F
Fleur de la Cour
Vieras
Vanhan testamentin teksteihin suhtaudun monelta osin niin, että ne ovat vertauskuvallisia, kuten luomiskertomuksemmekin, en näe syytä pohtia sisarusavioliittoja ja sitä miten ihmiskunta lisääntyi. Samankaltaisia luomiskertomuksia maailman synnystä, hyvästä ja pahasta on erilaisia monissa uskonnoissa, juutalaisten ja kristittyjen uskonto ei sis ole mikään ainutlaatuinen. Raamatun on kuitenkin koonnut ja kirjoittanut ihmiset, se ei ole vain ilmestynyt, vaikka Mooses toki jostain sai sitten ne 10 käskyä, mutten aio tuosta väitellä miten asia on. Raamattu myös on osa historiankirjoitusta, toki ymmärtääksemme sen ajan kulttuuria ja käytäntöä pitää tutustua historiaan enemmänkin kuin vain raamattua lukemalla. Käsitys puolisoista ja avioliitoista kun vaihtelee eri aikakausina. Tosin Marian ja Joosefin liiton voidaan olettaa olleen juutalaisen käytännön mukainen. Jeesuksen liitto taasen pysyttelee edelleenkin myyttinä, tosin itse uskon hänellä olleen vaimon siinä missä muillakin. Tuon ajan historiankirjoitus kun ei kuvaa naisia juurikaan, heitä ei varmaan laskettu edes väestölaskentaan samoin kuin nykyään, eli pitää ottaa huomioon, että myös raamattu on jättänyt näitä asioita pois. Ja kaikkein tärkein asia joka raamatussa pitää ottaa huomioon on se, että evankeliumeja oli alkukirkon aikaan useita muitakin kuin nykyisessä Uudessa Testamentissa on, kirkolliskokoushan se meni ja päätti mitkä valitaan ja ihmisiä ne olivat jotka siitä päättivät! Tämä ei tee silti uskosta ja uskonnosta yhtään sen vähäisempää, mutta sanasta sanaan uskomista ja kirjaimellista ohjeiden tottelua en vaan koe koskaan omaksi, minä suhtaudun uskontoon enemmänkin filosofisesti!