Pysyisikö keskustelu asiallisena lasten pienistä ikäeroista?

[neljä-ilman-viidettä]

Minulla on kaikki neljä syntyneet 4,5 vuoden sisään, enkä ole kokenut mitenkään erityisen rankkana kyseisiä vuosia jolloin lapsia tuli vuoden välein. Minusta jopa tuntuu että olen päässyt ihmeen helpolla, eikä tunnu olevan sen rankempaa kuin muissakaan perheissä.

En myöskään ole samaa mieltä siitä että isompi ei saa huomiota tarpeeksi kun vauva tulee tai isompi ei saa olla vauva kun uusi lapsi syntyy, minä pystyin/pystyn antamaan huomiota, syliä ja rakkautta jokaiselle.
Jokainen lapseni on erilainen ja yksilö jokaista huomioin myös yksilönä.

Meitä ihmisiä ja perheitä on monenlaisia, se mikä sopii jollekin ei sovi kaikille. Minulle ei koskaan olisi syntynyt neljää lasta jos ikäero olisi ollut kaikkien kohdalla vaikka 3vuotta, luulen että minulle paras ratkaisu oli että lapset olivat yhtä aikaa pieniä.

Vaikka ap sanoi haluavansa keskustelua ilman tappelua, niin minun mielestäni tämäkin aihe nostattaa yhtä paljon negatiivisia tunteita ja pahaa mieltä kuin nuo iänikuiset imetyskeskustelut.
Ehdottomuus on aika syvältä, luulen että vaikka kuinka tässä esittäisi eriävän mielipiteen niin ap ei sitä usko kun hänellä on oma mielikuva asiasta.

p.s Yksikään lapsistani ei ole vahinko, oli tietoinen valinta tehdä lapset pienellä ikäerolla.

Meillä sentään tuo väli on vähän isompi kuin teillä (siis aika joilloin nämä 4 on syntyneet). Myös minä olen sitä mieltä, että tämä on meille paras ratkaisu. Ja kun seuraa tuota nelikkoa yhdessä, ei kyllä voi oikein olla muuta mieltä

Tottakai tämä aihe herättää tunteita. Minusta on kuitenkin väärin väittää, että esikko joutuu syrjään ja syrjityksi pienellä ikäerolla. Itse tosiaan omaan toisenlaisen kokemuksen, kun minä jäin huomattavasti vähemmälle huomiolle (jota olin tottunut saamaan jakamattomasti)pikkusisareni syntyessä.

Itse asiassa, ap ei ole anää aikoihin ottanut kantaa keskusteluun tai esittänyt ymmärtävänsä muita kuin omia näkökantoja...

 

[Olemisen riemu]

Olen huomannut sen myös lähipiirissä, esikoisen täytyy siirtyä sivummalle, kun vauvan hoitoon menee aikaa.. Näin se vaan on..

Meillä esikoinen oli se, joka sai huomiota ehkä hieman liikaakin. Vauva meni siinä sivussa

Etukäteen kuvittelin, että vauva veisi huomion esikoiselta. Se olikin vauva, joka meni siinä sivussa tuosta vaan.

Mun täytyy peesata tätä sata prosenttisesti.

 

[Kirsikka]

Minulla on kaikki neljä syntyneet 4,5 vuoden sisään, enkä ole kokenut mitenkään erityisen rankkana kyseisiä vuosia jolloin lapsia tuli vuoden välein. Minusta jopa tuntuu että olen päässyt ihmeen helpolla, eikä tunnu olevan sen rankempaa kuin muissakaan perheissä.
.

Olet muuten ensimmäinen ihminen jolla kuulen olevan myös 4 lasta 4.5v sisään :wave: Meillä myös :wave:

 

[...]

Meillä on 3- ja 1v. lapset, ja ikäeroa sen kummemmin selittelemättä täytyy sanoa, että ainakin meidän lapset ovat olleet vauvoja vain tuonne 11-12 kk:n korville, ja siitä eteenpäin pieniä lapsia metkuineen kaikkineen. Olisi sairasta pitää tuota 3 veetä vielä vauvana; vaipoissa, ruoka syötettynä ym...

 

[Näin meillä]

Meidä esikoinen oli tyytymätön vauva ja arka taapero. Pelkäsi muita lapsia ja takertui minuun. Suurin syy oli varmaankin minussa itsessäni: huomioin häntä hysteerisyyteen asti, kuten kai esikoisten äidit usein tekevät. Kaikki muuttui, kun hän sai 1v8kk:n ikäisenä pikkusiskon. Koko tyttö muuttui aurinkoiseksi ja löysi sielustaan hoitajan: niin hellästi ei kai kukaan siskoaan hoida kuin tuo pieni ihminen...Muistelen kuopuksen vauva-aikaa edelleenkin jonkinlaisena kulta-aikana: vauva oli helpoista helpoin ja esikoinen niin onnellinen.

Tällä hetkellä en esikoistani araksi sanoisi, vaikka silloin epäilin jopa autismia. Edelleen, viisivuotiaana, sisko on paras ja rakas, vaikka muitakin kavereita on pilvin pimein.

 

[vieras]

Toiset jaksaa ja tahtoo pienellä ikäerolla lapsia tehdä, toiset ei. Minä ja mies ei jakseta. Mutta enpä silti ihmettele niitä, jotka jaksaa. Ihmiset on yksilöitä ja niin on lapsetkin. Jos olisi tuo toistaiseksi ainoikaisemme ollut sellainen normaali vauva, eikä niin kamalan itkuinen niin kamalan kauan, niin ehkä olisi meilläkin jo toinen tulossa. Minulle olisi vaikeampaa hoivata kahta pientä, vaihtaa molemmille vaippoja (ja jaksaa vielä pottatreeniäkin vetää ) ja sitten jossakin vaiheessa kahden vilkkaan taaperon kanssa luovia, kärsiä univelkaa putkeen kolme-neljä vuotta. Mieluummin lepään välillä ja harkitsen toista lasta sitten, kun ensimmäisen kanssa ei enää tarvitse valvoa, vahtia koko ajan ja vaihtaa vaippoja. Ehkä ne äidit, joilla on lapsia pienellä ikäerolla, on parempia organisoimaan, tartteevat vähemmän unta, lapset on rauhallisempia tai jotain.

Kyllä, olen mukavuudenhaluinen

 

[Ihme hiippari]

Minulla on kaikki neljä syntyneet 4,5 vuoden sisään, enkä ole kokenut mitenkään erityisen rankkana kyseisiä vuosia jolloin lapsia tuli vuoden välein. Minusta jopa tuntuu että olen päässyt ihmeen helpolla, eikä tunnu olevan sen rankempaa kuin muissakaan perheissä.
.

Olet muuten ensimmäinen ihminen jolla kuulen olevan myös 4 lasta 4.5v sisään :wave: Meillä myös :wave:

Esikko oli 4v6kk kun neljäs syntyi, eikä ole kaksosia . Ihmisillä tahtoo naama venähtää kun ne kuulee meidän lasten ikäerot

 

[Näin meillä]

Toiset jaksaa ja tahtoo pienellä ikäerolla lapsia tehdä, toiset ei. Minä ja mies ei jakseta. Mutta enpä silti ihmettele niitä, jotka jaksaa. Ihmiset on yksilöitä ja niin on lapsetkin. Jos olisi tuo toistaiseksi ainoikaisemme ollut sellainen normaali vauva, eikä niin kamalan itkuinen niin kamalan kauan, niin ehkä olisi meilläkin jo toinen tulossa. Minulle olisi vaikeampaa hoivata kahta pientä, vaihtaa molemmille vaippoja (ja jaksaa vielä pottatreeniäkin vetää ) ja sitten jossakin vaiheessa kahden vilkkaan taaperon kanssa luovia, kärsiä univelkaa putkeen kolme-neljä vuotta. Mieluummin lepään välillä ja harkitsen toista lasta sitten, kun ensimmäisen kanssa ei enää tarvitse valvoa, vahtia koko ajan ja vaihtaa vaippoja. Ehkä ne äidit, joilla on lapsia pienellä ikäerolla, on parempia organisoimaan, tartteevat vähemmän unta, lapset on rauhallisempia tai jotain.

Kyllä, olen mukavuudenhaluinen

Saattaapi käydä niinkuin meillä, että se kuopus onkin niin rauhallinen, ettet uskokaan. Meillä kun myös oli esikko itkuinen, niin pelkäsi kovasti kuopuksen syntymää, mutta sainkin sitten aivan ihmeellisen vauvan! Saattaa myös olla niin, että jos on joutunut esikoisen kanssa koville, varautuu pahimpaan ja sitten toinen tuntuukin huomattavasti helpommalta.

 

[vieras]

Saattaapi käydä niinkuin meillä, että se kuopus onkin niin rauhallinen, ettet uskokaan. Meillä kun myös oli esikko itkuinen, niin pelkäsi kovasti kuopuksen syntymää, mutta sainkin sitten aivan ihmeellisen vauvan! Saattaa myös olla niin, että jos on joutunut esikoisen kanssa koville, varautuu pahimpaan ja sitten toinen tuntuukin huomattavasti helpommalta.

Toivoisin kyllä, että näin olisi. Mutta en silti uskalla vielä onneani kokeilla

 

[Sprite]

Toiset jaksaa ja tahtoo pienellä ikäerolla lapsia tehdä, toiset ei. Minä ja mies ei jakseta. Mutta enpä silti ihmettele niitä, jotka jaksaa. Ihmiset on yksilöitä ja niin on lapsetkin. Jos olisi tuo toistaiseksi ainoikaisemme ollut sellainen normaali vauva, eikä niin kamalan itkuinen niin kamalan kauan, niin ehkä olisi meilläkin jo toinen tulossa. Minulle olisi vaikeampaa hoivata kahta pientä, vaihtaa molemmille vaippoja (ja jaksaa vielä pottatreeniäkin vetää ) ja sitten jossakin vaiheessa kahden vilkkaan taaperon kanssa luovia, kärsiä univelkaa putkeen kolme-neljä vuotta. Mieluummin lepään välillä ja harkitsen toista lasta sitten, kun ensimmäisen kanssa ei enää tarvitse valvoa, vahtia koko ajan ja vaihtaa vaippoja. Ehkä ne äidit, joilla on lapsia pienellä ikäerolla, on parempia organisoimaan, tartteevat vähemmän unta, lapset on rauhallisempia tai jotain.

Kyllä, olen mukavuudenhaluinen

Saattaapi käydä niinkuin meillä, että se kuopus onkin niin rauhallinen, ettet uskokaan. Meillä kun myös oli esikko itkuinen, niin pelkäsi kovasti kuopuksen syntymää, mutta sainkin sitten aivan ihmeellisen vauvan! Saattaa myös olla niin, että jos on joutunut esikoisen kanssa koville, varautuu pahimpaan ja sitten toinen tuntuukin huomattavasti helpommalta.

Tai sitten esikoinen oli niin helppo, että varautuu kuopuksen kanssa pahimpaan, koska ei usko että voi saada toista yhtä helppoa tapausta.
Mutta saa sitten kuitenkin, ja kaikki tuntuu olevan vielä entistä helpompaa =)

Näin kävi meille.

 

[Sankkuli]

Kahden pienen kanssa on itsestään selvästi rankkaa.

Ei ole.

Ei niin.

ei niin

 

[vieras]

Tai sitten esikoinen oli niin helppo, että varautuu kuopuksen kanssa pahimpaan, koska ei usko että voi saada toista yhtä helppoa tapausta.
Mutta saa sitten kuitenkin, ja kaikki tuntuu olevan vielä entistä helpompaa =)

Näin kävi meille.

Tavallaan olen kamalan kateellinen ihmisille, joilla on ollut helpot vauvat. Tuntuu, että on jäänyt kokonaan paitsi siitä "ihanasta vauva-ajasta" kun se aika yhä, kaksi vuotta myöhemmin, herättää vaan muistoja väsymyksestä, itkusta ja hankaluuksista :/

 

[riskien minimointia]

Ei muuta kuin että monet haluavat minimoida riskit, että ei tule enää raskaaksi tai esim kehitysviiveiden yms sairauksien riskit saamalla lapset mahdollisimman "nuorena". Lapsia kun monet saavat nykyään reilu kolmekymppisinä. Siksi pienellä ikäerolla.

Mustasukkaisuudet ja huomioimiset tulevat kysymykseen joka tapauksessa ja se pitää osata perheessä järjestää, että kummallekin/ jokaiselle lapselle riittää huomiota. Ei tästä tarvitse sen monimutkaisempaa asiaa tehdä.

 

[Näin meillä]

Tai sitten esikoinen oli niin helppo, että varautuu kuopuksen kanssa pahimpaan, koska ei usko että voi saada toista yhtä helppoa tapausta.
Mutta saa sitten kuitenkin, ja kaikki tuntuu olevan vielä entistä helpompaa =)

Näin kävi meille.

Tavallaan olen kamalan kateellinen ihmisille, joilla on ollut helpot vauvat. Tuntuu, että on jäänyt kokonaan paitsi siitä "ihanasta vauva-ajasta" kun se aika yhä, kaksi vuotta myöhemmin, herättää vaan muistoja väsymyksestä, itkusta ja hankaluuksista :/

Tässä on miun mielestä nyt kysymys siitä, että se ei pelaa, joka pelkää. Minun mielestä lapseni ansaitsi sisaruksen ja siksi tehtii kuopus, vaikka esikko oli ollut hankala ja itkuinen. Ja pelkäsin, kuten yllä kerroin. Mutta kun elämä yllättää! Ja pitää ottaa myös huomioon, että aina olet toisella kerralla viisaampi/taitavampi/vähemmän huolissasi kuin ekalla kerralla. Miulla myös oli huonot muistot esikon vauva-ajasta ja juuri siksi oli niin hyvä, että uskalsin sen toisen tehdä ja saada hyvänkin kokemuksen, koska muuten olisin pitänyt itseäni ihan huonona ja epäonnistuneena äitinä.

 

[vieras]

Tai sitten esikoinen oli niin helppo, että varautuu kuopuksen kanssa pahimpaan, koska ei usko että voi saada toista yhtä helppoa tapausta.
Mutta saa sitten kuitenkin, ja kaikki tuntuu olevan vielä entistä helpompaa =)

Näin kävi meille.

Tavallaan olen kamalan kateellinen ihmisille, joilla on ollut helpot vauvat. Tuntuu, että on jäänyt kokonaan paitsi siitä "ihanasta vauva-ajasta" kun se aika yhä, kaksi vuotta myöhemmin, herättää vaan muistoja väsymyksestä, itkusta ja hankaluuksista :/

Tässä on miun mielestä nyt kysymys siitä, että se ei pelaa, joka pelkää. Minun mielestä lapseni ansaitsi sisaruksen ja siksi tehtii kuopus, vaikka esikko oli ollut hankala ja itkuinen. Ja pelkäsin, kuten yllä kerroin. Mutta kun elämä yllättää! Ja pitää ottaa myös huomioon, että aina olet toisella kerralla viisaampi/taitavampi/vähemmän huolissasi kuin ekalla kerralla. Miulla myös oli huonot muistot esikon vauva-ajasta ja juuri siksi oli niin hyvä, että uskalsin sen toisen tehdä ja saada hyvänkin kokemuksen, koska muuten olisin pitänyt itseäni ihan huonona ja epäonnistuneena äitinä.

Joo, on meillekin toinen joskus tulossa. Mutta ei nyt ihan heti. Ehkä sitten, kun vanhempi on 4-5 -vuotias. Uskon, että ikäerosta huolimatta sisaruksilla voi olla paljon yhteistä. Onhan sitä ikäeroa esikoisen ja kuopuksen välillä useita vuosia niissäkin perheissä, joissa on monta lasta lyhyillä ikäeroilla.

 

[Näin meillä]

Tai sitten esikoinen oli niin helppo, että varautuu kuopuksen kanssa pahimpaan, koska ei usko että voi saada toista yhtä helppoa tapausta.
Mutta saa sitten kuitenkin, ja kaikki tuntuu olevan vielä entistä helpompaa =)

Näin kävi meille.

Tavallaan olen kamalan kateellinen ihmisille, joilla on ollut helpot vauvat. Tuntuu, että on jäänyt kokonaan paitsi siitä "ihanasta vauva-ajasta" kun se aika yhä, kaksi vuotta myöhemmin, herättää vaan muistoja väsymyksestä, itkusta ja hankaluuksista :/

Tässä on miun mielestä nyt kysymys siitä, että se ei pelaa, joka pelkää. Minun mielestä lapseni ansaitsi sisaruksen ja siksi tehtii kuopus, vaikka esikko oli ollut hankala ja itkuinen. Ja pelkäsin, kuten yllä kerroin. Mutta kun elämä yllättää! Ja pitää ottaa myös huomioon, että aina olet toisella kerralla viisaampi/taitavampi/vähemmän huolissasi kuin ekalla kerralla. Miulla myös oli huonot muistot esikon vauva-ajasta ja juuri siksi oli niin hyvä, että uskalsin sen toisen tehdä ja saada hyvänkin kokemuksen, koska muuten olisin pitänyt itseäni ihan huonona ja epäonnistuneena äitinä.

Joo, on meillekin toinen joskus tulossa. Mutta ei nyt ihan heti. Ehkä sitten, kun vanhempi on 4-5 -vuotias. Uskon, että ikäerosta huolimatta sisaruksilla voi olla paljon yhteistä. Onhan sitä ikäeroa esikoisen ja kuopuksen välillä useita vuosia niissäkin perheissä, joissa on monta lasta lyhyillä ikäeroilla.

Niin, itse pidän lyhyttä ikäeroa hyvänä, mutta lähinnä kai tuota kirjoittaessani mietin niitä, jotka eivät ollenkaan uskalla sitä toista tehdä esikoisen vaikean vauva-ajan takia. Mukavaa, että kuitenkin haluat lapsellesi sisaruksen, oska kyllä se minusta arvokas lahja on !

 

[Anno]

Vaikka omilla lapsilla onkin enemmän ikäeroa, vähän ihmettelen miksi lapsen pitäisi saada vanhempien jakamaton huomio ensimmäiset kolme vuotta? Se ei tosiaan ole pelkästään hyväksi

niin ja kun sen kolmen vuoden jälkeen tehdään sisarus, niin saako sitten pikkusisaruskin sen jakamattoman huomioon siihen kolmeen vuoteen astiin? Mites sitten esikoiselle käy?

Esikoinen kuus vuotta ilman huomiota

Joo että tämmönen ketju taas... Jotenki hullua että "tosi asioita" kerrotaan omaamatta minkäänlaista kokemusta asiasta.. Meillä ainaki kaikki menee vallan mainiosti 1 v 1pv:n ikäerolla. Pinnaa kiristää joskus mutta niin se kiristäis sen yhenki kanssa

 

[tyytyväinen]

Meillä lapsilla ikäeroa 1v7kk ja minusta se oli hyvä ikäero. Mielestäni esikoinen ei jäänyt syrjään, koska pidin sitä erityisen tärkeänä, että hän saa paljon läheisyyttä. Ennemminkin minusta tuntuu, että se vauva meni vähän niinkuin "siinä sivussa". Me touhuttiin esikoisen kanssa ja vauva oli siinä minun sylissä, tai pötkötteli vieressä ja asiaa varmasti helpotti paljon myös se, että esikoinen oli tosi helppo taapero ja kuopus taas oli supertyytyväinen vauva. Söi nopeasti, nukkui paljon ja hyvin ja itki tosi vähän. Meillä myös isä on osallistunut lasten hoitoon aktiivisesti, jolloin aikaa on hyvin riittänyt molemmilta vanhemmilta kummallekkin lapselle. Minusta se alkuaika, kun toinen oli vielä vauva ei ollut mitenkään erityisen hankalaa. Yöheräilyihin oli tottunut ja se vauva-aika jatkui vaan hieman pidempään.
Itse olen niin mukavuudenhaluinen, että ajattelin, että vedetään nyt kaksi vauva-aikaa putkeen ja ruvetaan sitten nauttimaan siitä helposta elämästä. Nyt minä elän sitä helppoa elämää. Esikoinen täyttää kohta 4 ja kuopus on 2v 6kk ja tuolla ne leikkii keskenään ja minä saan rauhassa tehdä ruokaa. Hetkeäkään en ole katunut pientä ikäeroa. Onnellisia ollaan ja parisuhdekkin toimii hyvin