Riitaa avioehdosta

[surullinen morsian]

Kaipailisin kommentteja seuraavanlaiseen ongelmaan suhteessani joka stressaa minua ehkä osin ihan turhaankin... Olen menossa syyskuussa naimisiin ja avioehdon tekeminen on tullut hiljattain puheeksi, siis miehen toimesta. Tiedän kyllä miten yleistä avioehdon tekeminen on nykyään mutta silti minua vaivaa suunnattomasti se että mieheni _ehdottomasti_ haluaa avioehdon. Mieheni toiminta on ehkä objektiivisesti ajatellen järkevää, sillä hän on minua huomattavasti varakkaampi ja isotuloisempi ja lisäksi hän on perinyt suvultaan yhtä sun toista arvokasta. Itse en ole mitenkään kiinnostunut mieheni tuloista tai varallisuudesta joten sen suhteen voisin avioehtoon ihan hyvin suostuakin.

Ongelma on kuitenkin miehen asenne. Hän on eronnut ensimmäisestä vaimostaan ja oli vieläpä itse se jättäjä. Hän on osin todella kyyninen parisuhteiden kestävyyttä kohtaan ja hänellä on sellaista asennetta, että erot ovat niin todennäköisiä joten niihin pitää varautua etukäteen jne. Minusta suorastaan tuntuu, että mies suunnittelee ja varautuu avioeroomme samaan aikaan kun suunnitellaan häitä! Mainittakoon muuten, että mieheni on kyllä ihan innoissaan tulevista häistä ja avioliitosta (hänhän sai oikein "taivutella" minut suostumaan kosintaansa, joten kyse ei ole siitä että minä olisin jotenkin häntä painostanut avioliittoon, vaan asia on pikemminkin toisin päin).

No, joka tapauksessa miehen ehdoton vaatimus avioehtoon tuntuu niin pahalta että en tahdo edes ajatella tällä hetkellä avioliittoa juuri ollenkaan. Itse olen ainakin tosissani sen suhteen, että tämä avioliitto on elämäni ensimmäinen ja viimeinen joten mitään avioehtoa ei edes tarvita. Tiedän että se voi nykyaikana olla vähän naiivi ajatus, mutta olen silti tosissani. Harmittaa kun mieheni ei ilmeisesti ajattele samoin. Hän jankuttaa siitä, ettei koskaan voi tietää mitä tapahtuu ja siksi siihen tulee varautua jne. Pelkään että hän tarkoittaa sitä mitä tapahtui hänen ensimmäisessä avioliitossa (eli dumppasi "vanhan" vaimon ja vaihtoi nuorempaan). Lisäksi minua loukkaa se että mieheni taitaa ajatella että voisin todellakin erotilanteessa yrittää "rahastaa". Tulee tunne, että noinko huonosti toinen todella tuntee minut...

 

[Nainen74]

MInusta miehesi käyttäytyy ihan järkevästi, ajetellen mitä kaikkea nykyisin tapahtuukin. Kirjoita avioehto ja nauti häistäsi. Nykyisin minusta ei ole ollenkaan tyhmää miettiä avioliittoja myös järjen kannalta, se tämän hetken rakkaus voi kuule olla huomenna jo haihtunut.

 

[Mimosa*]

Niin, mielestäni miehesi on oikeassa. Hän mitä ilmeisemmin rakastaa sinua ja haluaa viettää loppuelämänsa kanssasi, mutta haluaa varmistaa selustansa, se on varmaankin hänen oikeutensa, eikö? Vuosien myötä ihmiset muuttuvat, rakkaus muuttaa muotoa, miehesi on tämän jo kokenut. Mitä jos miehesi pelkää sinun jättävän hänet? Erotilanteessa ihmiset tuppaavat ajatella eri tavoin kuin naimisiin mennessä.
Sinä vaikutat todella sinisilmäiseltä. Kun kerran rahalla ei sinulle ole merkitystä, voit varmaankin sen avioehdon tehdä?
Minä ainakin olisin ottanut sen loukkauksena, jos mieheni olisi avioehdosta kieltäytynyt, ja olisin todellakin miettinyt avioliittoa uudestaan...

 

[itse tekisin]

Toista ei koskaan tunne täydellisesti.

Erosin vuosia sitten. Minulla ja exällä ei ollut kummallakaan mitään omaisuuksia, mutta - kyllä ihmettelin, miten ahneeksi hän muuttui eroa tehdessä! Vei esimerkiksi keittiön kaapeista kaikki minkä ehti - hän oli mies, minä nainen. Sanoi vain, että et sinä tee ruokaa niin usein, nämä astiat tulevat minulle. Samoin teki äänilevyjen kanssa. Kun yhteen muutettiin, meillä oli monia ihan samoja levyjä. Vietiin divariin, vaihdettiin uusiin ja niin edelleen. Eron hetkellä "kaikki" levyt olivat muka hänen. Hän huijasi ihan kaikessa missä pystyi. Minä en viitsinyt riidellä. Hän muuttui ihan eri ihmiseksi. En tuntenut häntä enää.

Joten - et sinäkään loppujen lopuksi voi tietää, miten käyttäytyisit, jos jotain ikävää tapahtuisi. Kerrot, ettet ole kiinnostunut hänen rahoistaan. No näytä se sitten! Parhaiten näytät sen suostumalla tuohon avioehtoon. Koska et ole kiinnostunut hänen omaisuudestaan, mitä väliä sillä ehdolla on?

Noinko huonosti hän sinut tuntee? Minäkin tunsin exäni oikein hyvin, mutta niin vain muuttui käytös, vaikka kyse ei ollut minkäänlaisesta kolmi-tai muustakaan draamasta.

 

[-Witchie]

Avaa silmäsi ja tunnusta se tosiseikka, että yhä harvempi avioliitto kestää läpi elämän. Näin tuleva miehesikin on tehnyt. Teidän voi hyvin kestää, jos jaksatte ja viitsitte huolehtia toisistanne ja liitostanne, mutta avioehto on tässä tapauksessa ainoa vaihtoehto, koska toinen osapuoli on rikkaampi/varakkaampi kuin toinen.

Mitä sinulle on väliä onko teillä avioehto vai ei, jos kuitenkin olet päättänyt sitoutua tähän mieheen loppuelämäksesi? Olisit iloinen, ettei sinun tarvitse miettiä näitä taloudellisia erosotkuja sitten joskus, kun tai - ok - jos eroatte!

Keinotekoista toisen sitomisyritystä on avioehdon vastustaminen.

 

[tteell]

"Lisäksi minua loukkaa se että mieheni taitaa ajatella että voisin todellakin erotilanteessa yrittää "rahastaa". Tulee tunne, että noinko huonosti toinen todella tuntee minut."
Maailma on valitettavasti täynnä tarinoita päinvastaisesta. Veikkaan että mies on menossa avioliittoon koska oikeasti luottaa sinuun. Ikuinen kyynisyys vaan iskee aina, kun tietää ettei rahan perässä juoksijaa tunnista ikinä ennen avioliittoon menemistä. Hän ei olisi ollut menossa sinun kanssa avioliittoon jos epäilisi tätä määräänsä enempää juuri sinun kohdalla. Avioehto lienee nykyään itsestäänselvyys, vaikkei sitä oikeasti edes tarvitse välttämättä käyttää. Voit myös miettiä sitä sillä tavalla, että sillä tavalla annat miehelle luotettavan tunteen siitä ettet ole menossa avioliittoon rahojen takia. Toisin sanoen toteatte että raha-asianne eivät muutu avioliittoon menemisen jälkeen.

Tiedän kyllä että luotettavuuden todistaminen silloin kun itse tietää olevansa luotettava on vähän vaivalloista, mutta sitä joutuu tekemään elämässään muulloinkin kuin avioehtosopimuksessa.

 

[-Witchie]

Niin ja vielä pitikin kertoa, että minä VAADIn miestäni tekemään kanssani avioehdon, koska hän on huomattavasti rikkaampi kuin minä. En aio kantaa syyllisyyttä siitä, että eroan ja saan hänen omaisuuttaan erossa. Ainahan voin kieltäytyä, mutta ihminen on aika raadollinen enkä luota edes itseeni ja hyvyyteeni niin paljon. Henkivakuutukset meillä sensijaan on kunnolliset ja avioehdossa ehto, että perin hänet normaalin kaavan mukaan, jos hän kuolee.

 

[asiallinen]

Voi surullinen morsian kulta, kirjoita ihmeessä avioehtopaperit ja elä onnellisesti hetki hetkeltä, äläkä mieti tuollaista.
Kerronpa oman tarinani:
Tapasin nuoren naisen, aivan ihanan, vuos seurusteltiin ja sen jälkeen nuorikkoni sai minut avion ihanaan satamaan. Syntyi lapsi, elämä tasaantui "normaaliksi".

Rakenneltiin ja otettiin lainoja, kaikki näytti hyvältä.
Sattuipa vaan niin että eräs sukulaiseni kuoli, sain melkoisen perinnön kauttaan, ja siitäkös vaimo innostui, sanoi lähtevänsä ja vievänsä omaisuudestani puolet.
Vaanpa kävi niin että avioehtomme ja tuli vastaan, vaimokos yllättyi.
Lapsi jäi minulle, vaimo ei saanut senttiäkään, joutuupa vielä maksamaan lapsesta minulle.....................
Tulee vielä aika jolloin hän huomaa tehneensä jotain aivan ihmeellistä elämässään...........
ps. minulla ja lapsella menee todella hyvin

 

[Eräs elliläinen]

Itse ajattelen asian näin. Jos joskus kävisi niin kauhea ja traaginen juttu, että ero tulisi eteen mieheni kanssa, meistä ei varmsti olisi sopimaan asioita sovussa ja järkevästi, niin paha paikka se olisi molemmille...

Aina myös ajatellaan avioehdossa vain erotilannetta.
Olisi otettava huomioon, että toinen voi esimerkiksi kuolla liiton aikana. Jos miehesi esimerkiksi kuolisi, sinä perisit suuren osan hänen perinnöistään... näin ollen, jos menisit joskus naimisiin vielä, saisit kenties lapsiakin, hänen, sinäänsä "ulkopuolisen" ihmisen suvun rahat olisivat silloin lapsiesi rahoja joskus hamaassa tulevaisuudessa...

Tätä miehesi lienee ajattelee tällä "koskaan ei voi tietää mitä elämä eteen tuo" - Ja niinhän se vain onkin!
Avioehtoa, kuten myös testamenttia, voi sitten päivittää ja ajanmukaistaa myöhemmin ja tämähän olisi tietysti vaan suotavaa.

Avioehto ei siis ole epäluottamuslause puolisoa kohtaan, vaan yksinkertaisesti helpottaa asioita jos joskus menee jokin mönkään...joku asia mitä ei voi ennustaa eikä parhaimmallakaan rakkaudella estää tapahtumasta!

 

[asiallinen/Eräs elliläinen]

Voihan mies tehdä myös sellaiset paperit ettei hänen kuollessaan rahat kulkeutuisi "väärään" sukuun jos leski menisi avioon myöhemmin.
Testamentillahan voidaan määrätä perintö hyvinkin tarkkaan, estäen sen ajautumasta epämiellyttäville teille, tai väärään sukuun.

 

[asiallinen]

Niin, jäi vielä kertomatta että jos miehesi on suhteiden suhteen kyyninen, tuo sen jopa esille, kehottaisin olemaan varovainen.
Itse en kyynisen ihmisen kanssa alkais mihinkään.

 

[nainen 30+]

Aviehto on ok JOS se koskee perintöjä yms. asioita JA ennen avioliittoa hankittua omaisuutta. Avioliiton aikana hankitulle omaisuudelle ei mielestäni voi laittaa avioehtoa.

 

[Miten niin ei?]

Aviehto on ok JOS se koskee perintöjä yms. asioita JA ennen avioliittoa hankittua omaisuutta. Avioliiton aikana hankitulle omaisuudelle ei mielestäni voi laittaa avioehtoa.

Kyllähän sitä minusta hyvinkin voi. Osa omaisuudesta varmaan hankitaan yhteisesti, ja on siis molempien omistuksessa. Mutta mitäs jos toinen säästää esim. omasta palkastaan rahaa ja toinen hassaa kaiken menemään mitä vain suinkin yli talousmenoista jää? Ei nyt sitten olisi erotilanteessa reilua että ne toisen säästötkin menisivät jakoon. Vai olisiko sinusta?

 

[---]

Yhdessä on meillä päätetty, että jos naimisiin jossain vaiheessa mennään niin avioehto tehdään. Osa miehen omaisuudesta on tosin jo suojattu perinnönjaossa.

 

[yksi vaan]

Ei se avioehto maailman romanttisin juttu ole, mutta viisastahan se vaan on tehdä. Se on kylmä fakta. Ja jos niin sattuisi käymään, että teille tulisi ero, niin muistappa se, että sinä et eroa siitä samasta miehestä, jonka kanssa menit naimisiin. Avioehtohan suojaa myös sinua.

 

[Surullinen morsian]

Kiitos kommenteista kaikille! Ihan fiksuja pointteja olette kirjoitelleet jotka tavallaan "järjellä" ymmärränkin, samoin tiedän sen että avioehto on tätä päivää ja varmaankin suurin osa pareista sen tekee eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Silti vain jotenkin "tunnepuoleni" haroo vaistomaisesti avioehtoa vastaan. Osittain varmaan se johtuu siitä että mieheni on jo kertaalleen eronnut (ja kyynistynyt!) ja hän on käyttänyt jo nyt liian monta kertaa "ero" sanaa siis avioehdon yhteydessä Esim. "erotilanteessa meillä on sitten niin paljon helpompaa" jne. Niinpä minulle onkin tullut tunne, että hän suhtautuu avioliittoomme ikään kuin välivaiheena, seuraavaan eroon saakka. Olen kysynyt mieheltä, että eikö hän tosissaan usko että avioliittomme kestää ja hän on vastannut että "voihan sekin olla mahdollista mutta kun erot ovat nykyisin niin yleisiä eikä sitä koskaan tiedä". Tuntuu pahalta, että hän sanoo juuri _omastaan_ suhteestaan noin negatiivisesti.

Lisäksi minua ärsyttää suunnattomasti se että miehen sukulaiset ovat noin miljoona kertaa kysyneet, että joko avioehto on selvä jne. Tuntuu suorastaan että sukulaisille avioliiton suunnittelussa avioehto on se kaikkein tärkein asia!

 

[painostettu]

Sinuna kertoisin miehelle - tulevalle?- miltä sinusta tuntuu. Ettei se avioehto sinua häiritse, mutta tuo hänen ja sukluaistensa painostaminen on alkanut mättää sen verran, että parempi kun pysyttelette susiparina. Ehkä ette ole vielä valmiita naimisiin, vaikka kerrot miehen vaatineen avioliittoa.

Olisi minunkin pitänyt tuollaiset merkit ymmärtää. Vähän samanlaiseen painostukseen jouduin itsekin aikoinaan ja varsinkin miehen vanhempien puolelta. Ihan järkyttävää miten he arvostelivat minun vanhempieni keskituloista elämää. Asia painoi mieltä mutta avioehto tehtiin ja häät pidettiin.

Siitä alkoi pahempi vaihe: miehen vanhempien painostus miten minun pitää hankkia parempi ammatti elättääkseni perhettämme tasapuolisemmin. Hyvähän miehen oli, hyvät tulot ja asema suvun yrityksessä! Koulujakaan ollut käynyt. Minulla oli työ josta pidin, ja jonka sivussa voisin lapsetkin tehdä ja hoitaa.

Lopulta meille alkoi tulla riitoja asiasta ja ollessani raskaana ensimmäistä kertaa puolessa välissä mies alkoi puhua että hänkö elättää minut ja lapsen...

Silloin kämähti. Ehkä hormonihouruissani olin, mutta pakkasin kamoja ja painelin äidin luo saman tien. Asuin siellä ja laitoin avioerohakemuksen yksin liikkeelle. Mies yritti vielä sovitella mutta pidin pääni. Olin tullut sen tien päähän kun pinna katkeaa vuosien painostuksesta.

Miehen äiti yritti myös sovitella ja kun en taipunut, sain kuulla olevani vain korkeita elatusmaksuja kärttävä hutsu ja etten saisi penniäkään elatusmaksua. Heidän lapsenlapsestaan! Mutta en ollut siitä huolissani, vaan siitä etten pääsisi siitä porukasta ikinä eroon. Mies kyllä tuli asiallisesti sopimaan elatuksesta ja tapaamisesta. En halunnut lapselta riistää isää, mutta ei lapsen äitiään eli minua saa miten sattuu potkia. Tylysti ilmoitin miehen vanhemmille että pysyy minusta erossa.

Niin, olisi pitänyt kai jo avioehtovaiheessa ymmärtää mitä he arvostivat eniten: raha. Ei rakkaus. Miehen ja minun suhde oli hyvä, ihana, oaitsi kun meitä painostettiin. Miehestä tuli perheensä kaltainen lopulta. Olen nyt uusissa naimisissa. Pääsin siitä porukasta.

 

[asiallinen]

Jos suku puuttuu sinun ja miehesi kahdenkeskiseen asiaan noin konkreettisesti, nostaisin kissan pöydälle. Sinun on pakko keskustella miehesi kanssa tunteistasi, painostuksesta.
Jos hän ei pahaa oloasi ymmärrrä, anna olla koko paketin. Älä hyvä ihminen tuhlaa tätä yhtä ainoaa elämää tuollaisella suvulla.
Paha olosi tuntuu jo täällä asti........................anna olla, joudut melkoiseen häkkiin.

 

[Suzannah]

Tiesitkö että avioehdon voi tehdä nykyään myös siten että se koskee vain erotilannetta eikä ollenkaan leskeksijäämistä? Suostuisiko miehesi sellaiseen avioehtoon vai haluaako hän nimenomaan kaikenkattavan avioehdon? Jälkimmäisen pohjaltahan sinä jäisit leskenäkin - liittonne pituuteen katsomatta - hallitsemaan vain sitä omaisuutta, jonka nyt omistat ja jonka olet omiin nimiisi hankkinut liittonne aikana. Toisaalta jos te joskus saatte lapsia, hehän miehesi perisivät, joten suvun puuttumista teidän asioihinne ei tarvitse määräänsä enempää pelätä.

Minun mielestäni avioehto ei rakkautta vähennä eikä himmennä. Esimerkiksi yrittäjäperheessä se on hyvä suoja molemmille elämän kaikissa käänteissä, tavallaan arkipäiväinen juttu.
Toivottavasti nämä vastaukset ja pohdinnat rauhoittavat sinua ja voit iloisella mielellä jatkaa häävalmisteluja miehesi kanssa.

 

[uraäidin kaveri]

tottakai avioehto tehdään, otetaanhan palovakuutuskin vaikkei aiota polttaa taloa!

meillä on avioehto ja keskinäinen testamentti. kummisedälläni on avioehto jonka mukaan omaisuus siirtyy puoliksi sitä enemmän mitä kauemmin ovat olleet naimisissa. avioehdon voi ihan itse määritellä koskemaan kaikkea/osaa omaisuutta.

minä miehesi housuissa loukkaantuisin jollet suostu evioehtoon. kaikkihan on käytännössä yhteistä niin kauan kuin suhde kestää, ja jos/kun se loppuu, on se jaettava oikeudenmukaisesti, eikö niin?

 

[nyt ap]

Nyt ap otat ihan sen järjen käteen. En ihmettele miehesi halua avioehtoon.
Eroja tapahtuu puolin ja toisin, vaikka mitä olisi puhuttu ja kuinka "hyvin" tunnettu toisensa.
Keskustelette siitä minkälainen avioehto olisi, kyllä senkin voi neuvotella sellaiseksi ettet "pääse rahastamaan", muttet myöskään itse mummona miehesi kuolessa ole pulassa. Lakimiestä kehiin.

 

[Vieras Sika]

Et missään oloissa halua rahastaa avioerolla ja siksi et halua sitoutua olemaan rahastamatta?! Johan on tuubaa!

 

[mies1]

Jotenkin tuntuu oudolta, että kaikki ehdottelee ap:lle avioehtoa, mutta jos omalle kohdalle tarjottaisiin mahdollisuutta helppoon rahaan, niin tilanne olisikin eri?

 

[Bleak]

Itse suostuisin kyllä sellaiseeen avioehtoon, jossa rajattaisi ulkopuolelle kummankin ennen avioliittoa hankkima omaisuus. Myös peritty omaisuus jäisi puolison ulkopuolelle. Sen sijaan en oikein ymmärrä sitä, miksi avioliiton aikana hankittu omaisuus pitäisi olla erillistä. Jos toinen on varakkaampi (ottamatta kantaa onko kyseessä mies vai vaimo), niin pitäisikö sitten asua jossakin kerrostalolähiökaksiossa vain siksi, että vähemmän ansaitsevalla ei ole siihen varaa? Erityisesti tilanne on ikävä sellaisissa tilanteissa, jos toinen jää hoitamaan lasta kotiin, jolloin voi tulla sellainen tilanne, että toinen lähes näkee nälkää ja toinen tekee omin päin esim. golfreissuja ulkomaille jne. Ymmärrän, että kummankin pitää osallistua perheen elatukseen (työllä ja/tai rahalla) kykyjensä ja varallisuutensa mukaan, mutta jos käytännön elämä menee kymmensenttisten jakamiseksi, niin aika oudolta ja rahanahneelta se mielestäni kuulostaa.

Myös se on hyvä pointti, että avioehto koskee vain sitä tapausta, että avioliitto päätyy eroon (miehen ja/tai vaimon toimesta). Jos avioliitto päätyy kuolemaan, avioehto ei ole voimassa.

Jos itse menen naimisiin vielä joskus, haluan avioehdon riippumatta siitä olenko rikkaampi vai köyhempi osapuoli. Itse elin ns. tasa-arvoisessa suhteessa, jossa myös ansaitsin ihan kivasti mieheen nähden. Silti mies rosvosi minulta omaisuutta (esim. osakkeet oli miehen nimissä), vaikka olin osallistunut perheen elättämiseen, lainanlyhennyksiin jne täysillä. Enää en halua, että jään puille paljaille. Itselläni on jäljellä ilo, että ahneella on yleensä paskainen loppu.

 

[annarouva]

Ymmärrän kyllä alkuperäisen fiilikset, mutta mielestäni asiaan pitäisi suhtautua nyt vain käytännöllisesti. Hoida se allekirjoitus nopeasti alta pois, ja sano myös miehelle, että nyt loppui se "mitä jos"-jutuilla mässyttely - rajansa kaikella. Sano rauhallisesti, että sinun hääfiiliksesi pilaa täysin tuo erolla spekulointi. Siitä lähtien kun me päätimme mennä naimisiin, meillä on ollut yksi kielletty sana suhteessa ja se on 'avioero', sitä saa käyttää vain jos sen toteuttamisesta tosissaan haluaa puhua. Avioehtoa tehdessä puhuttiin tiukasti välttämättömimmät asiat, jotka sellaisessa tulee huomioida.

Sukulaiset kuulostaa aika moukkamaisilta, mutta sukulaisilta nyt muutenkin joutuu sietämään kaikenlaista sontaa. Ota pieni takanoja, ja ajattele kuinka säälittävää mahtaa olla elämä, jossa joutuu noin paljon rahasta ja erityisesti sen paljoudesta stressaamaan. Voisit joskus värittää ääntäsi hieman kyllästyneen suuntaan seuraavan kerran kun kyselevät etkä olisi turhan kohtelias, kun kerran itsekin epäkohteliaasti teidän kahden asioihin noin kärkkäästi puuttuvat.