N
niiskuneiti
Vieras
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä yli vuoden ja asumme yhdessä. Tapasimme työpaikallani, jossa myös työskentelee hänen entinen "hoitonsa". Alusta saakka mieheni on sanonut, että heillä oli vain yhden illan juttu kännissä pikkujouluissa eikä ole ollut mitään muuta. Mieheni tietää, että minua on petetty ja olen ollut huonoissa suhteissa eli tämän suhteen halusin pitää ehdottoman rehellisenä ja luotettavana. Ja sellaisena olen miestäni aina pitänytkin. Minua on kuitenkin aina häirinnyt tämä naikkonen työpaikallamme, kun hän on aina lirkuttelemassa kaikille miespuolisille työntekijöille ja mieheni tietää ettemme tule kovin hyvin toimeen. Nyt sain selville tältä naiselta, että heillä on ollut paljon enemmänkin kuin yhden illan juttu ja että hän on myös ollut monet kerrat nykyisessä asunnossamme (siis silloin kuin emme seurustelleet). Tämä tuntui pahalle, koska mieheni on kertonut minulle aina muuta. Tiedän että se on menneisyyttä eikä nykyisyyttä, mutta pahastuin mieheni valheesta. Ja minua häiritsee myös tämä nainen, josta en pidä ja jota nään töissä kuitenkin ja jonka kanssa myös mieheni työskentelee. Väkisinkin tulee mieleen, että jos heillä on ennenkin ollut jotain, niin mitä jos...? Mitä pitäisi ajatella tai tehdä ettei asia häiritsisi? Ja mistä voin tietää missä muissa asioissa mieheni on kertonut muunneltuja totuuksia tai salaillut asioita? Vai olenko vain liian vainoharhainen?