Raskauden ensioireet?

  • Viestiketjun aloittaja Maria
  • Ensimmäinen viesti
"Miu miu"
Täälläkin on yksi sarjatestaaja.. Nyt ollaan yritetty yli puolivuotta tosissaan, muttei vielä ole mitään kuulunut. :( Viime menkat poikkesivat todella paljon normaalista, tuli testi tehtyä, nega oli.. Olivat vielä myöhässäkin monta päivää.. Aika surkeaa aikaa ollut, kun aina sitä on kuvitellut niitä oireita (rintojen arkuutta, nenän tukkoisuutta, päänsärkyä, vihlovaa kipua vatsassa, väsymystä ym.). Nyt en tiedä voiko olla merkki juuri ohi menneestä ovulaatiosta, kun rinnat aristaa. Peitto tottakai heilui jo reilusti ennen tätä.. Tuskin raskausoire kuitenkaan..
 
"Jeba"
Täällä yritystä takana kaksi vuotta. Tai no vuosi sitten koin kohdunulkoisen. Nyt jälleen raskaana, ensimmäisen plussan sain perjantaina ja nyt on menkat jo kolme pvää myöhässä :) Tissit on todella todella TODELLA kipeät, ei muita oireta. Esikoistamme odottaessa ei ollut edes tissit kipeät.
 
"Kista"
Mulla oli viime kuussa todella vahvat alkuoiret (turvotusta koko mahassa, sekä rinnoissa ja nännit erittäin arat), tiesin että olen raskaan, mutta samalla "järki" yritti toppuutella innostumistani. Tein testin pari päivää ennen menkkoja ja sain haalean plussan ja haalea plussa jatkui viikonverran, ennen kun oireet katosivat tyysti, sen jälkeen testi näytti negaa ja illalla alko synnytyskipumainen supistelu ja aamulla alko menkat. Sain varhaisen keskenmenon :( Nyt tässä kuussa, ovulaatiosta on aikaa viikko ja edellisen kuun oireet palannut samoilla fiiliksillä....ei millään malltas odottaa viikkoa, jotta näkee tunteeko sitä oman kehon vai ei...
 
"Miu miu"
Voisikohan olla raskausoire? Ovulaatiosta on nyt n. Vajaa viikko ja nyt kaksi päivää on ollut vasemmalla puolella, mietoa polttelevaa kipua, tuntuu selässä asti. Vatsa on ollut myös todella turvoksissa.. En tiedä, toiveajattelua ehkä, mutta mietin vain vai pitäneekö lähteä lääkäriin tästä vielä jos ei hellitä..
 
huonovointinen
Mulla kävi mielessä raskaus vasta kun menkat jäi pois kokonaan, sitä ennen oli rinnat tosi kipeenä ja kosketus herkkänä, tosi huono olo päivällä, pissahätä melkeen kokoajan ja vatsassa tuntuu menkkakipuja ja päätä särkee.. vasta paripäivää sitten kävin testin tekemässä ja positiivinenhan sieltä tuli. ja tosiaan nännit on välillä niin hirveen kipeet ja '' polttelee ''.
 
"Miu miu"
Täällä vihdoin näkyi testissä muutakin kuin vain se yksi viiva. Haamujen haamu ilmestyi apteekin testillä (tänään olisi viimeistään pitänyt menkkojen alkaa ja kipuilua ollut 3 päivää muttei vuotoa).
Oireina oli viikon jatkunut turvotus (vaikkei mitään pitäisi olla syönyt joka sitä aiheuttaisi tms.).. Ystäväni kysyikin pikkujouluissa kun sanoin tälle hirmuisista turvotuksesta "ootko sie raskaana", -"eeeen, kai(?!)"..
Huomenna testailen uudelleen jos menkkoja ei kuulu..
Vuoden yritys palkittiin (ehkä)!! :)
 
"Jännittäjä"
Täälläkin jännitetään urakalla. kierto vaiheessa 29/31 ja oireita on. Etova olo, alavatsa krampannut, vilunväristyksiä, rinnat kovat, kipeät ja kuumat. Testejäkin olen jo malttamattomana tehnyt, kaikki näyttäneet negaa. Jännittää niin pirusti, että ei saa nukuttua.
 
"haaveilija"
Ihana lukea muiden jännitystä, oireita ja plussailuja! :)
Täällä kesällä 21-vuotta täyttävä nuori nainen ja kihlattunsa haaveilevat pikkuisesta nyytistä. <3

Lopetin pillerit 20.10.-13, tyhjennys vuoto alkoi n.4 päivän päästä pillereiden lopettamisesta. Sen jälkeen ns.ekojen "luomumenkkojen" kierron pituus oli 48 päivää. Silloin rintani oli TODELLA kipeät, nännit arastivat ja kerran oli aamupahoinvointia. Tein monta negatiivista testiä.. :/
Menkat ilmestyivät 9.12.-13 ja vuoto oli todella runsas.
Nyt kuukautiseni ovat kaksi päivää myöhässä, ja olen monena iltana tuntenut vihlontaa alamahassani, vasemmalla puolella (vähän niinkuin menkkamaista kipua, mutta silti erilaista.) Päähän on särkenyt nyt n.3 päivän ajan.
Äsken tuntui vihlonta, ja sitten tuli paineen tuntu alamahaan. Olen dieetillä, mutta silti alamahani on turvonnut..

Voiko menkkamaiset kivut olla myös ns."kiinnittymiskipuja?"

Toivoisin, että nämä OLISI niitä alkuraskauden oireita! Mutta en halua vielä innostua liikaa.. (testaan kyllä viimeistään ylihuomenna)
Elimistönikin on varmana vielä sekaisin pillereiden lopettamisesta, eikä ole löytänyt normaalia kierron pituutta. Mutta.. toivoa on ;)
 
"haaveilija"
Tein testin tänäaamuna, mutta näytti negatiivista :/ ei löydetty edes minkäänlaista haamuakaan testistä (pregcheck - testillä tein)
..mutta alavatsa kivut jatkuvat (vihlontaa(varsinkin vasemmalla puolella ja välillä keskellä), päänsärkyä. Vähän väliä joudun ravaamaan vessassa tarkistamassa alkoiko menkat, mutta ei.

Teinkö testin sittenkin liian aikaisin? Kuukautiseni piti alkaa ke 8.1.-14
 
"kolmio"
Haaveilija, malta odotella testaamisen kanssa. Toisilla näkyy paljon myöhemmin kuin toisilla, vaikka olisikin selkeät oireet.

Itselläni kävi joulun alla niin, että raskausoireet alkoivat 5 pv hedelmöittymisen jälkeen. Pahoinvointia, oksentelua, mielialanvaihtelua, päänsärkyä yms. Aivan samanlaiset oireet mitä esikoista odottaessa! Kaikki raskaustestit kuitenkin näyttivät negaa ja koska olin varma raskaudesta, sovittiin labra joulun jälkeiselle maanantaille. Tämä meni kuitenkin kesken la-su välisenä yönä rv:lla 4+5 ja oireet loppuivat kuin seinään. Labra oli varattu siksi, että kahdesta aiemmasta on plussa saatu näkyviin vasta rv6+3.
 
"haaveilija"
Ahaa. Kiitos tiedoista "Kolmio" ! :)

Toivottavasti saatte seuraavan kestämään matkassa mukana! Kuinkas pitkään teillä on mennyt, että olet raskautunut / monennestako kierrosta on "tärpännyt"?

..toivon todella, että itselläni tuolla tapahtuisi nyt oikeasti jotakin.. pieni nyytti olisi todella tervetullut tähän taloon.
 
"Ruusa"
Hei! Mietin että voisinko olla raskaana kun täytyy koko ajan ravata vessassa ja runsasta valkoista limaista vuotoa tuli pari päivää sitten, mutta kuukautiset pitäisi alkaa vasta 10päivän päästä. Iltaisin ja aamuisin on kylmä ja väsynyt vaikka olisin nukkunut yön hyvin, pahaa oloakin on välillä. Ainiin ja tänään huomasin että itken ihan vaan telkkaria katsellessa vaikka ei olisi mitenkään herkkä kohta :)
 
Ihan pihalla
Täällä vähän erikoisempi tapaus kirjottelee. Vajaa vuoden ikäinen vauva löytyy jo. Pillereitä syönyt suht säännöllisesti, joka päivä otettu. Välillä kellonajat heitelleet, ei kylläkään yli 12h.

väsymys on aivan kamalaa! Eikä johdu vauvasta, hän on helppo ja tyytyväinen, öisin ei heräillä. Iltasin taas itselle uni ei meinaa tulla millää ennen klo 24. Päikkärit yleensä pakko nukkua ku väsyttää.
ilmavaivoja paljon. Ei erityisemmin pieretä, mutta vatsassa kiertää ilma? Tuntuu vauvan liikkeiltä :/
palelee paljon. Ja seuraavassa hetkessä taas helvetin kuuma.
itkettää herkästi.
uutenavuotena oksensin yhden siiderin jälkeen, ei maistunut ollenkaan.
Vatsaa pistellyt välillä.
röyhtäyttää kamalasti

edelliset kuukautiset oli marraskuun loppupuolella. Normaalit ja kivuliaat. Söin sen jälkeen 2 levyä pillereitä, kuten normaalistikin.
nyt sunnuntaina otin levyn viimeisen pillerin. Lauantaina, ennen pillereiden loppumista, pyyhkiessä tuli hieman ihan haalean vaaleanpunaista tuhrua. Sama juttu on nyt toistunut joka päivä. Vuoto ei ole vieläkään alkanut normaalisti vaikka yleensä vuodan kuin putous näillä päivillä :D

tein ennen uutta vuotta raskaustestin, joka oli negatiivinen. Oli joku s-kaupasta ostettu liuskatesti.

lähinnä kiinnostaa, että jos en ole raskaana mikä minussa on vialla? Joku sairaus? Lääkäriin en haluaisi mennä "kuvitelmieni" kanssa. Ikinä tyhjennysvuotokaan ei ole tällä tavalla käyttäytyvänyt. Raskaus ei olisi toivottu.
 
"haaveilija"
.. kuukautiseni ovat nyt 10 päivää myöhässä. Alavatsa kivut ovat hävinneet, mutta muutama päivä sitten nännini olivat hellät.
Eilen sekä tänään on tullut itkunpuuskia.

Teen huomenna testin ja palailen asiaan ! :p
 
"haaveilija"
Tein tänä aamuna RFSU:n raskaustestin .. ja yllätys yllätys; negatiivinen

Kiertoni pituus on jo 41.päivää ja kuukautisista ei vieläkään mitään tietoa..
Mitä täytyisi tehdä?

Kiitos.
 
ihmetyttö
Jos ei niin kandee mennä lääkäriin. Mulla oli silleen joskus että ei ollu menkkoja 4kk, en ollut raskaana, en kyllä tehnyt testiäkään, mut ei ollut mahdollistakaan.tuosta on kyllä aikaakin. Varasin ajan lääkärille nii menkat alko ennen kuin pääsin lääkärille :D mutta joo, kovasti olis täälläkin toiveissa raskaus ja on muutama oire mutta voi olla ihan toive oireitakin, katsotaan ja toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Tsemppiä kaikille yrittäjille :)
 
Neiti 22
Tässä viimeisen viikon aikana minun ihossani on tapahtunut muutosta. Yleensä ihoni on sileä ja virheetön, mutta nyt se kukkii todenteolla. Finnejä on alkanut ilmestymään kasvoille ja yläkeholle (niska, olkapäät, yläselkä ja rintakehä). Viimeksi näin paljon minulla oli teini-iässä. On toki ollut sen jälkeen muutamia, mutta että tällainen määrä yhtäkkiä. Sitten rupesin ajattelemaan raskautta ja tuli paha olo. Voiko oma mielikuvitus pistää pakin sekaisin? Ja muuttuuko iho yleensä raskaana ollessa? Muita raskauden merkkejä ei minulla ole ollut, jos ihoni muutosta ei lasketa mukaan...
 
vieras*
^ Iho saattaa muuttua, mulla alkoi kuivua ja hisuten rasvoittuminen loppui... Joillakin käy toisin päin. Mielikuvituskin voi saada aikaan etovan olon ;) Jos menkat on myöhässä, ja epäilet voivasi olla raskaana, tee raskaustesti. Ei noilla oireilla vielä voi päätellä, oletko raskaana vai et.
 
Neiti 22
Joo, eivät ole myöhässä, ainakaan vielä, sillä minulla oli juuri toissa viikolla kuukautiset ja nyt syön vielä seuraavat kaksi viikkoa e-pillereitä ja sitten vasta uusi tauko.

Mutta mikä muu voisi aiheuttaa tällaisen radikaalin muutoksen iholla? Ehdin jo miettiä teini-iän paluuta :D olen ollut normaaliakin kömpelönämpi, unohtelen asioita ja nyt nämä finnit. Keskustelin ystäväni kanssa ja hänellä on myös esiintynyt näitä, paitsi hänen ihonsa on hyvä.

Mitä minussa tapahtuu? Odotanko vielä hetken ennen raskaudentestin ostoa?
 
"Ilona"
Itse yritimme miehen kanssa puolivuotta ilman tulosta, en tiedä onko greippimehussa sitä voimaa mutta viime kuussa aloin sitä juoda ja tänään tein 2 positiivista testiä! Lykkyä tykö teille muille :)
 

Yhteistyössä