Omasta mielestäni raskaudet voivat erota toisistaan hyvinkin radikaalisti. Kuten varmaan tiedät, joidenkin raskaus voi olla lähes täysin oireeton ja vaivaton. Äiti tuntuu suorastaan kukoistavan tuona aikana, ja hyvin menee muutenkin. Samaan aikaan toisaalla toinen äiti voi kamppailla vaivojensa kanssa ja vääntää itkua, kun ei kykene kunnolla niiden (vaivojensa) vuoksi kävelemään.
Raskaus on totta kai iso muutos kenen tahansa kropalle, mutta se on niin yksilöllistä, miten kenenkin kroppa siihen sitten reagoi... Ja kuten varmasti kaikki tiedämme, myös jokainen raskaus on ihan oikeasti ainutlaatuinen; vaikka kaikenlaista vaivaa ja ongelmaa olisi ekassa raskaudessa, ei niitä välttämättä ilmene toisessa tai kolmannessakaan, neljäs raskaus puolestaan taas voi olla hyvinkin kova paikka...
Itselläni tuo esikoisen odottaminen ei kyllä tosiaankaan ollut mitään leikintekoa. Alkuraskaus meni ihan kivasti, mutta puoliväliin päästyäni aloin sitten potea jos minkälaista vaivaa. Ei mennyt kovin kauaa, kun käveleminenkin jo oli niin hankalaa, että tosissaan sai melkein itkua vääntää, jos piti kovin pitkästi kävellä. Lyhyeen matkaan kului kauan aikaa, ja oli yhtä tuskaa nousta neuvolassa siihen pedille, jossa sydänäänten kuuntelu tehdään. Lapsi laskeutui tosi aikaisin hyvin alas, ja paikat hieman aukesikin ennen aikojaan. Lopussa sitten kielsivät minua tekemästä juuri mitään, muuten olisi tullut lähtö sairaalaan.
Nyt sitten odotan pikkukakkosta ja toivon, että tämä raskaus olisi helpompi.
En tiedä, mutta kyllä mun mielestä ihmiset voivat ja saavat puhua myös negatiivisista asioista - myös valittelun ja voivottelun muodossa. Nämäkin kun kaikki kuuluu elämään. Mielestäni olisi aika pinnallista, jos kukaan ei koskaan puhuisi mistään ikävämmästä vaan kaikki esittäisivät, että täydellistä on kaikin puolin ja hyvin menee muutenkin - vaikka tapahtuisi mitä. Ei mua ainakaan kenenkään "ruikuttaminen" häiritse. Kummista asioista ihmiset jaksaakin ottaa stressiä.