ROKOTTEITA VASTAAN

  • Viestiketjun aloittaja äitix1
  • Ensimmäinen viesti
En tiedä lukeeko tätä viestiketjua enää kukaan, mutta täytynee sanoa sananen omasta valinnastani.
minulla on 4-vuotias lapsi joka ei ole saanut yhtäkään rokotetta. olen tutkinut aihetta raskaudesta lähtien ja mitä enemmän tutkin, sitä enemmän kallistun siihen ettei lapseni saakaan rokotteita. aluksi ajattelin että viivytän niiden antamista, sillä niitä ei ole mikään pakko antaa yleisen rokotusohjelman aikataululla. en siis ole missään nimessä vauhkona täysin rokotuksia vastaan.
en tässä lähde tarkemmin erittelemään syitä miksi olen päätynyt olemaan antamatta rokotuksia, koska niitä ja niihin liittyviä linkkejä on täällä jo tullut aika kattavasti.
täällä on kyselty sen perään että miksei yhtälailla kuuluteta mm. antibioottejen ja lisäaineiden haittoja vastaan, ja juuri tässä haluan tuoda esille oman kantani, joka liittyy KOKONAISVALTAISEEN TERVEYDENHUOLTOON, (johon liittyy omalla kohdallani kriittisyys KAIKKEA uutta länsimaista lääketiedettä kohtaan). Eli en näe juurikaan syitä sille, miksi minun tulisi luottaa rokotteisiin, antibiootteihin, lisäaineisiin ym. myrkkyihin joista ei voikaan vielä olla olemassa pätevää tutkimustulosta, koska niiden haitat tulevat näkymään vasta vuosikymmenien- ja satojen kuluttua! Tutkimuksia tietysti tehdään, mutta eivät edes ne lääkärit ja neuvolantädit yksinkertaisesti ymmärrä mitä tekevät, (joku rokottaja kysyi että luulemmeko todella heidän tietentahtoen piikittävän tappavaa myrkkyä lapseen - ei, he EIVÄT TIEDÄ koska heille ei kerrota, kuten ei meille muillekaan ennenkuin on näyttöä riittävän pitkältä ajalta. varmasti he tekevät vain parhaansa, mihin heidän tietonsa ja ymmärryksensä tällä hetkellä riittää.) Me olemme ensimmäisiä koekaniineja ihmiskunnan historiassa jotka joudumme kestämään teknologian mukanaantuomat tuhot, ennenkuin ajan mukana tulee myös näyttöä.
Miten minä ajattelen puolustautuvani, ei ole pelkästään rokotusten välttäminen, vaan kaikkien muidenkin myrkkyjen MINIMOINTI. En tietenkään pysty enkä yritä niitä' täysin välttää, vaan niin pitkälle kuin omat resurssimme riittävät. Syömme mahdollisimman paljon luomuruokaa, käytän luomukosmetiikkaa jne. En sano että lääkärit eivät osaisi hoitaa lastani, vaan VALITSEN milloin länsimainen lääketiede on paikallaan (esim. leikkaukset ym. ) ja milloin vaihtoehtoiset hoidot - kaikkiin kroonisiin homeopatia tai kiinalainen lääketiede eli akupunktio (jonka ammattilainen itse olen). Lapsemme ei tähän päivään mennessä ole tarvinnut KERTAAKAAN käydä lääkärissä muuta kuin neuvolakäyntien yhteydessä, missä kyllä käymme muun kehityksen puitteissa, sillä haluan puhaltaa yhteen hiileen, mutta kriittisesti kaikkien ihmisen terveyteen pyrkivien tahojen kanssa, myös lääkärien. Lapsemme ei ole syönyt MITÄÄN lääkkeitä, siis ei edes särkylääkkeitä saati sitten antibiootteja. Hän on sairastanut normaaleja lastentauteja, kuten vesirokon ja pari vatsatautia ja flussaa, jotka kaikki on menneet lievinä ja helposti ohi. Ei allergioita, astmaa ym. Mutta tämä kaikki ei riitä, pelkästään lapsen fyysisestä terveydestä huolehtiminen ei riitä! Kiinalaisen lääketieteen mukaan sairauksiin liittyy AINA MYÖS PSYYKKINEN JA HENKINEN puoli jota ei voi sivuuttaa. Sen mukaan sairaan lapsen vanhempien tulisi ensin hoitaa itsensä, sillä hyvin usein lapset oireilevat vanhempiensa ongelmia ja stressejä jne. Huomaan tämän itsekin kotioloissa, jos on ongelmia, eipä aikaakaan kun lapsi saa flunssan. Mutta koska tiedostan ja hoidan asian, se on "vain" flunssa. Jos on isompia ongelmia, esim. avioero, sisarusten syntymä tms. stressitekijä, lapsen henkistä ja fyysistä terveyttä voi vahvistaa esim. homeopatialla. (Lapseni on saanut homeopaattisen immuunisuojan vahvistuksen ja muutakin homeopaattista hoitoa.) Myös huom. lapsensa rokottavat homeopatialla voi lieventää rokotteiden haittavaikutuksia!!
Enkä todellakaan sano etteikö lapseni voisi saada jotain vakavaa sairautta (todellakin ympäristömyrkyt, lisäaineet, ym. aiheuttavat vakavia sairauksia vaikka kuinka psyyke olisi tasapainossa), ja silloin punnitsisin tilannetta sen hetken mukaan, en siis ole ehdottomasti länsimaista lääketiedettä vastaan, koen vain että se ei missään tapauksessa ole luotettava ensisijainen, eikä varsinkaan ennaltaehkäisevä hoitomuoto! Yritän sanoa, ettei kenenkään tulisi tuudittautua vain yleisen mielipiteen turvaan, joka ei mitenkään voi tietää kaikkea pätevistä tutkijoista huolimatta, vaan otettava KOKONAISVALTAINEN vastuu niin lapsensa kuin omastakin terveydestään, jolloin RISKI SAIRASTUA VAKAVIIN TAUTEIHIN on olemattoman pieni. Sitä ei todellakaan selitä pelkkä biologia ja genetiikka ja länsimainen tiede, kyse on paljon laajemmista kokonaisuuksista. Tässä mielestäni kiteytyy koko ongelma, saivarrellaan loputtomiin jostain yksityiskohdasta, palapelin yksittäisestä palasesta, niinkuin tässä rokotuksista, sen sijaan että ymmärrettäisiin ihmisen kokonaisvaltaista terveyttä. Olen siis myös sitä mieltä, ettei ole hyvä vain jättää rokottamatta ja sen jälkeen "herran haltuun", vaan voi tehdä paljon muutakin turvatakseen lapsensa terveys!!! Ja jos kaikki palaset on kunnossa, rokottamattomalla ja hyvin kokonaisvaltaisesti hoidetulla ihmisellä on varmasti pienempi riski sairastua yhtään mihinkään kuin rokotetulla ja terveydestään hyvää huolta pitämättömällä. Voihan oman lapsenikin kohdalla kyynisesti ajatella, että on vain sattumaa että hän on niin terve, sitä ei kukaan voi todistaa. Tuttavapiirissä kylläkin yllättävän paljon vastaavanlaisia rokottamattomia lapsia joita ei allergiat ja taudit vaivaa.
Minä en halua provosoida ketään, enkä kiihkoilla mistään, mutta haluaisin kehottaa ihmisiä TEKEMÄÄN VALINTOJA syvällisen pohdinnan tuloksena eikä vain uimaan virran mukana, koska se virta voi viedä jonnekin, minne ei ollenkaan halunnut päätyä!! On eri asia jos siihen virtaan päättää astua vapaaehtoisesti, kuin vain siksi että kaikki muutkin menevät. Toivon kaikille parasta mahdollista terveyttä rokotittepa itseänne ja lapsianne tai ette!!!
 
kirjoituksesta!Valitettavasti suurin osa vanhemmista uskoo neuvolaan ja lääkäriin kuin jumalaan.Mennään sieltä mistä aita on matalin.Raha pyörittää rokotus ja lääkebisnestä,ei siinä ole sijaa vaihtoehtohoidoille!Minäkin käyttäisin vaihtoehtoisia hoitoja jos olisi varaa.Kun antaa terveellistä ravintoa ja lisäravinteita lapsille,ei ole paljon lääkäriin tarvinnut turvautua.
 
Ihan vain sen verran mamasitan kirjoitukseen viittaan, että rokotteet alunperin eivät todellakaan ole mikään länsimainen uusi keksintö vaan nimenomaan kiinalainen lääketiede on käyttänyt rokotteita vuosisatojen ajan ennaltaehkäisemään sairauksia.
Toki nykypäivänä Kiinassakin kytetään injektiona annettavia tieteellisesti tutkittuja rokotteita (mitä täälläkin), mutta rokotteiden idea, eli antaa ennen tautiin sairastumista heikennettyä taudinaiheuttajaa, on kiinassa tunnettu jo hyvin paljon ennen kun täällä on koko asiaan edes alettu pohtimaan.
 
En todellakaan ole lukenut koko viestiketjua, mutta kuten monet muut ovat sanoneet niin kukin tehköön oman valintansa. Jos joku haluaa olla rokottamatta lapsiaan, niin hän tehköön niin ja jos joku puolestaan haluaa rokottaa niin turha lähteä sitäkään vaihtoehtoa tuomitsemaan.

Itse haluan yleisessä rokotusohjelmassa olevat rokotteet lapselleni. Ensimmäinen yhdistelmärokote DTAp-IPV-Hib annettiin toissapäivänä. Vaikka rahabisneksestä varmasti on osaltansa kyse, niin en kykene en sitten millään uskomaan sitä väitettä, että rokotteet on kehitetty turhaan. Jos kykenen rokotteilla estämään yleisvaarallisten tautien kuten polio, hinkuyskä, kurkkumätä, jäykkäkouristus, haemofilus influenzae (aiheuttaa mm. aivokalvon tulehdusta) tartunnan lapseeni, niin varmasti niistä on hyötyä. Suurin osa bakteereista (kuten jäykkäkouristuksessa) ja viruksista (kuten poliossa) tarttuu maaperästä tai ilman välityksellä. Jäykkäkouristus erityisesti haavojen kautta maaperästä tai eläimen syljestä (mm.) Näihin ei juurikaan lisäaineeton ja orgaaninen ruokavalio vaikuta. Okei, olen ammatiltai terveydenhoitaja ja tähän nyt sitten joku seuraavaksi kommentoi, että minut on aivopesty uskomaan kaikki terveydenhuoltoon liittyvä asia (hohhoijaa!) Lukekaapa nyt sitten tutkimustietoa ihan näistä sairauksista ja niiden vakavuudesta myös tämän rokotusvastaisenmateriaalin lisäksi. Tämä minun mielipiteeni asiasta. Mutta kuten sanottu, terveydenhoitajana joudun vastaanotolla kunnioittamaan myös vanhempien valintaa olla ottamatta rokotteet, vaikka sitä en itse ymmärräkkään.

p.s. MPR-taudit aikoinaan sairastivat kaikki, kun rokotteita ei vielä ollut. Okei, eloon ovat varmasti suurin osa jääneet, mutta MPR-tautien sairastamisessakin on jälkiseuraamuksia (kuten hedelmättömyyttä sikotaudin kohdalla)
 
Rokotusten ja autismin tai MS-taudin välillä ei ole mitään yhteyttä. Näiden molempien sairauksien takana olevia syitä ei kuitenkaan tunneta, mikä jättää tilaa monenlaisille arvailuille.

Autismin ja MPR(tuhkarokko-sikotauti-vihurirokko)-rokotteen yhteydestä eniten julkisuutta on saanut Wakefieldin 1990-luvun lopulla esittämä teoria. Se perustuu 12 kyseisen tutkijan valitseman suolisto-oireisen lapsen kehitystaantumaan. Teoria julkaistiin arvostetussa lääketieteellisessä lehdessä, ja osin sen seurauksena rokotekattavuus anglosaksisissa maissa laski. Tästä taas seurasi mm. Irlannissa tuhkarokkoepidemia, joka tappoi lapsia. Myöhemmin Wakefieldin teoria osoittautui paikkaansapitämättömäksi ja tutkijan toiminta lähes rikolliseksi. Tehtyyn tutkimukseen liittyi osittain tarkoitushakuisia virheitä, ja tutkimuksen rahoittajaksi paljastui rokotuksia vastustava yhdistys, jonka tavoitteena oli nostaa rahoitusmielessä joukkokanteita rokotteiden valmistajia vastaan. Yhdistyksen lakimiehet olivat vaikuttaneet julkaisun sisältöön, ja Wakefield oli saanut heiltä huomattavan korvauksen tilattujen tulosten toimittamisesta.Teorian julkaissut lehti on ilmaissut syvän katumuksensa toiminnastaan. Tämän jälkeen mm. Tanskassa on tehty satoja tuhansia lapsia käsittävä tutkimus, jossa MPR-rokotteen saaneilla ei ollut autismia enempää kuin rokottamattomilla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sapfo:
Rokotusten ja autismin tai MS-taudin välillä ei ole mitään yhteyttä. Näiden molempien sairauksien takana olevia syitä ei kuitenkaan tunneta, mikä jättää tilaa monenlaisille arvailuille.

Autismin ja MPR(tuhkarokko-sikotauti-vihurirokko)-rokotteen yhteydestä eniten julkisuutta on saanut Wakefieldin 1990-luvun lopulla esittämä teoria. Se perustuu 12 kyseisen tutkijan valitseman suolisto-oireisen lapsen kehitystaantumaan. Teoria julkaistiin arvostetussa lääketieteellisessä lehdessä, ja osin sen seurauksena rokotekattavuus anglosaksisissa maissa laski. Tästä taas seurasi mm. Irlannissa tuhkarokkoepidemia, joka tappoi lapsia. Myöhemmin Wakefieldin teoria osoittautui paikkaansapitämättömäksi ja tutkijan toiminta lähes rikolliseksi. Tehtyyn tutkimukseen liittyi osittain tarkoitushakuisia virheitä, ja tutkimuksen rahoittajaksi paljastui rokotuksia vastustava yhdistys, jonka tavoitteena oli nostaa rahoitusmielessä joukkokanteita rokotteiden valmistajia vastaan. Yhdistyksen lakimiehet olivat vaikuttaneet julkaisun sisältöön, ja Wakefield oli saanut heiltä huomattavan korvauksen tilattujen tulosten toimittamisesta.Teorian julkaissut lehti on ilmaissut syvän katumuksensa toiminnastaan. Tämän jälkeen mm. Tanskassa on tehty satoja tuhansia lapsia käsittävä tutkimus, jossa MPR-rokotteen saaneilla ei ollut autismia enempää kuin rokottamattomilla.
Jospa opettelisit oikeinkirjoitusta. Ei ole sanaa ROKOTTAMUUDEN :headwall:
 
Hyvä ketju. :)

Ite olen myös kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja sen vahvistamisen kannalla. Olen löysännyt ehdottomuuttani rokotuksia kohtaan siinä, että joilleki ne tosiaan voi hyödyksi olla (riskienkin uhalla), ehkä juuri sellaiselle ryhmälle jolla on luonnostaan tai muusta syystä heikko immuniteetti tai muuten yleisesti heikkokuntoinen. Kuten juuri siitä syystä että syödään vähän mitä sattuu, eletään negatiivisten tunteitten ympäröimänä jne.

Vahva, terve, tasapainoinen, hyvinvoiva ihminen selviää noista vaarallisina pidetyistä taudeista vaikka sairastuiskin, niin ettei se käy ylivoimaiseksi. Vakavan sairastumisen (ja jälkitautien) riski jää pieneksi.

Jokaisen on tehtävä päätös omalle kohalle. Sitä ei voi tehä kukaan muu, ei lääkäri, terkka, ei muutkaan viranomaiset... Mielipidettä toki voi kysyä mutta itsehän sitä aina oman ja lapsensa terveyden parhaiten tuntee (tai ainakin pitäis tuntea), sekä perheen tavat, ja sen pohjalta tehdään päätös.

Tosiaan yleisesti on helpompi niputtaa vaan kaikki samaan kuin rueta erittelemään kenelle mikäkin tauti on vaarallinen ja millä tavalla, miten voi omaa riskiään pienentää jne.

Terveydenhoitajan ja lääkärin henkilökohtainen mielipide rokotuksista ei paljoa paina, kun ylhäältä tulee käsky rokottaa ja suositella rokotuksia.
 
mamasitan kanssa olen täsmälleen samaa mieltä. Orionilla myös hyvät kommentit asiaan.

ELÄMÄ KÄSISSÄMME: SYITÄ OLLA OTTAMATTA ROKOTUKSIA

Tuolta blogista löytyy paljon asiaa terveydestä ja hyvinvoinnista luonnonmukaisesti ja myös monta artikkelia rokotteista. Kannattaa lukaista. Meillä rokottamispäätös täytyy tehdä vasta loppuvuodesta, mutta nyt kovasti etsitään tietoa, jotta voidaan sitten tehdä päätös faktoihin perustuen. Nuo rokotteiden lisäaineet ja se määrä mitä pieneen vauvaan laitetaan, tuntuu kyllä hurjalta. Vaikka tosiaan, eihän niitä kaikkia rokotteita tarvitse kerralla pieneen ihmiseen laittaa, myöhemmälläkin iällä voi asian hoitaa. Ennen kauhistelin ihmisiä, jotka eivät rokota lapsiaan, mutta silloin tietoni perustuivat pelkästään nykyisen terveydenhuoltojärjestelmän tuottamaan tietoon. Nyt olen havahtunut ottamaan selvää myös muista lähteistä ja alan pikkuhiljaa kallistua itsekin rokottamattomuuteen. Molempien vaihtoehtojen hyödyt sekä haitat on tiedossa, alkaa vaan tuntua siltä, että rokotusten haitat ovat suuremmat kuin hyödyt ja rokottamattomuuden hyödyt suuremmat kuin haitat. Nyt myöhemmin olen tyytyväinen siitä, etten ottanut sikapiikkiä (pitkään mietittyäni jätin ottamatta ja silloisen tiedon valossa lapsen rokottaminen tai rokottamatta jättäminen olisi ollut vaikea päätös, onneksi ei lasta silloin vielä ollutkaan) enkä kausi-influenssarokotteita. Tuossa ote toisesta tekstistä tuolta blogista:

"Muutaman tunnin kuluttua siitä, kun vastasyntyneet ovat tulleet ulos kohdusta. heille annetaan loraus antibiootteja silmiin, injektoidaan hepatitis-B-rokotteella, jolla tiedetään olevan hermoille myrkyllisiä ominaisuuksia, ja K-vitamiinipiikki, joka sisältää 9 mg bentsyylialkoholia. Vuonna 1992 Golding julkisti huolenaiheensa siitä, että K-vitamiinipistokset saattavat linkittyä lasten kaksinkertaistuneeseen riskiin saada pahanlaatuisia sairauksia, erityisesti leukemiaa. Koska on ollut merkittäviä epäilyksiä siitä, onko tämä yhteys satunnaista vai pistoksen aiheuttamaa, kiistaa ei ole koskaan ratkaistu.

Noin 60 elinpäivästään lähtien vauvat, joiden immuunipuolustusjärjestelmä on yhä kehittymätön, altistetaan rokotus-patteristolle: PDT = kolmoisrokote; yhdistetty hinkuyskä-, kurkkumätä- ja jäykkäkouristusrokote; HiB = 4 sairautta vastaan: jäykkäkouristus-, kurkkumätä-, hinkuyskä- ja tyypin b Haemophilus influenzae–rokote aivokalvon tulehdusta vastaan; polio; Prevnar = Streptococcus pneumoniae bacteeria vastaan, = korvatulehdusrokote, ja loraukselle suunkautta otettavaa rotavirus-rokotetta = ripulirokote, jotka annetaan tavallisesti kaikki yhdellä kerralla (USAssa). Näiden rokotusten aiheuttama ankara hyökkäys ja lisäksi kaksi rokotusta hepatitis-B:llä, toistuu kaksi kertaa, joka 60:s päivä. Tämä antaa arviolta 66 erilaista virus- tai bakteeriperäistä vasta-aineita synnyttävää antigeenia ja mittaamattoman määrän tusinaa erilaista kemikaalia 6-kuukautisen vauvan elimistöön.
Kun lapsi on 5-vuotias, pieni n. 18 kg painava ihmistaimi, hän on saanut jopa 35 rokotetta, jotka sisältävät ainakin 110 erilaista heikennettyä patogeenia (= taudinaiheuttajaa) ja patogeenin osaa, ja valikoiman 59 eri kemikaalia. Jos annetaan kaikki hyväksytyt rokotteet, pieni taapero rokotetaan myös viraalilla rokotteeseen “eksyneellä” DNA:lla, neljällä eläinsolulajilla, abortoitujen sikiöiden soluilla ja pikkumäärällä ihmisen albumiinia (joka on vieras proteiini). Kaikki nämä ainesosat on muuten lueteltu jokaisen rokotteen pakkausselosteessa."

Pistää miettimään.
 
MI
annullekin suosittelisin lukemaan sitä "tietoa" aivan jostain muualta kuin hörhösivuilta.

Hörhösivun tunnistat siitä, että siellä on hyvin vähän tutkimus-viitteitä (esim. Pubmediin ei linkata) ja reilusti lainauksia ("tohtori se ja se"). Linkkauksetkin osoittavat yleensä vain toisille hörhösivuille tai kirjoihin, ei vahingossakaan kunnollisiin tutkimuksiin. Samoin kaikki teksti perustuu pelkästään naurettavaan pelotteluun ja sanoilla kikkailuun, esim. "Rokotteissa on X määrä kemikaaleja". Vesikin on kemikaali, joten kovinpa hurjaa on. Eikä niiden kemiallisten aineiden luetteleminen peruspulliaisille mitään kerro, eivätkä hörhöt tajua sitä, että aineiden pitoisuuksilla on varsin tärkeä merkitys. On joo joissain rokotteissa jäämäpitoisuuksia esim. formaldehydiä (ja sitten pelotellaan, että syöpää aiheuttaa, jota toki aiheuttaakin), mutta ei kerrota, että tarvittaisiin 10000-kertainen määrä edes pienimpäänkin haittaan tai että elimistö itsekin sitä tuottaa 100-kertaisia määriä jatkuvasti tms.
 
MI: Sulla on kyllä tosi jyrkkä mielipide omaan uskomukseesi. Miksi uskallat luottaa täysin sitten sellaiseen tahoon, joka itse rahoittaa tutkimukset? Ja jonka päämääränä on tehdä bisnestä rokotteilla eli ajaa vain omaa etuaan?

Ja kyllä ihan totta kuvailemallasi "hörhösivuilla" on myös ihka oikeita, kokeneita asiantuntijoita ja lääkäreitä, jotka kertoo rokotteista sen toisenkin puolen. Ei kannata olla noin sinisilmäinen. Ja mietippä sitä vaikka miksi suomessa on esim. lasten, jopa pikkuvauvojen diabetes lisääntynyt räjähdysmäisesti? Näyttävät menevän käsi kädessä rokotusten lisääntymisien kanssa, jos jaksaa vähän perehtyä asiaan ja katsella tilastoja.
 
MI
MI: Sulla on kyllä tosi jyrkkä mielipide omaan uskomukseesi. Miksi uskallat luottaa täysin sitten sellaiseen tahoon, joka itse rahoittaa tutkimukset? Ja jonka päämääränä on tehdä bisnestä rokotteilla eli ajaa vain omaa etuaan?
Mistähän "uskomuksesta" oikein puhut? Ja miksi kuvittelet, että luottaisin täysin yhtään mihinkään tutkimukseen? Tutkimukset eivät suinkaan ole kaikki yksityisellä rahalla tehtyjä.

Ja kyllä ihan totta kuvailemallasi "hörhösivuilla" on myös ihka oikeita, kokeneita asiantuntijoita ja lääkäreitä, jotka kertoo rokotteista sen toisenkin puolen.
Tiede ei ole henkilöpalvontaa eikä auktoriteettiuskoa. Joka ikisellä alalla on tuhansittain lääkäreitä ja "asiantuntijoita" jotka puhuvat aivan täyttä potaskaa, joko tyhmyyttään tai ahneuttaan. Olipa kyse lääkkeistä, rokotteista, evoluutiosta, tupakasta tai ihan mistä vain. Jos haluat niitä oikeita haittoja lukea, niin luet tutkimuksia. Etkä suinkaan yksittäistä tutkimusta, vaan kaikkia aiheesta tehtyjä. "Asiantuntijoiden" sanat sopii tulostaa paperille ja viedä WC-tiloihin oikeaan hyötykäyttöön.

Ja mietippä sitä vaikka miksi suomessa on esim. lasten, jopa pikkuvauvojen diabetes lisääntynyt räjähdysmäisesti?
Ettei vaan ilmastonmuutoksesta johtuisi? Tai jäätelönkulutuksen kasvusta? Tai 594 miljoonasta muusta asiasta, joilla on jokin sopiva trendi? Juuri tällaiset turhanpäiväiset korrelaatiot ovat hörhöjen todisteita. Ja kaikkein huvittavinta on se, että niitä oikeita haittojakin löytyy vaikka kuinka paljon, mutta silti levitellään näitä älyttömyyksiä. Jos rokotukset aiheuttavat ongelmia, niin silloin se näkyy tilastoissa, ei suinkaan kasvavana käyränä rokotusten mukana, vaan vertailuissa rokotettujen ja rokottamattomien välillä, mielellään tuplasokossa interventiotutkimuksessa.

Jenkkilän hörhötkin väittivät rokotteiden tiomersaalin aiheuttavan autismia ties kuinka ja monta vuotta, mutta kas kummaa, eipä autismi-tapausten kasvu taittunut tiomersaalin poistuessa rokotteista. Jostain syystä tällaiset pelkän korrelaation turhuudesta kertovat esimerkit eivät kantaudu rokotekammoisten korviin asti, vaan samaa virhettä jatketaan uusilla aiheilla, kuten sinäkin nyt.
 
Minä olen 38rv ja todella todella iloinen löydettyäni tämän ketjun. Olen lukenut roketteista, niiden vaikutuksesta ja rokotteiden sisällöistä yms todella paljon. Olen huojentunut siitä tiedosta, että Suomessa on muitakin jotka ajattelevat omilla aivoillaan eivätkä usko rahateollisuuden pillin mukaan tanssivien yhtiöiden “luotettaviin tutkimuksiin” rokotteiden turvallisuudesta. Onhan se helpompaa uskoa lääkäreihin kuin jumaliin ja antaa lapsesi ottaa kaikki rokotukset vaika tuskin moni tietää mitä rokotteissa yleensäkään on.


Ihanaa, että on muitakin äitejä täällä , itse olen vasta tuleva mutta hyvin vankka kannassani. Mukavaa myöskin kuulla että lapset ovat olleet terveitä. (ihan niin kuin kaikki muutkin rokottamattomat lapset, toisin kuin rokotetut)

Olen huomannut että on parempi jätää kavereiden kanssa keskustelu tästä aiheesta sillä kuten jo aiemmin ollaan todettu, se on jokaisen oma valinta, ihan niin kuin tämä on minun. Enkä halua syyllistää ketään omilla ajatuksillani. Tuntuu vaan pahalta jos ihmiset tekevät valinnat ilman kyseenalastamista, edes pientä tutkimista! Toivoisin vaan että ihmiset oppisivat lukemaat, etsimään tietoa muustakin kuin mainstream lehdistä. itse olin ennen samanlainen, ennen kuin tajusin että tässä maailmassa on eliitti joka vetää naruista ja seuraa tyytyväisinä kun ihmiset ovat kuin pelokasta lammaskansaa.
 
Viimeksi muokattu:
Niin puolesta ja vastaan.. Hmm omat lapset saaneet rokotukset ja en tunne ketään tai ole edes kuullut että kenenkään tutun lapselle olisi rokotteista mitään seurannut. Netistä olen lukenut hörhösivustoja mutta ne eivät ole kovin uskottavan oloisia. Mitäpä jos tämä suuri "rahaa haluava lääketeollisuus" olisi sittenkin myös hyvällä asialla? Entäpä jos rokotteet oikeasti toimivat? No, siihen ei kukaan osaa vastata, mutta kun jokin tauti tänne rantautuu jota vastaan lasta ei ole rokotettu niin mun ei ainakaan tarvitse potea huonoa omaa tuntoa siitä että lapseni sairastaa sen kun en olisi antanut rokotetta. En ajattele omia mielipiteitäni ja riskeeraa lastani sen vuoksi että joku rokote voi aiheuttaa yhdelle tuhannesta jotain vaivaa. Tosin olen kasvanut sairaanhoitajaperheessä joten tietty mulle on pienestä asti tullut sitä kautta faktaa, eikä tarvitse nettisivuja lukea joiden todellisuudesta ei ole mitään varmuutta.
 
Hyvät Vanhemmat!

Olemme sairaanhoitajaopiskelijoita Metropolia Ammattikorkeakoulusta ja teemme opinnäytetyötä, joka on osa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rokotusten ja immuunisuojan osaston kanssa yhteistyössä toteutettavaa hanketta. Työmme tarkoituksena on selvittää pienten lasten vanhempien suhtautumista rokottamiseen.

Etsimme alle 2-vuotiaiden lasten vanhempia pääkaupunkiseudulta osallistumaan noin tunnin kestävään ryhmähaastatteluun rokotuksista ja narkolepsiakohusta. Haastattelut tehdään syyskuussa 2011 Helsingin Meilahdessa Metropolia Ammattikorkeakoulun tiloissa.

Mikäli haluat vaikuttaa ja olla osa tärkeää tutkimustyötä, ota yhteyttä mahdollisimman pian!

Terveisin,
Sairaanhoitajaopiskelijat

Anna-Riitta Järvinen
anna-riitta.jarvinen@metropolia.fi

Elina Haapala
elina.haapala@metropolia.fi
 
Kirjoittajalle iso käsi ja aploodit! Meillä myös kaks rokottamatonta lasta + äiti itse keskeytetyllä rokotusohjelmalla.

Joku vastasi että "kantakoot itse vastuunsa lapsestaan jos jättää rokottamatta"- Kantakoot myös rokotetun lapsen vanhempi vastuun rokotemyönteisyydestään. Onneksi tätä tietoa rokotteiden vaaroista alkaa olla jo esillä!
 
Itse tunnen yhden perheen joiden lapsia ei ole rokotettu. En ole ikinä tavannut niin sairaita lapsia. Ovat allergisia lähestulkoon kaikelle (toinen lapsi sai syödä 5-vuotiaana ainoastaan perunaa ja lihaa) ja sairastelevat koko ajan pikkutauteja. Perheen äiti ei käytä heitä lainkaan lääkärissä, koska uskoo lääkärien korruptioon ja rahanahneuteen. Sen sijaan hän syöttää heille enemmän vitamiineja kuin ruokaa, hoitaa eirilaisilla ja kalleilla homeopaattisilla hoidoilla ja syyttää lapsien sairastelusta omia rokotuksiaan ja hammaspaikkojaan.
Rokotusinfon nimi hämmentää. Sivuillaan se kertoo olevansa puolueeton, mutta rokotteiden puolesta olevia tutkimuksia löytyy vain tarkkaan etsimällä.
Luotan enemmän lääkäreihin kuin internettiin. En rupea rakentamaan taloa, jos sen voi tehdä ammattilainen. Tai jätä noudattamatta jotain lakia jos se on mielestäni turha. Tai syö myrkyllisiä asioita koska internetissä sanotaan niiden olevan hyödyllisiä. Luotan enemmän lääkealan ammattilaiseen kuin toimittajiin, internettiin tai itseeni.
 
Voi hyvät ihmiset sentään. Voiko tällaisia ihmisiä oikeasti olla olemassa? Ilmeisesti voi? Mistä näitä hörhöjä oikein tulee? itse uskon tieteeseen enkä höpöhöpöön. rakastan lapsiani enkä haluaisi heille esim poliota, sikotautia tai vaikka isorokkoa joka rokotuksella saatiin pois maailmasta. Polio vammautti aikanaan miljoonia lapsia ja edelleen esim pakistanissa.

On se hyvä että edes suurimmalla osalla suomalaisista on järki päässä niin suojellaan samalla näitä oman tiensä kulkijoita joita ei paljon ryhmäimmuniteetin käsite näytä kiinnostavan. Toivottavasti ei ole nouseva trendi ja ei oltaisi unohdettu miten hirveitä ja tappavia taudit ovat vielä sota-aikanakin olleet...

kannatan rokotuksia ja lauman suojaa, suojellaan lapsiamme ja samalla muidenkin lapsia. Ne jotka eivät halua näin tehdä, kantavat itse vastuunsa tiettyyn pisteeseen asti.

itse otan lapsilleni myös HPV:rokotteen, niin ei tarvitse heidänkään pelätä mm kohdunkaulan syöpää. Eikä kukaan voi olla varma mitä tauteja omalla puolisolla on, ei sitä voi ketään olla koko ajan vahtimassa. Mielestäni on aika naiivia esimerkiksi olettaa ettei miehellä ole ollut koskaan muuta sutinaa kuin vain yhden naisen kanssa, veikkaisin että nykyään puolin ja toisin harvinaista...:)

sori mutta ei tässä koko ketjussa ollut oikein mitään järkeä, pelkkää paatosta, ei yhtään tieteellistä perustelua tai kestävää tutkimusta johon vedota. Rokotteitahan tutkitaan vuosia ja esimerkiksi aikanaan amerikassa poliorokotteen rahoitti hyväntekeväisyysjärjestö :D

kannattaisi varmaan perehtyä asioihin eikä ottaa todesta jokaista sekopäistä dokumenttia tai nettikirjoittelua! Myös lähdekritiikkiä on lupa harrastaa. Ja jos haluaa mennä välttämättä vastavirtaan vastoin historiasta selville käyvää totuutta tai vuosikymmenien eri rahoittajien (myös hyväntekeväisyysjärjestöjen!) rahoittamaa tutkimustietoa niin luulisi ettei sitä haluaisi tehdä omien lastensa kautta...

ryhmäimmuniteetti suojelee meitä kaikkia ja kaikkien lapsia. Älkää nyt herranjestas heittäkö järkeä ja lasten terveyttä roskikseen. Ei tähän oikein voi muuta todeta kuin että huhhuh ja perse edellä puuhun :D
 
Haluaisin myös vielä sanoa että mielestäni tämä ei ole mikään mielipidekysymys, toisin kuin vaikka kotiäitiys vs uraäitiys koska tutkimusta on kuitenkin tehty jo niin pitkään ja moni kammottava sairaus on jättänyt rokotetut sukupolvet rauhaan.

Lääketeollisuuden keinottelu ainakin tutkimusten valossa näyttäisi koskevan esimerkiksi laihdutusteollisuutta eikä suinkaan rokotuksia. Rokotteiden kehittäminen ja testaaminen on pitkä, pitkä prosessi ja siinäkin sattuu virheitä. Tästä on varmaankin myös joillekin tullut aiheesta vääriä käsityksiä. Rokottamisen hyödyt ovat kuitenkin kiistattomat, ei ole mielipidekysymys.
 

Yhteistyössä