Raivokohtaukset ja haukkuminen riidellessä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja muruina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

muruina

Vieras
Saan aivan käsittämättömiä raivonpurkauksia. Tiuskin miehelleni, joka sietää minua tiettyyn pisteeseen saakka, kunnes hänelläkin menee hermot. Sitten jos mies laukoo minulle jotain takaisin, suutun ja kilahdan aivan täysin. Olen itkenyt, huutanut, heitellyt tavaroita, lyönyt ja haukkunut kaikilla mahdollisilla tavoilla. Loppuvaiheessa mies antaa samalla sananmitalla takaisin, koska ei enää jaksa kuunnella minua. En tajua lopettaa ajoissa, vaan olen mennyt niin henkilökohtaisuuksiin, ettei minusta kukaan ulkopuolinen sitä uskoisi.

Riidan jälkeen itken ja pyytelen anteeksi. Tähän mennessä mies on vielä antanut anteeksi, mutta kai hänenkin sietokykynsä joskus loppuu. Olen aivan kamala vaimo. En tiedä mikä minua vaivaa. Elämäntilanne on kyllä stressaava, mutta ei sekään ole hyväksyttävä syy tällaiselle raivolle.

Täytyisi varmaan hakea apua, mutta en oikein tiedä mistä lähtisin liikkeelle. Psykologin juttusilla olen käynyt kerran tai pari, mutta peruin seuraavan ajan koska en halunnut enää mennä itkemään asioitani tunniksi, jonka aikana minua tuijottava ihminen ei edes sano mitään. Ehkä lopetin ne käynnit liian aikaisin.

Jotenkin tuntuu, etten osaa auttaa itseäni enää. Mikä h*lvetti mua vaivaa?! Miksi en osaa hillitä itseäni ja loukkaan puolisoani karmeilla sanoilla? En ole tyytyväinen mihinkään, aina löydän valittamisen aiheita ja ongelmia, jotka paisuvat niin suuriksi että raivokohtaus ja ahdistus voi taas alkaa.
 
"Ihminen voi tulla vihaiseksi ja menettää itsehillintänsä erityisesti menettäessään huolenpidon tai kokiessaan välinpitämättömyyttä tai laiminlyöntiä. Viha voi yltyä suoranaiseksi raivoksi, jonka ilmaisu voi olla rajua, kuten esineiden heittelemistä tai tappelemista. Myös päinvastainen tilanne, vaikeus ilmaista jämäkkyyttä tai vihaisuutta silloin kun tämä olisi asianmukaista, on hyvin tavallista."

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00994
 
Onko tämä uusi juttu vai oletko aina käyttäytynyt näin?
Vaihda psykiatri sellaiseen, jolta saat jotain.

Itse olin jatkuvasti kärttyinen ja vihainen.
Syyksi paljastui kilpirauhasen vajaatoiminta.
 
Ihan kuule vanha kunnon itsehillinnän opettelu.

Kun ei ole tarpeeksi opetettu lapsena niin joutuu sitten opettelemaan aikuisena.

Tätä tämä vapaa kasvatus ja se ettei lapset vaan traumatisoidu ja turhaudu sitten tuottaa jälkiseurauksena. Lapsen olisi syytäkin joskus vähän estyä, vaieta ja oppia säätelyä. Jos ei sitä lapsena opeteta niin sitten ollaan ap:n kaltaisia kakaroita aikuisen vaatteissa ja teoissa ja mikä kauheinta, vastuissa.
 
Kiitos kaikille vastauksista.

Onko tämä uusi juttu vai oletko aina käyttäytynyt näin?
Vaihda psykiatri sellaiseen, jolta saat jotain.

Itse olin jatkuvasti kärttyinen ja vihainen.
Syyksi paljastui kilpirauhasen vajaatoiminta.
Olen aina ollut itkuherkkä ja hermostunut. Pienestä asti muistan itkuja sekä sisarusten kanssa rajuja tappeluita, joiden syypää olen aina ollut minä ja minun hermostumiseni.

Itse asiassa minulla on nytkin käytössä Thyroxin 25 mg, kilpirauhasarvoja pitäisi saada laskemaan. En ole käynyt sovittuna aikana testissä, koska yksityisellä käyminen on niin kallista. Yritän kyllä varata ajan taas pian, ehkä tarvitsisin isomman annoksen. Mielialalääkkeitäkin (Sepram) olen kokeillut, mutta en haluaisi enää koskaan syödä SSRI-lääkkeitä.

Ihan kuule vanha kunnon itsehillinnän opettelu.

Kun ei ole tarpeeksi opetettu lapsena niin joutuu sitten opettelemaan aikuisena
Minulla on ollut kaikin puolin hyvä ja rakastava kasvatus, on opetettu käytöstapoja ja olen saanut hyviä ohjeita elämään.

Itsehillintäni on huono, mutta se ei johdu mielestäni mitenkään kasvatuksesta. Hermostuneisuus ja itkuisuus ovat sellaisia asioita, joille vanhempanikaan eivät ole voineet mitään. Lohtua ja huomiota olen kyllä saanut aina tarvittaessa, joten huomionkerjuun takia en raivoa. Paha olo vain seuraa.
 
Olin samanlainen. Diagnostisoitiin keskivaikea masennus. Terapiaa kolme vuotta, lääkitys puoli vuotta. Ei lennä enää tavarat, enkä ole väkivaltainen. Kauhistuttaa ajatuskin siitä, miten helposti mopo karkasi joskus.

Et parane ilman terapiaa! Muista se.
 
[QUOTE="Veera";28652748]Olin samanlainen. Diagnostisoitiin keskivaikea masennus. Terapiaa kolme vuotta, lääkitys puoli vuotta. Ei lennä enää tavarat, enkä ole väkivaltainen. Kauhistuttaa ajatuskin siitä, miten helposti mopo karkasi joskus.

Et parane ilman terapiaa! Muista se.[/QUOTE]Kiitos sinulle. Haluaisitko vielä kertoa, milloin hait apua ja miten diagnoosiin päädyttiin? Osaatko eritellä tarkemmin oireita? Oliko taustalla jokin trauma vai mistä keskivaikea masennus oli saanut alkunsa?

Pahan raivokohtauksen jälkeen puhumme aina siitä, että minun pitäisi hakea apua, mutta silti en hae. Hyvien kausien jälkeen se raivo sitten taas iskee.
 
Joo'o... Sanonpahan vaan että jos täällä kirjoittaisi tyyppi, jonka puoliso kohtelee häntä noin kuin sinä kohtelet omaasi, niin häntä kehotettaisiin pakkaamaan lapset mukaan ja häipymään helvetin nopeasti.
 
[QUOTE="nih";28652934]Joo'o... Sanonpahan vaan että jos täällä kirjoittaisi tyyppi, jonka puoliso kohtelee häntä noin kuin sinä kohtelet omaasi, niin häntä kehotettaisiin pakkaamaan lapset mukaan ja häipymään helvetin nopeasti.[/QUOTE]Uskon. Pidän itseäni ihan kamalana ihmisenä, enkä varmasti sietäisi olla itseni kaltaisen puolison kanssa. En tiedä miten mieheni jaksaa. Hän ei kuitenkaan ole alistuva altavastaaja, vaan antaa tarvittaessa samalla mitalla takaisin ja on vahvempi luonne kuin minä. Ehkä siksi hän jotenkin minua vielä jaksaa.
 
Ihan kuule vanha kunnon itsehillinnän opettelu.

Kun ei ole tarpeeksi opetettu lapsena niin joutuu sitten opettelemaan aikuisena.

Tätä tämä vapaa kasvatus ja se ettei lapset vaan traumatisoidu ja turhaudu sitten tuottaa jälkiseurauksena. Lapsen olisi syytäkin joskus vähän estyä, vaieta ja oppia säätelyä. Jos ei sitä lapsena opeteta niin sitten ollaan ap:n kaltaisia kakaroita aikuisen vaatteissa ja teoissa ja mikä kauheinta, vastuissa.

ei se aina noin mene. ylempänä mainittu kilpirauhasen vt voi tehdä ihmisestä "vihaisen". Itse sain lääkkeet ja olen kuin eri ihminen.
 
Kiitos sinulle. Haluaisitko vielä kertoa, milloin hait apua ja miten diagnoosiin päädyttiin? Osaatko eritellä tarkemmin oireita? Oliko taustalla jokin trauma vai mistä keskivaikea masennus oli saanut alkunsa?

Pahan raivokohtauksen jälkeen puhumme aina siitä, että minun pitäisi hakea apua, mutta silti en hae. Hyvien kausien jälkeen se raivo sitten taas iskee.

Menin ensin perheneuvolaan. Sieltä ohjattiin psykiatrille, mistä sain diagnoosin. Sain Kelan tuen terapiaani, joten pystyin käymään pitkän terapian yksityisellä (3 vuotta ). Taustalla on suunnaton herkkyyteni ja lapsuuden traumat (alkoholismia perheessä, isän väkivaltaisuus, hylkäämiseen kokemukset, vanhempien vaikea parisuhde ja tunneilmaston kylmyys ).

Sain raivareita mieheni kanssa riidellessä. Hän on ensimmäinen turvallinen suhteeni, joten uskalsin näyttää kaikki kamalimmatkin tunteeni. Olin kuin höyrypannu, josta kansi lensi lattialle ja kaikki vyöryi ulos. Se oli kamalaa. Heittelin tavaroita ja kävin käsiksi mieheeni. Jälkeenpäin hävetti ja harmitti.

Ansaitset paremman elämän. Sinä ja puolisosi. Nöyrry ja hae apua. Olen todella kiitollinen tästä elämästä mikä minulla nyt on. Ainakaan minä en olisi parantunut ilman apua. Tuollaista raivoa ei voi hallita. Sen syyt pitää tunnistaa. Epäilen, että olet jäänyt vaille rakkautta joskus.

Lämpimiä ajatuksia sinulle :)
 
Minulla on aina ollut vaikeuksia itsehillintäni kanssa. Kuten jo aiemmissa vastauksissa ilmeni syitä voi löytyä omasta fysiikasta tai mielenterveydestä. MInullakin oli keskivaikea masennus, jonka syyt ratkoin erinomaisessa terapiassa osaavan terapeutin kanssa sekä tekemällä muutoksia elämääni. Olen myöskin hyvästä ja rakastava perheestä lähtöisin, eikä nykyisessä perhe-elämässäni ole sielläkään ongelmia. Kun suutun kunnolla lähtee mopo käsistä. Olen siis opetellut kanavoimaan raivoani, mutta se on vaatinut työtä ja uskoa parempaan käytökseen.

Tärkein asia on silti hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. On annettava raivolleen anteeksi, josta sen kesyttäminen alkaa. Pikku hiljaa olen tajunnut, että raivoan itseäni suojellakseni. Olen liian kiltti ja annan asioiden valua liian pitkälle, jolloin raivarillani saan tilanteet ihmisten kanssa nollattua. Tyhmää, eikös? Minä, jonka pitäisi olla tunnetusti topakka ihminen olenkin varsinainen arkajalka. Nolotti, mutta siitä alkoi opettelu kuinka ennakoida raivarinsa ja sanoa ajoissa ei kaikille mukaville ihmisille, joita olin valmis auttamaan jo pyytämättäkin.

Minun tapauksessa, yksinkertaistettuna, raivatit siis ovat jatkumoa ominaisuudelleni, joka tuottaa minulle hankaluuksia elämässäni. Edelleenkin olen kiivasluontoinen, mutta en enää mieti onko se väärin. Pääasia, että kiivastun syystä, jonka ymmärrän kuin kiivastun ymmärtämättä mistä on perimmältään kyse.
 

Similar threads

Yhteistyössä