Purettiin koulusulut tai ei, niin täällä eristyksissä on niin mukavaa, ettei malttaisi täältä aikanaan lähteä.
Tietty haluisin että muksujen kaveritapaamiset käynnistyis. Ja pääsis sukuloimaan. Ja reissaamaan muuallekin kuin metsäretkelle ja laavulle.
Mut tää unenomainen aika on jotenkin ihanaa.
Tavallaan pelottaakin se vilske taas. Mietin että onko mulla tuolla maailmalla käsittelemättömiä juttuja? Ehkä 1 on, enkä tiedä mitä sen asian kans tekisin. Se oottaa mua koronan jälkeen.
Mut jotenki pelkään että oon tottunu tähän introverttien kulta-aikaan liikaa.
Oon laiskistunu. Syöny epäterveellisesti. Vaikka unettomuutta on, niin välillä oon nukkunu liikaa.