ottamaan vauvaa syliin,omat sukulaiset ei ärsyttänyt. Kai se johtuu jotenkin siitä kun ovat kuitenkin itselle vieraampia kuin oma suku. Ja ovat kovia arvostelemaan,milloin oli pää vino,milloin sitä ja tätä.. Ja se ärsyttää kun tullaan viereen vahtaamaan kun imettää..aargh! Nyt myöhemmin ihan ok että tottuvat,paitsi että miehen tädillä tapana tulla "huudattamaan" vierastavaa vauvaa...Juttelee ja höpöttää ja sitten kun vauva huutaa mun lahkeessa niin lähtee pois..

 

Mua ärsyttää, kun anoppi repii vauvan heti syliin eikä meinaa antaa sitä takaisin, vaikka toisella olis nälkä ja pitäis syöttää. Sitten alkaa hirveä arvostelu ja tuntuu, että kaikki, mitä tehdään on väärin. Mikään ei ole koskaan hyvin. Sitten, kun sanon, että menen nyt syöttämään vauvaa ja tahdomme olla rauhassa, koska vauvan ruokailu voi keskeytyä, jos joku tulee viereen huutamaan, niin eikä mitä. Perässä kävellään ja vieressä puhutaan huutamalla ja lapsi ei saa syötyä mahaansa täyteen. Mieheni on tästä sanonut joka kerran, mutta ei tunnu viesti menevän perille. Oma äiti sentään tajusi kerrasta antaa meidän syödä rauhassa.

 

Sinäpä sen sanoit, tuo sama ärsyttää minua ihan jumalattomasti! Ihan kuin lapsi sylissä muuttuisi jotenkin kädettömäksi, ettei muka mitään voin tehdä.

Musta on IHANAA että esim. äitini pyytää vauvan syliinsä että mä saan syödä rauhassa. Mä saan arkena ihan tarpeeksi syödä jäähtynyttä ruokaa yhdellä kädellä. On luksusta kun saa syödä rauhassa ja lämmintä ruokaa.

Mä annan muutenkin mielelläni vauvan toisten syliin. Mä kerkeän sitä kyllä halittelemaan ja sylittelemään paljonkin, vaikka sitä muutkin pitelee. Ventovieraille en vauvaa anna, mutta esim. tutuille, ystäville, sukulaisille ja muille mielelläni. Eikä se ole vain tämä vauva, vaan esikoisen kanssa oli sama juttu. Ehkä mä olen omituinen?

 

Juu, en todellakaan saa sätkyjä. On kerrassaan helpottavaa ja ihanaa, että vauvaa pitelee välillä joku muukin. Lapsen kehityksen kannalta on myös suotavaa, että useampi ihminen ja erilaiset kädet koskettavat ja hyväilevät vauvaa. Olen myös vauvastani niin ylpeä että on ihanaa kun joku haluaa vauvan syliinsä. Pakosti en kenellekään tyrkytä.

Mua hiukan ihmetyttää nuo kommentit noista vaunuihin katsomisista tai siitä, että vieras (anoppi?) ei tajuaisi antaa vauvaa takaisin jos vauvalla on nälkä... hyvänen aika, kaipa meillä jokaisella on sentään suu, jonka saa auki ja vaikka varsin napakasti. Ei vieraiden (ainakaan meillä käyvien vieraiden) tarvitse tajuta vauvan nälkäviestejä, kyllä minä sanon selvästi, että anna vauva nyt takaisin, jotta pääsen häntä imettämään. Myöskin vauvan nukkuessa, olen kieltänyt esim. hississä vieraita katsomasta vaunuihin. Eikä kukaan kyllä selvästä kiellosta ole toiminut vastoin tahtoani.

Mutta psykologiaahan tässä on taustalla selvästi noissa miehen sukulaisissa/anopeissa: sitä ollaan itse usein epävarmoja ja mustasukkaisia vauvoista ja mikä olisikaan sen kauheampaa kuin se, että anoppi vieläpä osaisi hoitaa vauvaa oikein ja hetkellisesti paremmin Siksipä se on niin ärsyttävää kun anoppi tahtoo vauvan syliin.

Mutta jokainen tyylillään; eiköhän noita rakastettuja, hyvän itsetunnon omaavia ja kehostaan tietoisia olevia vauvoja ole kasvatettu sekä pelkästään äidin sylissä että myös vieraiden sylissä.

 

Ekasta lapsesta olisin halunnut aina että saan itse tehdä kaiken ja pitää sylissä. Tokasta annoin jo löysiä ja muutkin saivat sylitellä kuin minä ja mieheni. Nyt kolmannesta olen todennut että mitä useampi sylissä pitäjä löytyy, sitä paremmin neiti nukkuu. Laitoksella uni oli levotonta ja pätkittäistä, mutta kun tultiin kotiin niin neiti nukkui heti kolmen tunnin päikkärit kun sai kiertää sylistä syliin ja oli paljon hälinää ympärillä. Lasten kaverit kun tulivat heti katsomaan vauvaa... Ja mitä käsiin koskemiseen ja muihin ihmiskontakteihin tulee, sanoisin että "vitamiineja, vitamiineja..." Eli meillä ei koskaan ole vältetty mitään bakteereja eikä sairaita ihmisiä ja terveempiä lapsia saa etsiä. Eivät olleet viime vuonna kertaakaan sairaana vaikka koulussa kiersi kaikki mahataudit ja flunssat. Eli jos joku haluaa pallutella vauvaa niin meille vaan, oli sitten terve tai sairas, pessyt kätensä tai ei. Otan ilolla kaiken avun vastaan. Neiti kun muuten nukkuisi vain minun sylissäni tai kantoliinassa ja se ei ole näin varsinkaan helteellä kovin ihanaa ja selkäkin kärsii. Nytkin neiti on nukkunut 7v tyttäreni ja hänen kavereidensa sylissä kohta kolme tuntia. Saavat ainakin tarpeeksensa pitää vauvaa ja itse saan kädet vapaiksi vaikka sitten koneella istumista varten. Aah!!!

 

Mua ärsytti silloin ihan alkuaikoina kun joku miehen sukulaisista tuli ottamaan vauvaa syliin,omat sukulaiset ei ärsyttänyt. Kai se johtuu jotenkin siitä kun ovat kuitenkin itselle vieraampia kuin oma suku. Ja ovat kovia arvostelemaan,milloin oli pää vino,milloin sitä ja tätä.. Ja se ärsyttää kun tullaan viereen vahtaamaan kun imettää..aargh! Nyt myöhemmin ihan ok että tottuvat,paitsi että miehen tädillä tapana tulla "huudattamaan" vierastavaa vauvaa...Juttelee ja höpöttää ja sitten kun vauva huutaa mun lahkeessa niin lähtee pois..

Tuota mä tein ihan selväksi että meidän pojalla PITÄÄ olla ruokarauha. Siinähän kävi niin että kun menin imettämään niin tuli lauma perässä, että ei me häiritä, ollaan ihan hiljaa. Totesin vain että me mennään nyt kaksistaan syömään ja sitten voitte ihailla pientä... sinne jäivät kaikki kolme naispuolista sukulaista seisomaan oven taakse. Eivätpä enää halua tulla kun imetän... mulla siis ei ole mitään julkista imetystä vastaan, itse vain en koe sitä omaksi jutukseni, vaikkei siin imettelys onneks ongelmia ole ollutkaan.

 

Rump:
Mistäs sulle tuli mieleen, että lapsen isä olisi antanut luvan? Ja vaikka olisikin, niin se ei kyllä riitä, se on meidän yhteinen lapsi eikä ainoastaan hänen, joten ei voi yksin päättää kysymättä multa. Ja hän kyllä tietää ihan hyvin mitä mieltä mä olen asiasta, kun ollaan siitä puhuttu. Sanoi mulle jälkeenpäin, ettei hänkään siitä tykännyt, muttei kehdannut sanoa mitään.

 

Mitä tästä opimme? No, ainakin sen että tästäkin asiasta voitaisiin vatvoa iät ja ajat, kun on kahta täysin erilaista mielipidettä. Jokainen täällä kirjoitteleva vanhempi varmaan ajattelee oman lapsensa parasta, joten siitä on turha alkaa kiistelemään. Itse voin vain iloita siitä, että minulla on mukavia sukulaisia molempien puolelta ja kummankin ystävät ovat aina tervetulleita. Se on ikävää jos vanhempien omat asenteet joitakin läheisiä kohtaan siirtyvät myös jälkikasvulle. Onneksi minun ei tarvi inhota ketään, se on sen verran ikävä tunne. Ja tuosta luvan kysymisestä. Meillä ei kyllä tarvi ihan jokaisesta asiasta sopia yhdessä, me luotetaan toistemme arvostelukykyyn aika pitkälti. Minua jopa ihmetyttäisi jos minun aikuinen mieheni kysyisi minulta lupaa vauvankäsittelyyn liittyvissä asioissa. Isommat asiat ja kasvatusperiaatteet on yhdessä mietitty, mutta minua ei haittaa jos mieheni esim. hoitaa vauvaa eri järjestyksessä kuin itse teen. Pääasia että hoitaa ja että vauvalla on hyvä olla. Sellaista meillä, naapurissa ehkä erilaista!!

 

Eli muuten ihan kiva jos muutkin kun minä sylittelen mutta...pelkään järjettömästi että vauva putoaa toisen sylistä jne..säpsähtelen koko ajan kun näyttää siltä ettei sylitteijä osaa vauvaa pitää.ja aina keksin jonkin tekosyyn napata vauva taas omaan turvalliseen syliin :/

 

Rump:
Mistäs sulle tuli mieleen, että lapsen isä olisi antanut luvan? Ja vaikka olisikin, niin se ei kyllä riitä, se on meidän yhteinen lapsi eikä ainoastaan hänen, joten ei voi yksin päättää kysymättä multa. Ja hän kyllä tietää ihan hyvin mitä mieltä mä olen asiasta, kun ollaan siitä puhuttu. Sanoi mulle jälkeenpäin, ettei hänkään siitä tykännyt, muttei kehdannut sanoa mitään.

Ei nyt tarkoitus ole lietsoa sen kummemmin sotaa mutta oletko ihan tosissasi että miehesi pitää kysyä sinulta lupa vauvan hoitoon liittyvissä asioissa?? Onko tämä myös toisin päin eli sinä kysyt mieheltäsi jokaisesta asiasta luvan/mielipiteen? Ihan vain ihmettelen, miten ihmeessä vauvan hoito onnistuu jos meno on tällaista... kyllä meillä sekä mieheni että minä teemme ihan itsenäisesti päätöksiä, milloin vaippa vaihdetaan, millaiset vaatteet puetaan tai vaikkapa siitä, annammeko vauvaa jonkun toisen syliin. Ei tulisi miehelläni mieleenkään kysyä siinä vaiheessa minun mielipidettä. Mutta kuten todettu, kasvatustapoja on varmasti monenlaisia.

 

En saa sätkyä, annan mielelläni lapsen toisen syliin jos lapsi itse haluaa (meillä siis nuorin jo yli 9kk joten melkein päättää jo itse kenen sylissä on ja kenen ei) ja koen että minun on turvallista antaa lapsi hälle. Mutta vastaavasti kyllä haen lapsen pois omahyväisesti toisen sylistä jos näen ettei hän pidä olla siinä tms. Että hyvin voi antaa mutta yhtä hyvin sulla on äitinä oikeus ottaa lapsi pois kesken kaiken jos koet että tarvetta on. Neljännen aikana mä jo huokaisen jos joku kiljaisee mulle ovensuussa että anna mulle vauva, koska 3 muuta isompaa kyllä tarvitsee apua riisumisissa ja vaatteiden paikoilleen laitossa, että tässä kohtaa osaan olla jo kiitollinen jos joku huomaa pyytää vauvaa syliin

 

Täytyy varmaan vähän selventää... kun näin kirjoitellessa tulee näemmä puolin ja toisin epäselvyyksiä =)
Tuosta väittelemisestä palstalla. Mä vastasin kysymykseen minkä joku oli aiheeksi valinnut, ja mua alettiin arvostelemaan sen takia, siitä tulee kyllä vähän paha mieli. Kai jokaisella saa oma mielipide olla ilman että saa niskaansa arvosteluryöpyn? Ja mun mielestä se on ok jos ei pidä jostain ihmisestä, en ole kuitenkaan koskaan epäkohtelias häntä kohtaan.

Sitten, pieni väärinkäsitys... luvan kysymisestä siis. Ei ollut kyse siitä että mun miehen pitäisi kysyä multa lupa lapseen liittyvissä asioissa, vaan tämän vieraan olisi pitänyt kysyä joko minun tai mieheni lupa saako hän ottaa meidän vauvan syliinsä!

Enkä ihan käyttäisi tuota sanaa luvan kysyminen... mutta kyllä me toisiltamme kysellään mielipiteitä vauvaan liittyvissä asioissa... eikä se ole mitään pahaa!?Vauva on kuitenkin meidän eka lapsi ja joskus voi olla epävarma jostain asiasta. Sillon kysellään toisiltamme, että "teenkö noin vai näin" ihan vaan mielipiteen vuoksi...
Sitäpaitsi meillä on miehen kanssa niin samanlaiset arvot joista ollaan myös keskusteltu, että voidaan kyllä ihan luottaa toisiimme. En kai mä muuten sen kanssa olisi lasta tehnytkään =)

Toivottavasti vähän selvisi mun kanta paremmin, kuten sanoin kirjoittaessa ei aina kuulosta siltä kun oikeasti tarkoittaa. Armoa!

 

Täytyy varmaan vähän selventää... kun näin kirjoitellessa tulee näemmä puolin ja toisin epäselvyyksiä =)
Tuosta väittelemisestä palstalla. Mä vastasin kysymykseen minkä joku oli aiheeksi valinnut, ja mua alettiin arvostelemaan sen takia, siitä tulee kyllä vähän paha mieli. Kai jokaisella saa oma mielipide olla ilman että saa niskaansa arvosteluryöpyn? Ja mun mielestä se on ok jos ei pidä jostain ihmisestä, en ole kuitenkaan koskaan epäkohtelias häntä kohtaan.

Sitten, pieni väärinkäsitys... luvan kysymisestä siis. Ei ollut kyse siitä että mun miehen pitäisi kysyä multa lupa lapseen liittyvissä asioissa, vaan tämän vieraan olisi pitänyt kysyä joko minun tai mieheni lupa saako hän ottaa meidän vauvan syliinsä!

Enkä ihan käyttäisi tuota sanaa luvan kysyminen... mutta kyllä me toisiltamme kysellään mielipiteitä vauvaan liittyvissä asioissa... eikä se ole mitään pahaa!?Vauva on kuitenkin meidän eka lapsi ja joskus voi olla epävarma jostain asiasta. Sillon kysellään toisiltamme, että "teenkö noin vai näin" ihan vaan mielipiteen vuoksi...
Sitäpaitsi meillä on miehen kanssa niin samanlaiset arvot joista ollaan myös keskusteltu, että voidaan kyllä ihan luottaa toisiimme. En kai mä muuten sen kanssa olisi lasta tehnytkään =)

Toivottavasti vähän selvisi mun kanta paremmin, kuten sanoin kirjoittaessa ei aina kuulosta siltä kun oikeasti tarkoittaa. Armoa!

Kannattaa kovettaa nahka näissä nettikeskusteluissa eikä pahoittaa mieltä. Sana on kuitenkin vapaa joka suuntaan Hienoahan se on, jos uskaltaa seistä mielipiteensä takana. Ja samaa mieltä olen siitä, että mielellään itsekin vaihdan ajatuksia mieheni kanssa, meilläkin esikoinen. Mutta pakko nyt vielä sen verran jankata, että kirjoitit kyllä edelliseen viestiisi selvällä suomenkielellä että "se on meidän yhteinen lapsi eikä ainoastaan hänen, joten ei voi yksin päättää kysymättä multa." Eli jos siis tuo sana lupa tökkää sinun korvaasi, niin kyllä tuosta lauseestasi silti saa sen kuvan, että miehesi ei voi tehdä yksin päätöksiä kysymättä sinulta. Siksi siis itse kommentoin kun suuresti sitä ihmettelin - ja ihmettelen edelleen. Mutta jälleen kerran, tapoja on monia.

 

niin...oot kyllä tuon lauseen suhteen ihan oikeassa, on ehkä vähän harkitsemattomasti sanottu. Kuiteskin, sillä tarkoitin sitä että sellaisista asioista, jotka toisen mielestä ei ole ok, niin niihin ei tarvise toisenkaan neuvottelematta suostua. Se toimii meillä molempiin suuntiin =)

 

En halua kaikkia vauvoja syliin, omani kyllä. Mutta sen verran tää jo painaa että mielellään saa muutkin ottaa syliin välillä. Alussa sain aina heti takaisin kun alkoi näyttää siltä, nykyään vieraat jaksavat leikittää kauankin ja poika tykkää. En lykkää kellekään vaan aina kysyvät saako ottaa. Ehdin kyllä hoitaa itse niin paljon että pojasta riittää muillekin syliteltävää.

 

Musta on vaan ihanaa, jos joku muukin haluaa pitää poikaa sylissä/hellitellä. Esim. isovanhemmat asuvat kaikki eri kaupungeissa, hassuahan se olisi alkaa rajoittamaan silloin harvoin kun käyvät.

 

Ihan kyllä sen vähän mitä kyläillään jne, niin saa kyllä vapaasti muutkin pitää =)
Ehkä esikoisesta olin eniten "mustis" mutta kyllä häntäkin sai kaikki halukkaat pitää.
Etenkään sitä en ymmärrä, että isovanhemmilta kielletään lastenlasten helliminen!! :headwall:

 

Mulla oli alussa ongelmia antaa vauvaa anopille, ja vieläkin ehkä vähän. Tiedän, että se on tyhmää, mutta en voi tunteilleni mitään, vaikka yritän muuttaa ajattelutapaani. Muille kyllä annan aika helposti. Kerran kyllä kävi niin, että kyläiltiin koko päivä, enkä saanut pitää lasta kuin imettäessäni, niin tuli kyllä lopulta kova ikävä...

Karmeinta oli mielestäni, kun anoppi sanoi minulle, että etkohän saa sitä tarpeeksi pitää...en kyllä saa IKINÄ lapsestani tarpeeksi (ainakaan vielä piiittkääään aikaan )

Mutta kyllä mä tiedän, että on hyvä, että vauva tutustuu muihinkin eikä ala sitten niin helposti vierastaan. Joskus vaan haluttaa omia se ja munhan/meidän se onkin. Isältä en kyllä ole ominut koskaan =)
Enkä missään nimessä halua kieltää muilta lasten hellimistä! Ehkä mä olen vielä liian "mustis", onhan se kuitenkin vielä niin "tuore tapaus"...

Nyt vähän kauhulla odotan viikonlopun sukujuhlia- en jaksa yhtään sitä hössötystä tai lapsen kiertämistä sylista syliin.

 

Itse olen melko mustasukkainen meidän vauvasta, mutta vain joillekkin ihmisille. Jos mulla on toisesta sellainen mielikuva, että hän ei osaa hoitaa vauvaa en lasta hänelle halua antaa. Itse ajattelen tuon mustasukkaisuuden olevan täysin normaalia, ihmisen biologisesta taustasta johtuvaa lapsen suojelua. Joillakin tämä vaisto vain on voimakkaampi kuin toisilla.

Ymmärrän mustasukkaisuuden, mutta myös sen jos joku ei ole mustasukkainen... mutta tärkeintä mielestäni on se, että vieraat ja sukulaiset kunnioittaisivat äidin ja isän toiveita siitä miten heidän lapsensa kanssa toimitaan.

 

Olen myös jonkun verran mustis miun pikkuisesta =) mutta kyllä olen kaikkien halukkaiden antanut pitää jo ihan silloin pienenä. Ei nuista pienistä kyllä tarpeekseen saa, mutta varmaan ei tee haittaa että syli välillä lepääkin. Tietysti silloin kun se on jonkun muun sylissä sitä hieman "vahtii"että onhan vauvalla kaikkia hyvin. Mutta sellainen mua ärsyttää että jos esim. herää päikkäreiltä ja samantien tullaan siihen hästäämää, monasti vauva sitten alkaakin itkemään kun säikähtää kun onkin toisen kasvot siinä, ja sittenkin vielä yritetään että anna mulle kyllä se rauhoittuu, silloin mulla nousee karvat pystyyn. Muutaman kerran olenkin meinannut sanoa, että enkai minä itkevää vauvaa anna...vaan haluan äitinä lohduttaa ja antaa turvaa.. Mut muuten tietysti hyvä että tottuu muihinkin syleihin

 

lisäys vielä, että olis kiva kun sanottais, että saanko ottaa syliin, ei anna mulle se...

ja itkevää lasta en anna kun isälle.

 

Mua kans ärsytti varsikin ihan alussa, se että sukulaiset( varsinkin appivanhemmat) oli koko ajan ottamassa syliin. Ekan kerran kun vauva oli anopin sylissä, oli pakko mennä toiseen huoneeseen, kun alkoi kiukuttamaan. Toki olin vasta synnyttäny ja mielialat heitteli. Anoppi tosin saatto vielä myöhemminkin napata sylistä paljon lupaa kysymättä, mikä loukkas aikalailla. Ja vaikka vauva itki niin ei voinu antaa takasin vaan käänty poispäin kun yritin ottaa syliin. Vieläkin appivanhemmat ovat vähän sellasia että ottavat vaan mun sylistä lupaa kysymättä, vaikka vauvalla nyt paha vierastaminen päällä. Omat vanhemmat on aina kysyny ainakin ensin että saako ottaa syliin. Nuo miehen sukulaiset harrastaa vielä sitäkin että antavat tytön muiden ihmisten syliin kysymättä multa tai mieheltä lupaa. Tajuaakohan ne ollekaan että se on kuitenkin mun tyttäreni eikä heidän, vaikka neiti muistuttaakin isäänsä melko paljon.

 

Mua ei enää haittaa muut sylittelijät, alussa vähän tökkäs. Nykyään on tosiaan ihanaa juoda kahvi rauhassa, kun joku muu pitää hetken. Enemmän mua riiapisee se, että tyttömme on kohta 7 kk ja omat vanhemmat eivät ole koskaan pitäneet sylissä, vaikka asuvat 4 kilsan päässä ja nähdään viikoittain. Oon tarjonnut, mutta aina tulee, että jos se putoo tai ei nyt kerkee.