Olipa viime yönä todentuntuinen ja pitkä uni. Tää oli kuin Karjalan kunnailla -sarjasta.
Mun tylsä unitarina, jos joku jaksaa lukea.
Ja taas oli muuten reissu-uni.
Meille tarjottiin lahjaksi Pohjois-Karjalasta kesämökkiä, punaista mummonmökkiä pienen järven rannalta.
Mentiin sinne kesällä ja tutustuttiin niihin kyläläisiin: ensin oli kyräilyä kylän kaupassa puolin ja toisin, sitten kaverustuttiin.
Edelliset omistajat oli Hämeenlinnasta ja se mies halasi kyläläiset ja jätti kyläläisille jäähyväiset "nyt pitää mennä, ollaan Hämeenlinnassa vasta klo 2 yöllä." Mä olin vähän kade sille fiksulle pariskunnalle ja pelotti: pystyttäisiinkö me luomaan yhtä lämpimät välit niihin kyläläisiin?
Mä arvioin sitä mökkiä, kannattaako se ottaa. Joku sanoi että siellä tuoksuu jossain komerossa kosteusvaurio, mun mielestä ei. Pohdin pientä pintaremppaa mökkiin.
Sitten se ranta mietitytti, se oli ihanan matala mutta siinä oli sinilevää ja poukama oli rehevöitynyt ja kaislikossa. Tosin pienen salmen takaa näkyi suuri järvenselkä. Mökki oli kaunis, joten päätimme ottaa sen.
Sen pituinen se.