Rokoteinfo-sivusto voi joutua vastuuseen

Hieman hankala tilanne tosiaan, molemmilla osapuolilla kohtalaisen hyvin puolestullut argumenttinsa asiasta.
Tavallaan ymmärtää molempia tavallaan ei..

Tietysti tässä tapauksessa varmasti tullaan vetoamaan haitan aiheuttamiseen rokoteinfon osalta. He eivät suosittele rokotetta lapsille eikä raskaanaoleville muille käsittääkseni kyllä.

Pahimmassa tapauksessa mennään siihen että ne jotka eivät tällä rokotteella lapsiaan tai itseään rokota ja myöhemmin saavatkin taudista sen kaikista ikävimmän muodon saattavat jopa syyllistää rokoteinfoa "väärästä" ja "virheellisestä" tiedosta.

Siinä vaiheessa kun oma lapsi kuolee ei varmasti kovinkaan moni enää ajattele että kaikki täältä aikanaan lähdetään. Nyt vaan oli meidän lapsemme vuoro, minä en ainakaan niin ajattelisi.
Silti, se että rokotanko lapset on vielä suuri kysymysmerkki.

Lähinnä sen vuoksi että meillä lasten, jotka ei kuulu riskiryhmään rokotukset alkaa 16.11. jolloin saattaa olla auttamattomasti jo myöhäistä rokottaa. Lähikunnassa jo puhutaan epidemiasta päiväkoti-ikäisten lasten keskuudesta.