Refluksia? lapsi vajaa 2kk

Kyllä meillä se oireilu oli aika samanlaista kaikista pahiksista olipa se sitten epäsopiva korvike tai kiinteä. Toisaalta joistain sai selvästi voimakkaamman reaktion ja joissain tapauksissa oireilu alkoi pikku hiljaa useamman antokerran jälkeen. Nyt iän myötä oireilukuvio on hiukan muuttunut. Meillä ensin alkaa hikalla ja nieleskelyllä, joka johtaa kuolaamiseen ja käsien syömisen. Sitten alkaa öisin tulla heräilyjä ja ruoka ei maistu enää. Joskus tosi pahiksista (useat antibiootit) tulee ihan kunnon yskää, joka estää nukkumisen ja saattaa tulla juomalakko eli ei juo korviketta juuri yhtään ja syökin tosi niukasti. Vanhemmiten on alkanut tulla pyllyn punoitusta ja joskus ihan palamista sekä parista on tullut ihan ripulit! Kokelut on helpompia, kun oppii tuntemaan oman lapsensa oireilukuvion eli mitkä on ensioireet ja mihin ne johtavat. Osaa lopettaa kokeilut jo ajoissa, ettei mene siihen pisteeseen, että kukaan ei enää nuku ja käydään sairaalassa seurannassa alkaako kuivumaan, kun nestettä ei mene alas. Nykyisin saatan lopettaa kokeilut siis jo hikkaan ja punoittavaan pyllyyn, jos yökin menee vielä huonosti.
 
En ole päässyt koneelle pariin päivään... nytkin tyttö nukahti käsivarrelle. :|
Meidän ph-mittausaika aikaistui viikolla eli on ma 10.12. :)
Saatiin se kiireellinen lähete Porvooseen ultraan maanantaina, mutta Porvoosta ei ole kuulunut mitään! :kieh: Täytynee soittaa sinne tänään.
Yhdellä tutulla refluksiongelma oli loppunut kun olivat siirtyneet korvikkeeseen (nan). Tekisi mieli kokeilla antaa lisänä....
Sain ajan Tuomelalle vasta tammikuulle. :(
Onko muuten nyrkkien syöminen ja kuolaaminen refluksin "oireita"? Eikö vauvat muuten syö nyrkkejään?
 
Harmi, että teillä on ollut rankkoja päiviä. Varmasti nyt odottavan aika on pitkä! Hienoa kuitenkin että ph-mittaus aikaistui. Siitä saa sen tiedon, onko refluksia vai ei. Sehän ei kuitenkaan kerro sitä mistä se johtuu: allerginen vai rakenteellinen vai kumpaakin. Tähän jälkimmäiseen kysymykseen vastausta on mielestäni Tuomela on hyvä asiantuntija selvittämään. Allergian mahdollisuus on hyvä selvittää tai poissulkea.

Kyselit refluksin oireista. Nyrkkien syöminen ja kuolaaminen voi olla myös hampaiden tulemista tai sitä että vauva on löytänyt kätensä ja tutkii niitä. Mutta kuten NallePuh82 kertoi, heillä tuo on refluksin oire.

Tässä linkki vauvojen refluksitaudin oireista. Kaikki oireet eivät ole useinkaan yhdellä lapsella. Ko. sivustolta löytyy myös linkkien takaa muutakin hyödyllistä tietoa. Valitettavasti se on englanninkielinen mutta suomenkielisenä en ole näin kattavasti tietoa löytänyt.

http://www.momswearingpuke.com/symptoms-of-reflux.cfm

Nan-korvikkeesta en osaa sanoa... Siinä on kuitenkin sitä maitoa, joka usein on allergiana taustalla. Yksi mahdollisuus miksi se on toiminut tuttusi kohdalla voisi olla, että lapsella on ollut jokin ruoka-aineallergiasta, esim. vilja-allergiasta, johtuva refluksi...?? Siirtyminen viljaa syövän äidin rintamaidosta nanniin on poistanut viljan lapsen ravinnosta ja oireet helpottaneet..??

Jos haluat kokeilla korvikkeen vaikutusta, voisit kokeilla mieluummin apteekista saatava Neocatea. Onhan se hintava (50-60 e) mutta hintansa väärti sillä sen avulla oireiden allergiaperäisyys saattaa selvitä nopeastikin, jos oireet selvästi helpottavat Neocaten aikana. Yhdestä purkista saa 2,7 litraa. Kannattaa vaan Neocate-kokeilun aikana pumppailla ahkerasti omia rintoja, jotta oma maidontuotanto säilyy. NallePuh82: mitä mieltä olisit Neocate-kokeilusta tässä vaiheessa?

Soita ihmeessä sen lähetteen tilannetta. Meillä nimittäin kävi niin, että luvattu lähete Jorvista Peijakseen ei ollutkaan lähtenyt. Tämä selvisi vasta kun soitin Peijakseen ja kyselin lähetteen perään kun ei ollut viikkoon kuulunut mitään :eek:
 
Neocate on tässä vaiheessa ehkä paras mahdollisuutenne saada lapsi "kotikonstein" oirettomaksi. Toki se on kallista, mutta jokaisen täytyy miettiä, paljonko on valmis satsaamaan mahdollisuuteen saada lapsi oirettomaksi. Ei tuo Neocate mikään pommin varma juttu ole, mutta kokeilemisen arvoinen juttu! Moni on sen havainnut hyväksi! Jos se toimii tarpeeksi hyvin, voi olla että saatte ph-mittauksesta "puhtaat paperit".

Ja tuohon nyrkkien syömiseen: Ei se tosiaan kaikilla ole mikään refluksin oire. Lähes kaikki muksuthan sitä tekee. Mä olen vaan huomannut, että meillä se lisääntyy huimasti refluksin ollessa pahana. Meidän lapsi on jo niin iso, että on nuo kätensä "löytänyt" jo ajat sitten ja niihin ei enää sellaista uutuuden viehätystä liity. Lähinnä tunkee niitä suuhunsa refluksin aikana, ilmeisesti kurkussa ja suussa tuntuu pahalle ja yrittää sitten käsiä sinne sekaan.
 
Liputan vielä Neocate-kokeilun puolesta... Purkki maksaa saman verran suunnilleen kuin yksi käynti yksityisellä lääkärillä. Neocate-purkki voi olla parempi sijoitus kuin käynti lääkärillä, joka ei osaa diagnisoida ja/tai hoitaa refluksia. Näitä turhia käyntejä lääkäreillä kun refluksivauvojen kanssa riittää :kieh:
 
NallePuh82: kiitos seikkaperäisestä kuvauksesta allergiaoireilusta teillä :)

Kirjoitin muistiin lapsemme maitoaltistuksessa tapahtuneen allergiaoireilun. Jospa siitä olisi hyötyä, jos kiinteiden kohdalla tulee oireilua... Meillä muuten allergiaoireilu tuli altistuksen aikana saman tyyppisessä järjestyksessä kuin teillä allergiaoireet:
hikka -> nieleskely -> yskiminen -> syömisvaikeus (selkä kaarelle pullolla). Mutta pitänee olla varuillaan jos allergiaoireilu muuttaa muotoaan.

Antibioottikuurien, Amoxin ja Zithramax, aikana ja hieman niiden päätyttyä tuli ajoittain vihreää limaista kakkaa ja ripulointia. Vihreä limainen kakka saattaa kuulemma liittyä myös Neocaten aloitukseen, mutta jotenkin se ajoittui niin noiden anbioottikuurien aikaan, että uskon kakan johtuneen antibiooteista. Ripulointi alkoi juuri ennen ensimmäistä lääkärikäyntiä, joten se liittyi ainakin osittain pelkkään tulehdustilaan. Vatsa saattoi olla jonkun verran kipeä kuurien aikana.

Refluksi ei näyttänyt ainakaan merkittävästi pahentuvan kuurien aikana. Mutta juuri ennen korvatulehdusepäilyn takia tehtyä ensimmäistä lääkärikäyntiä takia refluksioireilu paheni huomattavasti, kun lapsi itki ja huusi korviensa takia. Olen huomannut, että kiihtyneenä lapsemme refluksioireilu saattaa lisääntyä.
 
Mä olen huomannut myös, että kiintyneenä ja varsinkin kovasti itkeneenä meilläkin reflukia on enemmän. Myös sairastelut aina kanssa pahentaa refluksia tilapäisesti. Meillä on joskus ihan oksentanut korvatulehduksessa, vaikka ruokavalio on ollut ihan sama. Meillä käy vain Zithromax (?) antibiooteista, se on siksikin hyvä, että kuuri kestää vain kolme päivää. Lääkkeen vaikutus on kuitenkin sen 10 päivää. Joskus on annettu antibioottia myös piikkinä, jos vatsan/refluksin tilanne on ollut jo valmiiksi huono.
 
Meidänkin pojalla on/oli refluksi.Ilman ph-mittausta aloitettiin losec mups lääkitys,joka tehosi kyllä nopeasti.Reilu vuosi sitä syötiin ja sitten jätettiin pois ja hyvin on pärjätty ilman,ei oireile enään.Poika nyt 2v1kk.
Refluksiin aloitettiin lääkitys 7kk iässä ja lääke lopetettiin n.1v8kk.
 
Niinhän siinä kävi, että ei oltais sinne ultraan päästy luvatussa ajassa jos en ois soitellut perään! :kieh: Ylilääkäri ei perjantaihin mennessä ollut edes lukenut lähetettä (joka siis kirjoitettu maanantaina kiireellisenä)! Olin tiukkana kun soitin sairaalaan perjantaina ja saatiin mennä heti. ;)
No, ultra ei onnistunut ihan nappiin kun lääkäri ei nähnyt kaikkea, koska lapsella oli ilmaa vatsassa (kuvitella!). Saadaan kuulemma postissa kontrolliaika noin viikon kuluessa (uskoo ken tahtoo).
Lastenlääkäri ei perustutkimuksilla löytänyt mitään, sanoi että saattaahan se refluksia olla. Sanoi, ettei äidinmaidon ja maitokorvikkeen antamisella ole mitään eroa ja että harvoin refluksi johtuu allergiasta näin pienillä....
Lähdimme siis suht tyhjin käsin, tosin verikokeissa tulehdusarvot olivat normaalit, joten se hieman helpotti.

Vaivat ovat ehkä hieman helpottaneet, oisko gavisconin ansiota, en tiedä. Välillä tulee kunnon oksut, kuten tänä aamuna kaikki safkat tuli ulos ja nieleskelyäkin on edelleen silloin tällöin.
Mutta odotellaan sitä ph-mittausta....

Piija ja neiti tänään 2kk

P.S. kiitos ahmutar tuosta linkistä!
 
Hyvä, että älysit soitella perään. Se on inhottavaa, kun koko ajan pitää olla "hereillä" ja itse huolehtia kaikesta, ettei oman lapsen asiat vaan hautaudu johonkin paperivuoreen. Mä en ihan allekirjoittaisi tuota allergia juttua, mutta tuo on aika yleinen vastaus tavan sairaalalääkäriltä, joka ei ole asiaan perehtynyt. Ph-mittaus on onneksi luotettava tapa mitata reflukisia ja teillä on sinne jo aika! Kannattaa muuten kysyä niistä tuloksista sitten tosi tarkkaan ja tarvittaessa pyytää ne itselle myös ihan paperilla. Tiedän pari lasta, joilla ei varsinaiset refluksitaudin viitearvot ole ylittyneet, mutta silti refluksi on ollut lasta vaivaavaa. He ovat saaneet avun ilman lääkityksiä ruokavalion avulla (ts. ovat olleet allergisia).
 
en kaikkea oo lukenu kun oli nii paljon tekstiä.
Noin suurinpiirtein kahlasin läpi.

Meillä tyttö pienenä pulautteli koko ajan. Siis aivan koko ajan. Meidän neuvola on kuulemma ollut sairaalassa töissä allergia lapsia hoitamassa. Luulisi hänen tietävän asiasta jotain...

neuvolassa luvattiin myöhemmin tutkia jos jatkuu pulauttelu. Mahakivut oli järjettömät mutta cuplis auttoi. 3kk jälkeen korvikketta imetyksen lisöksi ja 4kk imetys jäi kokonaan ja soseita kokeileen.

kokeiltiin max 2 uutta makua viikos. Tutui et kaikki meni hyvin. Annettiin myös maissivelliä. Yht äkkiä alkoi taa kauhee pulautus. Välillä lentää kaaressa.
Välillä kakka on mustaa ja kuivaa, lähes rakeista. Välillä myrkyn vihreää, limasita. Välillä kellertävää sopivan kiinteä =)
viimeksi 5kk neuvolassa, sanottiin että pulauttaa koska syötän lasta liikaa :eek: ok. Siis paino ei ollut noussut niinkuin ennen ja minähän en jätä lasta nälkäiseksi ja itkeväksi ruokailun jälkeen. Typerämpää en ole edes kuullut..

onneksi en uskonut koska huomasin maissi sosetta kokeillessa että oksennus lensi kaaressa ja siitä määrästä ois isompi mies ollu kateudesta vihree.
Sit tajusin et likka vetää maissivelliä aamut ja illat. Tämän kun lopetin niin pulautus helpotti. Nt oon huomannu et mango ei käy ja mustikka taitaa olla seuraava.

En vai tajua et kun kokeillaan uutta makua. Eli siis kokeillaan n. 3päivää muutamaa lusikkaa. Ei yleensä mitään (en ainakaan huomannut) sitten esim syödään mustikkaa se koko purkki niin pulauttelee monta tuntii ja yön putkeen.

eli siis pieni määrä ruoan päälle ei vaikuta mutta sitten kun otetaan se sama ruoka esim mustikka ihan omana ateriana ja koko purkki niin pulautsta tulee.
Vai rupeaako oireet tuleen pikkuhiljaa,

neuvola taas maanantaina ja kiva sanoo et ei ollu lasta liikaa syötetty vaan vääränlaista ruokaa. Mietin vaan et onkohan joku muukin meidän "vakio" ruoka allergisoiva....
 
Voi olla, että lapsi sietää mustikkaa pieniä määriä, mutta koko annoksesta menee "kuppi nurin". Meillä allergiaoireet tulevat yleensä uudessa ruoassa vasta parin antokerran jälkeen, joskus voi mennä useampikin kokeilu päivä aluksi hyvin kunnes sitten oireet tulevat.

Myrkyn vihreä kakka, erityisesti limainen, on ihan tyypillinen allergiakakka. Oletkin jo muutamat pahikset löytänyt ruokavaliosta. Pidä lapsesi syömisistä oire/ruokapäiväkirjaa ja aloita uudet kiinteät vasta kun olet varma entisten sopivuudesta. Jos neuvolasta ei ole apua (ja yleensä ei ole) hakeudu allergologille, jos epäilet lapsellasi olevan allergioita. Maitoallergia on pikku lapsilla se tavallisin.
 
Mathildalle tehtiin nyt sitten se ph-mittaus ja tänään lääkäri sanoi, että kyllä siellä näyttäisi pientä refluksia olevan varsinkin yöaikaan. Tyttöhän on nukkunut yönsä aika rauhattomasti, joten johtuneeko juuri tuosta.
Määräsi lääkkeeksi luvanvaraisen Prepulsidin, joten kai me sitä sitten kokeillaan. Jos siis sydänfilmissä kaikki ok, lääkäri ei ollut vielä saanut tuloksia siitä. Jos lääke ei auta, on meillä se aika allergialääkärille jo varattuna (mutta saatiin se siis vasta tammikuulle).
Neocatea ei olla kokeiltu, mutta NANnia olen antanut lisänä 1-2krt päivässä. Multa meinaan maidon tulo loppui toisesta rinnasta kokonaan :'( Toinen toimii, joten tosi kivasti ovat täysin eri kokoiset :x NANnin anto ei ole aiheuttanut mitään muutosta suuntaan tai toiseen, mutta tyttö tulee sentäs kylläiseksi kun ei rinnasta saa tarpeekseen.
Nyt kai sitten vaan odotellaan niitä Prepulsid-papereita... Se pitää kuulemma antaa n 15min ennen ruokailua; miten ihmeessä siinä onnistun kun neidillä ei todellakaan ole mitään rytmiä tuossa syömisessä???
 
Hyvä, että teillä asiat etenee. Sinällään ikävää saada diagnoosi refluksista, mutta ompahan selvyys, mikä lasta vaivaa. Tuo ph-mittaus on kuitenkin luotettava tapa diagnosoida refluksi ja nyt sulla on siitä "mustaa valkoisella" eikä tarvitse sitä erikseen lääkäreille todistella. Toivottavasti Prepusta on apua. On hyvä, että teillä on se aika allergologille varattuna. Sinne kannattaa mennä joka tapauksessa, sillä saatte varmasti myös lisäinfoa lääkityksistä jne. Nyt on refluksi todettu, mutta aiheutaja on vielä epäselvä. Mulla ei ole henk.koht. kokemusta Prepulsidista, koska meillä on ollut käytössä noita happolääkkeitä. Prepulsid on enemmän rakenteelliseen refluksiin vaikuttava lääke, koska tiukkaa sitä sulkijaa ja vauhdittaa ruoan kulkua suolistossa. Saattaa siitä kyllä jotain apua olla toki allergiseenkin refluksiin, mutta ei se itse ongelmaa poista pitkällä tähtäimellä, jos on allergiat kyseessä.

Kyllä lapsen on jotain ravintoa saatava eikä nälässä voi ketään pitää. Hienoa, jos Nannista ei tule suurempia oireita. On kuitenkin mahdollista, että kuvioissa on myös allergiat ja Nan ei myöskään tilannetta korjaa (eikä mahdollisesti metsässä oleva imetysdieetti). Toivottavasti pääsette nyt Prepun turvin kohti hiukan helpompaa elämää ja allergologi aikaa :hug:
 
Sen verran kommentoin minäkin, että sille Tuomelalle kannattaa mennä joka tapauksessa. Saatte lisää tietoa lääkityksistä ja on siitä refluksin mahdollisesta allergiaperäisyydestäkin hyvä keskustella hänen kanssaan.

Toivottavasti Prepulsid auttaisi teillä eteenpäin. Kieltämättä kuulostaa haasteelliselta tuo Prepulsidin antamisen ajoitus varttia ennen syöttöä... Onhan vauvat yleensäkin aika "rytmittömiä". Mutta osittain tuo "rytmittömyys" on voinut olla refluksioireiluakin. Oireileva vauva syö silloin kun ei ole niin kivulias. Kun on kivulias, kieltäytyy syömästä vaikka olisi nälkä tai syö pieniä määriä lyhyin väliajoin. Syöttövälit voivat olla hyvin vaihtelevia. Meillä vauva oli todella "rytmitön" päiväsaikaan silloin kun hän oireili refluksiallergiaansa.

:hug:
 
Prepulsid aloitettiin perjantaina ja ehkä neiti jo vähän vähemmän puklaa :) Toivotaan, että kehitys jatkuu...
Neiti on vaan alkanut viime viikkoina piereskelemään pahanhajuisia pieruja... :ashamed: Voiskohan olla NANnin syytä (imetän osittain)? Ajattelin kokeilla ensin Tuttelia ja vasta kun tuota Prepulsidia on jokin aika syöty, niin ehkä sitä Neocatea. Täytyy ensin nähdä että auttaako tuo lääke....
Hyvää Joulua kaikille!
 
Hei!
Luin mielenkiinnolla tätä ketjua ja olisi vähän kysyttävää.

Lyhyesti: poika 6kk, OKSENTANUT 1,5viikkoisesta. Myös kitissyt ja nukkunut huonosti pienempänä. Myöhemmin näppyjä, ripulia. Ite epäillyt aina maitoallergiaa ja/ refluksia, neuvola ja lastenpoli ollut yhtä tyhjän kanssa. Ei tehty ph-mittausta, ainakin maitoallergia todettu (lehmänmaitoaltistus ja Almiron-altistus pos.), ei kiinteitä (rotaatio mielessä), nyt ollut vain Neocate lähes kuukauden: ei saada oireettomaksi, varalla Zyrtec ja Losec Mups. Käydään yksityisellä allergologilla .

Eli kysymykset kuuluu: miten te, jotka joudutte lääkitsemään jatkuvasti lastanne teette ruokakokeilut? Miten oireet voi tulkita jos niitä edes tulee vai puskevatko ne läpi kuitenkin jos saa sopimatonta? Meillä oli Almiron altistus 14.12. ja se oli 100ml jälkeen siis positiivinen. Ennen tuota altistusta poika oli 3 viikkoa Neocatella ja tuntui sopivan vaikka välillä ummetti ja kakka on todella outoa. No, nyt ollaan tuon altistuksen jälkeen menty vain Neocatella edelleen, mutta edelleen myös pulauttelee joitain kertoja päivässä (lähinnä kun röyhtäisee voimakkaasti tai sitten punkeaa ylös vaikka sitteristä tms). Nyt on myös näppyjä ja niitä on useita, joten Zyrtecin antaminen on käynyt mielessä. Meillä tuo refluksi on myös silent-tyyppistä, ja tosiaan pulautuksia tulee sekä ruokailun yhteydessä ja joskus myös tunninkin kuluttua ruokailusta. Tällä hetkellä siis huolena se, että poika kieltäytyy pullosta, aluksi ottaa ahnaasti ja hetken päästä lopettaa kiukkuisena, alkaa narskuttaa pullon tuttia, tunkee nyrkkiä suuhun jne (ei vielä hampaita). Eli syö vain henkensä pitimiksi (n.600ml/vrk)... Eli oireilua riittää. Mutta kohta pitäisi löytää myös ensimmäiset kiinteät ruuat, koska maitotie on Neocaten jälkeen kuljettu loppuun ja sekään ei näytä siis täysin sopivan. Epäilen maissia, koska idiootit lääkärit suosittelivat oksenteluun saostusjauhetta 2kk iässä (maissitärkkelys) ja tuosta sitten tuli jälkeenpäin ripuli. Mutta kertokaa te viisaammat nyt miten lääkityksestä huolimatta teidän kiinteiden kokeilut ovat sujuneet ja tuleeko sen vuoksi pahiksia mukaan kun on lääkitys? Koska lääkitähän tässä varmaan pitäisi, altistuksesta jo yli viikko ja oireilua on!

Kiitos ja oireettomia joulunpyhiä kaikille!
 
Meillä oli Losec Mups maito- ja Almiron Pepti -altistusten aikana ja allergiaoireet kyllä tulivat (mm. refluksioireiluna ja syömiskieltäytymisenä ). Meillä on yhä Losec käytössä ja kiinteiden kokeilu menossa. Allergologimme ei maininnut, että se voisi peittää mahdollisia oireiluja. Mutta olen nyt itsekin miettinyt voisikohan Losec peittää kiinteistä tulevia oireita...? Yahoon refluksilasten vanhempien keskustelupalstalta minulla on käsitys, että monilla on Losec pitkäaikaisessakin käytössä ja ne kiinteiden pahikset ovat oireilleet Losecista huolimatta (?) Zyrtecin vaikutuksesta en osaa sanoa mitään.

Onko teillä muuten epäilty että vauvallanne voisi olla refluksista johtuva ruokatorven tulehdus? Nuo syömisvaikeudet voivat johtua siitä, että vatsahapot ovat tulehduttaneet ruokatorvea, jolloin minkä tahansa korvikkeen juonti tekee kipeää. Meillä Losec määrättiin turvaamaan/nopeuttamaan ruokatorven paranemista. Toinen mahdollisuus kuvaamiisi oireiluihin toki on, että Neocatekaan ei ole täysin sopiva. Jotkut ovat käyttäneet anti-histamiineja tukena. Myös kahden eri korvikkeen rotaatio on auttanut joillakin. Kolmas mahdollisuus on, että vauva oireilee vielä viiveellä altistuksista. Meillä altistuksen aikana ja vuorokausi sen jälkeen Neocaten juontikin hieman tökki. Koska meillä on pääosin suolisto- ja refluksioireileva allergikko, huomasin viikko-puolitoista viikkoa altistuksen päättymisestäkin pieniä ohimeneviä vatsakipukohtauksia. Toivottavasti teillä Neocate sopisi, sillä kun allergikkovauvan maitoasia on kunnossa, se on ainakin - ehkä jopa enemmän kuin - "puolivoittoa"!

Oletko löytänyt Yahoon allergialasten ja refluksilasten vanhempien keskustelupalstat?:

http://health.groups.yahoo.com/group/refluksilapset/

http://health.groups.yahoo.com/group/allergia/
 
Meillä maitona Neocate ja 11 kiinteää rotaatiossa, lääkkeinä rinnalla menee jatkuvasti Losec Mups ja Zyrtec. Tällä setillä meillä ollaan oireettomia ;) . Lisäksi menee vielä astmalääkkeet. Kyllä meillä pahimmat pahikset tulee auttamattomasti läpi lääkityksestä huolimatta. Meillä muksu on jo sen ikäinen, että tarkoituksena on pikku hiljaa lääkityksen turvin siedättää ja näin kasvattaa ruokavaliota. Tuolla lääkityksellä tavallaan pelataan aikaa ja odotellaan iän myötä tulevaa helpotusta ja samalla yritetään saada ruokavalioa varovasti laajennettua. Nämä on vaikeita asioita ja suunnitelmat ja lääkitykset pitää miettiä allergologin kanssa aina tapauskohtaisesti. Meillä yritetään lääkitystä suunnitelmien mukaan purkaa ensi kesänä, saas nähdä miten käy!
 
Kiitos ahmutar ja NallePuh82!! Kuulostaa lohdulliselta.. Meillä allergologi määräsi lääkkeet varoiksi ja aluksi rauhoittamaan tilannetta (myös siis ruokatorvessa). Mutta aluksi Neocatella saatiin lapsi niin oireettomaksi ettei mielestäni olisi voinut parempaa toivoa. Näin siis kerran minkälainen poika on oireettomana ja se oli aivan ihanaa!! Mutta nyt tuon Almiron altistuksen jälkeen tilanne on huonontunut. En saa vielä pariin viikkoon allergologia kiinni, mutta häneltä sain viimeksi viestin että poika ei olisi vielä siinä "jamassa" että tarvitsisi jatkuvaa lääkitystä. Mutta itse olen tällä hetkellä sitä mieltä että lääkitystä olisi harkittava jo. Meillä on soija-altistus tulossa tammikuussa että en tiedä onko nyt hyvä hetki aloittaa mitään vai katsoa vielä. Tuntuu että aina saa olla näitä asioita pähkäilemässä ja puolustelemassa miehelle ja puolelle sukua :( Tosin onneksi mies alkaa jo ymmärtää minunkin kantani miksi poika ei syö "sen seitsemää kiinteää" ja jopa rehellisesti ilmoittaa jos olen pois että onko kutissut tai ykännyt ym.
 
No niin, eilen sitten en jaksanut katsoa pojan kurjaa oloa ja näppyjä reisissä ja vatsalla ja sitä raapimista. Annoin illalla kolme tippaa Zyrteciä ja tänä aamuna jo näytti paljon paremmalta. Eilen oli todella paha tilanne pulautusten suhteen, vielä kun peittelin yöunille, ressukka nieleskeli mahanesteitä :'( Aattelin että annan Losecin samalla, mut yritin liuottaa sitä Neocateen eikä onnistunut. Tabletti on niin iso ettei poika sellaista osaa niellä. Ohjeissa sanottiin että pitää antaa puolen tunnin sisään mutta en tuossa puolessa tunnissa saanut liukenemaan. Miten kannattais antaa että varmasti tulisi koko tabletti nieltyä? Kokemuksia? Entä miten saisin miehen uskomaan, että pakko poikaa on lääkitä kun ei me häntä oireettomaksi saada? Onko teillä miehet miten mukana näissä allergia-asioissa?
 
Losecin voi liuottaa pieneen määrään vettä. En ole itse kokeillut mutta olen kuullut, että Losecin voisi antaa pikkuvauvalle lääkeruiskulla. Ensin laitetaan tabletti lääkeruiskuun ja perään laitetaan pieni määrä raikasta vettä hanasta (kun teillä ei syödä kiinteitä, voi toki varmuuden vuoksi ensin keittää veden ja jäähdyttää ). Sitten odotellaan liukenemista, voi olla että lääkeruiskun ravistaminen on tarpeen. Kun tabletti on liuennut, ruiskutetaan seos suuhun. Paras tapa ruiskuttamiseen löytyy kokeilemalla. Jotkut vauvat tykkää, että lääke ruiskutetaan posken sisään, toiset tykkää, että kielen päälle (=suun keskelle). Kerralla ei kannata ainakaan ensimmäisellä kerralla ruiskutta kaikkea vaan pieninä annoksina.

Myöhemmin kun lapsi syö kiinteitä, voi lääkkeen lusikoida kiinteiden joukossa suuhun. Itse olen tehnyt näin: laitan teelusikkaan hieman alle puolet lusikan määrän raikasta vettä hanasta. Siihen tabletti ja siinä se liukenee itsestään. Jonkun ajan päästä voi toisella teelusikalla hieman varoen tökkien auttaa liukenemistä. Sitten otan pieniä määriä tätä liuosta toiseen lusikkaan ja sotken kiinteitä mukaan. Ei huomaa vauva oikeastaan ollenkaan lääkettä.
 
Kuulostaa että teit aivan oikein antamalla Zyrteciä noihin oireiisin. Hyvä kun oireet ovat osin jo helpottaneet. Onhan se hyvä antaa toiselle helpotusta kun sitä on saatavilla. Joskus myöhemmin voi sitten kokeilla mikä lapsen olotila on ilman lääkitystä.

Miehen mukanaolo allergia-asioissa.... Lapsen allergia-asioissa tulee varmaan monilla mukaan nämä parisuhdeasiatkin. Onhan lapsen huonovointisuus stressitilanne kummallekin vanhemmalle ja kumpikin haluaisi lapsen kuntoon. Tavoite on varmasti sama kummallakin. Keinoista sitten saatetaan olla eri mieltä.

Meillä minulla on ollut päävastuu lapsen allergia-asioissa ja hyvä näin. Hoidan kuitenkin enemmän lasta, koska mies on töissä ja minä mammalomalla. Täten tunnen paremmin oireiluja yms. Mies on myös itse sanonut, että minä näen paremmin lapsemme allergia-asiat. Viime kädessä teen niihin liittyvät päätökset ilman häntä.

Kaksi on kuitenkin enemmän yksi :) Olen aktiivisesti pitänyt miestä mukana allergia-asioissa, koska ensinnäkin haluan että hän on tietoinen missä mennään, mitä tapahtuu ja miten toimitaan. Keskustellaan muutenkin paljon lapsen voinnista ja pähkäillään myös yhdessä allergia-asioita. Minusta on todella hyvä pähkäillä kummankin tekemiä havaintoja ja ajatuksia yhdessä miehen kanssa, vaikka tosiaan viime kädessä minä meistä päätän lapsen allergiaan liittyvissä asioista yhdessä allergialääkärin kanssa (lääkärikäynnit, kiinteät, lääkitykset yms.).

En tiedä onko teillä kyse tästä, mutta allergia-asioissa melko usein mies saattaa aluksi uskoa johonkin yhteen pysyvään ratkaisuun, joka taikoo allergiat pois. Vauvoilla oleva taipumus allergioihin on kuitenkin asia, jonka kanssa eletään. Onneksi aika kuitenkin hoitaa pikkulasten allergiat :) Siihen asti pyritään luovimaan sopivan ruokavalion ja toisinaan myös lääkitysten avulla lapsi mahdollisimman hyvävointiseksi.
 
Meillä myös minä olen se, jolla on päävastuu ja päätäntävalta viime kädessä allergia-asioissa. Se käy hyvin myös miehelle ja hän on oppinut jo aika hyvin, ettei kyseenalaista ihan kaikkia juttujani! Tietysti asioista keskustellaan, mutta tiukan paikan edessä ei aleta äänestämään...

Minä annoin ennen kiinteitä Losecit just ruiskulla. Ostin apteekista ison laatikon sellaisia halpoja sinisiä ruiskuja, joissa ei ollut tiivisteitä (ne oli musta tarkoitukseen parempia, en nyt muista miksi...) Laitoin vaan tabletin sisään ja imin vettä perään. Yleensä sitä vettä joutui kyllä imemään aina välissä lisää ja heiluttelemaan uudestaan ruiskua, jotta sai kaikki lääkkeet ulos. Homma helpottuu kiinteiden myötä.

Ja tuosta lääkitsemisestä ei kannata ottaa morkkiksia. Ei toki turhaa kannata lääkitä, mutta joskus se on ihan paikallaan. Mä olen hyväksynyt sen, että ilman lääkkeitä meillä ei pärjätä (tai pärjättäisiin ehkä joten kuten, mutta huonommalla elämän laadulla). En siis ala lasta kiusaamaan, kun helpotusta on saatavilla. Meillä menee tällä hetkellä aamuin ja illoin Losec ja epäonnisten kokeiluiden jälkimainingeissa annosta tarvittaessa nostetaan. Zyrtec menee ainakin toistaiseksi jatkuvalla myös 5 tippaa aamuin ja illoin. Toivottavasti iän myötä saadaan uusia ruokia helpommin mukaan ja lääkityksiä purettua. Me ollaan itse asiassa saatu jo tuota Losecin annosta pienemmälle, vielä syksyllä se meni aikas tuhdilla annoksella jatkuvasti :whistle: . Jos teille on lääkäri niitä lääkkeitä määrännyt, en näe syytä miksei niitä voisi sitten tarpeen mukaan käyttää. Olisi toki ideaali tilanne, että pärjäisi ilman lääkkeitä, mutta olen jo oppinut, ettei kaikki mene läheskään aina niin täydellisesti. ;)
 
Terveisiä täältäkin. Vihdoin käytiin allergialääkärillä ja aloitettiin nyt Almiron Pepti -korvikkeen kokeilu. Imetän edelleen osittain, joten olen sitten myös mahdottomalla dieetillä...
Eli Prepulsid-lääke ei ole tehonnut ihan niin nopeasti kun yleensä pitäisi ja lisäksi jätin viime vkolla itse viljat pois ja sitten puklailu vähän helpotti. Eli nyt siis tiukka dieetti ja tuo Almiron, ens vkolla lääkäri soittelee ja kyselee tilannetta. Jos ei apua, niin kokeillaan Neocate.
Just äsken annoin lääkkeen ja syötiin Almironia, ja pari kertaa jo puklannut kunnolla...
Katotaan miten vatsavaivat jatkossa...
Verikoekin otettiin tänään allergiatestiä varten, ekaa kertaa kyynärtaipeesta... :eek: Voi sitä huutoa...

t. Piija ja Mathilda 3kk5pv
 

Yhteistyössä