T
Taustalta
Vieras
Olen jo pitkään seurannut taustalta tätä palstaa ja joskus kysellytkin jotain eri nimillä, en ole halunnut julkiseksi itseäni tuoda.
Aika tarkalleen vuosi sitten minussa oli kypsynyt ajatus laihduttamisesta.
Olin lapsesta asti ollut lihava ja usein myös käytin sitä tekosyynä, syyttelin myös vanhempiani, jotka eivät estäneet minua vaan kantoivat selkä vääränä herkkuja.
Painoin jo 80kg 14-vuotiaana, 10 vuotta myöhemmin oli tullut 15kg siihen lisää.
Olin uskotellut olevani hyväkuntoinen, mutta viimeinen niitti oli kuitenkin, kun en jaksanut kävellä 200 metriä hengästymättä enkä tämän jälkeen pystynyt kävelemään 20 porrasaskelmaa kotiini ilman taukoa.
Vuosi sitten painoin 95,5kg (olen 160cm) ja luulin, etten ikimaailmassa pysty laihduttamaan. Onnistuin kuitenkin.
Päätin tavoitella aina 5% pois kerrallaan, se tuntui paremmalta kuin tähdätä saman tien kovin alhaiseen painoon.
Samalla keräsin rahaa uudistuneen minäni hemmotteluun. Rahaa keräsin herkkurahoista, se summa, jonka olisin herkkuihin laittanut, laitoinkin purkkiin.
Tie oli pitkä ja kivinen, ilman repsahduksia ja takapakkeja en selvinnyt. Monasti heitin hanskat tiskiin, mutta sitten taas kaivoin esiin postimyyntiluettelot ja leikkelin vaatteita, jotka eivät olleet kokoa teltta vaan kokoa moottoripyörän sivuvaunu. Niitä sitten aina katselin, kun teki mieli luovuttaa.
Samoin ostin kannustuksekseni numeron 50 housut, olivathan ne huomattavasti pienemmät kuin koko 54, joita käytin.
Kun sitten saavutin tuon koon 50, myin ja lahjoitin heti kaikki isommat pois ja ostin housut kokoa 46 ja näin etenin kokoon 40 asti. Yhdet telttahousut olen säästänyt.
Toki riemuakin on ollut, aina kun olen saanut pienemmän numeron vaatteet mahtumaan ylleni ja kun excelillä tehty painokäyräni on laskenut, samoin senttikäyrät vyötäröltä ja lantiolta. Viikko viikolta olen huomannut, että voin paremmin, eikä selkäni ja nilkkani enää särje siihen malliin, en hauko enää henkeäni kuin kala rannalla enkä hikoile pienen kävelylenkin jälkeenkään.
Eilen oli laihdutukseni viimeinen päivä, ja tänään loppuelämäni ensimmäinen.
Nyt painan 55kg ja kävin tänään herkkurahoillani ostamassa vaatteita. Jännitti ja kädet hikoili, eikä tällä kertaa pelosta, että mahtuuko jokin päälle taasko repeää sauma.
Voitte uskoa tai olla uskomatta, mutta ilon itku tuli siellä pienessä sovituskopissa, kun sain 38 numeron housut ylleni ja näin itseni peilistä. En ollut vielä ikinä ennen niin pieniä housuja käsissäni pitänytkään.
Sisälläni asuu kuitenkin edelleenkin se iso läski, jonka aion kutistaa niin pieneksi, ettei se enää milloinkaan pääse valloille eikä jyräämään uuden ja upean minäni yli. Sitä läskiä en halua unohtaa, mutta en halua sitä enää jokapäivä tavatakaan.
Nautin täysillä, tuntuu, että olen saanut aivan uuden elämän. Enkä suinkaan halua rehennellä, yritän vain kannustaa tai jotain sinnepäin.
Ja haluan toivottaa Teille kaikille onnea ja menestystä urakassanne, tulkaahan tytöt perässä
.
Aika tarkalleen vuosi sitten minussa oli kypsynyt ajatus laihduttamisesta.
Olin lapsesta asti ollut lihava ja usein myös käytin sitä tekosyynä, syyttelin myös vanhempiani, jotka eivät estäneet minua vaan kantoivat selkä vääränä herkkuja.
Painoin jo 80kg 14-vuotiaana, 10 vuotta myöhemmin oli tullut 15kg siihen lisää.
Olin uskotellut olevani hyväkuntoinen, mutta viimeinen niitti oli kuitenkin, kun en jaksanut kävellä 200 metriä hengästymättä enkä tämän jälkeen pystynyt kävelemään 20 porrasaskelmaa kotiini ilman taukoa.
Vuosi sitten painoin 95,5kg (olen 160cm) ja luulin, etten ikimaailmassa pysty laihduttamaan. Onnistuin kuitenkin.
Päätin tavoitella aina 5% pois kerrallaan, se tuntui paremmalta kuin tähdätä saman tien kovin alhaiseen painoon.
Samalla keräsin rahaa uudistuneen minäni hemmotteluun. Rahaa keräsin herkkurahoista, se summa, jonka olisin herkkuihin laittanut, laitoinkin purkkiin.
Tie oli pitkä ja kivinen, ilman repsahduksia ja takapakkeja en selvinnyt. Monasti heitin hanskat tiskiin, mutta sitten taas kaivoin esiin postimyyntiluettelot ja leikkelin vaatteita, jotka eivät olleet kokoa teltta vaan kokoa moottoripyörän sivuvaunu. Niitä sitten aina katselin, kun teki mieli luovuttaa.
Samoin ostin kannustuksekseni numeron 50 housut, olivathan ne huomattavasti pienemmät kuin koko 54, joita käytin.
Kun sitten saavutin tuon koon 50, myin ja lahjoitin heti kaikki isommat pois ja ostin housut kokoa 46 ja näin etenin kokoon 40 asti. Yhdet telttahousut olen säästänyt.
Toki riemuakin on ollut, aina kun olen saanut pienemmän numeron vaatteet mahtumaan ylleni ja kun excelillä tehty painokäyräni on laskenut, samoin senttikäyrät vyötäröltä ja lantiolta. Viikko viikolta olen huomannut, että voin paremmin, eikä selkäni ja nilkkani enää särje siihen malliin, en hauko enää henkeäni kuin kala rannalla enkä hikoile pienen kävelylenkin jälkeenkään.
Eilen oli laihdutukseni viimeinen päivä, ja tänään loppuelämäni ensimmäinen.
Nyt painan 55kg ja kävin tänään herkkurahoillani ostamassa vaatteita. Jännitti ja kädet hikoili, eikä tällä kertaa pelosta, että mahtuuko jokin päälle taasko repeää sauma.
Voitte uskoa tai olla uskomatta, mutta ilon itku tuli siellä pienessä sovituskopissa, kun sain 38 numeron housut ylleni ja näin itseni peilistä. En ollut vielä ikinä ennen niin pieniä housuja käsissäni pitänytkään.
Sisälläni asuu kuitenkin edelleenkin se iso läski, jonka aion kutistaa niin pieneksi, ettei se enää milloinkaan pääse valloille eikä jyräämään uuden ja upean minäni yli. Sitä läskiä en halua unohtaa, mutta en halua sitä enää jokapäivä tavatakaan.
Nautin täysillä, tuntuu, että olen saanut aivan uuden elämän. Enkä suinkaan halua rehennellä, yritän vain kannustaa tai jotain sinnepäin.
Ja haluan toivottaa Teille kaikille onnea ja menestystä urakassanne, tulkaahan tytöt perässä
.
Housut on nyt kokoa 46, mut toi 38 kuulosti kyllä tosi hyvältä!!
)
